ero vl ja el välillä on...?

http://lestadiolaisuus.info/

Joo Laestadiukseen ne esikoislestadiolaistenkin juuret menevät. Kumpi oli ensin el vai vl riippuu vähän siitä keneltä kysyy. Esikoislestadiolaisen käsityksen mukaan hajaannuksen juuret menevät Raattamaan aikoihin, jolloin Amerikassa tapahtui ensimmäinen hajaannus (about 1880-1890 muistaakseni). Raattamaa oli silloin sen ryhmän puolella, joka nykyään vastaa esikoislestadiolaisuutta Amerikassa ja on nimeltään Old Apostolic Lutheran Church. Kun taas vanhoillislestadiolaisten kanssa yhteydessä olevat (ja samoin kaikki muut ei-esikoislestadiolaiset lestadiolaisryhmät Amerikassa) polveutuvat siitä ryhmästä, johon Raattamaalla oli vähemmän luottamusta (Huom. Raattamaa ei heitä kuitenkaan tuominnut väärässä uskossa oleviksi, vaikka hän sanoikin, että hänellä oli eniten luottamusta esikoislestadiolaisten ryhmään).

Sitten tapahtui hajaannus Ruotsin lestadiolaisten keskuudessa, ja esikoislestadiolaisen käsityksen mukaan siinäkin esikoislestadiolaiset olivat se alkuperäinen, josta muut erosivat. Samoihin aikoihin oli Suomessakin käynnissä riitoja lestadiolaisten uskovaisten keskuudessa, ja Suomesta pyydettiin sitten, että pohjois-Ruotsista tulisi Suomeen käymään saarnaajia. Ja tämän lähetyksen tuloksena sitten Suomessa syntyi esikoislestadiolaisuus. Suomessa joillain paikkakunnilla tapahtui niin, että enemmistö ei hyväksynyt näitä Ruotsista saarnamatkalle tulleita saarnaajia (ja heistä tuli vanhoillislestadiolaisia) ja pienempi osa hyväksyi ja erosi erilleen (ja heistä tuli esikoislestadiolaisia), joten ehkä siitä on syntynyt vanhoillislestadiolaisille sellainen kuva, että esikoislestadiolaiset erosivat vanhoillislestadiolaisuudesta. Esikoislestadiolaisuudessa hajaannusta katsotaan kuitenkin maailmanlaajuisesti, eikä vain Suomen pohjalta. Joillain paikkakunnilla kyllä Suomessakin enemmistö (tai kaikki) lestadiolaiset hyväksyivät nämä Ruotsista tulleet saarnaajat, ja siten koko sen paikkakunnan lestadiolaisuudesta tuli esikoislestadiolaisuutta, eikä varsinaista hajaannusta syntynyt. Tällaisia paikkakuntia on varsinkin Hämeessä ja Lounais-Suomessa.

Ja sitten jo tätä ennen oli Suomessa alkanut esiintyä ns. uusheräystä, joka on toiminnassa vielä nykyäänkin, mutta heitä ei ole kovin paljon.

Opillisesti esikoislestadiolaisuuden ja vanhoillislestadiolaisuuden välillä ei ole kovinkaan paljon eroja. Itse olen törmänny sellaisiin, että vl opettaa, että ehtoollinen on vain muistoateria ja että siinä ei ole syntien anteeksiantamusta, kun taas el opettaa, että se on myös sovintoateria ja että siinä on syntien anteesiantamus niille, jotka sen ottavat vastaan. Ja mitähän niitä olikaan muita... Joitain pienempiä opillisia eroja olen myös huomannut, mutta nyt ei muistu tähän hätään mieleen. Niin, seurakuntaopissa esikoislestadiolaisuudessa ei ole tapana rajata Jumalan valtakunnan rajoja yhtä tiukasti kuin vanhoillislestadiolaisuudessa, mutta ajatukset tästä vähän vaihtelevat, ja löytyy kyllä lähes yhtä tiukkaakin linjaa.

Organisaatiossa on myös vähän eroa siten, että esikoislestadiolaisuudessa saarnaajia eri maista kokoontuu joka vuosi pari kertaa pohjois-Ruotsissa keskustelemaan keskenään ja pohjois-Ruotsin saarnaajien kanssa eri asioista. Ja pohjois-Ruotsin saarnaajilta saatetaan kysyä neuvoa, ja nämä pohjois-Ruotsin saarnaajat tekevät myös saarnamatkoja muihin maihin.

Ja tapakulttuurissa on myös eroa, suurimmat erot löytyvät ehkä sieltä. Esikoislestadiolaiset naiset käyttävät tavallisesti seuroissa huivia ja hametta. Huivia eivät kaikki käytä, mutta housuissa harva kuitenkaan tulee seuroihin. Miehet taas eivät käytä seuroissa ja useinkaan muuten yksityiselämässä kravattia. Seuroissa ei käytetä mitään soittimia, ja siellä luetaan myös saarna postillasta (useimmiten Laestadiuksen, joskus Lutherin).

Eli tässä oli mitä minulle tuli tähän hätään mieleen, mutta siellä yllä vakasin mainitsemilla sivuilla löytyy kyllä tietoa.

Silloin määriteltiin lopullisesti ikäänkuin esikoisuuden kartta suomess. Ne paikkakunnat, jotka ottivat lähetyksen vastaan ja tunnustautuivat jellivaaralaisiksi jäivät esikoisille.

Muut jakautuivat vanhoillisuuden ja uudenheräyksen välillä. Nyt siis nähdään, että peruste ei ollut teologinen, vaan henkilökemiallinen. Eihän muuten ole selitettävissä se hengellisen julmuuden määrä joka sisältyy esim esikoisilla koko pohjoisen osan hylkäämisenä.
Samaa julmuutta on sitten muissakin ryhmissä, ei siinä sieluista paljon välitetty, kun miekalla piirrettiin rajoja ja muita alettiin tuomita helvettiin eriseuraisina. Herra armahda.

Kuka on mielestäsi eriseurainen? Onko heitä olemassakaan? Ainakin Paavali, Pietari, Jaakob ja Juudas kirjoittavat eriseuroista.

”Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin.”
(1 Kor. 11)

”Niin oli myös vääriä prophetaita kansan seassa, niinkuin teidänkin sekaanne vääriä opettajia tulee, jotka vahingolliset eriseurat tuovat ja kieltävät sen Herran, joka heidät ostanut on, saattain itsellensä nopian kadotuksen,
Ja moni noudattaa heidän kadotustansa, joiden kautta totuuden tie pilkataan.” (2 Piet 2)

”Sillä kussa kiivaus ja riita on, siellä on myös sekaseuraisuus ja kaikki paha meno. Mutta se viisaus, joka ylhäältä on, se on ensisti tosin puhdas, sitte rauhallinen, siviä, uskova, täynnä laupiutta ja hyviä hedelmiä, eriseuratoin ja ulkokullatoin. Mutta vanhurskauden hedelmä rauhassa kylvetään niille, jotka rauhan pitävät.” (Jaak. 3)

”Nämä ovat ne, jotka eriseurat tekevät, lihalliset, joilla ei henkeä ole.” (Juud. 1)

Eriseurat alkavat saarnapöydän takaa, on sanottu. Pitää paikkansa enemmän kuin hyvin.
Hajaantumisilmiöitä alkaa tulla heti kun jo(i)stakin henkilö(i)stä alkaa tuntua, että ne uskolliset työntekijät, joita seurakunta on asettanut sananpalvelijan työhön, eivät ymmärrä asioita tarpeeksi hyvin. Jos tällainen ”viisas” on esim. erinomainen puhuja, voi käydä niin, että kuulijat kehuvat ja nostavat hänet jonkinlaiseksi puolijumalaksi. Hän kuvittelee voivansa mitä vain. Hän tuntee, ettei tarvitse toisia sananpalvelijoita, koska itse ymmärtää kaiken. Näin on ollut koko tämän lestadiolaisheräyksen ajan, 1800-luvulta tähän päivään saakka. Ja opillisia eroja myös oli, sen voi helposti todeta lukemalla heräyksen ajalta olevia kirjoituksia.
Nykypäivänä on sitten joitakin sellaisia, jotka ajattelevat, että heitä ei riittävästi kuunnella seurakunnassa. Heillä on niin paljon erinomaisia ymmärryksiä, että pitäisi saada sananpalvelijan tehtävä. Jos sitä ei seurakunnassa saakaan, niin perustetaan oma lafka. Tiedän eräälläkin lounaissuomalaisella paikkakunnalla olevan kolmen eri lestadiolaissuunnan rukoushuoneet. Lisäksi lähiseudulla vaikuttaa neljäs ryhmä, ehkä useampiakin. Silti ko. paikkakunnalla hajaantumisia jälkiviisaasti repostelevat ihmiset ovat kuulopuheitten mukaan alkaneet pitää omia jumalanpalveluksiaan. Ei vaikuta kovin johdonmukaiselta heidän toimintansa.

Vielä on voimassa Pyhän kirjan sana:
”He ovat meistä lähteneet, mutta ei he olleet meistä; sillä jos he meistä olleet olisivat, niin he tosin olisivat meidän kanssamme pysyneet: mutta että ne julki tulisivat, ettei he kaikki ole meistä.”

Yhdyn kirjoittajaan, joka täällä aikaisemmin on eräässä keskustelussa todennut, että ”jos täyttyisikin maailma nyt valheen enkeleistä, niin pimeys ei voittoa kuitenkaan saisi meistä. Tämä seurakunta seisoo yhtenäisenä aina viimeiseen päivään asti. Uskomme että Jumala hoitaa oman seurakuntansa niin kuin on luvannutkin.”

”Vaikka tuhannen lankeisi sivullas, ja kymmenentuhatta sinun oikiallas, niin ei se sinuun satu.” (Ps. 91)

Tällä puheenvuorollani en halua vetää seurakunnan rajoja mihinkään yhdistykseen, rekisteröityyn tai rekisteröimättömään. Seurakunnan rajat määrittelee ainoastaa elävä Jumalan sana.

aaa