Tutun paimenpsalmin..

käärmelahti

(23:2-3) alussa sanotaan näin; ”Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä. Hän virvoittaa minun sieluni, hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.”

Lapsuudesta voimme muistaa millaisia ovat vihreät niityt; kesäisinä päivinä niillä on juostu, leikitty, ehkä kerätty metsämansikoita. Ne ovat jääneet mieleemme paikkoina, johon mielellään muistoissamme palaamme. Vetten ääret taas tuovat mieleen ne lukuisat kerrat, kun lapsena on päästy uimaan kesken kuuman kesäpäivän.

Kun Jeesus on Paimenemme, niin Hän johtaa meitä paikkoihin, joissa saamme sielunravintoa. Samalla tavoin kuin lammas saa vihreiltä niityiltä ruohoa syödäkseen ja vetten äärellä janonsa sammutettua, niin myös ihminen, joka uskoo Jeesukseen, tarvitsee sielulleen ravintoa.
Uskonelämän ravintoa ovat rukoileminen, Jumalan sanan lukeminen tai kuuleminen, hengellinen musiikki; laulaminen, kuunteleminen ja Herran Pyhän Ehtoollisen viettäminen. Nämä antavat sielullemme lepoa ja rauhaa, koska saamme tunnustaa syntimme Jumalalle ja Jeesuksen Kristuksen sovitustyön tähden uskoa ne anteeksiannetuiksi. Jumala antaa myös lupauksen; Hän ohjaa meitä oikeaa tietä nimensä kunnian tähden. Jeesuksen seurassa emme voi eksyä, koska Hän on luvannut etsiä kadonnuttakin lammasta niin pitkään kunnes löytää sen (Luuk. 15:4).

Tämä Jeesuksen vertaus kadonneesta lampaasta kertoo meille tärkeän asian uskosta Jumalaan. Monesti kuulee puhuttavan, että usko Jumalaan on niin henkilökohtainen asia, että siitä ei sovi sen suuremmin pitää ääntä. Usko mielletään jokaisen ihmisen yksityisasiaksi. Se on toki sitäkin, mutta uskovat tarvitsevat myös keskinäistä yhteyttä, joka juuri toteutuu silloin kun saamme yhdessä olla Jumalan kasvojen edessä.

Vertauksessa Paimen saattoi jättää laumansa 99 muuta lammasta olemaan keskenään, sillä Hän tiesi, että he pärjäisivät keskenään. Yksin oleva, ilman seurakuntayhteyttä vaeltava lammas on vaarassa nälkiintyä, loukata itsensä tai joutua petojen kynsiin. Toisaalta on olemassa vaara myös ajautua uskon ulkopuolelle, luottaa liikaa omaan itseensä, paatua kuulemaan Jumala tahtoa. Emme siis pärjää yksin, mutta niin ei ole tarkoitettukaan. Vertauksen mukaan Jumalan enkelitkin ovat mukana iloitsemassa, kun yksikin syntinen kääntyy ja tekee parannuksen.

Tuttu paimenvirsi (378:6) päättyy lohdullisiin rukouksen sanoihin; ”Jeesus, tule turvakseni, Jeesus anna armosi. Anna rauha sielulleni, käännä minuun kasvosi. Johda, paimen, laumassasi, sanallasi, sauvallasi. Kiitos olkoon Jeesuksen, uskollisen paimenen.” Kaiken tämän Jumala tekee nimensä kunnian tähden. Jumala laittaa oman arvovaltansa vakuudeksi siitä, että Hän ei hylkää yhtäkään ihmistä, joka turvaa elämänsä Jeesukseen.

2

332

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos rohkaisevasta Sanasta!

      Yksi lempivirsistäni on 374

      1. Mitä silloin multa puuttuu,
      kun Herra huolen kantaa.
      Turhaan sielu häneen suuttuu,
      Hän taivaan leipää antaa,
      elävää vettä juottaa,
      se virvoituksen tuottaa.
      Hän antaa Pyhän Hengen.

      2. Paimenena Herra näyttää
      laumalleen niityn parhaan.
      Kaikki tarpeemme hän täyttää,
      ei meitä päästä harhaan.
      Hän aina suojaa lastaan
      saatanan vimmaa vastaan,
      kun kanssamme hän kulkee.

    • "Vertauksessa Paimen saattoi jättää laumansa 99 muuta lammasta olemaan keskenään, sillä Hän tiesi, että he pärjäisivät keskenään. Yksin oleva, ilman seurakuntayhteyttä vaeltava lammas on vaarassa nälkiintyä, loukata itsensä tai joutua petojen kynsiin".
      ---
      Tämän saman olen huomannut myös seuratessani kukon ja kanojen liikkeitä.
      Minulla ne saavat liikkua vapaassti niityllä ja puutarhassani.

      Kukolla on suuri vastuu kanalaumastaan.
      Se vie laumansa hyville ruokapaikoille.
      Se myös joutuu koko ajan olemaan valppaana vihollisten varalta.
      Jos vaara uhkaa, niin kukko varoittaa siitä laumalleen.

      Jos joku hyökkää kanalauman kimppuun, on kukko eturintamassa puollustamassa laumaansa. Joskus kukko menettää henkensä siinä, kuten yhdelle kukolleni on käynyt.

      Luonnontilassa olevissa kanalaumoissa syntyykin yleensä kukkoja enemmän kuin kanoja, koska nuorien kukkojen kuolleisuus niiden puollustaessa laumaansa on suurempi kuin kanojen.

      Yleensä kukko illalla on ensimmäisenä menossa yöpuulle raskaan päivän jälkeen. Vastuu painaa.
      Ja aamulla se on usein ensimmäisenä jalkeilla.
      Jos kanat riitelevät keskenään, niin kukko tulee "erotuomariksi".
      Jos joku kana eksyy laumasta, niin kukko hakee sen takaisin.
      ---
      Raamatun opetukset kurituksesta ja hengellisestä ohjauksesta ovat tarpeellisia.
      Paavali neuvoo Timoteusta:
      "Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään;
      hänen tulee sävyisästi ojentaa vastustelijoita; ehkäpä Jumala antaa heille mielenmuutoksen, niin että tulevat tuntemaan totuuden." (2. Tim. 2:24-25).

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe