Onko feminismi kriisissä?

do.ut.des

Kerta moderaattori siirsi minun aloitukseni tänne toiselta palstalta, niin minäpäs otan kantaa palstan aiheeseen.

Niin onko feminismi kriisissä? Minusta tuntuu, että on kun femismin joukot rakoilevat pahasti, kun se mihin tavoitteeseen feminismi on pyrkinyt - on saavuttanut sen ja jopa yliodotusten. Feminismi aatteena on kriisissä, siksi koska heiltä puuttuu vihollinen. Minusta juuri tämän takia monet feministit ovat hyvin aggressivisia. He eivät tunnu tietävän mihin heidän tulisi pahanolonsa kohdistaa. He ovat hämmentyneitä. Kun mm. Suomessa miehen sukupuoleen perustava arvoasema on lyöty ja romutettu, johon feministit ovat alusta lähtien pyrkineet, niin on ollut erikoista huomata, että jotkin naiset ovat huomanneet näin käyneen ja kääntyneet feminismiä vastaan, kun lyötyä lyödään. Tämän vaiheen jälkeen feminismi ei enää ole ollut pelkkä naisten klubi, vaan siitä on tullut - kumma kyllä - myös miesten. Minusta on ollut mielenkiintoista havaita, että nämä feminismi-miehet - siis naisten korvikkeet - ajavat myös kiivaasti suvaitsevaisuutta Suomeen, kuten mm. Puumala. Todella mielenkiintoisia yhtymiä tässä aatteessa.

Kun feministit kellistivät "miesten vallan", niin he eivät itse asiassa ole tajunneet tätä. Miesten sukupuoliasema, mitä se joskus oli - on lyöty. No miksi he eivät näe näin tapahtuneen? Kun he katsovat teollisuutta - yritysmaailmaa - niin siellä heidän mielestä määrää sukupuoli, vaikka tosiasissa markkinataloudessa määrää pelkkä raha. Feministit ovat oikeasti kääntyneet markkinataloutta vastaan, koska siellä "miehet määräävät". No miksi "miehet määrävät" markkinataloudessa? He takovat siellä eniten rahaa ja valuutan määrä ratkaisee - ei sukupuoli. Jos naiset takovat pörssissä eniten rahaa, niin on selvää että heistä tulisi määrävä sukupuoli markkinataloudessa. Markkinataloudessa ei ole kysymys sukupuolesta, vaan rahasta. Raha on se joka määrää - ei sukupuoli ja siksi näin onnettomasti on feminismin aatteessa käynyt, kun he eivät ole tajunneet tätä asiaa, niin he epätoivoisesti etsivät kaikkea sellaista - yhteistä vihollista, aatteen pelastajaa, jossa saattaisi olla "miehistävaltaa", jota vastaan voitaisiin hyökätä. Se syy miksi mm. naiset tienaavat heikommin palkkaa samassa työssä kuin mies - on pelkkä taloudellinen syy säästää rahaa ja tämä ei ole niinkään sukupuolesta johtuva tekijä. Yritys säästää rahaa, kun nainen tienaa vähemmän. Toinen pelko yrittäjälle on naisten lastenhankinta. Koska hyvä tuottavuus tietää yrittäjälle rahaa, niin luonnollisesti kun alalla kokenut nainen jää pois töistä - tietää tämä yritykselle taloudellista menetystä.

Toivottavasti tämä aukaisi osalle feministeistä, että te todellisuudessa ette ole "miesvaltaa" vastaan, vaan markkinatalouden pelisääntöjä.

15

797

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nousussa, kysy vaikka

      Pekka Siitoimelta. Ei vaan, se kuoli jouluna nolla kolme.

    • Beatrix Kiddo

      Ei ole kriisissä, vaikka kuinka se sinua ärsyttäisikin. Meitä riittää!

    • Sepi

      Niin hyvä kirjoittaja kuin oletkin, kysymyksesi asettelu on käsittämätön.

      Feminismi on kriisitila jo itsessään. Joten ei voida ajatella, että feminismi olisi luonnollinen aatesuunta, joka sitten voisi olla joko normaalitilassa tai kriisissä. Feminismi on joillakin naisilla esiintyvä mielenhäiriö, joten jos nainen on feministi, hän on kriisitilassa, ulkona naiseudesta.

      • do.ut.des

        Niin, mitkä ovat miehen ja naisen luonnolliset edut? Eikö ole luonnollista ja edullista, että mies on naisen kanssa ja nainen miehen kanssa? Minusta molemmat täydentävät toinen toisiaan. Mutta jos lähdetään sille tielle, missä ajatetaan ainostaan yhden etua - on tämä toiselta pois.

        Feminismi poistaa miehiltä etuja ja vastaavasti sovinismi naisilta. Mutta tästä päästiinkin toiseen kysymykseen. Mitä on sovinismi? Perustuuko se johonkin jumalalliseen valtaan? Ovatko miesvaltaiset uskonnot sovinistisia? Onko Kristinuskonto sovinistinen? Raamatussahan sanotaan, että nainen on miehen omaisuutta, mutta yhtälailla viitataan, että mies on naisen, joka sitoo hänet häneen.

        Minua kiinnostaa tietää mitä uskonnollista aatesuuntaa feminismi edustaa vai onko se uskonto jo itsestään? Uskovatko feministit jumalaan? Kuka tai mikä heidän jumala oikein on? Mies vai nainen? Vaiko tämä heidän palvonnan kohde joku sukupuoleton olento tai asia? Vaikkapa tasa-arvo tai suvaitsevaisuus?

      • riita.sointu
        do.ut.des kirjoitti:

        Feminismi on uskonnollisesti sitoutumatonta, eikä se itse asiassa ole yksi yhtenäinen aate, vaan sateenvarjokäsite useille erilaisille näkemyksille.

        SOVINISMI EI OLE FEMINISMIN VASTAKOHTA, vaikka suuri osa tämän palstan antifeministeistä niin näyttää luulevan.

      • do.ut.des
        riita.sointu kirjoitti:

        Sovinismi ajaa miesten etuja ja feminismi naisten, niin eikö mies ja nainen ole toistensa vastakohta ja siten myös edellä mainitut aatteet?

        Jos näin ei ole, niin mikä sitten on feminismin vastakohta? Ketkä pyrkivät riistämään naisten etuuksia? Toiset naisetko? Voiko nainen olla sovinistinen?

        "Feminismi on uskonnollisesti sitoutumatonta"

        Noh... Kysytään näinpäin. Mihin suurinosa feministeistä uskovat tavalla, joka on heidän palvonnan kohde? Kohta joku takapiru tulee ja sanoo, että isomunainen mies. :)

        Sovinismilla tarkoitetaan nykyään yleensä miesten ylivaltaa naisiin (sovinismin alkuperäisellä merkityksellähän ei ole sukupuolten kanssa mitään tekemistä). Feminismi taasen on aate, joka haluaa tuoda esille sukupuoliin nivoutuvia valtarakenteita ja tehdä sukupuolista tasa-arvoisia. Sovinismilla ei ole teoreettista perustaa.

        Mielestäni feminismillä ei ole vastakohtaa. Jos haluat löytää vastakohtaparin, joista toinen kannattaa pelkästään miesten ja toinen naisten etuja, suosittelen termiksi patriarkaatin / matriarkaatin kannattaja.

        Feminismi aatteena ei palvo mitään, jokainen palvokoon tahollaan mitä haluaa. Itse en palvo mitään.

        "Feminismi taasen on aate, joka haluaa tuoda esille sukupuoliin nivoutuvia valtarakenteita ja tehdä sukupuolista tasa-arvoisia. Sovinismilla ei ole teoreettista perustaa.

        Mielestäni feminismillä ei ole vastakohtaa. Jos haluat löytää vastakohtaparin, joista toinen kannattaa pelkästään miesten ja toinen naisten etuja, suosittelen termiksi patriarkaatin / matriarkaatin kannattaja."

        Minusta feminismi ei ole aate, vaan pelkkä liike - niin kuin mustien liike 60-luvun Amerikassa.

        Feminismi on aate, joka yhdistää erilaisia feministisiä liikkeitä.

      • jaina
        do.ut.des kirjoitti:

        Niin, mitkä ovat miehen ja naisen luonnolliset edut? Eikö ole luonnollista ja edullista, että mies on naisen kanssa ja nainen miehen kanssa? Minusta molemmat täydentävät toinen toisiaan. Mutta jos lähdetään sille tielle, missä ajatetaan ainostaan yhden etua - on tämä toiselta pois.

        Feminismi poistaa miehiltä etuja ja vastaavasti sovinismi naisilta. Mutta tästä päästiinkin toiseen kysymykseen. Mitä on sovinismi? Perustuuko se johonkin jumalalliseen valtaan? Ovatko miesvaltaiset uskonnot sovinistisia? Onko Kristinuskonto sovinistinen? Raamatussahan sanotaan, että nainen on miehen omaisuutta, mutta yhtälailla viitataan, että mies on naisen, joka sitoo hänet häneen.

        Minua kiinnostaa tietää mitä uskonnollista aatesuuntaa feminismi edustaa vai onko se uskonto jo itsestään? Uskovatko feministit jumalaan? Kuka tai mikä heidän jumala oikein on? Mies vai nainen? Vaiko tämä heidän palvonnan kohde joku sukupuoleton olento tai asia? Vaikkapa tasa-arvo tai suvaitsevaisuus?

        Kirjoitat kukkua:
        "Mutta jos lähdetään sille tielle, missä ajatetaan ainostaan yhden etua - on tämä toiselta pois."

        Millä tavalla esim. perheessä se on jonkun muun perheenjäsenen onnesta pois, jos kaikki ovat onnellisia?

        Käsityksesi nojaa ikivanhaan ugrimyyttiin, jonka mukaan onnea on vain rajallinen määrä ja sen enentäminen merkitsee sen vähenemistä muualla.

        Kukkukakkelia:
        "Feminismi poistaa miehiltä etuja ja vastaavasti sovinismi naisilta."

        Millä mekanismilla?

        Sitten kökkökukkua, jossa itse todistat, että krisselismi on sovinistista:
        "Ovatko miesvaltaiset uskonnot sovinistisia? Onko Kristinuskonto sovinistinen? Raamatussahan sanotaan, että nainen on miehen omaisuutta, mutta yhtälailla viitataan, että mies on naisen, joka sitoo hänet häneen."

        Huomauttaisin, että sovinismi on ennenkaikkea kulttuurisidonnaista ja tässä tapauksessa seemiläiskulttuurista, joka tänne Suomeenkin tartutettiin. Väkisin, jos saan huomauttaa.

        Sitten yllättävän asiallinen kysymys, johon saatkin oitis asiallisen vastauksen:
        "Minua kiinnostaa tietää mitä uskonnollista aatesuuntaa feminismi edustaa vai onko se uskonto jo itsestään?"

        Ei ole. Feminismi on naiseuden ihmisoikeuttamista. Feminismi on myös tasa-arvoisen kohtelun vaatimista.

        Nykypakanuudessa tunnetaan Diaaninen suuntaus, jossa miespuolisen taivas-isä-alistaja-jumaluuden sijaan uskotaan naispuoliseen maa-äiti-verkostonkutoja-jumaluuteen. Sillä ei sinällään ole mitään tekemistä feminismin kanssa ja esim. luterilaista herraseuraa häiritsevät tehokkaasti feministiteologit, jotka tiettävästi uskovat kristilliseen Isä-Poika-Pyhä Henki -kolmiyhteyteen.

      • Nimetön

        sinun mielestäsi on, tai paremminkin mitä sen on omissa toiveissasi. Sitäkö, että olet naista ylempi olento? Että naisen pitäisi olla jokin tahdoton Barbie? Feminismi on pyrkimystä sukupuolten väliseen tasa-arvoon, ei sen kummempaa.

      • Nimetön
        do.ut.des kirjoitti:

        Niin, mitkä ovat miehen ja naisen luonnolliset edut? Eikö ole luonnollista ja edullista, että mies on naisen kanssa ja nainen miehen kanssa? Minusta molemmat täydentävät toinen toisiaan. Mutta jos lähdetään sille tielle, missä ajatetaan ainostaan yhden etua - on tämä toiselta pois.

        Feminismi poistaa miehiltä etuja ja vastaavasti sovinismi naisilta. Mutta tästä päästiinkin toiseen kysymykseen. Mitä on sovinismi? Perustuuko se johonkin jumalalliseen valtaan? Ovatko miesvaltaiset uskonnot sovinistisia? Onko Kristinuskonto sovinistinen? Raamatussahan sanotaan, että nainen on miehen omaisuutta, mutta yhtälailla viitataan, että mies on naisen, joka sitoo hänet häneen.

        Minua kiinnostaa tietää mitä uskonnollista aatesuuntaa feminismi edustaa vai onko se uskonto jo itsestään? Uskovatko feministit jumalaan? Kuka tai mikä heidän jumala oikein on? Mies vai nainen? Vaiko tämä heidän palvonnan kohde joku sukupuoleton olento tai asia? Vaikkapa tasa-arvo tai suvaitsevaisuus?

        uskonnot tähän asiaan vedät? Ei niillä ole mitään tekemistä feminismin kanssa. Äitini oli uskovainen ja feministi, minä olen ateisti ja feministi.

    • jaina

      Mihin mahdutaan kokoustamaan, kun jäsenmäärä nousee potentiaalisesti? Oikeesti, tätä pohdimmet.

      Sanoinkin toisaalla, että feminismi on nykyään salonkikelpoista ja sivistyneempi kansanosa ymmärtää jo, ettei tasa-arvo tarkoita kenenkään alistamista sukupuolensakaan takia.

      Sinua varmaan tuossa ahdingossa auttaisi, jos saisit vähän muuta ajateltavaa. Lukisit vaikka jonkun kirjan. Tietenkin voit yrittää käydä myös naisvaltaisilla tanssipaikoilla, mutta se on viisasta jättää siihen elämänvaiheeseen, kun itsetuntosi on vähän paremmalla tolalla. Tuommoinen vihamielisyyteen puettu sääli nääs löyhkää kilsan päähän ja karkottaa niin talossa kuin puutarhassa.

    • kyllähä

      sinusta tuntu vähän kaikkea, saatkin toki tunteilla mitä lystäät.

    • eiole

      ei ole

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4419
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3283
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      33
      1058
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1016
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      11
      1014
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe