Muistomerkittömät suomalaiset

Gyllingille on omistettu edelleen katu Petroskoissa.

Otto Wille Kuusiselle on siellä patsaskin.

Kesti pitkään ennen kuin havahduin huomaamaan, että monet näistä 1918 jälkeen dissidentteinä ulkomailla asuneista suomalaisista oli 1900-luvun alussa arvostettuja kansanedustajia Suomen ensimmäisissä eduskunnissa.

Muuttuivatko he lopullisesti historian kieltämiksi roistoiksi?

Ihmisen maine muovautuu hänen tekosistaan! Suomessa ei ole mitään tarvetta kehua enää jotakin Otto Wille Kuusista!

Sandormoh, suomalaisten Katyn?

Suomalaisille oli varatu oma Katyninsa heti 1939 syksyllä. Tosin sellainen oli lähempänä rajan pinnassa kuin osattiin edes aavistellakaan:

Suomalaisia muutti tuonne "Idän onnenmaahan" aina amerikasta saakka ja tuonne Sandormohiin ja vastaaviin paikkoihin päätyi useimpien taival!

Itä-karjalassa, jossa Stalin murhautti suomalaisia, oli tavallaan suomalaistenkin Katyn!


http://heninen.net/punakangas/suomeksi.htm

http://heninen.net/sandarmoh/suomeksi.htm

http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&q=sandormoh

Rajan takaa kirjoitti:

Sandormoh, suomalaisten Katyn?

Suomalaisille oli varatu oma Katyninsa heti 1939 syksyllä. Tosin sellainen oli lähempänä rajan pinnassa kuin osattiin edes aavistellakaan:

Suomalaisia muutti tuonne "Idän onnenmaahan" aina amerikasta saakka ja tuonne Sandormohiin ja vastaaviin paikkoihin päätyi useimpien taival!

Itä-karjalassa, jossa Stalin murhautti suomalaisia, oli tavallaan suomalaistenkin Katyn!


http://heninen.net/punakangas/suomeksi.htm

http://heninen.net/sandarmoh/suomeksi.htm

http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&q=sandormoh

Lue lisää

Karjalan Karhumäen piirin Sandormohin hautaus-maahan haudatuista suomalaisista ja karjalaisista

http://www.onego.ru/win/pages/spiski/

Toveri Josif Stalinin toimesta teloitettiin ampumalla vuosina 1937-38 tuhansittain karjalaisia ja suomalaisia. Yksistään Sandormohin hautausmaahan Karhumäessä on haudattu ainakin n.1700 suomalaista tai karjalaista henkilöä. Sandormoh ei ole ai-noa Stalinin vainoissa ammuttujen viimeinen lepopaikka. Arvioiden mukaan San-dormohissa ammuttiin yli 7000 ihmistä, joista noin 6400 ihmisen nimet on saatu selville.
Karjalan Memorial-seuran jäsen Juri Dimitrijev on tutkinut ja selvittänyt vainovuo-sina ammuttujen henkilöiden nimiä Karjalan turvallisuuskomitean arkistossa vaino-vuosina vangittujen ja ammuttujen asiakirjoja. Karjalaisten ja suomalaisten ammut-tujen nimilista käsittää 92 A 4-liuskaa teloitetuista. Olen lukenut nämä liuskat läpi ja yhteenvetona totean seuraavaa:
Suomalaisia teloitettiin yhteensä 934 henkilöä. Suomen kansalaisista oli Yhdysval-loista tulleita 126 henkilöä ja Kanadasta tulleita 98 henkilöä. Lisäksi yksi norjalai-nen, ukrainalainen, saksalainen ja vepsäläinen saivat Stalinin tuomion.

Karjalaisia teloitettiin yhteensä 759 henkilöä. Karjalaisista ja suomalaisista teloite-tuista oli metsänkaatajia eli metsureita n.220 ja kolhoosilaisia n.300. Opettajia ta-pettiin 19, kauppamiehiä 14 ja kaksi pappia.

Teloitukset aloitettiin 13.09.1937 ja näyttävät päättyneen 15.05.1938. Samoina päi-vinä teloitettiin useita saman kolhoosin, metsätyömaan tai suvun edustajia. Työ-maan tai kolhoosin johtajat teloitettiin työntekijöiden kanssa yleensä samana päivä-nä.

Repolan ja Rukajärven alueilla asuneista teloitetuista löytyvät seuraavat henkilöt:

Gertsin, Viktor s.1905 Tsolkka, karjalainen kolhoosin työntekijä; ammuttu 8.01.1938 Gordejev, Timofei s.1883 Suulansaari, karjalainen kirvesmies; ammuttu 3.04.1938 Ipatov, Aleksei s.1899 Tsolkka, karjalainen suutari; ammuttu 8.01.1938
Ipatov, Semjon s.1883 Rukajärvi, karjalainen talollinen; ammuttu 8.05.1938
Kanto, Otto s.1895, suomalainen työläinen Ontrosenvaara; ammuttu 20.01.1938 Kontinaho, Urho s.1912 Raivola, suomalainen mekaanikko Repolassa ammuttu 20.01.1938 Kottsijev, Ivan s.1905,karjalainen automekaanikko Repolassa; ammuttu 17.03.1938
Lumpov, Aleksei s.1897,karjalainen kirjanpitäjä Omeliasta; ammuttu 9.03.1938
Martikainen, Andrei s.1894,suomalainen kolhoosin työntekijä Lusmasta; ammuttu 20.01.1938 Martynov, Dmitri s.1890, karjalainen kirjanpitäjä Rukajärveltä ammuttu 8.01.1938
Minin, Grigori s.1897, karjalainen kolhoosin työntekijä Rukajärven Nokeuksesta; ammuttu 15.12.1937
Nikitin, Ivan s.1912, karjalainen autonkuljettaja Virran kylästä; ammuttu 8.10.1938
Rautiainen,Ivan s.1881,suomalainen kombinaatin johtaja Repolassa; ammuttu 6.03.1938
Rigojev, Ivan s.1902, karjalainen kirvesmies Koropista; ammuttu 8.05.1938 Rikkijev, Jegor S.1904,karjalainen mestari Kolvasjärveltä; ammuttu 20.01.1938 Spiridonov, Ivan s.1894 Tsolkka, karjalainen sekatyöläinen; ammuttu 22.04.1938 Spiridonov, Mihail s.1905 Tsolkka, karjalainen kolhoosin työntekijä; ammuttu 8.01.1938 Välimaa, Matvei s.1897 Kurikassa, suomalainen puoluesolun johtaja Repolassa; ammuttu 20.01.1938

Näyttää siltä, että Stalin ennakoi tulevan talvisodan Suomen kanssa jo v.1937 teloit-tamalla ja siirrättämällä karjalaiset ja suomalaiset pois rajan pinnasta häiritsemästä omia aikeitaan. Lisää tietoa tästä asiasta löytyy internetistä osoitteesta : www./onego.ru/win/pages/spiski/.

Edit. Erkki Mauranen

P.S.
Internetosoitteessa oleva ammuttujen luettelo täydentyy sitä mukaa, kun uutta tietoa asiasta saadaan. toim.huom.

Lisää Repolaan ja Karjalaan liittyvää asiaa löytyy internetosoitteista:

Suomessa:
Reboly in Carelia: http://www.pcu.fi/ ilpo.kantonen/Repola.html
Repola vuosina 1920-1023, toim. Martti Turja: http://personal.inet..fi/private/repola
Juminkeko, Kalevalan ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus: http://www.juminkeko.fi
Tarton rauha: http://personal.inet.fi/koti/heikki.uusilehto/index.htm

Venäjältä:
Andrew Heininen: http://www.onego.ru/win/homepages/heininen/suomeksi.htm
Petroskoin Yliopisto, University of Petrozavodsk: http://www.onego.ru/psu/General/start_f.html
Web-server Karelia: http://www.karelia.ru
Carelia: http://www.onego.ru/win/pages/carelia

Luettavaksi, vaikka opiskelumielessä:

http://www.internix.fiopinnot/opintojaksot/8kieletkirjallisuus/aidinkieli/murteet/
etusivu.htm

http://carelia.onego.ru/1999-4/125.html

Viktor Shashkov,
professori, Murmansk
Stalinin kauden vainovuodet

Stalinin kauden vainotoimien seurauksena teloitettujen joukkohautoja löytyy yhä eri puolilta laajaa Venäjän maata. Useita on löytynyt Karjalastakin kuten Sandormoh Karhumäen piirissä ja Krasnyi bor Petroskoin liepeillä. Viktor Shashkovin kirjoitus antaa yleiskuvan Stalinin ajan joukkovainoista, niiden historiallisista mittasuhteista.

Katsaus vainotoimien historiaan

Entisessä Neuvostoliitossa 1920-50 luvuilla suoritetuista vainotoimista muodostui traaginen, pahaenteinen ja vielä kirjoittamaton luku Venäjän ja entiseen Neuvostoliittoon kuuluneiden valtioiden historiassa. Voidaan täydellä syyllä sanoa, että mittasuhteiltaan ja uhrien määrässä Neuvostoliitossa toimeenpannut poliittiset vainot ylittävät vastaavanlaiset poliittisista syistä johtuvat vainot koko ihmiskunnan historian aikana.

Esimerkiksi 1400-luvulla, inkvisition riehuessa, kahdeksantoista vuoden aikana poltettiin roviolla noin kymmenentuhatta ihmistä. Iivana Julman hallitessa Venäjää vuosina 1565-1578 opritshninan kuusituhatta miestä tuhosi seitsemän vuoden aikana yli viisitoistatuhatta kansalaista.

Kuinka monta uhria vaativat poliittiset rankaisutoimet Neuvostoliitossa? Siihen ei pystytä vastaamaan, arviot vaihtelevat 40 ja 50 miljoonan välillä. Noin puolet tästä määrästä teloitettiin tai menehtyi sairauksiin Gulagin vankileireillä. Tarkkoja tilastotietoja tästä vuosisatamme tragediasta ei löydy puolue-, valtioelinten enempää kuin oikeuslaitoksenkaan arkistoista.

Poliittiset vainotoimet Neuvostoliitossa

Poliittisista syistä toimeenpannut vainot alkoivat Neuvostoliitossa vuonna 1928. Lievemmässä muodossa erilaiset "puhdistukset" ja entisen tsaarin armeijan upseerien erottamiset alkoivat heti kansalaissodan päätyttyä.

Ensimmäinen joukkomittainen poliittinen rankaisutoimi oli ns. kaivosoikeusjuttu "tihutyöntekijöitä vastaan teollisuudessa". Se alkoi 1928. Syytettyjen penkille asetettiin viisikymmentä venäläistä kaivosinsinooriä ja kolme saksalaista asiantuntijaa, jotka työskentelivät Donbassin kaivoksissa. Viisi syytettyä sai kuolemantuomion. Jatkossa vangittiin yli kaksituhatta alan asiantuntijaa.

Vuonna 1930 alkoi tekaistu ns. teollisuuspuolueen oikeudenkäynti. Silloin kansanvihollisiksi julistettiin vanhan polven sivistyneistön tekniikan asiantuntijoita. Samana vuonna vangittiin tunnetut maatalousalan taloustutkijat A.V. Tshajanov ja N.D. Kondratjev, joita syytettiin olemattoman "vastavallankumouksellisen talonpoikaispuolueen" perustamisesta. Vuonna 1938 heitä vastaan aloitettiin toinen oikeudenkäynti, jonka jälkeen heidät teloitettiin.

Pohjan poliittisille joukkovainoille loi todella kansanvastainen ja taantumuksellinen kulakeiksi luokiteltujen maanviljelytilojen likvidoiminen. Tämän poliittisen linjan taustalla oli stalinilainen sosialismin nopeutetun rakentamisen strategia maaseudulla. Sen päätoteuttajiksi määrättiin OGPU:n eli valtion turvallisuuspalvelun elimet. Niille asetettiin selvä tehtävä: "likvidoida mitä lyhyimmässä ajassa kulakit yhteiskuntaluokkana".

OGPU:n 2. helmikuuta 1930 päivätyn päätöksen nojalla kulakeiksi luokiteltu väestö perheineen oli karkotettava harvaan asutuille tai asumattomille alueille, etupäässä pohjoisille seuduille vuosina 1930 ja 1931.

Vastoin maamme historiatieteen luomaa dogmaattista käsitystä tapahtuman ajallisista puitteista koko prosessi ja samalla laajojen väestöjoukkojen tuhoaminen venyi kahdeksikymmeneksiviideksi vuodeksi. Ennen salassa pidettyjen arkistotietojen perusteella voidaan väittää, että vuosien 1929-1952 välillä hävitys kosketti 1 010 407 maatilaa (lukuun on lisättävä vielä 100 000 -

250 000 hajonnutta taloutta) ja seitsemän miljoonaa ihmistä. Kaiken kaikkiaan maan kahdellekymmenellekahdeksalle erikoissiirtola-alueelle karkotettiin 662 860 talonpoikaisperhettä eli yhteensä 3 miljoonaa henkeä. Näille erikoisalueille saapui kuitenkin vain 2 741 991 henkeä.

Puolueen jäseniä vastaan kohdistuvat vainot

Leningradin puoluejohtajan Sergei Kirovin murhan jälkeen 1. joulukuuta 1934 Stalin ja hänen lähiympäristönsä ryhtyivät joukkomittaisiin vainotoimiin kommunistisen puolueen jäseniä vastaan, etupäässä niitä vastaan, jotka eivät kaikessa olleet suuren johtajan kanssa samaa mieltä.

NKP:n arkistossa on säilynyt 11 nidettä luetteloineen puolueen jäsenien teloituksista. Luetteloita laativat paikalliset NKVD:n eli sisäasiainkomissariaatin elimet ja allekirjoittivat Stalin, Molotov ja Kaganovit?. Vuoden 1934 helmikuun ja 1938 syyskuun välisenä aikana teloitettiin 38 848 puolueen jäsentä.

NKVD:n 30. heinäkuuta 1937 päivätyllä päätöksellä oli määrätty jopa "kiintiö" 258 950 henkeä - näin monta puolueen jäsentä oli asetettava syytteeseen ja joko teloitettava ampumalla tai tuomittava kymmenen vuoden vankeuteen.

Vuodesta 1935 joukkovainot laajenivat koskemaan maan kaikkia väestökerroksia: sivistyneistöä, virkamiehiä, upseereita, kenraaleita ja amiraaleja sekä rivityömiehiä, talonpoikia ja nuorisoa. "Kansanvihollisten" etsintää harjoittivat paitsi rankaisuelimet myös puolue- ja valtioelimet sekä maan "valveutuneet kansalaiset". Koko maa oli ja eli ällistyttävän kauhuepidemian vallassa. Ilmiö sai toisinaan jopa hullunkurisia piirteitä. Esimerkiksi erään Länsi-Siperian aluepiirikomitean poliittisen valistustyön talon virkaintoinen työntekijä jakoi piirinsä opettajat kolmeen ryhmään: "iso vihollinen", "pieni vihollinen" ja "aivan pieni vihollinen". Kaukoidän valtion kalastustrustin poliittisen osaston päällikkö allekirjoitti maan elintarviketeollisuuden kansankomissaarille 14. syyskuuta 1937 raportin, jossa syytti trustin johtajaa Karanatnitskia taitavasti naamioituneeksi viholliseksi ja kahden muun aiemmin vangitun korkean virkamiehen kanssa muodostamansa koplan johtajaksi, sekä siitä että oli myös majaillut vuonna 1936 "petturin" marsalkka Tuhatshevskin asunnossa. Itseasiassa tämän sisar oli Karanatnitskin ensimmäinen puoliso, joten tämä oleskelu oli täysin ymmärrettävää. Tämän raportin perusteella Karanatnitski vangittiin 9. joulukuuta 1937. Samanlaisia ilmiantoja tuli katkeamatto-mana virtana kaikkiin puolue- ja valtioelimiin.

Jotta joukkovainot saisivat virallisesti laimukaiset puitteet, Stalinin henkilökohtaisesta käskystä alettiin kautta maan järjestää huomiota herättäviä oikeudenkäyntejä. Niiden uhreiksi joutuivat monet huomattavat puolueen ja hallituksen toimihenkilöt, Leninin ja Stalinin entiset työtoverit, stalininvastaisen opposition osanottajat ja useat rehelliset rivikansalaiset.

"Leningradilainen keskus" ja "Moskovalainen keskus"

Vuoden 1934 joulukuussa samanaikaisesti Moskovassa ja Leningradissa alkoivat laajamittaiset tekaistut poliittiset oikeudenkäynnit ja sitten välittömästi vielä yksi oikeudenkäynti "vastavallankumouksellista zinovjevilaista" Safarovin, Zalutskin ym. ryhmää vastaan.

Kuten myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, kaikki ne olivat Stalinin inspiroimia. Hänen käskystään NKVD:n elinten tuli langettaa vastuu Kirovin murhasta zinovjevilaisen opposition kontolle. Noilla elimillä ei kuitenkaan ollut käytettävissään mitään todisteita mainittujen "vastavallan-kumouksellisten" järjestöjen olemassaolosta.

Siitä huolimatta sekä Leningradissa että Moskovassa alkoivat entisten oppositiomielisten henkilöiden ja heidän ystäviensä vangitsemiset. Pelkästään Leningradissa pidätetyiksi joutui 843 henkeä. NKVD:n ns. erikoisneuvottelukunta tuomitsi Leningradissa 76 henkeä ja Moskovassa 19 henkeä. He saivat viidestä kymmeneen vuotta vankeutta ja monet karkotustuomion. Elokuussa 1936 Neuvostoliiton korkeimman oikeuden sotakollegio käsitteli avoimessa oikeudenkäynnissä ns. "neuvostovastaisen yhdistetyn trotskilais-zinovjevilaisen keskuksen" jutun. Sen tuloksena kuusitoista henkeä sai kuolemantuomion. Heidän joukossaan olivat Kamenev ja Zinovjev - Leninin ja Stalininkin entiset työtoverit. Zinovjev kannettiin teloituspaikalle paareilla. Kaikki mainituissa jutuissa vangitut ja teloitetut rehabilitoitiin kesäkuussa 1988.

"Salaliittoja" asevoimissa

Toukokuussa 1937 NKVD:n elimet "paljastivat odottamatta" salaliiton asevoimissa. Tähän "neuvostovastaiseen trotskilaiseen sotajärjestöön Puna-armeijassa" kuuluivat muka marsalkka Tuhatshevski, ensimmäisen luokan armeijankomentajat Uborevitch ja Jakir, toisen luokan armeijankomentaja Kork, armeijakuntien komentajat Eideman, Feldman, Primakov ja Putna sekä ensimmäisen luokan armeijakomissaari Gamarnik. Kaikki he olivat maineikkaita sotapäälliköitä ja kansalaissodan sankareita.

Koko oikeusjuttu lavastettiin salamannopeaa vauhtia. Tuhatshevski pidätettiin 22. toukokuuta 1937. Tuomio julistettiin jo 11. kesäkuuta Stalinin, Molotovin ja Kaganovitchin läsnä ollessa. Kaikki kahdeksan teloitettiin ampumalla 12. heinäkuuta, Gamarnik teki itsemurhan ennen vangitsemista.

Käsityksen siitä, minkälaista tuhoa oikeudenkäynnit aiheuttivat maan puolustuskyvylle, kertoo seuraava esimerkki: 1930-luvulla Puna-armeijassa tuomittiin yhteensä 87 000 upseeria. Armeijan korkeimmassa johdossa viidestä marsalkasta kolme, kaikki viisi ensimmäisen luokan armeijankomentajaa, neljästä laivastonkomentajasta kolme, kaikki kymmenen toisen luokan armeijankomentajaa, viidestäkymmenestäseitsemästä armeijakunnan komentajasta viisikymmentä, kaikki kuusitoista ensimmäisen ja toisen luokan armeijakomissaaria, kaksikymmentäviisi armeijakunnan komissaaria kahdestakymmenestäkuudesta, neljäsataayksi rykmentinkomentajaa neljästäsadastaviidestäkymmenestäkuudesta.

Joukkovainot lakkasivat Suuren isänmaallisen sodan sytyttyä. Stalinin oli ryhdyttävä oman henkensä ja järjestelmänsä pelastustoimiin. Fariseuksen tavoin hän kääntyi 3. heinäkuuta pitämässään radiopuheessa maan kansalaisten puoleen seuraavin sanoin: "Neuvostoliiton kansalaiset. Hyvät veljet ja siskot! Tänä kansallemme traagisena hetkenä käännyn puoleenne..."

Vainottuja ja karkotettuja kansoja

Maan eri kansallisuuksiin kohdistettu terrori alkoi Volganrannan alueen saksalaisista, jotka asuivat Saratovin ja Stalingradin alueilla.

Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston ja NKP:n keskuskomitean yhteisellä päätöksellä 447 188 saksalaista pakkosiirrettiin sieltä Kazahstaniin, Altaille, Krasnojarskin aluepiiriin sekä Novosibirskin ja Omskin alueille. Vuoteen 1945 mennessä 949 829 Venäjän saksalaista julistettiin "erikoissiirtolaisiksi".

Vuosina 1943-1944 maan korkeimman neuvoston päätöksellä Kazahstanin ja Kirgisian tasavaltoihin pakkosiirrettiin 608 749 tshetsheeniä, ingushia, karatshaita ja balkaaria.

Samaan aikaan Valtion puolustuskomitean päätöksellä Krimiltä Uzbekiaan ja Marin tasavaltoihin sekä monille Keski-Venäjän alueille pakkosiirrettiin 228 322 Krimin tataaria, kreikkalaista, armenialaista ja bulgaaria kokonaisina perhekuntina.

Pakkosiirto koski Kalmukian kansaa kokonaisuudessaan. Kotiseutunsa joutui jättämään 91 919 henkeä. Jo sodan jälkeen, vuonna 1948 Georgiasta ja Mustanmeren rannikolta pakkosiirrettiin enimmäkseen Keski-Aasiaan - vajaat kuusikymmentä tuhatta turkkilaista, kreikkalaista ja dashnakkia.

Kaiken tämän lisäksi 1944-1948 sotatuomioistuinten päätöksellä Gulagin leireille passitettiin 100 310 ukrainalaista nationalistia, 148 079 vlasovilaista, 42 690 työpalvelua pakoillutta kansalaista.

Tilastojen mukaan vuosina 1943-1950 maassa pakkosiirrettiin ja karkotettiin kotiseudultaan poliittisin ja kansallisuusperustein 3 486 701 ihmistä.

Vuoden 1950 heinäkuun alkuun mennessä erikoissiirtoloiden kirjoilla oli 2 607 950 ihmistä, joista vankiloissa oli 55 635 henkeä, karkoteillä 5 246, huoltoloissa ja lastenkodeissa 2 874, varsinaisessa ammattityössä 1 469 955 ihmistä, pakkosiirretyistä lapsia oli 856 490 henkeä.

Terrori jatkuu

Suuren isänmaallisen sodan päätyttyä Stalin päätti käynnistää toisen suuren terroriaallon. Se sai jälleen lavastettujen poliittisten oikeudenkäyntien luonteen. Niinpä epältyjen luetteloon joutui 1947 marsalkka Georgi Zhukov. Mutta jostain syystä Stalin sekaantui asiaan ja sanoi Lavrenti Berijalle: "Zhukov ei asetu keskuskomiteaa vastaan." Vuonna 1948 käsiteltiin ns. Leningradin juttu. Sen yhteydessä vangittiin pelkästään Leningradissa noin kaksituhattaviisisataa puolue- ja talousjohtajaa. Kuolemantuomio langetettiin seitsemälle henkilölle, mm. Neuvostoliiton ministerineuvoston varapuheenjohtajalle Voznesenskille, NKP:n keskuskomitean sihteerille Kuznetsoville ja Venäjän Federaation ministerineuvoston puheenjohtajalle Rodionoville.

Vuosina 1948-1952 lavastettiin poliittinen oikeudenkäynti Juutalaisten fasisminvastaisen komitean jäseniä vastaan. Sen uhreiksi joutui kansallisuudeltaan juutalaisia luovan sivistyneistön edustajia. Syytettyjen penkillä oli 110 henkeä, kymmenen heistä sai kuolemantuomion ja he teloitettiin ampumalla.

Vuoden 1952 alussa vangittiin Stalinin käskystä huomattava terapeutti, professori Vinogradov ja ryhmä muita lääkäreitä. Heidät julistettiin "kansainvälisen sionistisen järjestön agenteiksi". Näin syntyi ns. Lääkäreiden juttu. Vain Stalinin äkillinen kuolema esti uuden tragedian. Juttu jäi Stalinin ajan viimeiseksi joukko-oikeudenkäynniksi.

"Kansanvihollisia" Kuolan niemimaalla

Niin kuin kaikkialla maassa Stalinin terrori riehui myös Murmanskin alueella. Erittäin laajat mittasuhteet se saavutti vuosina 1937-1938. Alussa lehtiin ilmestyi otsikkoja "Vihollisen käsi", "Kuka tekee tihutyötä?", "Leväperäistä piittaamattomuutta" yms.

Kun tammikuussa 1937 kalastuslaivaston kuudestakymmenestäseitsemästä aluksesta kolmellakymmenellä sattui vaurioita, ei tarvinnut pitkään odottaa mitä siitä seuraa. Ilmiannot olivat yleinen ilmiö. Tiedottajia oli jokaisessa yhteisössä. Esimerkiksi troolausalus Tshaikan miehistö tuomittiin NKVD:n "erikoisneuvottelukunnan" päätöksellä seuraavasti: kaksitoista miestä sai kymmenen vuoden tuomion, konemestari kahdeksan vuotta ja lämmittäjä kuolemantuomion. Hän oli nuorisojärjestön sihteeri ja hänet julistettiin tihutyöryhmän johtajaksi.

Vainotuiksi joutuivat monet talousjohtajat. Niinpä kuolemantuomion saivat Kuolan kalastushallinnon johtaja Svetov, telakan johtaja Zinski, kalastushallinnon korjaustelakan johtaja Bogatshev ym.

Stalinin henkilönpalvonnan uhreina menehtyivät tuhannet seudulla asuneet suomalaiset, jotka harjoittivat ammatikseen kalastusta. Mainittakoon vaikkapa kalastuskolhoosien Tarmo, Taisto ja Rajakalastaja tunnettu puheenjohtaja Kemppainen. Hänet tuomittiin kuolemaan vakoilijana ja tihutyöntekijänä vuonna 1937. Saman kohtalon kokivat Mantere ja Kelmensalmi.

Japanin salaisen palvelun hyväksi väitettiin toimineen tieteellisen tutkimuslaitoksen johtajan Hlynovskin, tutkijoiden Mentin ja Osadtshihin.

Yhteensä Murmanskin alueella vangittiin 1930-luvulla yli kahdeksantuhattaviisisataa henkeä, saman verran karkotettiin Karjalaan ja Altain aluepiiriin.

Joukkovainojen syyt

Terrorinperussyyt ovat nähdäkseni seuraavat:

Ensiksikin poliittinen valtataistelu, jota käytiin Stalinin ja hänen lähipiirinsä, trotskilaisen opposition, "uuden opposition" ja "oikeistopoikkeaman" välillä.

Toiseksi Stalinin keksimä perustelematon teesi luokkataistelun kärjistymisestä sitä mukaa, kuin sosialistinen rakennustyö maassa edistyy. Tätä käsitystään hän kosketteli laajasti puheessaan VKP(b:n) keskuskomitean täysistunnossa maaliskuussa 1937. Se oli melko primitiivinen yritys puolustaa juokkoterroria. Se soti sekä tervettä järkeä että puhdasoppista marxilaista teoriaa vastaan. Toisaalta ns. stalinilainen perustuslaki julisti jo vuonna 1936 sosialismin voittaneen Neuvostoliitossa ja voiton riistäjäluokista saavutetun. Myös Stalinia vastustanut oppositio oli tuhottu fyysisesti siihen mennessä.

Kolmanneksi neuvostovaltio syntyi proletariaatin diktatuurin valtiona, jossa pakkovalta oli johtava toimintatapa, ja kansalaissodan aikana oli jopa ratkaiseva tekijä. Sotaoloissa sen tekivät välttämättömiksi kärjistynyt poliittinen taistelu ja vallasta syöstyjen luokkien vastarinta. Sittemmin "vallankumouksellisesta pakkovallasta" tuli erottamaton osa siirtymäkauden talousmekanismia.

Neljänneksi vainotoimien hyökyaalto oli paljolti pelon synnyttämä. Stalinilainen byrokraattinen komentohallintojärjestelmä oli pelon vallassa ylhäältä alas asti. Järjestelmän vihollisia kummitteli kaikkialla: puoluekoneistossa, valtion virastoissa, nuorisoliitossa, kaivoksissa ja tehtaissa, kaupunki- ja kyläneuvostoissa.

Järjestelmän lujittamiseksi suunnitellut vainotoimet osoittivat mitä selvimmin sen sisäistä kriisiä ja kuolinkamppailua. Ajan mittaan stalinilaiset poliittisluonteiset vainot muuttuivat suunnitelmalliseksi väestön joukkotuhoksi. Se oli suunnattu neuvostokansan parhaimmistoa vastaan. Alun perin oppositiota vastaan kohdistuneet vainotoimet muuttuivat sittemin koko kansaa ja maan väestöä vastaan suunnatuiksi toimeenpiteiksi. Ne jatkuivat neljännesvuosisadan ajan. Vainotoimien aiheuttamat menetykset ovat rinnastettavissa Suuressa isänmaallisessa sodassa kärsittyihin menetyksiin. Mutta jos sodassa maan kansalaiset kaatuivat isänmaan vapauden ja riippumattomuuden puolesta, niin vainotoimien uhrit menehtyivät syyttömästi, sellaisissa uhrauksissa ei ollut mitään järkeä.

Päättyvän vuosisatamme pahin tragedia ja sen seuraukset on muistettava ja pidettävä mielessä, jottei samaa enää toistuisi tulevaisuudessa.

Lahtarit ovat jo omansa saaneet.

Jospa nyt muistettaisiin vapailla vaaleilla valittuja ensimmäisiä suomalaisia kansanedustajia.

"Jospa nyt muistettaisiin vapailla vaaleilla valittuja ensimmäisiä suomalaisia kansanedustajia."

Vain siinä tapauksessa, että he pysyivät Suomessa ja palvelivat isänmaataan!