kultaiset levyt ja pyhät alusasut?

oletteko tosissanne

Onko teiltä mormoonit kielletty itsenäinen ajattelu?

13

797

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • houkutteli

      tuota asiaa kysymään?

    • Turust

      Tosin itsenäisestä tai Raamatun mukaisesta ajattelusta voi seurata ongelmia ainakin joissakin MAP seurakunnissa. Esimerkiksi heidän profeettaoppinsa on varsin ristiriitainen verrattaessa Raamatun profeettoihin

      Vanhan Testamentin profeettojen merkitys oli ennenkaikkea siinä, että he muistuttivat 10 käskyn liitosta, jonka kansa oli tehnyt Jumalan kanssa Siinain vuorella. Profeetat ohjasivat oikeaan elämäntapaan, vastuullisuuteen ja lähimmäisenrakkauteen.

      He olivat kaukonäköisiä ajattelijoita, jotka ymmärsivät, että ahneus ja itsekkyys johtavat eriarvoisuuteen ja ennenpitkää kansan turmioon.Profeettoja on sanottu "historian myrskylinnuiksi" juuri siksi että he osasivat nähdä myrskyn merkit ennen muita. Profeettojen julistus liittyi aina historialliseen tilanteeseen, he varoittivat kansaa luopumasta Jumalasta mutta tuhon tultua he lohduttivat ja rohkaisivat sekä ennustivat parempaa tulevaisuutta jos kansa palaisi Jumalan luo.

      Vanhan Testamentin profeettoja voisi verrata esimerkiksi sellaisiin nykypäivän ihmisiin, jotka muistuttavat yhteisestä vastuusta ja pyrkivät suojelemaan yhteistä maapalloamme niin, että tulevillakin sukupolvilla olisi hyvät edellytykset elämään.

      Mitä tulee mormonien käyttämiin alusasuihin joissa on housuosa, niin sekään ei ole Raamatun mukainen. Ainakaan VT:n aikana housuja ei ollut ollenkaan käytössä. Tämä ilmenee mo. 2. Mooseksen kirjan 20: 26 jakeesta jossa sanotaan:

      26 Älkääkä tehkö minun alttarilleni portaita, ettei niitä noustessanne häpynne paljastuisi. [2. Moos. 28:42,43]

      Turust

      • hyvä veli,

        luehan tarkemmin:

        "Tee myös Aaronin pojille paidat, kangasvyöt ja päähineet, jotka ovat heille kunniaksi ja kaunistukseksi.
        Pue Aaron ja hänen poikansa näihin vaatteisiin, voitele heidät pyhällä öljyllä, vihi heidät virkaansa ja pyhitä heidät, että he voivat pappeina palvella minua.
        Tee heille myös vyötäröltä reisiin ulottuvat pellavahousut, jotka peittävät heidän alastomuutensa.
        Aaronilla ja hänen pojillaan tulee olla ne yllään, kun he menevät pyhäkkötelttaan tai kun he astuvat alttarin ääreen suorittamaan pyhiä palvelustehtäviään."
        (2. Moos. 28:40-43.)


      • Turust
        hyvä veli, kirjoitti:

        luehan tarkemmin:

        "Tee myös Aaronin pojille paidat, kangasvyöt ja päähineet, jotka ovat heille kunniaksi ja kaunistukseksi.
        Pue Aaron ja hänen poikansa näihin vaatteisiin, voitele heidät pyhällä öljyllä, vihi heidät virkaansa ja pyhitä heidät, että he voivat pappeina palvella minua.
        Tee heille myös vyötäröltä reisiin ulottuvat pellavahousut, jotka peittävät heidän alastomuutensa.
        Aaronilla ja hänen pojillaan tulee olla ne yllään, kun he menevät pyhäkkötelttaan tai kun he astuvat alttarin ääreen suorittamaan pyhiä palvelustehtäviään."
        (2. Moos. 28:40-43.)

        Tosin minunkin lainaamani kohta löytyy VT:sta.

        Turust


      • V.Mayfield
        Turust kirjoitti:

        Tosin minunkin lainaamani kohta löytyy VT:sta.

        Turust

        lisäksi, tarvitaan elävä profeetta.

        V.Mayfield


    • ja kaikki jotka tunnen

      ja jotka ovat MAP laisia ajattelevat aivan omilla aivoillaan. Sen sijaan sinätunnut menevän sen mukaan minne virta vie.

    • Carita

      Ei,juuri siksi olemme mormooneja. Ja sina et.

    • Carita

      P.S minun olisi pitanyt kirjoittaa Myohempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon Jasenia, sorry.Minun nimeni ei ole Mormoni.

      • ???

        joskus harmittaa etten elä kuin hyvän mormoonin pitäisi. en aina muista kyseen alaistaa kaikkia muita. joskus jopa ajattelen että miten näillä ihmisillä on hyvä olla vaikkeivat tiedä onnesta.
        noh minulla on tosi usko, aluvaatteet ja tukijat. kyllä oikealla asialla olen.
        loput syö joku piru.
        hei jee
        jep jep


      • valvonut
        ??? kirjoitti:

        joskus harmittaa etten elä kuin hyvän mormoonin pitäisi. en aina muista kyseen alaistaa kaikkia muita. joskus jopa ajattelen että miten näillä ihmisillä on hyvä olla vaikkeivat tiedä onnesta.
        noh minulla on tosi usko, aluvaatteet ja tukijat. kyllä oikealla asialla olen.
        loput syö joku piru.
        hei jee
        jep jep

        koko yön?


      • V.Mayfield
        valvonut kirjoitti:

        koko yön?

        V.Mayfield


      • Gay
        V.Mayfield kirjoitti:

        V.Mayfield

        Tarkoitit kai gays?


      • ???
        valvonut kirjoitti:

        koko yön?

        kunnon ihmisen on hyvä hankkia kunnon kymmenykset
        jep jep


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      120
      7091
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      122
      4874
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      64
      4155
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3433
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      713
      2207
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      265
      1628
    7. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      67
      1435
    8. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1408
    9. Osaako kukaan sanoa?

      Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j
      Ähtäri
      56
      1354
    10. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      22
      1266
    Aihe