ihmisyyden yleismaailmallisiin ominaisuuksiin kuuluu altruismi, lähimmäisten huomioon ottaminen. nykyaikana se ei suinkaan merkitse enää pelkästään oman perheen tai lauman parhaaksi ponnistelua. tiedonvälityksen tehostuessa globaali maailma on pienentynyt olohuoneen nurkkaan ja kriisipesäkkeiden inhimillinen kärsimys on tullut jokapäiväiseen elämäämme muistuttamaan tasa-arvotyön loppumattomuudesta. afganistanin tilanne on käynyt selväksi, samoin irak on kaaoksen partaalla puhumattakaan sudanista ja darfurista. kaikille näille inhimillisen kärsimyksen keskittymille on yhteistä se, ettei niissä toimi minkäänlainen rakentava kehitysyhteistyö ilman mittavia rauhaanpakottamistoimia. siis näillä alueilla tarvitaan ensisijaisesti sotilaita turvaamaan uudelleenrakennus- ja muu kehitystyö. suomikin on yhä syvemmin sitoutumassa näihin nopean toiminnan joukkoihin, mikä merkitsee sitä, että sotilaskoulutuksen saaneet vapaaehtoiset rauhanturvaajat joutuvat yhä enemmän oikeisiin taistelutilanteisiin.
tämä kaikki liittyy feminismiin siten, että tässä avautuu maailmaa parantaville feministeille huikeat uranäkymät palkkasotilaana. samalla taistelutoimintaan osallistumalla feministisotilas voi purkaa kaiken patoutuneen vihan ja turhautuneisuuden oikeita terroristeja tulittamalla.
http://www.mil.fi/rauhanturvaaja/
ammatti: sotilas
manna gryn
1
271
Vastaukset
- Yöammunnat
aaseento !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2704388Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653557Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591875Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251765Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991466Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341001Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18919en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va119875Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235870