Pyhä Henki - se vai Hän?
Juha Partanen
Monet ihmiset uskovat jumalaksi kutsumaansa persoonattomaan voimaan. Kristityt sen sijaan uskovat elävään persoonaan, jota kutsuvat Jumalaksi. Käytännössä monet kristityt kuitenkin ajattelevat jumaluuden kolmannen persoonan, Hengen, olevan persoonaton voimalataus. Tämä ilmenee mm. korvien höristelynä jonkun rukoillessa julkisesti Jumalan tai Jeesuksen sijasta Pyhää Henkeä.
Kristityt tunnustavat Jumalan olevan kolmiyhteinen. He uskovat Jumalan ilmentävän itseään kolmen tasaveroisen persoonan, Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kautta. Jumaluuden kolmesta persoonasta Henki mainitaan Raamatun teksteissä muita harvemmin. Näin ollen hänestä myös tiedetään vähemmän kuin Isästä ja Pojasta.
Alkuseurakunta tuskin mietti mitä, mikä tai kuka Pyhä Henki on. Ajatukset ja käsitykset hänestä alkoivat jakaantua vasta muutamia satoja vuosia myöhemmin. Osa kirkkoisistä ajatteli Hengen olevan jopa Jumalan tai Kristuksen luoma, joten se ei voi olla osa Jumaluutta. Raamatun voi kuitenkin havaita opettavan Hengen olevan persoona. Osa kristityistä puhuu kuitenkin Hengestä yhä muodossa ”se” muodon ”hän” sijaan.
Syitä mahdolliseen sekaannukseen
Jumaluuden kolmannen persoonan nimeen liittyvä Henki viittaa ihmisten mielissä persoonattomaan voimaan. Käsitteet Isä ja Poika sen sijaan samaistetaan eläväksi persooniksi arkielämästä tuttujen käsin kosketeltavien esikuviensa kautta.
Raamatussa käytetyt alkukielet voivat myös olla osasyy sekaannukseen. Hepreankielessä Henkeen viittaava sana on ”ruach”, joka kreikankielen vastineensa ”pneuma” kanssa tarkoittaa useita eri asioita. Niitä käytetään yleisimmin puhuttaessa esimerkiksi aineettomasta tuulesta. Kieliopilliset seikat vaikuttavat omalta osaltaan käsityksiin Hengen persoonattomuudesta, sillä henkeä kuvaava sana ”pneuma” ei ole maskuliini tai feminiini, vaan neutri.
Raamattua luettaessa Henki liitetään usein voimaan tai voimalataukseen, jonka kristitty voi kokea. Jeesus lupasi opetuslapsilleen Voiman, jonka avulla he voisivat voittaa maailman hänelle. Hän ei kuitenkaan puhunut suoranaisesta latauksesta, joka voimaannuttaisi kristityt siirtämään kaikki esteet evankeliumin tieltä. Hän ajatteli puhuessaan elävää persoonaa, Henkeä. Tämä jumalallisen kaikkivaltiuden ja voiman omaava persoona auttaisi kristittyjä täyttämään heille jätetyt haasteet.
Pyhän Hengen persoonattomuutta on saattanut lisätä myös se, että muista Jumaluuden persoonista puhuttaessa on käytetty persoonallisempia nimityksiä. Jumalan olemusta havainnollistetaan esimerkiksi käsitteillä Herra, Korkein, Minä olen, Israelin Pyhä jne. Kristukselle tuttuja määritteitä ovat esimerkiksi kuningasten Kuningas, Messias, Poika, Ihmisen Poika, Vapahtaja, Lunastaja, Karitsa jne.
Sekaannuksia Hengen persoonallisuuden tai persoonattomuuden välillä ovat aiheuttaneet myös siihen liitetyt raamatulliset vertaukset. Henkeä kuvataan usein elottomilla ja persoonattomilla asioilla. Näitä ovat mm. vesi (Joh. 7:38-39) ja öljy (Apt. 10:38). Raamatusta tuttu voitelu, eli tehtävään tarvittava valtuutus havainnollistettiin sen kohteelle ja yleisölle yleensä aidolla öljyllä.
Muita tuttuja, Henkeen yhdistettyjä kuvauksia on tuuli (Joh. 3:8), kyyhkynen (Luuk. 3:22) ja tuli (Apt. 2:3). Näistä viimeinen, tuli liitetään usein helluntailaisille tärkeään voimaan ja voiteluun. Perinteiset laulut kuuluvatkin: ”Tuo henki helluntain, jo saapui päälle maan, toi voiman tullessaan…” ja ”On Hengen liekki, tuli helluntain, nyt vielä voimissaan…”.
^Pyhästä hengestä
ka mie
0
191
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475335Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "571981Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1381713Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella171689- 141435
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol271305Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4129081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171087Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771048Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60887