Hei

Liekissä oleva (ainoa) otsikko on siirtynyt seuraavalle sivulla, typerä sydeemi tämäkin turha sepustus ponkkaa ykköseksi ja syrjäyttää hyvätkin jutut. Luetuimpien juttujen tulisi olla mahdollisimman ylällä ja paskat ruumassa!!
5535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Karavaanareitten omat sivut. Ehdotin sitä tännekin jo pari vuotta sitten, mutta on kuulemma liian hankala toteuttaa.

Äänestä
  • Tuntuisi loogisemmalta, jos viimeksi kommentoitu viesti olisi aina ylimpänä listassa. Monet hyvät aiheet hautautuvat kaiken maailman provojen ja amisten ja muiden kakaroitten kirjoittelun taakse.
    Ei luulisi olevan ylläpitäjälle vaikeata toteuttaa muutos.

    Äänestä

  • Alfred-Brandy kirjoitti:

    Tuntuisi loogisemmalta, jos viimeksi kommentoitu viesti olisi aina ylimpänä listassa. Monet hyvät aiheet hautautuvat kaiken maailman provojen ja amisten ja muiden kakaroitten kirjoittelun taakse.
    Ei luulisi olevan ylläpitäjälle vaikeata toteuttaa muutos.

    Pitäis näissäkin asioissa tuotekehityksellisesti lähteä ASIAKASLÄHTÖISESTI, eikä tehdän asioita siten ,mikä itselle on mukavaa tai helppoa. Sehän ei palvele asiakasta. Asiakkaat häipyvät ennemmin tai myöhemmin jonnekin muualle eikä niitä enää sitten enää saadakaan takaisin, kun hätä on kädessä.
    Sitäpaitsi MAHDOTTOMIA asioita ei ole, niiden tavoittaminen on vain ehkä vaikeampaa.

    Äänestä

  • roopen kirjoitti:

    me asiakkaat maksamme tästä palstapalvelusta?
    Eli paljon palstan ylläpitäjä häviää kun mekadotaan. No leikki, leikkinä, yymärsinkyllä pointtisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KuivaOlli! kirjoitti:

Liekissä oleva (ainoa) otsikko on siirtynyt seuraavalle sivulla, typerä sydeemi tämäkin turha sepustus ponkkaa ykköseksi ja syrjäyttää hyvätkin jutut. Luetuimpien juttujen tulisi olla mahdollisimman ylällä ja paskat ruumassa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu