Keskustassa ajo

ulkopaikkakuntalainen

Onko Hesan keskustassa ajaminen ja suunnistaminen jostakin paikasta toiseen kuinka hankalaa. Kun ajaa ekaa kertaa ja kartta on kuitenkin mukana?

8

1367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • henrikki

      Jos ei yhtään tunne kaupunkia niin hankalaa on. Kartasta ei apua, sillä liikennettä seurattava.
      Mutta onhan niitä virtuooseja, joilta käy.

    • Pitää uskaltaa!

      Itse olin ajanut vain kaukana korvessa maalla ennen ensimmäisen autoni ostokevättä. Saman vuoden kesällä löysin itseni ajamasta Pariisin keskustassa. Ilman kolhuja pääsin poiskin.

      Sen jälkeen on sitten tullut ajettuakin Eurooppaa ristiin rastiin ja vähän Amerikkaa päälle.

      Helsinkiä en osaa pitää paikkaa kummempana.

      Oleellisen tärkeää on olla suunnilleen kärryillä siitä, milloin ajettavalta kadulta pitää kääntyä toiselle (osatakseen ennakoida kääntymisen ryhmittäytymällä ajoissa kääntyvien kaistalle).

      Kyllä se siitä!

      • P.Uskuri

        Ton "Eurooppaa ristiin rastiin" olisin vielä jotenkuten voinut niellä mutta pitikö mennä lisäämään siihen "vähän Amerikkaa päälle".

        Provo on sulle liian vaikea laji.


      • rebelius

        Oletko Porvoota kokeillut? Sen kun selvittää, niin on miehen työ tehty.


    • Landebuugi

      Helsingissä ajettaessa tulee autossa olla hyvä maavara ja kunnollinen jousitus. Paikoittain kadut muistuttavat perunamaata, monttuja ja roiloja on joka paikassa. Itselläni tarttui pohja kiinni Tukholmankadulla pari viikkoa sitten ihan virallisella ajokaistalla. Katutyön tekijät eivät näköjään tiedä kuinka suuria korkeuseroja yleisellä tiellä saa esiintyä.

    • helpompaa

      tai käytä muuta julkista.

    • Loskis

      Henkisenä maalaispoikana ja korvessa kasvaneena tunsin pientä kauhua kesäkuussa ajaessani enskertaa rottosellani stadiin. Kaikkee se rakkauven tauti teetättää ikäihmiselläkin. Tuurilla ja morsiamen luotsailulla selvittiin silloin. Karvas kokemus oli keskustaan parkkeerauksen hinta. Maittava lounas italialaisittain maksoi vähemmän kuin auton luolassapito museokäynnin ja lounaan ajan.

      Pari viikkoa taakke lähin uudelle riiuureissulle ja hyppäsin suoraa moternin tekniikan kärkeen. Eihän siinä paljo järkee ole, jos navigaattori maksaa enemmän kuin auto. Vaan mukava oli ajella ja kaikki kohteet cityssä ja vähä etäämpänäkin löyty helposti. Jopa siellä mainitussa Porvoossa, Fiskarsissa, Hviträskissä ja Tamminiemessä pistäydyimme sujuvasti. Paperikartan luku ajaessa on hirviää häsläystä ja niistä luovuin kertaheitolla. Navigaattori ei tietenkään ole aina ajan tasalla tämän kesän katutöistä, mutta jos et pysty kääntymään sinne minne hää ehottaa niin kohta kone laskee uuden reitin eikä isompaa vahinkoo tapahdu.

      Lukuisista kodinkonehankinnoistani pitäisin tätä ostosta ehottomasti järkevimpänä. Eikä ne nykysi maksa kun reilun parisataa. Kunhan autosi sätkänsytytin toimii niin muuta asennusvaatimusta ei ole. Parkissa toki pois näkyvistä, myös se imukuppi. Ovatten kuulemma rosvojen suosiossa nykyään.

    • ratikoita!

      Niiden giljotiinien kanssa saa olla tarkkana!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      178
      1476
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1061
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      745
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      670
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      660
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      29
      653
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      653
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      184
      604
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      593
    Aihe