No nythän on niin että minä olen Jumala. Ja näin ollen minullehan ei v*ttuilla.
Tulin lihaksi korkeatasoiselle suomi24.fi-palstalle, ja sanonpa nyt pari valittua sanaani, joita edellytän teidän hartaasti kuuntelevan.
Loin kyllä aikoinaan maailman, mutta en siksi, että riitelisitte siitä kuin pahaiset teinit (joita kyllä olette).
Tulin luoneeksi maailman, koska minulla silloin sattui olemaan joutoaikaa, ja suoraan sanottuna - helvetin tylsää.
Riitelynne on naurettavaa. Laittakaapa minulle kysymyksiä, niin vastaan niihin. Nyt lähden iltakaljalle. (Kyllä, jumalatkin tekevät sellaista.)
Stop stop poijjaatt!
9
560
Vastaukset
- Kas näin
kreationistit? Siksikö että evoluutikoilla olisi tekemistä vapaa-aikana?
- Jumala
Eilen meni vähän pitkäksi, ja nyt on helvetillinen kankkunen. Siksi en vastannut vielä aamupäivällä. Tai no, mitäpä minä teille selittelemään.
Annoin ihmisille vapaan tahdon. Virhehän se oli. Monet alkoivat ajatella liikaa. Ja aivan jumalattoman pöljiä asioita, kuten nyt esim. tämä luominen.
Miten kukaan luotu voi jotain niin idioottimaista saada päähänsä, kuin että minä muka haluaisin itseeni uskottavan? Ei minuun tarvitse uskoa. Minä olen. Sinäkin olet, mutta vain hetken.
- Veskon Uli
"Mikset antanut meille tietoa?"
Tai paremminkin, miksi annoit meille tietoa niin tuhottoman epäuskottavien äänitorvien kautta?- Jumala
Monesti olen siemaillut sherryä hänen kanssaan, sen jälkeen kun hän kuoli. Yksi fiksuimpia koskaan luomiani ihmisiä. Kaikkien kannattaisi lukea hänen kolmiosainen elämäkertansa, joka löytyy suomeksikin. (Ai, että minä olen pätevä... - mutta mitä muuta jumalalta voi odottaa.)
No, en antanut tietoa, koska minua sattui pari-kolmetuhatta vuotta sitten v*tuttamaan. Tilapäinen mielenhäiriö.
Epäuskottavat äänitorvet: niin, usko on uskoa, mitä epäuskottavampaa sitä hienompaa. Minä olen, usko pois.
- Testaus
No kuule, minkä väriset sukat mulla on jalassa kun kirjotan tätä? Todista, että oot kaikkitietävä!
- Jumala
Minun ei tarvitse, olenhan näet se joka minä olen.
Itse olen paljasjalkainen jumala, en käytä sukkia. Pyjamassani on toki pupukuvioita, asiani ovat hyvässä jamassa. Jumala kirjoitti:
Minun ei tarvitse, olenhan näet se joka minä olen.
Itse olen paljasjalkainen jumala, en käytä sukkia. Pyjamassani on toki pupukuvioita, asiani ovat hyvässä jamassa.Varmasti ovat hyvässä jamassa, onhan sinulla myös 5000 fania, jotka huutaa et **** on ihania!
- Jumala
illuminatus kirjoitti:
Varmasti ovat hyvässä jamassa, onhan sinulla myös 5000 fania, jotka huutaa et **** on ihania!
Sinullahan on hyvä musiikkimaku!
Määkin tykkään Epuista! Jumalallisen hyvää musiikkia! Ja toinen taivaallinen on Dire Straits! Mutta toisaalta, minähän ne loin. Jumala kirjoitti:
Sinullahan on hyvä musiikkimaku!
Määkin tykkään Epuista! Jumalallisen hyvää musiikkia! Ja toinen taivaallinen on Dire Straits! Mutta toisaalta, minähän ne loin.Ettet vaan tehnyt kuitenkin jotakin väärin orkesterisi kanssa, kun ne hyvät levyt loppuivat Akun tehtaaseen :)
Ne allekirjoittaneen todelliset suosikit ovat jo ajalta ennen Eppu Normaalia 60-70 luvulta, mutta olen edelleenkin musiikin suurkuluttaja (myös muu kuin rock).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475285Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1361707Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151619- 141355
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41240No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol26121981-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171077Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771028Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60877