Siis haluaisin tänne niitä vikoja yhteiskunnassa jotka alistavat naista. Eli toisin sanoen mikä on vika yhteiskunnassa naisia kohtaan? Eikä sitten mitään propagandaa vaan pelkkiä faktoja jotka pysty todistamaan todeksi.
viat tänne
55
3204
Vastaukset
- yksi:
vanhempainlomien kustannukset
- tasaus
Vanhepainlomien kustannukset kuten myös äitiyden ja sairauslomien kustannusten maksajana on nykyisin melkoiselta osaltaan työnantajat. Tämä pitäisi muuttaa siten, että työnantajien nykyisin maksama osuus ensin maksettaisiin palkkojen korotuksena, työntekijöille tulisi vastaava uusi vero, jonka jälkeen kaikki kustannukset maksettaisi KELA. Työnantajat maksaisivat jatkossa palkkaa työnteosta eivätkä mistään muusta (ei sairausajan palkkaa, ei vanhempainlomia jne).
- Kuuppa
Ole kiitollinen että saat edes jotakin. Pitäisikö sinun mielestä ravihevoselle ja ohjastajalle maksaa samaa palkkaa koska tekevät samaa duunia?
- Nimetön
Kuuppa kirjoitti:
Ole kiitollinen että saat edes jotakin. Pitäisikö sinun mielestä ravihevoselle ja ohjastajalle maksaa samaa palkkaa koska tekevät samaa duunia?
murusiin pitäisi olla tyytyväinen. Oudon vihamielinen on tämä kirjoituksesi. Miksi pitäisi olla kiitollinen siitä, että saa edes jotain. Kyllä jokaisesta työstä pitää maksaa kunnon palkka, ei se saa olla syy huonompaan palkkaan, että on nainen. Matalapalkka-aloja ei saisi olla ollenkaan. Kun tekee töitä, sillä pitää myös elää sukupuolesta riippumatta.
- riita.sointu
Kuuppa kirjoitti:
Ole kiitollinen että saat edes jotakin. Pitäisikö sinun mielestä ravihevoselle ja ohjastajalle maksaa samaa palkkaa koska tekevät samaa duunia?
Ei se ole sama duuni. Hevoselle enemmän, sen homma on raskaampi.
Muita epäkohtia ovat esim. nuorten tyttöjen pahoinvointi, naisiin kohdistuva väkivalta, naisviha, heteroseksismi, muiden kuin hegemonista maskuliinisuutta edustavien miesten ongelmat jne. - riita.sointu
riita.sointu kirjoitti:
Ei se ole sama duuni. Hevoselle enemmän, sen homma on raskaampi.
Muita epäkohtia ovat esim. nuorten tyttöjen pahoinvointi, naisiin kohdistuva väkivalta, naisviha, heteroseksismi, muiden kuin hegemonista maskuliinisuutta edustavien miesten ongelmat jne.Tuli nyt näköjään muutakin kuin vain naista alistavia juttuja, mutta totuushan on, että patriarkaalisesta yhteiskunnasta on haittaa muillekin kuin naisille
- mutta tuskin osaat
Kuuppa kirjoitti:
Ole kiitollinen että saat edes jotakin. Pitäisikö sinun mielestä ravihevoselle ja ohjastajalle maksaa samaa palkkaa koska tekevät samaa duunia?
Tuollaisiin sovinistisiin mölinöihin täällä täällä on jo totuttu.
- manna gryn
nuo palkkatilastot on eritelty siis koulutuksen mukaan, eivätkä indikoi varsinaisia työtehtäviä eikä työhön käytettävää aikaa. sinänsä kylläkin kuvaavat palkkasummien jakaantumista sp-kesken, samasta työstä sama työnantaja kuitenkin maksaa yllätys yllätys samaa palkkaa kaikille työntekijöille. siis palkan perusosaa, henkilökohtaiset palkanlisäthän määräytyvät tes:n mukaan sekä työtehtävistä suoriutumisen mukaan.
tuosta tilastosta voi helpohkosti päätellä tosiasiana sen, että miehet ovat enemmän työorientoituneita. mikä näkyy suurempana palkkasummana tilinauhassa. - Admira
Kuuppa kirjoitti:
Ole kiitollinen että saat edes jotakin. Pitäisikö sinun mielestä ravihevoselle ja ohjastajalle maksaa samaa palkkaa koska tekevät samaa duunia?
et mesoa sovinistipalstalla? Eikö siellä tule kunnon keskustelua aikaan?
- Nimetön
vaikka katsoisit niitä iltiksen julkaisemia palkkatilastoja. Ne on kyllä saatavissa tilastokeskuksestakin, jos et iltikseen luota. Nyt on tosin jo lakia muutettu siten, että äitiysloman ajaltakin kertyy eläkettä, mitä ei pari vuotta sitten ollut. Olikin tarpeellinen uudistus. Se ei kuitenkaan kerry takautuvasti. On paljon naisia, jotka hoitivat lapsia kotona ja nyt vanhoina saavat pelkän kansaneläkkeen, jolla on vaikea tulla toimeen. Aivan kuin lasten kotona hoitaminen ei olisi arvokasta työtä. Tässä näin aluksi.
- uudistus!
Työeläkettä maksaa jokainen itse. Miksi ihmeessä naisten pitäisi äitiyslomalta saada vielä eläkettä, jota eivät itse edes maksa. Kysymys on vielä omasta valinnasta.
- mahtaisi
uudistus! kirjoitti:
Työeläkettä maksaa jokainen itse. Miksi ihmeessä naisten pitäisi äitiyslomalta saada vielä eläkettä, jota eivät itse edes maksa. Kysymys on vielä omasta valinnasta.
muuttua katsantosi, jos naiset keskimäärin tienaisivat enemmän ja siten isät jäisivät kotiin jälkeläisiä huolehtimaan?
Ps. sitä eläkettähän ei saa vain äidit. - itse maksaa eläkkeensä!
mahtaisi kirjoitti:
muuttua katsantosi, jos naiset keskimäärin tienaisivat enemmän ja siten isät jäisivät kotiin jälkeläisiä huolehtimaan?
Ps. sitä eläkettähän ei saa vain äidit....
- Admira
uudistus! kirjoitti:
Työeläkettä maksaa jokainen itse. Miksi ihmeessä naisten pitäisi äitiyslomalta saada vielä eläkettä, jota eivät itse edes maksa. Kysymys on vielä omasta valinnasta.
sinunkin vaippojasi tarvitaan joku vaihtamaan, kun olet vanha ja yhteiskunnalle hyödytön, joten sen kannalta olisi ihan suotavaa, että lapsia syntyy, jotta sitten aikoinaan hoitavat ikääntyneitä. Jotenkin nyt ihan sadistisesti ajattelen tilannetta, että makaat liikuntakyvyttömänä vanhuksena paskat vaipoissa, eikä kukaan ole sinua hoitamassa, koska alipalkatut naiset ovat menneet muihin töihin. Paremmin palkattuihin. Eivätkä he enää synnytä ilmaiseksi tähän maahan tuollaisia tyyppejä.
- yritys
Admira kirjoitti:

Kylläpä miehet yleensä kuolevat hyvissä ajoin, ennenkuin joutuvat tuollaiseen. Onhan jo nykyisinkin näissä laitoksissa hoidossa korkeintaan 10% miehiä. Naisille pitäisi oikeastaan lätkästä hoivavero, koska heitähän tällainen vaippapalvelu lähinnä kohtaa. Samalla saataisiin palkkaongelmakin pois päiväjärjestyksestä.
- osaa elää
yritys kirjoitti:

terveellisesti, onko se naisten syy? En tiedä mistä hatusta prosenttisi sait, mutta ei niin väliäkään.
Mitähän muita veroja ehdottaisit? Ruotsissa äärifemakot, tai mitkä lie, ehdottivat, että naisiin kohdistuvan väkivallan kustannukset maksaisivat miehet. Entä kaikki muu miesten sekoilujen aiheuttamat kustannukset? Joskus on jopa tutkimus tehty siitä kuinka paljon miesten yleinen sikailu yhteiskunnalle maksaa.
Oletko valmis? - todellakaan
osaa elää kirjoitti:
terveellisesti, onko se naisten syy? En tiedä mistä hatusta prosenttisi sait, mutta ei niin väliäkään.
Mitähän muita veroja ehdottaisit? Ruotsissa äärifemakot, tai mitkä lie, ehdottivat, että naisiin kohdistuvan väkivallan kustannukset maksaisivat miehet. Entä kaikki muu miesten sekoilujen aiheuttamat kustannukset? Joskus on jopa tutkimus tehty siitä kuinka paljon miesten yleinen sikailu yhteiskunnalle maksaa.
Oletko valmis?Jokaisella on oikeus omaan valintaan terveellisen elämän suhteen. Toki läjäpäin enemmän rahaa kylvetään naisten terveyden- ja sairaanhoitoon. Nykyisen 'pahoinvointivaltion' menoista maksavat miehet reilusti suuremman osan, kun taas saamapuolella reilusti ovat naiset. Oikein olisi, että naisten verorasitusta korotettaisiin reippaasti eli ylimääräinen naisvero olisi paikallaan. Sikailuista puheenollen kyllä naisetkin osaa. Ja käy missä tahansa hoitokodissa tai terveyskeskuksen hoito-osastolla niin eiköhän prosentti tule vahvistettua.
- asenteet
kysymääsi täällä vähän väliä tivataan. Asenteista esimerkkinä poikatyttö ja toisaalta tyttöpoika. Pitääkö enempää selittää?
- pitää
pitää
- ......
Pörssiyhtiöiden hallituksissa naisia on vain 17 prosenttia. Sovinistinen katsontakanta tähän on tietysti se, että naiset ovat vain huonompia verrattuna miehiin. Toisaalta korkea-asteen opiskelijoista naisia on 53 % ja valmistuneista heitä on 62 %. huomiotta ei myöskään voi jättää viimeaikaista tutkimusta, jonka mukaan naisten johtamat yritykset tekevät parempaa tulosta verrattuna miesjohtoisiin yrityksiin.
- koulutuksella
Kyllä se riippuu eniten siitä, mitä on korvien välissä.
- vain
koulutuksella kirjoitti:
Kyllä se riippuu eniten siitä, mitä on korvien välissä.
suoraan mitä tarkoitit.
- jaina
**naisliikuntaa ei tueta (ratsastus, baletti), mutta miesurheilun tukemista pidetään jokakunnan itsestäänselvyytenä (jääkiekkohallit, jalkapalloareenat)
**naistentautien tutkimukseen ei tahdo saada rahoitusta, mutta vanhojen ukkojen keuhkokuumeeseen aina joku miljoona irtoaa
**lasten hankinnan kulungit lankeavat yksinomaan äidin työnanatajalle, mistä seuraa, että lisääntymisikäisiä naisia syrjeksitään rekrytoinnissa vieläkin
**hoivaa, hoivatyötä ja siihen lapsena harjaantumista ei arvosteta (nuket, huolehtiminen) vaan arvostetaan poikien päätöntä kouhottamista
**koulujen piilo-opetussuunnitelman mukaan tytöt osaavat matematiikkaa lähtökohtaisesti huonommin kuin pojat
**kuppila kuin kuppila tarjoaa naistenhuoneessa vain kaksi pyttyä jatkuvasti jonotettavaksi
**samasta työstä nainen saa pienempää palkkaa kuin miestyötoverinsa- ....
"**naisliikuntaa ei tueta (ratsastus, baletti), mutta miesurheilun tukemista pidetään jokakunnan itsestäänselvyytenä (jääkiekkohallit, jalkapalloareenat)"
Tuetaan ihan liikaa, vai eikö naisetkin pelaa jääkiekkoa, jalkapalloa, harrasta kaunoluistelua...
"**naistentautien tutkimukseen ei tahdo saada rahoitusta, mutta vanhojen ukkojen keuhkokuumeeseen aina joku miljoona irtoaa"
Naisten seulonnat maksaa vuositasolla noin 100 miljoonaa euroa, olisi todella kohtuullista saada vanhojen ukkojen hoitamiseen edes yksi miljoona.
"**lasten hankinnan kulungit lankeavat yksinomaan äidin työnanatajalle, mistä seuraa, että lisääntymisikäisiä naisia syrjeksitään rekrytoinnissa vieläkin"
Kustannusten hoito vaan KELAlle, mitä se työnantajalle kuuluu.
"**hoivaa, hoivatyötä ja siihen lapsena harjaantumista ei arvosteta (nuket, huolehtiminen) vaan arvostetaan poikien päätöntä kouhottamista"
Joo, valtion kustannuksella kaikille pojille on hankittava pyssy.
"**koulujen piilo-opetussuunnitelman mukaan tytöt osaavat matematiikkaa lähtökohtaisesti huonommin kuin pojat"
Matematiikan tasoa pitää nostaa. Lukion läpäisemiseen pitää vaatia jatkossa pitkän kurssin hyväksytty suorittaminen.
"**kuppila kuin kuppila tarjoaa naistenhuoneessa vain kaksi pyttyä jatkuvasti jonotettavaksi"
Ehdottomasti lisää pisuaareja myös naisille.
"**samasta työstä nainen saa pienempää palkkaa kuin miestyötoverinsa"
Kaikkea huuhaata sitä näkee. Kerro edes yksi ammatti. - manna gryn
perhevapaauudistus astui voimaan 1.1.2007 ja koskee molempien vanhempien työnantajia.
samasta työstä maksetaan samaa peruspalkkaa. - jaina
manna gryn kirjoitti:
perhevapaauudistus astui voimaan 1.1.2007 ja koskee molempien vanhempien työnantajia.
samasta työstä maksetaan samaa peruspalkkaa.ja muun väittäminen on sitä, ettei osaa oikolukea tilastoja
Toinenkaan väitteesi ei pidä paikaansa: isät eivät enimmäkseen jää kotiin hoitamaan lapsiaan. - Admira
manna gryn kirjoitti:
perhevapaauudistus astui voimaan 1.1.2007 ja koskee molempien vanhempien työnantajia.
samasta työstä maksetaan samaa peruspalkkaa.matalapalkka-aloja joissa yleensä naiset työskentelevät. Sillä taas on historiallinen taustansa. Yleensä hoivatyö ja palvelualat ovat olleet naisia työllistäviä, kuten myös opetusala. On aikoinaan ajateltu, että ei naisille kuulu kunnon palkkaa maksaakaan, koska tekevät alempiarvoista työtä. Ja tämäkin perustuu siihen, että naiset ovat hoivanneet kotona ihan ilmaiseksi. Työn raskaudella tai vaativuudella ei tunnu vieläkään olevan mitään merkitystä.
- ja Naisnyrkkeily
Jääkiekolla ja jalkapallolla sattuu olemaan enemmän katsojia. Nais"kulttuuria"kyllä tuetaan liiankin kanssa, esimerkkinä Ooppera. Miksi yleensä liikuntaa pitäisi tukea?
Onko naistentautien alalla jotain ongelmia? Mitä hoitoja ei saa?
Jokainen tuntemani lisääntymisikäinen nainen on töissä.
Eivätkö isät, äidit ja sukulaiset osta tytöille nukkeja ja nalleja? Oliko sinulla lapsena liian vähän leluja?
Mikä helvetin piilo-opetussuunnitelma? Mitä muuten tarkoittaa muotisana "lähtökohtaisesti"?
Pyttyjen määrässä olet oikeassa. Tosin jonotus johtuu vessassa juoruamisesta, kännykkään puhumisesta ja meikkailusta.
Nainen ei vaan halua tehdä samoja töitä. Missä raha, siellä palkka. Pitäisikö lopettaa uskominen siihen, että tuleva mies hoitaa rahanhankinnan ja nainen valmistuu koulusta mieleiseensä harrastustoimintaan? - manna gryn
Admira kirjoitti:
matalapalkka-aloja joissa yleensä naiset työskentelevät. Sillä taas on historiallinen taustansa. Yleensä hoivatyö ja palvelualat ovat olleet naisia työllistäviä, kuten myös opetusala. On aikoinaan ajateltu, että ei naisille kuulu kunnon palkkaa maksaakaan, koska tekevät alempiarvoista työtä. Ja tämäkin perustuu siihen, että naiset ovat hoivanneet kotona ihan ilmaiseksi. Työn raskaudella tai vaativuudella ei tunnu vieläkään olevan mitään merkitystä.
kannatan hoitoalalle tulevia ylimääräisiä palkankorotuksia, ns tasa-arvotupoa. ne tulevat ja luvatut korotukset eivät kuitenkaan vähennä hoitoalan naisvaltaisuutta. saattaa päinvastoin vahvistaa, naisten on helpompi kouluttautua perinteiden mukaan hoiva-alalle koska siinä ansaitsee entistä paremmin.
- manna gryn
jaina kirjoitti:
ja muun väittäminen on sitä, ettei osaa oikolukea tilastoja
Toinenkaan väitteesi ei pidä paikaansa: isät eivät enimmäkseen jää kotiin hoitamaan lapsiaan.ensinnäkin synnyttävillä naisilla on "rasitteena" 4 viikon pakollinen äitiysloma, terveydellisillä perusteilla. vanhempainvapaitahan ei muutoin ole edes pakko pitää. toisekseen kaikilla syntyvillä lapsilla ei ole isiä kotiin jäämässä, "itsellisillä" naisilla ja naispareilla muun muassa on tällainen kauhea tilanne. :)
suomessa maksetaan samasta työstä samaa peruspalkkaa, muu on palkkasyrjintää. - Nimetön
manna gryn kirjoitti:
kannatan hoitoalalle tulevia ylimääräisiä palkankorotuksia, ns tasa-arvotupoa. ne tulevat ja luvatut korotukset eivät kuitenkaan vähennä hoitoalan naisvaltaisuutta. saattaa päinvastoin vahvistaa, naisten on helpompi kouluttautua perinteiden mukaan hoiva-alalle koska siinä ansaitsee entistä paremmin.
ainoa matalapalkka-ala. Niitä on paljon muitakin. Yleensäkin palvelualat, joissa on naisia töissä ovat sekä tuntipalkoiltaan todella alipalkattuja, että sen lisäksi ne ovat usein osa-aikatöitä, että määräaikaisia.
- jaina
manna gryn kirjoitti:
ensinnäkin synnyttävillä naisilla on "rasitteena" 4 viikon pakollinen äitiysloma, terveydellisillä perusteilla. vanhempainvapaitahan ei muutoin ole edes pakko pitää. toisekseen kaikilla syntyvillä lapsilla ei ole isiä kotiin jäämässä, "itsellisillä" naisilla ja naispareilla muun muassa on tällainen kauhea tilanne. :)
suomessa maksetaan samasta työstä samaa peruspalkkaa, muu on palkkasyrjintää.mutta asenteet ovat, näinnikkäästi:
kun hoitamista ei arvosteta, ei se myöskään näy siinä rahavirrassa, mikä hoitamiseen sijoitetaan. Hoitamista pidetään itsestään selvyytenä ja ilmaisena luonnonvoimana, eikä ajatella, että se on työtä siinä, missä vasaranheiluttaminenkin.
Pitäisi tajuta, mitä kaikkea tärkeää ja siunaavaa hoitamiseen liittyy: esim. äiti kuin äiti opettaa lapsensa puhumaan, kommunikoimaan: sille kaikki ihmiskulttuurit perustuvat. Ei niin, etteikö rakentaminenkin olisi tärkeää, mutta hoitaminen on se, mikä tekee meistä ihmisiä.
Siis, ei se ole kauheaa ja poisotettavaa, että äiti hoitaa lapsiaan kotonaan, vaan se, että samalla kun sitä pidetään luonnollisena ja itsestään selvyytenä ei siihen edelleenkään kaikilla ole edes mahdollisuutta. Esim. yksinhuoltajaksi äkisti jäänyt sisareni joutui menemään töihin, kun lapsi oli kuukauden. Tästä on nyt seitsemän vuotta. Myöskään yhdenkään opiskelijaäidin ei ole taloudellisesti mahdollista jäädä kotiin, vaikka olisi halua ja tarvetta. Puhumattakaan, jos on yksinhuoltaja-opiskelija-äiti. - Meidän tulee tukea
jaina kirjoitti:
mutta asenteet ovat, näinnikkäästi:
kun hoitamista ei arvosteta, ei se myöskään näy siinä rahavirrassa, mikä hoitamiseen sijoitetaan. Hoitamista pidetään itsestään selvyytenä ja ilmaisena luonnonvoimana, eikä ajatella, että se on työtä siinä, missä vasaranheiluttaminenkin.
Pitäisi tajuta, mitä kaikkea tärkeää ja siunaavaa hoitamiseen liittyy: esim. äiti kuin äiti opettaa lapsensa puhumaan, kommunikoimaan: sille kaikki ihmiskulttuurit perustuvat. Ei niin, etteikö rakentaminenkin olisi tärkeää, mutta hoitaminen on se, mikä tekee meistä ihmisiä.
Siis, ei se ole kauheaa ja poisotettavaa, että äiti hoitaa lapsiaan kotonaan, vaan se, että samalla kun sitä pidetään luonnollisena ja itsestään selvyytenä ei siihen edelleenkään kaikilla ole edes mahdollisuutta. Esim. yksinhuoltajaksi äkisti jäänyt sisareni joutui menemään töihin, kun lapsi oli kuukauden. Tästä on nyt seitsemän vuotta. Myöskään yhdenkään opiskelijaäidin ei ole taloudellisesti mahdollista jäädä kotiin, vaikka olisi halua ja tarvetta. Puhumattakaan, jos on yksinhuoltaja-opiskelija-äiti.heikompia yhteiskunnassamme ja suoraan sanoen vi****** kun verorahojani, käytetään sosiaalitoimessa mieluummin juoppojen hyysäämiseen, kuin todelliseen tarpeeseen.
- manna gryn
jaina kirjoitti:
mutta asenteet ovat, näinnikkäästi:
kun hoitamista ei arvosteta, ei se myöskään näy siinä rahavirrassa, mikä hoitamiseen sijoitetaan. Hoitamista pidetään itsestään selvyytenä ja ilmaisena luonnonvoimana, eikä ajatella, että se on työtä siinä, missä vasaranheiluttaminenkin.
Pitäisi tajuta, mitä kaikkea tärkeää ja siunaavaa hoitamiseen liittyy: esim. äiti kuin äiti opettaa lapsensa puhumaan, kommunikoimaan: sille kaikki ihmiskulttuurit perustuvat. Ei niin, etteikö rakentaminenkin olisi tärkeää, mutta hoitaminen on se, mikä tekee meistä ihmisiä.
Siis, ei se ole kauheaa ja poisotettavaa, että äiti hoitaa lapsiaan kotonaan, vaan se, että samalla kun sitä pidetään luonnollisena ja itsestään selvyytenä ei siihen edelleenkään kaikilla ole edes mahdollisuutta. Esim. yksinhuoltajaksi äkisti jäänyt sisareni joutui menemään töihin, kun lapsi oli kuukauden. Tästä on nyt seitsemän vuotta. Myöskään yhdenkään opiskelijaäidin ei ole taloudellisesti mahdollista jäädä kotiin, vaikka olisi halua ja tarvetta. Puhumattakaan, jos on yksinhuoltaja-opiskelija-äiti.tuo on sinänsä hyvä näkökanta ja sosiaaliturvaa ollaankin nähdäkseni muuttamassa joustavammaksi. ihmisten elintilanteet kun ovat kovin erilaisia, eikä puhtaasti tiettyä kategorista luokitusta noudattavia. opiskelija ei siis välttämättä valmistu normiaikataulussa, vaikkapa nyt yllättävän perheenlisäyksen johdosta, ja vajaakuntoisella voi olla halua tehdä osa-aikatyötä. tuo hoitotyön itsestäänselvyys näkyy myös toisessa "päässä", omaishoitajan palkkio on aivan liian pieni. etenkin, kun dementikon laskennallinen hoitopäivä vuodeosastolla tai palvelutalossa on vähintään 150 euroa. yhteiskunta hyödyntää siinäkin siis lähes ilmaista työvoimaa.
- manna gryn
Nimetön kirjoitti:
ainoa matalapalkka-ala. Niitä on paljon muitakin. Yleensäkin palvelualat, joissa on naisia töissä ovat sekä tuntipalkoiltaan todella alipalkattuja, että sen lisäksi ne ovat usein osa-aikatöitä, että määräaikaisia.
pam ja jhl voivat ihan hyvin käyttää lakkoasetta, siis näiden matalapalkka-alojen edustajat, ja hakea sitä kautta parannusta työoloihin. samalla tavalla nykyisin vahvat miesvaltaiset teollisuusalatkin ovat aikoinaan taistelleet itselleen kilpailukykyisen palkan ja etenkin turvalliset työolosuhteet.
- Sanelma*
Joka saareen, notkoon, saarelmaan vai miten se nyt menikään, pitää saada joku jästihökötys, että pojuset pääsevät leikkimään. Eivätkö ne nyt hyvänen aika pääse itseään telomaan halvemmallakin? Ensimmäinen vaatimus, ei penniäkään julkisia varoja tämäntapaisiin hullujenhuoneisiin!
- Nimetön
manna gryn kirjoitti:
pam ja jhl voivat ihan hyvin käyttää lakkoasetta, siis näiden matalapalkka-alojen edustajat, ja hakea sitä kautta parannusta työoloihin. samalla tavalla nykyisin vahvat miesvaltaiset teollisuusalatkin ovat aikoinaan taistelleet itselleen kilpailukykyisen palkan ja etenkin turvalliset työolosuhteet.
tässä on ongelma, että nimenomaan naisvaltaisilla matalapalkka-aloilla on usein määräaikaisia työsuhteita ja osa-aikaista työtä. Lähde siinä sitten lakkoilemaan. Näiden liittojen johtajien pitäisi tehdä se työ, siitähän heille maksetaan. Ei voi olettaa, että siivooja, joka on puolen vuoden määräaikaisessa työsuhteessa, joka voisi jatkua taas sen jakson jälkeen, lähtisi lakkoon, koska aivan varmaa on, että seuraavaa puolivuotiskautta ei tule. On todella kummallista, että valtio ja kunnat saavat rikkoa lakia, eikä kukaan puutu asiaan.
- tosi ongelma
gatastroff, stroganoff.
- aina väärinpäin
Ei ole hyvä sekään, jos reunus on alhaalla. Miessika on saattanut kusta nostamatta reunusta.
- uupui
aina väärinpäin kirjoitti:
Ei ole hyvä sekään, jos reunus on alhaalla. Miessika on saattanut kusta nostamatta reunusta.
Saatana sentää, en enää avaa naisille ovea.
- jaina
Jos opiskelijanainen pamahtaa paksuksi hän on pakotettu tekemään abortin, sillä minimiäitiyspäivärahalla ei tule toimeen, eikä sosiaalitukea saa, jos status on opiskelijan, eikä opintotukea ja opintoja voi keskeyttää määräajaksi raskauden/lasten takia, koska ne eivät ole sairaus.
Opiskelija-arkkityyppi on edelleenkin parikymppinen teekkaripoika.- riita.sointu
Ainakin yliopistossa voi ilmoittautua poissaolevaksi lukukaudeksi / -vuodeksi tai keskeyttää opinnot määräajaksi, vaikkei olisikaan mitään sairautta.
- ilmainen hammaslääkäri
Väitätkö, ettei juuri synnyttänyt opiskelijanainen saisi kaikkia mahdollisia olemassa olevia yhteiskunnan tukia äitiyspäivärahan lisäksi?
Asunto ja asumistuki järjestyy ainakin. Niiden lisäksi sosiaaliviranomaiset neuvovat asioissa ilmaiseksi. - jaina
ilmainen hammaslääkäri kirjoitti:
Väitätkö, ettei juuri synnyttänyt opiskelijanainen saisi kaikkia mahdollisia olemassa olevia yhteiskunnan tukia äitiyspäivärahan lisäksi?
Asunto ja asumistuki järjestyy ainakin. Niiden lisäksi sosiaaliviranomaiset neuvovat asioissa ilmaiseksi.mutta kolutkaapa varsin, mikä on minimi ja kysykääpä varsin, saako opiskeleva nainen sosiaalitoimistosta mitään? Itse en ehdi, kun menen syömään mansikoita, vadelmia ja mustikoita sössöksi sulaneen jäätelön kera ynnä keskustelemaan Diaanisesta noituudesta. Sitten luen Harry Potteria ja lähden pelottelemaan kaikkia kirkkohäistä haaveilevia merkonomeja feminismikohtalolla.
- riita.sointu
jaina kirjoitti:
mutta kolutkaapa varsin, mikä on minimi ja kysykääpä varsin, saako opiskeleva nainen sosiaalitoimistosta mitään? Itse en ehdi, kun menen syömään mansikoita, vadelmia ja mustikoita sössöksi sulaneen jäätelön kera ynnä keskustelemaan Diaanisesta noituudesta. Sitten luen Harry Potteria ja lähden pelottelemaan kaikkia kirkkohäistä haaveilevia merkonomeja feminismikohtalolla.
Ainakaan lapseton opiskelija ei voi saada sosiaalitoimistosta mitään, ellei opintolainoja ole nostettu.
Oulussa muuten ainakin vielä vuosi sitten avoliitossa asuva nainen ei voinut itse hakea toimeentulotukea, vaan avomiehen tuli se tehdä. En tiedä onko sama käytäntö vieläkin voimassa. - nimimerkki jaina
levittelet sellaista mutua ettei mitään rajaa.
Olen itse aikoinaan tehnyt opintotuen olosuhdemuutosilmoituksen kelalle ja tiedän että se on mahdollinen.
Jos jää äitiysrahalle ja peruu opintotuen saa ainakin toimeentulotuen verran tuloja. Eli saman minkä vähintään kaikki muutkin.
Kenen mielestä parikymppinen teekkaripoika tarvitsee äitiyslomaa? - x-ripa
Opiskelija-statuksen saavuttaneella on yleensä takana yo-tutkinto tai ainakin suoritettu peruskoulu. Muistaakseni olin jo keskikoulussa (aivan niin) oppinut, ettei nainen (opiskelija tai muu) tuosta vain 'pamahda paksuksi'. Tapahtuma edellyttää tiettyjä valintoja ja toimenpiteitä.
Aiemmin mainituilla akateemisilla valmiuksilla varustetun uskoisi ymmärtävän, että opiskelijan elämän tilanteessa ei ole kovin viisasta ruveta lisääntymään eikä yhteiskuntaakaan oikein voi velvoittaa kantamaan vastuuta moisesta valinnasta. - jaina
x-ripa kirjoitti:
Opiskelija-statuksen saavuttaneella on yleensä takana yo-tutkinto tai ainakin suoritettu peruskoulu. Muistaakseni olin jo keskikoulussa (aivan niin) oppinut, ettei nainen (opiskelija tai muu) tuosta vain 'pamahda paksuksi'. Tapahtuma edellyttää tiettyjä valintoja ja toimenpiteitä.
Aiemmin mainituilla akateemisilla valmiuksilla varustetun uskoisi ymmärtävän, että opiskelijan elämän tilanteessa ei ole kovin viisasta ruveta lisääntymään eikä yhteiskuntaakaan oikein voi velvoittaa kantamaan vastuuta moisesta valinnasta.kondomi hajota tai pilleriliuska hävitä
Onnettomuudet eivät ole valinnaisia toimenpiteitä ja voikin miettiä, miksi tässä tapauksessa asian pitää olla onnettomuus.
Jos opiskelijanaisella on aviosuhde hyväpalkkaiseen herrahenkilöön niin, onko siinä tapauksessa kyse onnettomuudesta? - x-ripa
jaina kirjoitti:
kondomi hajota tai pilleriliuska hävitä
Onnettomuudet eivät ole valinnaisia toimenpiteitä ja voikin miettiä, miksi tässä tapauksessa asian pitää olla onnettomuus.
Jos opiskelijanaisella on aviosuhde hyväpalkkaiseen herrahenkilöön niin, onko siinä tapauksessa kyse onnettomuudesta?...on niin huolimaton ehkäisyn kanssa, voi toki harkita celibaattia. Ainakin se on vaihtoehto vaihtoehtojen joukossa.
Jos on aviosuhde hyväpalkkaiseen herrahenkilöön, luulisi tämän otttavan itselleen kuuluvan vastuun perheestään.
Jos nyt on kuitenkin tullut siunattuun tilaan, se aborttikin on valinta eikä pakko.
Mutta miksi yhteiskunnan pitäisi olla heti sponsoroimassa, jos joku päättää lisääntyä, vaikka eläntilanne ei olisi ihan otollinen? - jaina
x-ripa kirjoitti:
...on niin huolimaton ehkäisyn kanssa, voi toki harkita celibaattia. Ainakin se on vaihtoehto vaihtoehtojen joukossa.
Jos on aviosuhde hyväpalkkaiseen herrahenkilöön, luulisi tämän otttavan itselleen kuuluvan vastuun perheestään.
Jos nyt on kuitenkin tullut siunattuun tilaan, se aborttikin on valinta eikä pakko.
Mutta miksi yhteiskunnan pitäisi olla heti sponsoroimassa, jos joku päättää lisääntyä, vaikka eläntilanne ei olisi ihan otollinen?Kieltäydyit ottamasta moraalista kantaa siihen, että jos opiskelijanainen tulee raskaaksi ja hokaa, ettähei! olekaan varaa elättää itseään ja lastaan ja on pakotettu aborttiin. Onko se sinusta oikein vai väärin?
Onko sekin, että vähävaraistenkin henkilöiden lapsilla on oikeus elämään mielestäsi asiallista yhteiskunnan sponsorointia vaiko ei? Entäpäs koulutus? Pitäisikö lopettaa koulutuksen sponsorointi ja jättää siihen varattomat koulututtamatta?
Pursuat vastenmielistä sosiaalidarwinismia:
"Mutta miksi yhteiskunnan pitäisi olla heti sponsoroimassa, jos joku päättää lisääntyä, vaikka eläntilanne ei olisi ihan otollinen?"
Ajauksen juoksusi on sekä moraalisesti pöyristyttävää, että ällistyttävän latteaa ja omanapaista! Panepa omalle kohdallesi ja kokeile elää kuukausi 300 €! - x-ripa
jaina kirjoitti:
Kieltäydyit ottamasta moraalista kantaa siihen, että jos opiskelijanainen tulee raskaaksi ja hokaa, ettähei! olekaan varaa elättää itseään ja lastaan ja on pakotettu aborttiin. Onko se sinusta oikein vai väärin?
Onko sekin, että vähävaraistenkin henkilöiden lapsilla on oikeus elämään mielestäsi asiallista yhteiskunnan sponsorointia vaiko ei? Entäpäs koulutus? Pitäisikö lopettaa koulutuksen sponsorointi ja jättää siihen varattomat koulututtamatta?
Pursuat vastenmielistä sosiaalidarwinismia:
"Mutta miksi yhteiskunnan pitäisi olla heti sponsoroimassa, jos joku päättää lisääntyä, vaikka eläntilanne ei olisi ihan otollinen?"
Ajauksen juoksusi on sekä moraalisesti pöyristyttävää, että ällistyttävän latteaa ja omanapaista! Panepa omalle kohdallesi ja kokeile elää kuukausi 300 €!...mielestäsi on täysin kohtuutonta odottaa, että (aikuinen?) ihminen ottaisi itse vastuuta omista ratkaisuistaan?
- riita.sointu
x-ripa kirjoitti:
...mielestäsi on täysin kohtuutonta odottaa, että (aikuinen?) ihminen ottaisi itse vastuuta omista ratkaisuistaan?
Lisääntyminen on sallittua vain työssäkäyville, omillaan toimeentuleville? Muilla vaihtoehtoina abortti tai rahattomuus? Yksinhuoltajat? Lesket? Täytyyhän nyt vastuullisen ihmisen ottaa elämäntilanne huomioon, eikä tehdä lapsia, jos on olemassa mahdollisuus, että puoliso jättää / kuolee / saa potkut tms.
- x-ripa

Niinpä, sitä ei välttämättä aamulla herätessä tiedä, josko illalla on leski, kuollut, työkyvytön, duunipaikka lähdössä alta tms..
Opiskellessa sen sijaan yleensä tietää, että on suht persaukinen. Toisaalta opiskelijalla lienee kuitenkin aika hyvä käsitys ko. elämäntilanteen jäljellä olevasta kestosta. Milestäsi tietyn vastuullisuuden edellyttäminen on kuitenkin täysin kohtuutonta.
- crocoodiile
feminismi on yksi vika joka koskee naisia. ;)
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2654364Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653546Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591869Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251746Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991462Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?134995Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18909Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235869en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115867