Olisin hyvin kiitollinen jos joku osaisi auttaa minua. Eli minulla on inhottavaa kipua yläselässä. Lapaluiden kohdalla ja kylkiluiden välistä löytyy oikein kivoja kipukohtia. Rintaranka paukkuu ja naksuu koko ajan. Ei tarvitse kuin suoristaa selkä tai hengitän sisään niin paukkuu. Tuntuu välillä että se tuntuisi ennemmin kurkussa päin..vasen puoli selästä lapaluun kohdalta alkaa todella usein nipistelemmän inhottavasti kun esim istun selkä suorana tai vaikka vaan seison. Harrastan liikuntaa säännöllisesti esim. pody pumpia ja itämaista vatsatanssia ja joskus muutakin. Venyttelyt usein tuntien jälkeen. pari vuotta sitten muistelisin ensimmäisen kerran tunteneeni kipua lapaluiden välissä ja menin fysioterapeutille joka sitten niksautti minut ja sanoi että minulla on yliliikkuva rintaranka ja neuvoi vahvistamaan selkä lihaksia. Mutta sitten jouduin eräänlaiseen tilanteessen lähemmäs vuosi sitten jolloin koko yläselkä ja niska meni sellaseen kuntoon että ei päätä pystynyt kääntämään eikä yläkropppa liikuttamaan ja pelkkä kävelykin sattui. Kävin lääkärissä joka pisti röntgeniin missä ei näkynyt mitään ongelmaa. Sanoi vaan että joku on revähtänyt jostain rintarangan alueelta ja kaski syödä särkylääkettä. no odottelin siinä sitten että paranisi paikat, rauhallisesti pummpia harrastelin ja muuta. muutaman kuukauden odotin että paranisi mutta ei, rintaranka tuntui olevan ihan jumissa ja kipeä. menin kiropraktikolle(kunnolliselle sellaiselle) kävin viisi kertaa jonka jälkeen sanoi että nyt on lukot auki ja kun sanoin että vieläkin tuntuu ne kipeät kohdat lapuiden ja kylkiluiden välissä ja edelleen pistelee vasen puoli niin antoi jumppaohjeita joita kotona teen ja sanoi jos ei rupea auttamaan ni sit on joku muu ongelma ja pitää mennä lääkäriin. Kiropraktikolla käynnistä on pari kuukautta aikaa eikä vieläkään auttanut ja oikestaan pelottaa jo että mikä minulla on. joku pahempi juttu? nikamat jotenkin rikki? apua. ei jaksais enää. ja olen vasta 21 vuotias.
Rintaranka
13
6772
Vastaukset
- kyllä tottuu
JOS kivut ovat peräisin rintarangasta tai selästä , saattaa olla ettei kivut häivy koskaan. Venyttely ja kunnosta huolehtiminen on parasta lääkettä.
Buranaa minunkin on käsketty syödä, mitään muuta apua en ole saanut, eli kymmeniä vuosia joutunut kärsimään kivuista. Niihin kyllä tottuu kun paljon sattuu. Samanlaista kipua minullakin on, hartioissa, kylkiluissa, rintarangassa ja nyt uusin paikka, niska. - hoidettu
Olipa ihan kuin mun kertomukseni, paitsi tuo vatsatanssi.
"menin fysioterapeutille joka sitten niksautti minut ja sanoi että minulla on yliliikkuva rintaranka ja neuvoi vahvistamaan selkä lihaksia."
Niinpä, kun tornin (selkärangan) perusta (lantio) on vinossa, niin ne palkit (selkänikamat) on aika huterasti (yliliikkuvia) siellä tornissa ylempänä...
Rintarangan yliliikkuvuus johtuu monesti siitä, kun lantio on vino ja aliliikkuva. Itsellä ainakin oli niin.
Itsekään en apua kiropraktikolta saanut, koska kiro ei aina saanut edes kaikkia lukkoja auki eikä osannut lantiota hoitaa kunnolla. Kysypä kiroltasi, että korjasiko se sulta SI-nivelen, tai mahdolisesti molempien, lukot? Ja miten sen teki? - kirjoitustasi,
kun se on yhtä pötköä. Missä olit kun äidinkieltä opetettiin?
Teksti on raskasta lukea, jos välimerkit, isot alkukirjaimet ja kappalejaot puuttuvat.- verran voin
sanoa, että hän ei ollut täällä kielioppinäytettä antamassa.
Ei kannataisi sinunkaan täällä vittuilla, kun ei itselläsikään ole välimerkit kohdallaan.
"Missä olit kun äidinkieltä opetettiin?"
Missä sinä olit, kun äidinkieltä opetettiin? Itse en muista, missä olin. Silti opin äidinkieltä niin hyvin, että osaan ja jaksan lukea pötkötekstiä. Jossain olen oppinut myös inhimillisyyttä ja ymmärtämystä. - terveisin
opetajatäti
- Johanna 66
Mulla on just tommoisia samanlaisia ongelmia selkäni kanssa. Olen menossa tänään toista kertaa fysikaaliseen hoitoon.
Selkäni on päässyt pahaan kuntoon kuin huomaamatta.Lopulta se oli niin kipeä, että ei edes tuntenut että se on kipeä. Toukokuussa tuli sitten muut vaivat. Illalla nukkumaan mennessä iski aaltoina ns. vapina rinnassa, jota kesti lähes aamuyölle. Aina kun meinasi torkahtaa, värinä alkoi. Pulssi oli varmasti pelosta nopea, kipua ei tuntenut.
Kävin lääkärissä, sain viikon annoksen beetasalpaajaa ja Dolania. Dolaneista tuli sekava olo, eikä olo oikein helpottanut muutenkaan. Värinää kesti sillä kertaa n. 2 viikkoa, aina öisin. Toisella lääkärikäynnillä otettiin verenkuva kilpirauhasarvot ja EEG, kaikki näytti olevan kunnossa.
Värinöitä on ollut silloin tällöin, nyt viimeksi kun kävin lääkärissä, valitin selkääni. Lapaluiden kohdat pistelee ja hartiat ja niska on aivan jumissa. Värinät voi johtua siitäkin, kenties. Yksi diagnoosi jonka sain, on paniikkihäiriö. Nukkumaan mennessäni pelkään jo, mikä on edessä. Tuntuu, että lääkäri ei ota vakavasti tilaani. Keväällä olin todella sairaalloisen ylipainoinen, nyt olen laihduttanut 16 kiloa. Lisää tippuu koko ajan. Jo se pitäisi todistaa, että jotain on pielessä.
Jos jollain on vastaavia kokemuksia, kertokoon siitä. Onko syytä huolestua enemmän kuin nyt olen?
Johtuuko kaikki vain ylikireästä selästä ja hermopinteestä ristiselässä?- Johanna 66
Unohdin äsken kertoa, että viime viikolla kun kävin lääkärissä,omalääkärini kehui verenpainettani huippuhyväksi. Myös sydän ja keuhkot olivat kunnossa (kuuntelu). Olen tehnyt hänen mukaansa kaiken hyvin, eikä paino ole tippunut liian nopeasti, vaan juuri sopivasti. Tällä tavoin on tarkoitus jatkaa. Syön terveellisesti ja monipuolisesti.
Värinöitä on ollut nyt siis viimeisen viikon joka ilta, joskus vielä aamullakin. Olen nukkunut n.3-6 tuntia yössä, lähinnä aamuyöllä. En oikein saa päälleni asentoa, lieneekö kipeistä niskoista. Värinäkohtauksen tullessa tuntee kuumuutta jaloissa ja käsissä. Onko tämä vaihdevuosien aikaansaama reaktio? Olen 41, ja äidiltäni oli menkat ohi jo tässä iässä. Olenko sekoamassa, että kaikki siis onkin vain psyykkistä ja oireiden kuvittelua? Miksi päivällä ei ole muita oireita kuin kipeä selkä, miksi värinät alkaa juuri silloin kun olen nukahtamaisillaan? Kuka on kokenut samaa, ja miten siitä selviää? Elämäni on stressaantunutta ja ainaiset rahahuolet. Vaikuttavatko ne osaltaan tähän tilaani? - EI hoidettu
Johanna 66 kirjoitti:
Unohdin äsken kertoa, että viime viikolla kun kävin lääkärissä,omalääkärini kehui verenpainettani huippuhyväksi. Myös sydän ja keuhkot olivat kunnossa (kuuntelu). Olen tehnyt hänen mukaansa kaiken hyvin, eikä paino ole tippunut liian nopeasti, vaan juuri sopivasti. Tällä tavoin on tarkoitus jatkaa. Syön terveellisesti ja monipuolisesti.
Värinöitä on ollut nyt siis viimeisen viikon joka ilta, joskus vielä aamullakin. Olen nukkunut n.3-6 tuntia yössä, lähinnä aamuyöllä. En oikein saa päälleni asentoa, lieneekö kipeistä niskoista. Värinäkohtauksen tullessa tuntee kuumuutta jaloissa ja käsissä. Onko tämä vaihdevuosien aikaansaama reaktio? Olen 41, ja äidiltäni oli menkat ohi jo tässä iässä. Olenko sekoamassa, että kaikki siis onkin vain psyykkistä ja oireiden kuvittelua? Miksi päivällä ei ole muita oireita kuin kipeä selkä, miksi värinät alkaa juuri silloin kun olen nukahtamaisillaan? Kuka on kokenut samaa, ja miten siitä selviää? Elämäni on stressaantunutta ja ainaiset rahahuolet. Vaikuttavatko ne osaltaan tähän tilaani?Olikohan tuossa, koska oireet alkoivat. Nuorena vai nyt myöhemmässä iässä.
Itselläni samanlaista, kipuja ollut kymmeniä vuosia,
v 93 kilpparin vajaat., lääkitys VASTA -97. 2003 verenpaine ja kolesterolilääkitys,
Nuo sairaudet eivät vielä ole pahempia ongelmia aiheuttanut, KIVUT, nuo saatanalliset, ne vaivaavat aina vain enemmän ja enemmän,
Lempäälän terkkari ei tutki mistä johtuu.
Uskoisin Sinun vaivasi johtuvan niskasta, selästä, nukkumaan mennessä vaivat juuri alkavat, silloin kun rentoutuuuuu,,,, ei rentoudukaan, vai mitä siinä tapahtuu, mutta tyypillisiä nuo vaivat mm rankavikaisille,
minut totutettiin 28v sitten Diapamiin, jota syön vieläkin, ILTAISIN, saan nukuttua yön, muuten en nukkuisi, tulisi kaikensortin vapinat, hengenahdistukset, ym hirveät olotilat.
Stressi on yksi suuri tekijä meidän vaivojen synnyssä. - Johanna 66
EI hoidettu kirjoitti:
Olikohan tuossa, koska oireet alkoivat. Nuorena vai nyt myöhemmässä iässä.
Itselläni samanlaista, kipuja ollut kymmeniä vuosia,
v 93 kilpparin vajaat., lääkitys VASTA -97. 2003 verenpaine ja kolesterolilääkitys,
Nuo sairaudet eivät vielä ole pahempia ongelmia aiheuttanut, KIVUT, nuo saatanalliset, ne vaivaavat aina vain enemmän ja enemmän,
Lempäälän terkkari ei tutki mistä johtuu.
Uskoisin Sinun vaivasi johtuvan niskasta, selästä, nukkumaan mennessä vaivat juuri alkavat, silloin kun rentoutuuuuu,,,, ei rentoudukaan, vai mitä siinä tapahtuu, mutta tyypillisiä nuo vaivat mm rankavikaisille,
minut totutettiin 28v sitten Diapamiin, jota syön vieläkin, ILTAISIN, saan nukuttua yön, muuten en nukkuisi, tulisi kaikensortin vapinat, hengenahdistukset, ym hirveät olotilat.
Stressi on yksi suuri tekijä meidän vaivojen synnyssä.Kävin eilen taas fysikaalisessa.Siellä sain ensin ultraa ja sitten hierottiin niska, hartiat ja lapaluiden kohdat. Hoitajani kertoi, että kramppaantuneet lihakset tekevät juuri sen värinän, autonomiset hermostot aiheuttavat sen lämmöntunteen käsissä ja jaloissa vapinan aikana. Hän kertoi, että lihakset puristavat selkärangan niin tiukalle, että olo siksi niin huono. Kysyin, mikä lääke olisi paras ottaa illalla, Diapam, Dolan vaiko Burana 600mg. Hän oli Buranan kannalla, koska se lievittää tulehdusta, joka lihaksissani on kova.
Otin sellaisen, ja tein juuri miten hän käski: nukuin selälläni ja vältän sauraa ja reuhtomista (siivousta yms.) sen aikaa, kun lihakset saadaan pehmiämään.
Käy sinäkin lääkärillä, ja vaadi kuva selkärangastasi! Joskus voi käydä kuten minulla kävi,kipua ei tunne siellä juurikaan missä varsinainen kipupesäke on! Olisi tarvinnut hoitoa jo vuosia sitten, silloin, kun ensimmäiset oireet v.2002 ilmestyvät hartioissa!
Nuorena tyttönä, sellaisena 16-vuotiaana, selkäni oli usein kipeä juuri neljännen rintarangan kohdalta. Joskus lääkäri joutui laittamaan sen paikalleen, kun oli vähän vinksallaan. Nyt suurin kipupiste löytyi juuri samalta paikalta.
Kuvittelin keväällä sairastavani vakavaa sydänsairautta, ja siksi olin aivan hermoraunio. Voi sanoa, että koko kesä meni sen vuoksi pilalle ja perhejuhlia (lapseni rippi, serkun häät ja kummipoikani kaste) jäivät taka-alalle omaa sairauttani miettiessä. Nyt olo on paljon helpottuneempi ja kaikesta kivusta huolimatta uskaltaa taas ajatella elämää eteenpäin!
Olisi kiva, jos sinäkin pääsisit eroon tuosta kiusaavasta tärinästä ja lääkekierteestäsi! ostin muuten eilen Diasporal-jauhetta, sitä on kehuttu niin kovasti näillä palstoilla. Sen pitäisi vaikuttaa lihasvapinaan ja luuston kuntoon.
Tutkituta nyt se selkäsi pikimiten, vika voi olla siinä!!! - EI hoidettu
Johanna 66 kirjoitti:
Kävin eilen taas fysikaalisessa.Siellä sain ensin ultraa ja sitten hierottiin niska, hartiat ja lapaluiden kohdat. Hoitajani kertoi, että kramppaantuneet lihakset tekevät juuri sen värinän, autonomiset hermostot aiheuttavat sen lämmöntunteen käsissä ja jaloissa vapinan aikana. Hän kertoi, että lihakset puristavat selkärangan niin tiukalle, että olo siksi niin huono. Kysyin, mikä lääke olisi paras ottaa illalla, Diapam, Dolan vaiko Burana 600mg. Hän oli Buranan kannalla, koska se lievittää tulehdusta, joka lihaksissani on kova.
Otin sellaisen, ja tein juuri miten hän käski: nukuin selälläni ja vältän sauraa ja reuhtomista (siivousta yms.) sen aikaa, kun lihakset saadaan pehmiämään.
Käy sinäkin lääkärillä, ja vaadi kuva selkärangastasi! Joskus voi käydä kuten minulla kävi,kipua ei tunne siellä juurikaan missä varsinainen kipupesäke on! Olisi tarvinnut hoitoa jo vuosia sitten, silloin, kun ensimmäiset oireet v.2002 ilmestyvät hartioissa!
Nuorena tyttönä, sellaisena 16-vuotiaana, selkäni oli usein kipeä juuri neljännen rintarangan kohdalta. Joskus lääkäri joutui laittamaan sen paikalleen, kun oli vähän vinksallaan. Nyt suurin kipupiste löytyi juuri samalta paikalta.
Kuvittelin keväällä sairastavani vakavaa sydänsairautta, ja siksi olin aivan hermoraunio. Voi sanoa, että koko kesä meni sen vuoksi pilalle ja perhejuhlia (lapseni rippi, serkun häät ja kummipoikani kaste) jäivät taka-alalle omaa sairauttani miettiessä. Nyt olo on paljon helpottuneempi ja kaikesta kivusta huolimatta uskaltaa taas ajatella elämää eteenpäin!
Olisi kiva, jos sinäkin pääsisit eroon tuosta kiusaavasta tärinästä ja lääkekierteestäsi! ostin muuten eilen Diasporal-jauhetta, sitä on kehuttu niin kovasti näillä palstoilla. Sen pitäisi vaikuttaa lihasvapinaan ja luuston kuntoon.
Tutkituta nyt se selkäsi pikimiten, vika voi olla siinä!!!Selästä mulla varmaan johtuukin, tammikuussa 2006, nostin peilipiironkia, silloin alaselkä "rusahti", oli pitkään kipeä, jaloista meni tunto, syksyllä 2006 lääkäri totesi iskiaksen, lähetti fysioterapeutille, joka sanoi ettei vaivaani auta fysikaalinen hoito, mistä seki sen voi tiätää ?, käski venytellä jalkoja.
Lääkkeitä en saa keneltäkään, käskevät vain syödä buranaa, mutta ei apteekista saatava burana minun vaivoihini auta.
HIRVEÄ särky ollut koko kesän käsissä, mikään ei tehoo, ei edes burana. Kauppakassin kantaminenkin on vaikeaa.
Jalat ovat kuin puupölkyt, kävelen , taas, päivisin melko paljon, mangnesiumia ostin tänään, sitä en tiedä auttaako.
Tutkituttasin kyllä selkäni, terveyskeskus vain ei tutki. - Johanna 66
EI hoidettu kirjoitti:
Selästä mulla varmaan johtuukin, tammikuussa 2006, nostin peilipiironkia, silloin alaselkä "rusahti", oli pitkään kipeä, jaloista meni tunto, syksyllä 2006 lääkäri totesi iskiaksen, lähetti fysioterapeutille, joka sanoi ettei vaivaani auta fysikaalinen hoito, mistä seki sen voi tiätää ?, käski venytellä jalkoja.
Lääkkeitä en saa keneltäkään, käskevät vain syödä buranaa, mutta ei apteekista saatava burana minun vaivoihini auta.
HIRVEÄ särky ollut koko kesän käsissä, mikään ei tehoo, ei edes burana. Kauppakassin kantaminenkin on vaikeaa.
Jalat ovat kuin puupölkyt, kävelen , taas, päivisin melko paljon, mangnesiumia ostin tänään, sitä en tiedä auttaako.
Tutkituttasin kyllä selkäni, terveyskeskus vain ei tutki.Osassa kunnissa on TK:t aivan retuperällä, sen olen itse huomannut. Musta tuntuu, että juuri valmistuneet lääkärit ovat sittenkin niitä parhaita, vakiintuneet eli virassa kauan olleet ovat juuri niitä välinpitämättömiä, tiedä sitten, ovatko leipääntyneitä.
Sain sen käsityksen, että olet Lempäälästä? Käypä siksi Koskiklinikalla, vaikka se kallista onkin, kyllä siitä Kela osan korvaa. Jos olet työelämässä, neuvottele työterveyslääkärisi/-hoitajan kanssa. Sinähän olet jo halvaantumisvaarassa! Ei kenenkään tarvitse kärsiä tuollaisista kivuista ja vaivoista!Minä pidin tätä omaa "luulotautiani" pahana, mutta eipä se kuulosta miltään sinuun verrattuna, minä sentään sain avun! Suosi vastavalmistuneita lääkäreitä tai tosiaan varaa aika yksityiseltä, Nokiallakin on hyviä lääkäreitä. ilmoittele sitten mitä kuuluu! Parempia aikoja sinulle! - Nuoret lääkärit
Johanna 66 kirjoitti:
Osassa kunnissa on TK:t aivan retuperällä, sen olen itse huomannut. Musta tuntuu, että juuri valmistuneet lääkärit ovat sittenkin niitä parhaita, vakiintuneet eli virassa kauan olleet ovat juuri niitä välinpitämättömiä, tiedä sitten, ovatko leipääntyneitä.
Sain sen käsityksen, että olet Lempäälästä? Käypä siksi Koskiklinikalla, vaikka se kallista onkin, kyllä siitä Kela osan korvaa. Jos olet työelämässä, neuvottele työterveyslääkärisi/-hoitajan kanssa. Sinähän olet jo halvaantumisvaarassa! Ei kenenkään tarvitse kärsiä tuollaisista kivuista ja vaivoista!Minä pidin tätä omaa "luulotautiani" pahana, mutta eipä se kuulosta miltään sinuun verrattuna, minä sentään sain avun! Suosi vastavalmistuneita lääkäreitä tai tosiaan varaa aika yksityiseltä, Nokiallakin on hyviä lääkäreitä. ilmoittele sitten mitä kuuluu! Parempia aikoja sinulle!Nuoret lääkärit ovat todellakin asiallisempia ja laittavat esim tutkimuksiin helpommin kuin
vanhat jäärät, jotka eniten haluavat säästää kunnan varoja.
Tuttava sai tampereella samana päivänä ajan lääkärille, nyt on menossa erilaisiin kokeisiin ja tutkimuksiin. Kyllä lääkäristä täysin johtuu saako potilas apua, millähän saisi nämä kivut siirrettyä "omalääkärilleni". Antaisin mielelläni.
Kärsin nyt niin kauan kuin pystyn, aikanaan tulee kallis remontti, kunnalle. - KKK96
Johanna 66 kirjoitti:
Osassa kunnissa on TK:t aivan retuperällä, sen olen itse huomannut. Musta tuntuu, että juuri valmistuneet lääkärit ovat sittenkin niitä parhaita, vakiintuneet eli virassa kauan olleet ovat juuri niitä välinpitämättömiä, tiedä sitten, ovatko leipääntyneitä.
Sain sen käsityksen, että olet Lempäälästä? Käypä siksi Koskiklinikalla, vaikka se kallista onkin, kyllä siitä Kela osan korvaa. Jos olet työelämässä, neuvottele työterveyslääkärisi/-hoitajan kanssa. Sinähän olet jo halvaantumisvaarassa! Ei kenenkään tarvitse kärsiä tuollaisista kivuista ja vaivoista!Minä pidin tätä omaa "luulotautiani" pahana, mutta eipä se kuulosta miltään sinuun verrattuna, minä sentään sain avun! Suosi vastavalmistuneita lääkäreitä tai tosiaan varaa aika yksityiseltä, Nokiallakin on hyviä lääkäreitä. ilmoittele sitten mitä kuuluu! Parempia aikoja sinulle!Moi Johanna, ihan kuin olisit minusta kirjoittanut! :)
Millainen tilanne nykyään sinulla on 7 vuoden jälkeen? Samoja ikiä ollaan ja ihan samassa jamassa minäkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h92781Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062621Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv182317Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.491894Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141473- 321463
- 1771173
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011154En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.711005Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81958