Miten koet aktin, osio 2

intuitiivinen

Kiitos kaikille keskusteluun osallistuneille edellisen aloitukseni johdosta. Monet asiat selvisivät minulle jo aiemmin. Muunmuassa se, että haista sinä vittu, kokeile useamman kanssa yhtäaikaa (saanko itse valita sukupuolen, ulkomuodon ja iän?), olet sinä sitten juntti ja tyhmä ja niin edelleen. Hyvähän kun saan laajan otannan tulevaa väitäskirjaani varten jumalattomain kertomana. Tähän avaukseen voisitte kertoa ihan oikeata tietoa parisuhteenne tunne/seksi puolesta. Milianien kaltaiset hapenpuute/toukkaistutukset on jo läpi käyty. Jotain uutta, please.

25

883

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kas näin

      Tosi mielettömän paljon tekee mieli kaikkee.

      • intuitiivinen

        Ei viestilläsi ole kuitenkaan käyttöä väitöskirjaani ajatellen.

    • Atte Ateisti

      Voisiko tätä väitöskirjaamme tehdä parityönä? Yhdistäisimme tähän erittäin mielenkiintoiseen aiheeseesi oman tutkimukseni aiheen "Millaisella autolla uskikset ajavat"?

      Uusi kysymyksenasettelu voisi olla "Millaisena koet aktin uskiksen/ateistin autossa?" (taka/etupenkillä, merkki ja malli mainittu).

      • Toyotalla

        taivaaseen? selviiks se sun tutkimuksista

      • intuitiivinen

        Ei se nyt sovi ikävä kyllä. Olen tosimielellä liikkeellä. Luuletko, että väitöskirjoja tehdään pilkesilmäkulmassa? Voithan itse väitellä aiheesta "Millaisella autolla uskikset ajavat". Todennäköisesti asiaankuuluvat maisterin paperit/tohtorinkin tulevat sen verran heppoisin perustein niitä jaellaan.

      • intuitiivinen

        uhdessä väitöskirjaa. Miskikö? Ensinnäkin siksi, että minä olen vakavalla mielellä liikenteessä, sinusta en ole vakuuttunut. Toisaalta en kyllä epäile, ettetkö väitöskirjaasi saisi kunnialla läpi, olkoonkin että väitöksesi aihe onkin; "Millaisella autolla uskokset ajavat". Paljon typerämmät ja mittänsanomattomammat väitösaiheet ovat läpimenneet.

      • intuitiivinen
        intuitiivinen kirjoitti:

        Ei se nyt sovi ikävä kyllä. Olen tosimielellä liikkeellä. Luuletko, että väitöskirjoja tehdään pilkesilmäkulmassa? Voithan itse väitellä aiheesta "Millaisella autolla uskikset ajavat". Todennäköisesti asiaankuuluvat maisterin paperit/tohtorinkin tulevat sen verran heppoisin perustein niitä jaellaan.

        Miten tässä tutkimusaineistoa yrität kasata kun koko netti tökkii?

    • avustaja...

      kerro mikä niistä viimekertasista vastauksista sai sulta mällin lentämään.

      • intuitiivinen

        Minkä ihmeen mällin? Nyt en ymmärrä. Etkö voi ajatella, että olen hyvin fiksu ja filmaattinen, en välttämättä ymmärrä eläimellistä puhettasi.

    • väitöskirjaa?

      Sinun kannattaisi tutustua otoksen tekemisen perusperiaatteisiin ennen kuin munaat itsesi väitöskirjasta sopottamalla edes keskustelupalstalla. Et itse varmasti ymmärrä, miten surkuhupaisia asioita tutkimusta vähänkään tehnyt tarinoissasi jo ensisilmäyksellä näkee.

      Taidat olla noita uteliaita ja seksistä hirmuisen kiinnostuneita poikia, jotka kutsuvat joillakin palstoilla itseään psygiatreiksi ja gynegologeiksi, mutteivät tajua ollenkaan juttujensa kömmähdyskohtia.

      Harvinainen hihhuli olet kyllä siinä mielessä, että mokaat ihan omissa nimissäsi, etkä jumalasi nimissä. Tyypillinen hihhuli olet taas sen vuoksi, että oppimattomuutesi aste paljastuu kirjoituksesi peruspuutteista. Väitöskirjaa suunnitteleva ei nimittäin edes perjantaipullon juotuaan tuota noin onnetonta tekstiä. ;)

      • Kyselen vain

        Eli sanoit että hihhuleilla on koulutustaso alhainen, mikä on se hihhuli, sillä uskovilla on aika korkea koulutustaso noin mututuntumalta, omassa seurakunnassanikin on aika paljon insinöörejä, johtajia sun muita, koulutuksista en tiedä mutta ainakin aika hyvin palkattuja, joten taitaa olla perätön tuo tieto, vai onko siitä tehty jotain tutkimuksia,

        Oletko itse ylpeä että olet hyvinkoulutettu ja viisas, vähän epäilen kyllä, ainakin sivistystasoa kun perjantai-iltana ei oo muuta tekemistä kuin netissä haukkua muita vähänkoulutetuiksi ja antaa ymmärtää että olet niin erinomainen ja viisas??

      • kysyn minä
        Kyselen vain kirjoitti:

        Luepa kirjoituksesi. Miltä näytti? Happy?

      • odottelen.

        Teemalta kohta alkavaa elokuvaa tässä odottelen ja katselen, mitä netistä löytyy. Tänä perjantaina tällaista.

        Otittepa, te kaksi kommentoijaa, kovasti nokkiinne kirjoituksestani - ettei se vain olisi kalahtanut kivuliaasti omaan nilkkaanne. Teillä ei ilmeisesti ole harmainta aavistusta siitä, kuinka aloittaja häpäisee itsensä väitöskirjapuheillaan, hän kun ei selvästikään tiedä edes proseminaarivaiheessa opituista tutkimusperiaatteista yhtään mitään.

        En ole nimitellyt uskovaisia vähän koulutetuiksi, vaan kertonut tyypillisen tällä palstalla käyvän hihhulin hallitsevan kirjoittamisen perustaidot todella huonosti. Jollei itse osaa sitä taitoa, ei myöskään huomaa toisten osaamattomuutta; jollei tiedä tutkimuksen teosta mitään, ei myöskään huomaa väitöskirjan tekemisestä selittävän bluffaajan alkeellisia virheitä.

        Kyllä, olen ylpeä hankkimastani pitkästä koulutuksesta. Onko sinulla siitä jotakin valittamista?

        Vielä vastaus otsikkosi kysymykseen: hihhuli on uskoaan ja uskontoaan yleensä väärässä paikassa ja aina täysin perusteettomin ja useimmiten asiaankuulumattomin väittein julistava ihminen.

      • määrittelit sanan hihhuli
        odottelen. kirjoitti:

        Tosta aloittajasta en nyt tiedä kuka se on ja sen väitöskirjoista, vähän piti vaan korjata kun usein tällä palstalla kirjoittavat käyttävät hihhuli termiä kaikista uskovista ja myös sitten saattavat väittää että kaikki kristityt ovat vähän koulutettuja. Hyvä että selitit mitä tarkoitat termillä hihhuli, sillä se väite että kristityt yleensä ovat vähän koulutettuja ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. En tiedä osuiko se omaan nilkkaan, opiskelen tällä hetkellä koulutuksessa josta todella tykkään.

        Lähinna kai ärsytti sellainen että puhutaan vähemmän koulutetuista ikäänkuin sillä olisi jotain merkitystä hänen ihmisarvolleen tai mielipiteilleen, kyse ei kuitenkaan ole koulutuksesta vaan jostain ihan muista asioista.

        Olihan toi aloituskommenttikin asiaton ja ehkä juuri se että täällä lueskelee toinen toistaan typerämpiä kommentteja tekee sen että seura tekee kaltaisekseen ja sitten sitä saattaa alentua heidän tasolleen ja kirjoitella asiattomia kommentteja, tässä muutaman päivän katellut tätä menoa täällä palstalla taitaa kyllä riittää.

        Ei minulla varsinaisesti ole valittamista pitkästä koulutuksestasi, mutta jos nyt on siitä hirveän ylpeä ja pitää sen takia itseään muita parempina niin ei se ole oikein, mutta ei se sinänsä kyllä ole minun ongelma emmehän edes tunne toisiamme ja tuskin koskaan näemme toisiamme joten ole ylpeä mun puolesta.

        Ja toisaalta en välttämättä astu samaan laatikkoon tuon aloituksen tekijän kanssa, mun mielestä tosi hihhuli ei tee väitöskirjaa mistään akteista, ainakaan tuolla tavalla, tai sit on siis nimenomaan tosi hihhuli.

        No huh huh.. ei mullakaan hyvin mee kun keskellä perjantaiyötä kirjoittelee täällä tällaisia, pitäis varmaan välillä käydä ulkona tai jotain.. siis siellä reaalimaailmassa.. Vai pitäiskö vielä vähän aikaa esitellä täällä verbaalista lahjakkuuttani, no ei siitä hyötyä olis ku ei noo muut ymmärrä sitä kumminkaan.

      • hihhuli
        määrittelit sanan hihhuli kirjoitti:

        on vielä surkeampi tapaus kuin kouluttamaton, sillä hänen takapajuista taikauskoansa ei voi puolustella edes oppimattomuudella.

      • määrittelit sanan hihhuli kirjoitti:

        " Vai pitäiskö vielä vähän aikaa esitellä täällä verbaalista lahjakkuuttani, no ei siitä hyötyä olis ku ei noo muut ymmärrä sitä kumminkaan."

        Olisko taustalla vaan fakta ettei sitä ole?

      • Tsrrrrk
        Nas.se kirjoitti:

        " Vai pitäiskö vielä vähän aikaa esitellä täällä verbaalista lahjakkuuttani, no ei siitä hyötyä olis ku ei noo muut ymmärrä sitä kumminkaan."

        Olisko taustalla vaan fakta ettei sitä ole?

        No Nasse hei; sulla ei ainakaan ole verbaalisuuden suhteen varaa sanoa yhtikäs mitään. Ei omat kuvitelmat sinua nosta mihinkään, todellisuudessa.
        Miten ihminen voi olla noin idioottimaisella tavalla itsestään liikoja kuvitteleva? Onko sulla kenties akateemisia ystäviä vai isukkiko?

    • Dara

      Kaikella kunnioituksella, sinun alkuperäinen kysymyksesi oli niin typerä, että minä ainakin ihan vilpittömästi luulin sinun pelleilevän. Et sinä tuollaiseen kysymykseen voi kai kovin rakentavia vastauksia odottaa, kun itse kysymyksen asettelusi oli vähintäänkin omituinen.

      Todellako sinä luulet ateistien olevan jokin omituinen ihmisyyden alalaji, joiden tunne- ja rakkauselämä poikkeaisi jotenkin oleellisesti muista ihmisistä? Vai kyselisitkö kaiketi uskoviltakin, että osaavatko he edes avioseksin ajaksi heittää jeesuksen mielestään ja keskittyä omaan ja kumppaninsa nautintoon, vai kiertääkö aivoissa silloinkin vain raamatunjakeet? Yhtä typerä tuollainen kysymys olisi, kuin sinun ateisteille esittämä.

      Sinulle tiedoksi, ateistit ovat aivan tavallisia ihmisiä siinä missä uskovatkin iloineen, suruineen, järkevyyksineen ja typeryyksineen. Ateistit vain eivät näe uskonasioita samoin kuin uskovat. Kyse on siis periaatteessa samasta asiasta, kuin jos rupeaisit kyselemään vaikkapa vihreäsilmäisten, vasenkätisten tai keskustapuoluetta äänestäneiden seksielämästä. Heidänkään parisuhteen seksijutut tuskin kauheasti sinisilmäisten, oikeakätisten tai sosiaalidemokraattien vastaavasta poikkeaisi.

      Ateisteja on sekä fiksuja että tyhmiä, tunteellisia ja tunteissaan varautuneita, seksuaalisesti aktiivisia ja passiivisia, ihan kuten kaikissa muissakin ihmisryhmissä. Ateisteilla on onnellisia ja onnettomia parisuhteita, aktiivista seksiä suhteessaan tai kuivia kausia, rakkautta ja intohimoa kuten myös jo väljähtänyttä intohimottomuutta, ihan niin kuin kaikissa muissakin parisuhteissa. Ei ainoastaan uskonpuute jumalolentoihin tee ihmisestä kaikkea järkiperäistävää tai aina järkevästi toimivaa. Ei se tee ihmisestä tunteetonta tai edes tunteisiin varauksella suhtautuvaa. Ihan kuten tätä ei tee uskokaan.

      Asiallisena vastauksena kysymykseesi, minä elän onnellisessa avioliitossa, jossa rakkaus näytetään sanoin ja teoin. Seksielämämme on hyvää, välillä intohimoisempaa ja aktiivisempaa kuin toisinaan. Riitelemme silloin tällöin ihan kuten muutkin parit, ja vieläpä aikalailla niistä perinteisistä aiheistakin, kuten kotitöistä ja rahankäytöstä. Riidat sovimme milloin keskustelemalla ja milloin 'luonnossa'. Mitään seksielämämme limaisia yksityiskohtia en ryhdy nettipalstalla ruotimaan, mutta tuskin sinä sellaista toivoitkaan.

    • K.T.

      Ja juna kulkee vaan...

      • "Ja juna kulkee vaan..."

        Ehkä avaajaa kiinostaisi olla jotain muuta kuin hiilivaunu.....

    • intuittivinen

      Eiköhän näillä eväillä yksi väitöskirja synytyne. Eihän teidän toki olisi tarvinnut minun aineiston keruun tähden sentään öitänne valvoa. Kiitos kuitenkin. Näinpä poistun väitöskirjan tekoon. Toivon kaikille tutkimustyöhöni osallistuneille sitä tilastollista, sattumanvaraista keskiverto-onnea niissä toukanistutus hommissa, joita suoritatte makuupusseissanne saunanlauteilla tyynynkulmaa purren.

      JK. Ette varmaan pahastune tulevan väitöskirjani lähdeluetteloa, jossa tulen mainitsemaan jokaisen avuliaan neuvonantajani tiedot.

      • ertert

        "Ette varmaan pahastune tulevan väitöskirjani lähdeluetteloa, jossa tulen mainitsemaan jokaisen avuliaan neuvonantajani tiedot."

        Emme pahastu, koska "väitöskirjasi" on tuhoontuomittu. Veikkaan intuitioni mukaan, että sinun pitäisi ensin päästä yliopistoon. Ihan näin vinkkinä kerron väitöskirjaa ajatellen.

    • -ei uskossa-

      m-ilianin kanssa heitimme ns. hurttia huumoria eikä se tainnut liittyä koko kysymykseesi,sorry..

      Anyway,en sen enempää näe aiheelliseksi kertoa omia intiimejä asioitani,mutta kuten jo edellisessäkin vastasin niin rakkaus on se taikasana.

      Oman rakkaansa kanssa kaikki on mukavaa,miksi ei siis rakastelukin? =)

      Itse ainakin koe oman rakkaani maailman ihanimpana otuksena(mitä tiedän) ja tunnen suurta rakkautta häntä kohtaan,enkä haluaisi päivääkään antaa pois hänen kanssaan elämisestä.

      Jokainen yhteinen päivä on erilainen ja monenlaisia vastuksiakin täynnä,mutta yhdessä me selviämme niistä kumpikin toisiimme luottaen ja tukien.

      Kait ne tunteet siinä vaan kasvaa ja voimistuu mitä enemmän yhdessä ehditään näkemään ja kokemaan

    • puusilima_

      minä rakastan vaimoa ja vaimo rakastaa minua ja me EI uskota jumalaan. ei siinä sen ihmeempää. aktit on paljon parempia ja vapaampia kun ei tartte ajatella että joku Julle kyttää tossa vieressä ja ehkä teen "syntiä" tms.

      P.S. pitäiskö tähän nyt laittaa se pakollinen "haista sinä vittu"? :D:D:D:D heh

    • Simo

      eri ihmiset nyt kokevat aktin ylipäänsä? Miten se uskovaisuus vaikuttaa mihinkään, paitsi korkeintaan rajoittavana ominaisuutena jos sen niikseen ottaa?
      Itsellä se ei seksiin jne.vaikuttaisi mitenkään mihinkään millään lailla, vaikka eläisin utopistisessa maailmassa ,jossa olisi edes jonkilaista näyttöä oletetun uskoni pohjalle..

      Samanlaisia ihmisiä ollaan pohjimmiltaan kaikki eri mitoissa, vaikka toisilla onkin pakkomielle uskoa johonkin mitä ei pysty itselleenkään perustelemaan.

      Perverssi on kysymyksesi ja sen asettelu. Vai oikein väitöskirjaa? Eipä mene hyvin siellä päässä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      123
      5173
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1564
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1451
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    9. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      30
      1299
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      28
      1251
    Aihe