Elämän tarkoitus?

paalag

Elämä ja sen tarkoitus, syy ja sen seuraus saattaa olla hyvinkin yksinkertainen.
Selitys ja sen ymmärtäminen, - OK, selitys hieman vaikeampi - mutta hyvä aihe kuitenkin ajatushautomolle.

11

1071

    Vastaukset 11

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • =ymmärrystä,pohdi mieti....

      opettele ajattelemaan,ei mitään uutta buddhalaisuudessa.

      • paalag

        Näin jokin aika sitten dokumentin jossa oli otos Buddhalaisista eri valtioissa. Eräs otos oli Thaimaalaisesta temppelistä.

        Siinä munkit olivat flegmaattisia, tapojensa orjia, jotka suojaisan katoksen alla kessuttelivat lasittuneella katseella. Ryysyläisiä, ihmisraunioita.

        Buddhalaisuuden ja eräiden muiden uskontojen ero esimerkiksi Jehovan Todistajiin ei ole kovinkaan suuri. Opillisesti toki on, mutta muuten ei.
        Kukin toistaa samaa ulkoa opittua mantraa ja yksilöllisille mielipiteille ei ole sijaa, niitä ei sallita.

        Asioista ei ole omaa käsitystä, koska sellaisen muodostaminen edellyttää aiheen sisäistämistä, sen ymmärtämistä, etenkin laajemmassa kontekstissa. Nyt kaivetaan muistista esiin, tai jostain kirjasta mitä "oppi" (jota edustaa) siitä sanoo, ja toimitaan sen mukaisesti.

        Seuraavaksi pieni muistutus; jolle ei nykyaikana löydy vastinetta.

        Sanskritin sana buddha merkitsee ”herännyttä” ja viittaa tiettyyn mielentilaan, valaistumiseen. Valaistuminen on buddhalaisen harjoituksen päämäärä.

        Tiibetiksi buddha on sangye. Tiibetin sang merkitsee kaikista tahroista ja epäselvyyksistä täysin puhdistunutta, ja gye merkitsee kaikkien ominaisuuksien ja viisauden täydellistä avautumista, esiintuloa tai heräämistä.

      • Sive Lee
        paalag kirjoitti:

        Elämällä on rajattomasti tarkoituksi tai sitten ei tarkoitusta. Riippuu tietenkin siitä keneltä kysyy.

        Mielestäni ei ole valaistumista olla ylineutraali kaikkien asioiden suhteen. Siinäs ne munkin vain katsovat kun jotain tapahtuu, eivätkä puutu mihinkään mitenkään. Tai ainakin niin vähän kuin mahdollista. Ehkä juuri ja juuri syödään ja jaksetaan käydä ulostamassa kun on pakko. Henkisesti tuskin kovin antoisaa on myöskään opetella ja toistaa tuntitolkulla jotain kryptisiä mantroja. Jos valaistuminen on tälläistä niin ei vähempää voisi kiinnostaa koko asia.

        Muutenkin olen sitä mieltä että valaistuminen on itselleen valehtelemista ja vakuuttelua siitä että olen valaistunut. Olisi kyllä kiva tietää mitä omasta mielestään oikeasti valaistuneella ihmisellä olisi sanottavaa tähän. En kuitenkaan tarkoita tällä sitä että nyt kaikki copy pastettamaan jonkun gurun kirjasta kryptinen tekstinpätkä, minkä voi tulkita niinkuin itsestä tuntuu.

      • paalag
        Sive Lee kirjoitti:

        Nyt tuli "kerrankin" asialista asiaa - tavalla että en nyt saunan jälkeen - ja juomien jälkeen lähde sitä purkamaan.
        Joten ASAP palaan tähän :)

    • paljastuuko koskaan

      http://news.bbc.co.uk/2/hi/europe/1421841.stm

      Lawyers representing Mr Kohl successfully challenged a law allowing files gathered by the East German secret police, the Stasi, to be released to journalists and academics.

      They argued that the information was illegally obtained and the release of the files would damage Mr Kohl's human dignity.

    • pant0.15

      Elämän tarkoitus liittyy läheisesti lisääntymiseen. Raamatussa sanotaan että lisääntykää ja täyttäkää maa. Ja niinhän eläimetkin tekevät luonnossa. Se liittyy läheisesti elämän kiertoon :)

      • paalag

        Entä jos olemme vain jonkun suuremman älyn / yhteisön "rottia laboratoriossa" ja olemassaolomme on vain illuusio?

      • Sive Lee

        Nyt kun maa on täytetty niin miten tästä eteenpäin? Hirveän montaa miljardia ihmistä tänne tuskin kaivataan lisää, vai oletko eri mieltä?

        Pannahan voi ilman lisäätymistäkin käyttäen ehkäisyä, joten seksielämäänkään ei kärsi vaikka ylenpalttisen lisääntymisen lopettaisikin.

    • Vöyri Ylihivuttaja

      Ihmiset vaan haluavat aina tuntea itsensä jollain lailla tärkeäksi. On ihmiskunta sitten olemassa tai ei, niin maailmankaikkeudelle se on aivan yhdentekevää.

      • elämä,

        on kuitenkin Jeesukselle hyvin, hyvin tärkeä. Kukaan ei ole tarpeeton eikä turhake. Myös sinulla on elämäntehtävä. Sitä voit kysellä Jeesukselta, Hän sen sinulle ilmoittaa.

      • Vöyri Ylihivuttaja
        elämä, kirjoitti:

        on kuitenkin Jeesukselle hyvin, hyvin tärkeä. Kukaan ei ole tarpeeton eikä turhake. Myös sinulla on elämäntehtävä. Sitä voit kysellä Jeesukselta, Hän sen sinulle ilmoittaa.

        että voin kertoa salaisuuden. Katsos kun jeesusta ei ole olemassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      179
      1702
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      109
      903
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      745
    4. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      97
      666
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      207
      644
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      133
      618
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      566
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      548
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      546
    10. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      16
      522
    Aihe