Rakentavaa materiaalia?

Crypticall

Tämän aloituksen tarkoitus on kysyä, mikä olisi kristitylle ihmiselle mielestäsi poikkeuksellisen rakentava kirja tai ääniesitys? Erinomaiset webbisivutkin ovat tervetulleita. Luulisin useimmilla kristityillä olevan mielessään jokin sellainen kirja, äänite tai web sivu, jonka tekijät osaavat kertoa olennaisen aivan erityisen lahjakkaasti, lempeästi ja muita loukkaamatta.

Laitan tähän nyt vain yhden suosikkini, ettei tästä tulisi ihan äärettömän pitkä mainospalsta. Toivoisin vastaajienkin miettivän hetken sitä, mikä todella on oleellista ja yhteiskristillistä (siis kaikille soveltuvaa asemasta, koulutuksesta, kirkkokunnasta jne. riippumatta). Mikä kertoo oleellisen erityisen koskettavalla tavalla.

http://kotisatama.net/kauppa/?sid=30003&tuoteid=678

Tuon tuotteen toivoisin jokaisen kristityn ihmisen ajatuksella kuuntelevan. (mainostamatta mitään kristillistä oppia tai yritystä, varsinkin kun tuote on tuolla loppuunmyyty, mutta etsivä löytää ja monille lienee tuttukin. Tuotetta saa kirjana, mutta pidän enemmän äänitteestä, jossa kirjaa on mielestäni tulkittu aivan poikkeuksellisen erinomaisesti).

Toistan: Voisin itsekin totta kai listata kymmeniä erittäin hyviä tuotteita, kuten muutkin, mutta toivon vastausten sisältävän vain yhden tai kaksi poikkeuksellisen tärkeää ja yhteiskristillisessä mielessä rakentavaa tuotetta.

9

512

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Crypticall
    • Aloituksesi on rakentava.

      Se mitä koen hyväksi materiaaliksi on kovin tilannekohtaista. Valintasi on hyvä evankelioinnin näkökulmasta.

      • Crypticall

        Yrität päästä helpolla :)

        Ala nyt vaan etsiä sitä kirja/äänite/webbisivu suositustasi. Noin helpolla ei nyt päästetä.


      • Crypticall kirjoitti:

        Yrität päästä helpolla :)

        Ala nyt vaan etsiä sitä kirja/äänite/webbisivu suositustasi. Noin helpolla ei nyt päästetä.

        Sitten täytyy vähän kommentoida aloitusta. Nimittäin jos yrittää olla kaikkia loukkaamatta, ei voi seurata Herraa Jeesusta.

        Raamatun merkitystä ei yksinkertaisesti voi ylikorostaa. Pulmana on vain se, että kirjaan sisälle pääseminen voi olla työlästä, vaikka olisi uskossa. Yksi erittäin suuri Raamatun oivaltamista estävä tekijä on takaraivoon tarttuneet tiedostamattomat käsitykset uskonelämästä.

        Varmaan ensimmäinen voimakkaasti hengellisesti minua puhuttellut kirja oli 70-luvulla Joni Eareckson: JONI

        Hengellisen ajattelun terävyydellä minua puhutteli runsas 15v sitten: Charles G Finney: Principles of Faith (loukkaa/vaatii parannukseen varmaan useimpia lukijoita)

        Ajaton syvän Kristus-yhteyden kirja on G. Steinberger: Tie karitsan askelissa.

        Myös vilpittömiin ei kristillisiin etsijöihin kannattaa tutustua, jotta liian kapea kristillinen ajattelu laajentuisi. Tässä voisin mainita Krishnamurtin kirjat sekä kirjan nimeltä Tao te king.

        Nykyään en näitä lue enkä pidä ohjenuorana, vaikka Steinberger onkin läheinen. Syynä se, että astian makua löytyy joka paikasta Raamattua lukuunottamatta.


      • Crypticall kirjoitti:

        Yrität päästä helpolla :)

        Ala nyt vaan etsiä sitä kirja/äänite/webbisivu suositustasi. Noin helpolla ei nyt päästetä.

        Ja nyt odotan sinulta sitten lisää vinkkejä tuon yhden erittäin hyvän vinkkisi lisäksi. Sillä jos se jää ainoaksi, kirjallisuus-julkisivusi on aika pikkusievää suhteessa muuhun kirjoitteluusi.


    • tiptap

      raamatun lisäksi hartauskirjallisuutta.
      Löyty kirjastostakin runsaasti.
      Löydät paljon hengellisiä aarteita ja vinkkejä jokapäiväiseen elämään.

    • nuoruudessani

      kosketti Raamatun lisäksi
      Mika Waltarin Valtakunnan salaisuus (1959)ja
      Martti Paloheimon 1960-luvun tuotanto.Eräs muistaakseni oli Kolmas ulottuvuus vai oliko vielä Neljäs ulottuvuuskin....
      Ahmin niitä alleviivaten helmet.

    • gtt*

      Tämä kirja kosketti minua enemmän kuin moni muu vuosiin. Suosittelen lämpimästi kaikkien Jeesusta seuraavien ja muidenkin lukemaan tämä väkevä todistus. Nicky Cruz: Sydän tulessa

    • Elena

      Satuin kuulemaan radiosta kerran tuon Tapio Nousiaisen runon, ja koska otit hänen runokirjansa tuohon, haluaisin tässä linkittää yhden niistä, pidin siitä kovasti ja joka on yhteiskristillinen mielestäni. Runo, jossa yksi ja toinen "luulee kaipaavansa" sitä ja tätä..
      Runoteksti löytyy tuossa yhden papin saarnan loppuosasta:

      http://www.kolumbus.fi/laineet/300303.html

      Kristillinen kirja, jonka viimeksi luin, teki minuun suuren vaikutuksen, ehkä siksi, että se osoittaa, miten Jumalan valtakunnassa voi tapahtua vaikka mitä ihmeellistä. Kirja vakuuttaa rukouksen voimasta. Se on nimeltään "Tahdotko tulla terveeksi", toimittajana Aino Koivisto, ja se kertoo Nokiamission toiminnasta ja Markku Koivistosta ja hänen tiimistään sekä ihmisistä, joille on tapahtunut suuria asioita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      385
      8468
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      173
      2820
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      13
      1162
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      76
      998
    5. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      61
      903
    6. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      25
      896
    7. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      873
    8. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      64
      832
    9. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      50
      831
    10. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      72
      802
    Aihe