Asiakas on aina väärässä!

Jeppiz

2

558

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ainakin meidän

      lähikaupassa. Oli tarjouksessa kananpoikasuikale-paketti, tuoteselosteesta selvisi että sisältää kanan ja kalkkunan suikaleita.
      Kysyin, että miksi myydän kalkkunaa kananpoikana. Kaikki tietävä myyjä sanoi että kananpoika on sama kuin kalkkuna pienenä. Kysyinkin, että milloins se sitten kalkkunaksi muuttuu.
      Näin sitä voi olla väärässä, huhhuh ihmeellistä on biologia nykyuään.

    • Entinen tarjoilija

      Menikö herne nenuun?
      90% asiakkaista on oikeasti mukavia.
      Mutta se loppu osa, se voi pilata henkilökunnan päivän aivan totaalisesti.
      Olen nähnyt kuinka eräs toimitusjohtajan retale, (asiakas) kiusasi nuorta harkkaria niin että tyttö 2 kk harjoittelun jälkeen sanoi suoraan ettei hän ikinä eikä milloinkaan tule enää ravintolaan töihin.
      Silloin minulta paloi päreet ja kerroin tälle kansankynttilälle mitä hän oli saanut aikaan, herra tuumasi että "Hyvä, eipähän tarvitse katsella sen rumaa persettä enää."
      Että siellä -Aasiakas.net sivulla on todellakin vain se kuuluisa jäävuoren huippu.
      Jos kaikki asiakaspalvelijat kirjoittaisivat pahimmat kokemuksensa julki kukaan ei uskoisi mitä kaikkea me saamme kuunnella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe