Olen ortodoksiseen uskoon kääntynyt kolmekymppinen akateeminen naisihminen, ja minua huolettaa yksi asia. Jos sattuisin äkillisesti kuolemaan, saisinko ortodoksiset hautajaiset, koska perheeni ja sukuni ovat umpiluterilaisia? En ole itse vielä naimisissa.
Olen kyllä etsinyt tietoa ortodoksisista hautajaisista, ja olen koonnut tiedot kirjallisiksi ohjeiksi omaisilleni kaiken varalta. Mutta miten voin olla varma, että ohjeitani noudatettaisiin tositilanteessa? Ortodoksihautajaisissa on kuitenkin omat piirteensä esim. arkun ja vainajan puettamisen suhteen, joita luterilaiset omaiset eivät välttämättä viitsisi tai haluaisi noudattaa. Täytyisikö minun mieluummin turvautua ortodoksisiin ystäviini kuin luterilaisiin omaisiini tässä asiassa?
Saisinko ortodoksiset hautajaiset?
18
1119
Vastaukset
- yksi saattoväestä
Tämä sivusto saattaa olla huono vaihtoehto asian ratkaisemiseen, mutta saatanhan tuota kuitenkin sanoa oman mielipiteeni.
Tee asia selväksi sukulaisillesi. He eivät voi toimia toiveittesi vastaisesti.
Kerro asia myös omalle papillesi.
Kerro asiasta myös ortodoksisille ystävillesi.
Saattaahan olla, että he kaikki ovat jo jossain silloin joskus kun kuoleman kohtaat, mutta tärkeintä on, että kuolet sitten aikanaan ortodoksina. Nyt sitä ei suuremmin kannata pohtia. - jossa määräät
yksityiskohtaisesti hautajaisistasi, ja säästä niitä varten rahaa. Tässä testamentissa voit määrätä, että jos omaiset eivät noudata tahtoasi tässä hautausasiassa, niin sinut periikin se ja se seurakunta tai yhdistys. Tiedota testamenttisi sisällöstä ajoissa omaisillesi.
Omaisten tehtävä on haudata vainaja. Useimmat omaiset kunnioittavat ilman muuta vainajan tahtoa tällaisessa asiassa, mutta varma on aina varmaa. - Kimmo vaan
Lähes kaikki hautajaiset Suomessa ovat kristillisiä kuuluipa vainaja johonkin uskonnolliseen yhteiskuntaan tai ei. Ortodoksinen kirkko hautaa vain omansa, mutta luterilainen pappi puhuu useimpien ateistien kummulla. Hautaustoimilain 2 § määrää "Vainajan ruumiin hautaamisessa ja tuhkaamisessa sekä tuhkan käsittelyssä tulee kunnioittaa vainajan katsomusta ja toivomuksia.", mutta käytännössä perikunta (leski) määrää miten haudataan. Jos meidän muori kenkkuilee tarpeeksi, poltatan hänet ja sirottelen tuhan kansainväliselle merialueelle :-}
Kaikki hautaustoimistot eivät osaa käsitellä oikein ortodoksisia vainajia, joten kilpailuttamisessa kannattaa huomioida muutakin kuin hinta. Hautajaiset, joissa vain vainaja, pappi ja kanttori ovat ortodokseja ei ole mitenkään harvinaisia. Ennen varsinaista tilaisuutta pidetään pikakurssi mitä tehdään, miten ja miksi. Tietääkseni yhtään hautajaista ei ole uusittu huonojen sukulaisten takia.
"Täytyisikö minun mieluummin turvautua ortodoksisiin ystäviini kuin luterilaisiin omaisiini tässä asiassa?"
Valtio on serkkuja läheisempi perijä, joten kannattaa tehdä testamentti ja samalla kannattaa kirjata toiveet hautajaisten suhteen.- ei ole
ateisteja. Jos joku on vakaumuksellinen tunnettu ateisti, niin ei edes luterilainen pappi häntä siunaa, vaikka omaiset kuinka ruikuttaisivatkin. Nämä harmaan alueen miehet ovat sitten eri asia.
Oman kirkkomme papit siunaavat onneksi vain kirkomme jäseniä. - Kimmo vaan
ei ole kirjoitti:
ateisteja. Jos joku on vakaumuksellinen tunnettu ateisti, niin ei edes luterilainen pappi häntä siunaa, vaikka omaiset kuinka ruikuttaisivatkin. Nämä harmaan alueen miehet ovat sitten eri asia.
Oman kirkkomme papit siunaavat onneksi vain kirkomme jäseniä.Minusta on luonnollista, että kirkosta eronnut ei halua uskonnollisia hautajaisia ellei hän sitä erikseen pyydä.
"Suurin osa kirkosta eronneista ei ole ateisteja."
Eikä pääosa kirkon jäsenistä usko samalla tavalla kuin kirkko. Osa meidän sukupolvesta uskoo Helvettiin, mutta useimmille nuorille se on yhtä pelottava paikka kuin Kyöpelinvuori.
"Oman kirkkomme papit siunaavat onneksi vain kirkomme jäseniä."
Jeesuskin kysyi aina jokaiselta seurakuntaa, joka pyysi siunausta :-) - toimitetaan
Kimmo vaan kirjoitti:
Minusta on luonnollista, että kirkosta eronnut ei halua uskonnollisia hautajaisia ellei hän sitä erikseen pyydä.
"Suurin osa kirkosta eronneista ei ole ateisteja."
Eikä pääosa kirkon jäsenistä usko samalla tavalla kuin kirkko. Osa meidän sukupolvesta uskoo Helvettiin, mutta useimmille nuorille se on yhtä pelottava paikka kuin Kyöpelinvuori.
"Oman kirkkomme papit siunaavat onneksi vain kirkomme jäseniä."
Jeesuskin kysyi aina jokaiselta seurakuntaa, joka pyysi siunausta :-)vain kirkon jäsenille. Minusta se on itsestään selvä asia. Yritä nyt itse päättää, mitä mieltä olet tuosta kristillisestä hautauksesta/ruumiin siunauksesta.
"Jeesuskin kysyi aina seurakuntaa, kun joku pyysi siunausta." Elävien siunaaminen ja hautauspalveluksen toimittaminen vainajalle ovat kaksi eri asiaa, vaikka kansanomaisesti puhutaankin "ruumiin siunauksesta".
Sinulla on aina kumma tarve veistellä ja viisastella, vai onko uskonnollinen kieli päässyt jo unohtumaan, niin että et ymmärrä mitä sanotaan? - Kimmo vaan
toimitetaan kirjoitti:
vain kirkon jäsenille. Minusta se on itsestään selvä asia. Yritä nyt itse päättää, mitä mieltä olet tuosta kristillisestä hautauksesta/ruumiin siunauksesta.
"Jeesuskin kysyi aina seurakuntaa, kun joku pyysi siunausta." Elävien siunaaminen ja hautauspalveluksen toimittaminen vainajalle ovat kaksi eri asiaa, vaikka kansanomaisesti puhutaankin "ruumiin siunauksesta".
Sinulla on aina kumma tarve veistellä ja viisastella, vai onko uskonnollinen kieli päässyt jo unohtumaan, niin että et ymmärrä mitä sanotaan?"Kirkollisia toimituksia toimitetaan vain kirkon jäsenille. Minusta se on itsestään selvä asia."
Näin teillä, mutta luterilaiset siunaavat kirkosta eronneet hautaan. Asian tekee hieman koomiseksi se, että luterilaisten mielestä hautajaisten rukouksilla ei ole mitään vaikutusta vainajan asemaan kuoleman jälkeen :-)
Minusta olisi oikein, että siunattaisiin aina ihmiset, jotka pyytävät siunausta. Kieltäytyikö Jeesus joskus siunaamasta, kun häneltä pyydettiin siunausta? - tarpeellinen tarkennus
toimitetaan kirjoitti:
vain kirkon jäsenille. Minusta se on itsestään selvä asia. Yritä nyt itse päättää, mitä mieltä olet tuosta kristillisestä hautauksesta/ruumiin siunauksesta.
"Jeesuskin kysyi aina seurakuntaa, kun joku pyysi siunausta." Elävien siunaaminen ja hautauspalveluksen toimittaminen vainajalle ovat kaksi eri asiaa, vaikka kansanomaisesti puhutaankin "ruumiin siunauksesta".
Sinulla on aina kumma tarve veistellä ja viisastella, vai onko uskonnollinen kieli päässyt jo unohtumaan, niin että et ymmärrä mitä sanotaan?Kimmo vaan kirjoitti
"Ortodoksinen kirkko hautaa vain omansa,..."
ei ole väitti
"Jos joku on vakaumuksellinen tunnettu ateisti, niin ei edes luterilainen pappi häntä siunaa, vaikka omaiset kuinka ruikuttaisivatkin."
Kimmo vaan tarkensi
" Minusta on luonnollista, että kirkosta eronnut ei halua uskonnollisia hautajaisia ellei hän sitä erikseen pyydä. "
toimitetaan veisteli
"Kirkollisia toimituksia toimitetaan vain kirkon jäsenille. Minusta se on itsestään selvä asia. Yritä nyt itse päättää, mitä mieltä olet tuosta kristillisestä hautauksesta/ruumiin siunauksesta."
Lienee asiallista painottaa, että ortodoksiset papit eivät siunaa kirkosta eronneita.
Aiheellisesti kysyit Kimmo vaalta "et(kö) ymmärrä mitä sanotaan?" Toivottavasti hän vihdoinkin ymmärtää, että kirkko siunaa vaan jäsenensä noudattaen Matt. 8:22 ohjetta. - Serguei
Luterilaiset kyllä siunailevat ihan holtittomasti kaikkea mikä heistä mukavalta tuntuu.
Itse asiassa tästä aiheesta taisi olla aika vilkasta keskustelua kaksi tai kolme vuotta sitten. Itse lähestyin silloista kultuuriministeriä ehdotuksella että luterilaisten kirkkojärjestykseen saataisiin pykälä jolla toiseen kirkkokuntaan kuuluvan ihmisen hautaan siunaaminen tulisi kielletyksi. Ateisteista ei ole nyt niin suurta väliä.... ;-)
Ei lämmennyt Saarelan Tare asialle, laittoi kuitenkin ystävällisen vastauksen sähköpostilla.
Itse olen käskyttänyt luterilaiset sukulaiseni tehostanut käskyä matriaalisella sanktiolla eli jos eivät tee kuten haluan rahaa ei tule :-)
PS: Yllä oleva teksiti sisälsi sarkastista huumoria, huomaa hymiöt! - silloin
tarpeellinen tarkennus kirjoitti:
Kimmo vaan kirjoitti
"Ortodoksinen kirkko hautaa vain omansa,..."
ei ole väitti
"Jos joku on vakaumuksellinen tunnettu ateisti, niin ei edes luterilainen pappi häntä siunaa, vaikka omaiset kuinka ruikuttaisivatkin."
Kimmo vaan tarkensi
" Minusta on luonnollista, että kirkosta eronnut ei halua uskonnollisia hautajaisia ellei hän sitä erikseen pyydä. "
toimitetaan veisteli
"Kirkollisia toimituksia toimitetaan vain kirkon jäsenille. Minusta se on itsestään selvä asia. Yritä nyt itse päättää, mitä mieltä olet tuosta kristillisestä hautauksesta/ruumiin siunauksesta."
Lienee asiallista painottaa, että ortodoksiset papit eivät siunaa kirkosta eronneita.
Aiheellisesti kysyit Kimmo vaalta "et(kö) ymmärrä mitä sanotaan?" Toivottavasti hän vihdoinkin ymmärtää, että kirkko siunaa vaan jäsenensä noudattaen Matt. 8:22 ohjetta.kun on poikkeusolot? Jätetäänkö siunaamatta jos ainoa pappi on joku muu kuin vainajan uskoinen.
- toimitetaan
silloin kirjoitti:
kun on poikkeusolot? Jätetäänkö siunaamatta jos ainoa pappi on joku muu kuin vainajan uskoinen.
hautauspalvelus maallikkopalveluksena. Koska hautauspalvelus ei ole sakramentti, niin sen voi maallikkokin toimittaa. Neuvosto-Venäjällä usein vanhat naiset siunasivat vainajat, kun papit oli kaikki viety vankileirille.
- nimimerkitön vastaaja
Serguei kirjoitti:
Luterilaiset kyllä siunailevat ihan holtittomasti kaikkea mikä heistä mukavalta tuntuu.
Itse asiassa tästä aiheesta taisi olla aika vilkasta keskustelua kaksi tai kolme vuotta sitten. Itse lähestyin silloista kultuuriministeriä ehdotuksella että luterilaisten kirkkojärjestykseen saataisiin pykälä jolla toiseen kirkkokuntaan kuuluvan ihmisen hautaan siunaaminen tulisi kielletyksi. Ateisteista ei ole nyt niin suurta väliä.... ;-)
Ei lämmennyt Saarelan Tare asialle, laittoi kuitenkin ystävällisen vastauksen sähköpostilla.
Itse olen käskyttänyt luterilaiset sukulaiseni tehostanut käskyä matriaalisella sanktiolla eli jos eivät tee kuten haluan rahaa ei tule :-)
PS: Yllä oleva teksiti sisälsi sarkastista huumoria, huomaa hymiöt!väittänytkään, että luterilaiset papit toimisivat oikein siunatessaan omaisten pyynnöstä kaikki vainajat.
Nimimerkki Kimmo vaan kirjoitti, ettei Jeesuskaan kysynyt seurakuntaa siunausta pyytäviltä. Epäselväksi siis jäi, mitä mieltä hän loppujen lopuksi on asiasta. Ilmeisesti hänen mielestään sekä luterilaisten pappien tapa siunata kaikki vainajat, joille omaiset pyytävät ruumiinsiunausta että ortodoksipappien tapa siunata vain oman kirkkonsa jäsenet on paha asia. Kristityt kun aina menettelevät väärin joka asiassa, tekivät he miten päin tahansa.
Itse kirjoitin, että elävät ja kuolleet ovat eri asia. Kuollut ei itse pyydä vierasuskoiselta papilta ruumiinsiunausta, joten vainajan eläissään lausumaa tahtoa on noudatettava. On asiatonta, jos luterilainen pappi menee siunaamaan ortodoksivainajan.
Toisaalta jos joku tahtoo ortodoksisen hautauspalveluksen, liittyköön kirkkoon ja eläköön sen jäsenenä. - tehdä kaikennäköistä
nimimerkitön vastaaja kirjoitti:
väittänytkään, että luterilaiset papit toimisivat oikein siunatessaan omaisten pyynnöstä kaikki vainajat.
Nimimerkki Kimmo vaan kirjoitti, ettei Jeesuskaan kysynyt seurakuntaa siunausta pyytäviltä. Epäselväksi siis jäi, mitä mieltä hän loppujen lopuksi on asiasta. Ilmeisesti hänen mielestään sekä luterilaisten pappien tapa siunata kaikki vainajat, joille omaiset pyytävät ruumiinsiunausta että ortodoksipappien tapa siunata vain oman kirkkonsa jäsenet on paha asia. Kristityt kun aina menettelevät väärin joka asiassa, tekivät he miten päin tahansa.
Itse kirjoitin, että elävät ja kuolleet ovat eri asia. Kuollut ei itse pyydä vierasuskoiselta papilta ruumiinsiunausta, joten vainajan eläissään lausumaa tahtoa on noudatettava. On asiatonta, jos luterilainen pappi menee siunaamaan ortodoksivainajan.
Toisaalta jos joku tahtoo ortodoksisen hautauspalveluksen, liittyköön kirkkoon ja eläköön sen jäsenenä.Kirkosta eronneen isän lapsi piti isälleen vapaatkatoliset hautajaiset. Hautajaisvieraat olivat lähes kaikki kirkosta eronneita, muihin uskontokuntiin kuuluvia ja ihan pihalla.
Uskomattomimmat hautajaiset missä olen ollut. Pastoreina toimivat mies ja nainen, jotka kuulemma olivat asialla ensimmäistä kertaa. Suitsutin toimi kyllä, mutta vastakkainkävelyä ihmettelin.
Kaikki miettivät ja jotkut änneen sanoivat: mitähän vainaja olisi tästä tykännyt? - Nimimerkitön vastaaja
tehdä kaikennäköistä kirjoitti:
Kirkosta eronneen isän lapsi piti isälleen vapaatkatoliset hautajaiset. Hautajaisvieraat olivat lähes kaikki kirkosta eronneita, muihin uskontokuntiin kuuluvia ja ihan pihalla.
Uskomattomimmat hautajaiset missä olen ollut. Pastoreina toimivat mies ja nainen, jotka kuulemma olivat asialla ensimmäistä kertaa. Suitsutin toimi kyllä, mutta vastakkainkävelyä ihmettelin.
Kaikki miettivät ja jotkut änneen sanoivat: mitähän vainaja olisi tästä tykännyt?on muistaakseni jokin teosofinen lahko, joka on lainannut roomalaiskatolisesta kirkosta ulkonaisia menoja. Tuollaiset hautajaiset ovat aika irvokkaat. Minusta vainaja pitää haudata oman uskonsa menoilla.
Kirkosta eronneen kohdalla voi olla vaikeata löytää sopivia hautausmenoja, mutta ainahan voi tilata vaikka kuoron laulamaan sopivia lauluja esim "Tuonen lehto, öinen lehto" tai vaikka "Vaipuos vaivu synnynmaasi helmaan", ja joku omaisista voi pitää muistopuheen.
Omat kirkkokuoromme tulevat pyydettäessä laulamaan tällaisiinkin hautajaisiin, jos jonkun ortodoksin omainen sattuisi olemaan kirkosta eronnut. - Kimmo vaan
nimimerkitön vastaaja kirjoitti:
väittänytkään, että luterilaiset papit toimisivat oikein siunatessaan omaisten pyynnöstä kaikki vainajat.
Nimimerkki Kimmo vaan kirjoitti, ettei Jeesuskaan kysynyt seurakuntaa siunausta pyytäviltä. Epäselväksi siis jäi, mitä mieltä hän loppujen lopuksi on asiasta. Ilmeisesti hänen mielestään sekä luterilaisten pappien tapa siunata kaikki vainajat, joille omaiset pyytävät ruumiinsiunausta että ortodoksipappien tapa siunata vain oman kirkkonsa jäsenet on paha asia. Kristityt kun aina menettelevät väärin joka asiassa, tekivät he miten päin tahansa.
Itse kirjoitin, että elävät ja kuolleet ovat eri asia. Kuollut ei itse pyydä vierasuskoiselta papilta ruumiinsiunausta, joten vainajan eläissään lausumaa tahtoa on noudatettava. On asiatonta, jos luterilainen pappi menee siunaamaan ortodoksivainajan.
Toisaalta jos joku tahtoo ortodoksisen hautauspalveluksen, liittyköön kirkkoon ja eläköön sen jäsenenä." Nimimerkki Kimmo vaan kirjoitti, ettei Jeesuskaan kysynyt seurakuntaa siunausta pyytäviltä. Epäselväksi siis jäi, mitä mieltä hän loppujen lopuksi on asiasta. Ilmeisesti hänen mielestään sekä luterilaisten pappien tapa siunata kaikki vainajat, joille omaiset pyytävät ruumiinsiunausta että ortodoksipappien tapa siunata vain oman kirkkonsa jäsenet on paha asia. Kristityt kun aina menettelevät väärin joka asiassa, tekivät he miten päin tahansa."
En ymmärtänyt ajatustasi. Seurakuntaan kuulumattoman vainajan siunaaminen on mielestäni sopivaa vain jos vainaja itse pyytää siunaamista (esimerkiksi kuolinvuoteella). - Kimmo vaan
Serguei kirjoitti:
Luterilaiset kyllä siunailevat ihan holtittomasti kaikkea mikä heistä mukavalta tuntuu.
Itse asiassa tästä aiheesta taisi olla aika vilkasta keskustelua kaksi tai kolme vuotta sitten. Itse lähestyin silloista kultuuriministeriä ehdotuksella että luterilaisten kirkkojärjestykseen saataisiin pykälä jolla toiseen kirkkokuntaan kuuluvan ihmisen hautaan siunaaminen tulisi kielletyksi. Ateisteista ei ole nyt niin suurta väliä.... ;-)
Ei lämmennyt Saarelan Tare asialle, laittoi kuitenkin ystävällisen vastauksen sähköpostilla.
Itse olen käskyttänyt luterilaiset sukulaiseni tehostanut käskyä matriaalisella sanktiolla eli jos eivät tee kuten haluan rahaa ei tule :-)
PS: Yllä oleva teksiti sisälsi sarkastista huumoria, huomaa hymiöt!"Ateisteista ei ole nyt niin suurta väliä.... ;-) "
Juutalaiset, kristityt, muslimit ja ortodoksit rukoilevat samaa Jumalaa, joten onko sillä paljoakaan merkitystä kuka maksaa palkan :-) - kun heitit
Kimmo vaan kirjoitti:
" Nimimerkki Kimmo vaan kirjoitti, ettei Jeesuskaan kysynyt seurakuntaa siunausta pyytäviltä. Epäselväksi siis jäi, mitä mieltä hän loppujen lopuksi on asiasta. Ilmeisesti hänen mielestään sekä luterilaisten pappien tapa siunata kaikki vainajat, joille omaiset pyytävät ruumiinsiunausta että ortodoksipappien tapa siunata vain oman kirkkonsa jäsenet on paha asia. Kristityt kun aina menettelevät väärin joka asiassa, tekivät he miten päin tahansa."
En ymmärtänyt ajatustasi. Seurakuntaan kuulumattoman vainajan siunaaminen on mielestäni sopivaa vain jos vainaja itse pyytää siunaamista (esimerkiksi kuolinvuoteella).ivallisen lauseesi: "Jeesuskin kysyi seurakuntaa, kun joku pyysi siunausta"? Tarpeesi ivata meitä kristittyjä on niin suuri, että ajatuksesi hämärtyy.
Huomautan, että tässä keskustelussa siunaamisella tarkoitetaan kristillisen hautauspalveluksen toimittamista vainajalle, eikä mitään muuta siunaamista. Muista siunaamisen lajeista keskustellaan sitten muissa yhteyksissä.
Ensin vastustit luterilaisten pappien tapaa siunata kaikki vainajat, jolle omaiset pyytävät ruumiinsiunausta, ja sitten ivasit sitä, että ortodoksipapit siunaavat vain oman kirkkonsa jäseniä. Et taida edes aina itse muistaa, mitä olet kirjoittanut.
- katekumeeni
koska olen liittymässä kirkkoon. Ja todella toivon että ennätän ennen kuin on tarvetta hautaamiseen. Itse toivoisin polttohautausta, mutta se ei varmaankaan ole mahdollista. Olen naimisissa ja olen selittänyt miehelleni miten pitää toimia.Ja hän kunnioittaa toivettani. Myöskin vakavasti sairaana (tosin olen ymmärtänyt ettei tarvitse olla kuolemasairas sen saadakseen) haluaisin sairaan voitelun sairaalaan. Halua kuolla ortodoksina... Mutta oma sukuni on luterialisia kuten ystävät ja tutut...Käyminen luiterilaisissa halutajaisissa on kuin kävisi valtion virastossa piipahtamassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809