Maatalous saastuttaa Saaristomeren

Totuudentuoja

Suomen ympäristökeskuksen, Syken, tutkimusten mukaan 70 prosenttia Saaristomereen tulevasta typestä ja 81 prosenttia fosforista – rehevöitymisen pääsyyllisistä – on peräisin alueen maataloudesta.

Eikä tilanne ole muuttunut parempaan.

Valtakunnallinen vesiensuojelun tavoiteohjelma tähtäsi siihen, että maatalouden ravinnekuormaa vähennetään 1990-luvun tasolta puoleen vuoteen 2005 mennessä.

”Juuri mitään merkittäviä muutoksia ei maatalouden kuormituksessa ole tapahtunut”, toteaa Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Petri Ekholm, joka on perehtynyt maatalouden ympäristövaikutuksiin.

Syken arvion mukaan typen valuma on todellisuudessa jopa hiukan lisääntynyt.

Vedet voivat yhä huonommin siitä huolimatta, että maataloudelle on maksettu ympäristötukea vuodesta 1995. Yksistään 2000-luvulla tukea on maksettu yli 2,3 miljardia euroa, keskimäärin 23 000 euroa tilaa kohti.

Lähes kaikki Suomen viljelijät saavat ympäristötukea. Eli suuret rahat, niukat tulokset.

Maatalouden ahneutta ei voita mikään ja turha on odottaa parannusta Keskustan ollessan hallituksessa.

67

2841

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täällä

      saastuttaa sinun ahterisi ja suuvärkkisi koska suollat niistä saamaa paskaa jatkuvasti.

    • on kuluneitten

      kymmenen vuoden aikana VIISINKERTAISTUNUT ja viimevuodesta KAKSINKERTAISTUU!!!

    • EU:n komissio

      EU:n komissio nosti kanteen nimenomaan kaupunkien jätevesipäästöistä suoraan Itämereen.

      Helsinki on pahin suomalainen Itämeren saastuttaja.

      Hajapäästöt käsitellään julkisuudessa nimellä "maatalouden päästöt" vaikka suurin osa hajapäästöistä on muualta kuin maataloudesta. Lähinnä maarakentamisesta, valumavesistä, normaalista valumavesistä mutta eritoten helsiläisten jätehuijauksesta!

      HELSINKILÄISILLE TULPPA PERSEESEEN!

      • Hajapäästöt

        Hajapäästöt ei ole maatalouden päästöt.

        Näytteitä otetaan kuusimetsiköiden ojista, missä on hapanta luonnon valumavettä mikä irrottaa ravinteita metsämaasta. EI MITÄÄN TEKEMISTÄ MAATALOUDEN KANSSA!

        Mihin katoaa Helsingin jätevesipuhdistamon talteen kerätty fosfori ja pieni osa typestä mikä saadaan puhdistettua? NO HAJAPÄÄSTÖIKSI, jotka sitten väitetään olevan maatalouden päästöjä.

        Mihin katoaa Helsingin liikenteen saasteet ja typpi? No HAJAPÄÄSTÖIKSI?

        Entäpä pääkaupunkiseudun valumavedet? No HAJAPÄÄSTÖIKSI, jotka sitten väitetään olevan maatalouden päästöjä!

      • saastevyöryn

        Ilman tiheän Turun saariston muodostamaa luonnollista patoa helsinkiläisten ja muiden Itämeren rannoilla sijaitsevien suurten asutuskeskusten paskat vyöryisivät likaamaan neitseellisen puhdasta Pohjanlahtea.

        Pohjanlahti onkin ylivoimaisesti puhtain osa Itämerta. Siihen laskevat kymmenet Suomen ja Ruotsin maatalousaluiden läpi virtaavat joet. Sen rannoilla on muutamia hyvinhoidettuja pikkukaupunkeja ja myös jonkun verran teollisuutta. Siitä huolimatta Pohjanlahden vesi helmeilee kristallinkirkkaana. Se on runsaskalainen ja kaloissa ei ole elohopeaa ja muita myrkkyjä. Eteläisemmän Itämeren halki uineet vaelluslohetkin puhdistuvat syömäkelpoiseksi Pohjanlahdella muutamassa viikossa.

        Väite maatalouden aiheuttamasta meren saastumisesta ei siis kestä kriittistä tarkastelua. Miksi sitä valhetta iletään yhä toistaa?

      • pääkaupunkiseudulla
        saastevyöryn kirjoitti:

        SDP:tä äänestetään vihasta ja kateudesta Keskustaa, mutte etenkin maataloutta vastaan.

        Vihreät äänestävät tietämättömyyttään tosiasioista mielikuvien perusteella.

        Siksi valheellinen propaganda on yleistä. Nuo puolueet kuihtuisivat faktojen mukaan toimimisesta.

      • Niinpä niin
        Hajapäästöt kirjoitti:

        Hajapäästöt ei ole maatalouden päästöt.

        Näytteitä otetaan kuusimetsiköiden ojista, missä on hapanta luonnon valumavettä mikä irrottaa ravinteita metsämaasta. EI MITÄÄN TEKEMISTÄ MAATALOUDEN KANSSA!

        Mihin katoaa Helsingin jätevesipuhdistamon talteen kerätty fosfori ja pieni osa typestä mikä saadaan puhdistettua? NO HAJAPÄÄSTÖIKSI, jotka sitten väitetään olevan maatalouden päästöjä.

        Mihin katoaa Helsingin liikenteen saasteet ja typpi? No HAJAPÄÄSTÖIKSI?

        Entäpä pääkaupunkiseudun valumavedet? No HAJAPÄÄSTÖIKSI, jotka sitten väitetään olevan maatalouden päästöjä!

        Kertoisitko, mitä se oja tekee siellä kuusimetsikössä? Suomen metsänhoitotoimet rasittavat varsin paljon luontoa, koska hapan valumavesi päästetään suoraan vesistöihin. Suojapatoja johon liiat ravinteet pysähtyisi, ei välitetä rakentaa. Mestsistä tehtyjen ojien valumavedet saastuttavat runsaasti myös järviä. Happamoitumisen vuoksi, osa järvistä, on kauheassa kunnossa. Metsänhoitotavoillako ei ole mitään tekemistä maatalouden kanssa?

        Pääkaupungin valumavedet kulkevat pääosin viemäreiden kautta, näin ne eivät tule tilastoiduksi hajapääsöiksi. Pääkaupunkiseudulla vierailessa, voi aika helposti tarkistaa sen, mihin vedet kaduilta menevätkään.

      • Kuusimetsän ojat
        Niinpä niin kirjoitti:

        Hyvin sen kerrot. EI OLE MAATALOUTTA.

        Silti se vaan mediassa on maataloutta kaikki hajapäästöt.

        Helsingissä rakentaminen ja tiet ja liikenne tuottavat ravinnepäästöjä valumina, joita ei puhdisteta. Siihen on laskettava myös noin 100000 koiran kakat. Sadevedet liottavat ravinteita.

        Mihin katoaa jätevedestä puhdistettu fosfori ja pieni osa typestä, mikä saadaan puhdistettua ennenkuin jätevesi lasketaan Itämereen?

      • kaikkein
        pääkaupunkiseudulla kirjoitti:

        SDP:tä äänestetään vihasta ja kateudesta Keskustaa, mutte etenkin maataloutta vastaan.

        Vihreät äänestävät tietämättömyyttään tosiasioista mielikuvien perusteella.

        Siksi valheellinen propaganda on yleistä. Nuo puolueet kuihtuisivat faktojen mukaan toimimisesta.

        eniten koulutettuja sekä asioista todella tietäviä kannattajia.
        Et sillei.

      • Koulutettu.
        kaikkein kirjoitti:

        eniten koulutettuja sekä asioista todella tietäviä kannattajia.
        Et sillei.

        Vihreillä on eniten itseään asioista todella tietäviksi luulevia kannattajia.

        Vihreän propagandan "kouluttamia" vihreitä.

        Miksi vihreitä on siellä eniten, missä on vähiten vihreyttä ja luontoa? No siksi, koska kaupungissa haaveillaan luonnosta, mutta maakunnissa ihmiset elävät luonnon kanssa.

        Minäkin varmaan alkaisin vihreäksi jos joutuisin asumaan betonisessa laatikossa ja kulkemaan haisevien ihmisten seassa metrossa töihin johonkin toimistoon ja siellä sitten tehdä jotain "työtä" mikä ei näy missään.

      • maatalousperäistä:

      • Koulutettu. kirjoitti:

        Maajussi vähät välittää luonnosta ja ympäristöstä.

        Maajussille luonto on vain tuotantoväline, jota maajussin mielestä saa riistää mielin määrin.

        Maajussi ei pane eväänsä ristiin ympäristön eteen, jos maajussi ei saa "ympäristönhoitotukiaisia".

      • syöminen maatalousperäistä
        maatalousperäistä: kirjoitti:

        http://www.suomenkuvalehti.fi/sk-netti/terveys-ja-tiede/ymparisto/meri-hadassa.aspx

        http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135229203849.jpeg

        Ilmeisesti myös helsinkiläisten syöminen ja ruuansulatus on maatalousperäistä.

        Suomen kuvalehti tiedetään ERITTÄIN maaseutuvastaiseksi kaupunkilaisten lehdeksi. Se muuten saastuttaa kovasti kun sitä johdetaan, toimitetaan, painetaan, kuljetellaan ja kierrätetään. Ei uskoisi, että yksi lehti saastuttaa niin paljon vaikka mielikuva voikin olla immateriaalisen puhdas pulmunen.

        Tässä muuten ilmaantui jälleen se sama asia. Helsinkiläinen kokee luonnonsuojeluaiheisen tai maatalouden saastuttamisesta kertovan propagandistisen jutun lukemisen omassa päässään jo teoksi luonnon puolesta! Niin pitkälle ne ovat harhat menneet helsinkiläisten päässä.

      • ja ruokit itsellesi sitä kuvaa
        Känä kirjoitti:

        Maajussi vähät välittää luonnosta ja ympäristöstä.

        Maajussille luonto on vain tuotantoväline, jota maajussin mielestä saa riistää mielin määrin.

        Maajussi ei pane eväänsä ristiin ympäristön eteen, jos maajussi ei saa "ympäristönhoitotukiaisia".

        Kun olet väärässä niin sinun pitää ruoskia itsellesi mielikuvia yhä rajummin jotta uskoisit valheellisia juttujasi.

        Vapaudu tuskastasi.

        Herää valhemaailmastasi.

        Onko sinulla paha olla?

      • täällä sanotaan
        Känä kirjoitti:

        Maajussi vähät välittää luonnosta ja ympäristöstä.

        Maajussille luonto on vain tuotantoväline, jota maajussin mielestä saa riistää mielin määrin.

        Maajussi ei pane eväänsä ristiin ympäristön eteen, jos maajussi ei saa "ympäristönhoitotukiaisia".

        huomenna taas valitetaan tuotannon tehottomuudesta ja kannattomuudesta ja kerrotaan kuinka halvalla saadaan ulkoa tuotua ruoka esim. Brasiliasta.

        Luomun ruuan kohdalla näkyy hyvin kuinka paljon kuluttaja todellisuudessa ajattelee ympäristöään sillä jos kuluttaja todella haluaa ympäristön parasta niin sieltä tulisi painetta luomun suuntaan kovan kysynnän myötä. Mutta ei kun todellisuudessa monellakaan kuluttajalla ole ympäristö mielessä muulloin kuin silloin kun pääse harrastamaan syyllistys politiikkaa ilman että itse edes viitsisi tehdä jotain omalta kohdaltaan luonnon hyväksi.

      • luovuttaa
        Niinpä niin kirjoitti:

        Kertoisitko, mitä se oja tekee siellä kuusimetsikössä? Suomen metsänhoitotoimet rasittavat varsin paljon luontoa, koska hapan valumavesi päästetään suoraan vesistöihin. Suojapatoja johon liiat ravinteet pysähtyisi, ei välitetä rakentaa. Mestsistä tehtyjen ojien valumavedet saastuttavat runsaasti myös järviä. Happamoitumisen vuoksi, osa järvistä, on kauheassa kunnossa. Metsänhoitotavoillako ei ole mitään tekemistä maatalouden kanssa?

        Pääkaupungin valumavedet kulkevat pääosin viemäreiden kautta, näin ne eivät tule tilastoiduksi hajapääsöiksi. Pääkaupunkiseudulla vierailessa, voi aika helposti tarkistaa sen, mihin vedet kaduilta menevätkään.

        jo. Sulla on taas uusi nimimerkki.

      • nuoriso ohjaaja
        kaikkein kirjoitti:

        eniten koulutettuja sekä asioista todella tietäviä kannattajia.
        Et sillei.

        ja minkähän tilaston mukaan, toi on täyttä paskaa että eniten koulutettuja. no periaatteessa voihan aktivistit olla koulutettuja mutta ei järjellä pilattuja.

      • sentään

        ymmärrät kirjoittaa "Helsinkiläiset" isolla alkukirjaimella.

      • Helsingin herra
        sentään kirjoitti:

        ymmärrät kirjoittaa "Helsinkiläiset" isolla alkukirjaimella.

        Helsinkiläiset kuvittelevat olevansa puhtaita ja muita parempia vaikka asuvatkin tuppukylässä. Siksi niitä mainitessa on hyvää huumoria käyttää isoa alkukirjainta!

    • Nyt KEPUlainen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilakin on myöntänyt maatalouden osuuden vesistöjen saastumisessa.

      Maatalouden päästöjen vähentämiseksi eivät ahneet maajussit ole tehneet mitään.

    • Liitu-Iita

      Vai maanviljelys saaristomeren saastuttaa! Kyllä kait merenkulku on pahin saastuttaja kaikilla maailman merillä.
      Kyllä se olisi parhaaksi jos me Totuudentuojan kanssa lopetettaisiin Suomenlahden, Saaristomeren risteily-, ja veneily matkat, emme jätöksillämme paskoisi lähialueita. Olisi sekin kuin rikan rokasta poisto.

      Joku aika sitten ministeri Lehtomaki julkisesti totesi, me (Suomi)osallistuu paljon suuremmilla summilla lähimerien suojeluun, kuin mitä me saastutamme. Maksamme siis muidenkin paskoja lähialueen merien suojelussa.

      Minkähänlainen on Suomenblahden itäisen pohjukan tilanne miljoona kaupungin ranta-alueena? Vedessä olevaa kaatopaikkaa kun ei voi polttaa, kuten vuosi sitten saimme tuta "ns metsäpalojen" varjolla ilmoitetuista kaatopaikka paloista.

      • Päästötutkija S. Turku
        Känä kirjoitti:

        Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

        http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135229203849.jpeg

        Suomi on fosforipäästöissä Itämeren pahin saastuttaja ja nimenomaan maatalous on tässä pahin syyllinen.

        "Osin maataloudesta" ei ole maatalouden päästöt, kuten tuossa HAJAPÄÄSTÖISTÄ mainitaan.

        Taidat olla todella katkera ihminen. Mutta sinähän oletkin sellaista ylijäämäväestöä, mikä on survottu kaupunkiin elämään tylsää elämää. Pitäähän se maalaista haukkua, kun se leivänkin suuhun tuo!

      • Päästötutkija S. Turku kirjoitti:

        "Osin maataloudesta" ei ole maatalouden päästöt, kuten tuossa HAJAPÄÄSTÖISTÄ mainitaan.

        Taidat olla todella katkera ihminen. Mutta sinähän oletkin sellaista ylijäämäväestöä, mikä on survottu kaupunkiin elämään tylsää elämää. Pitäähän se maalaista haukkua, kun se leivänkin suuhun tuo!

        Siinä sanotaan PÄÄOSIN MAATALOUDESTA.

        Itämeren fosforipäästöt ovat PÄÄOSIN MAATALOUDESTA, joka vähät välittää ympäristöstä tai yhtään mistään tukiaisten rohmuamista lukuunottamatta.

      • Liitu-Iita
        Känä kirjoitti:

        Siinä sanotaan PÄÄOSIN MAATALOUDESTA.

        Itämeren fosforipäästöt ovat PÄÄOSIN MAATALOUDESTA, joka vähät välittää ympäristöstä tai yhtään mistään tukiaisten rohmuamista lukuunottamatta.

        Urbaanielämää elävillä on baatteja pilvin pimein pitkin Suomen etelä-, luonais-, itärantoja. Eikös niitä fosforipäästöjä metaanilla höystettynä tule urbaaniväestön jätöksistä varsin komeastiveneillessä ja datsat ovat tietty merenrannalla vanhanaikaisella jätejärjestelmällä - suoraan luonnon kiertokulkuun. Urbaaniväestön jätökset kun ovat niin steriilejä.

        Kyllä ne suurimmat ja lukuisimmat maanviljelystilat sijaitsevat siäsmaassa, vai kuinka? Oletkos laskenut kuinka monen maatilan pellot loppuvat merenrantaan tai edes lähistöllekään. Tällä alueella jossa asun kaivattaisiin luonnon ehdoilla toimivia maatiloja, on nääs kärpäset ja hyttyset alueelta täysin hävinneet.

        Elä ja anna toistenkin elää. Me täällä maaseudulla viljelemme leipäaineksia ja vielä särvintäkin että kaikki saavat muutakin kun ylähuulta leivän päälle.

      • Känä kirjoitti:

        Siinä sanotaan PÄÄOSIN MAATALOUDESTA.

        Itämeren fosforipäästöt ovat PÄÄOSIN MAATALOUDESTA, joka vähät välittää ympäristöstä tai yhtään mistään tukiaisten rohmuamista lukuunottamatta.

        Toit lyhyesti ja ytimekkäästi esille peruskysymyksen. Maatalouden on vaikea myöntää osuuttaan vesistöjen saastuttamisessa. Vielä vaikeampi sen on myöntyä vähentämään päästöjään, vaikka sitä varten on olemassa ympäristötukia. Pitäisikin selvittää, mihin näitä ympäristötukia oikein käytetään, kun tulokset vain huonontuvat vuosi vuodelta.

        Maatalouden piirissä ei myöskään ymmärretä imagokysymyksiä. Kuluttajat alkavat olla aikaisempaa valvetuneempia ja tämä on näkynyt esim. metsäteollisuudessa. Metsäteollisuus noudattaa nykyisin varsin tunnotarkasti niitä ympäristönormeja, joita saksalaisen kuluttajan painostuksesta on sille asetettu. Maatalous Suomessa haraa vielä vastaan, siihen saakka, kun se huomaa, että suomalainenkin kuluttaja alkaa tehdä ympäristöpoliittisia valintoja ruuankin suhteen.

      • maksan sulle 20 euroa
        Mielipidepankki kirjoitti:

        jos syöt kilon Helsingin edustalta, vaikka siitä Suomenlinnan ja Kauppatorin puolesta välistä, nostettuja sinisimpukoita.

        Helsinkiläisellä on täysin väärä kuva Itämeren saastumisen syistä.

        HAJAPÄÄSTÖ ei ole MAATALOUDEN PÄÄSTÖ.

        Jos tunnustaisitte omat ravinnepäästöt ja jätteet niin ei tarvitsisi syytellä maataloutta. Sillä ne teidän omat paskanne ei puhdistu vaikka kuinka räkyttäisitte pahaa oloanne.

      • ei osata tilastoida
        Känä kirjoitti:

        Siinä sanotaan PÄÄOSIN MAATALOUDESTA.

        Itämeren fosforipäästöt ovat PÄÄOSIN MAATALOUDESTA, joka vähät välittää ympäristöstä tai yhtään mistään tukiaisten rohmuamista lukuunottamatta.

        Suurin osa? Pääosa?

        Kumma, kun eivät osaa tilastoida vaan heitellään vain hajapäästöt maatalouden nimen alle.

        Säälittävää asenteellisuutta.

        Tämä ei nyt ole sun vika Känä. Tilastointi on väärin ja epämääräistä.

      • Liitu-Iita
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Toit lyhyesti ja ytimekkäästi esille peruskysymyksen. Maatalouden on vaikea myöntää osuuttaan vesistöjen saastuttamisessa. Vielä vaikeampi sen on myöntyä vähentämään päästöjään, vaikka sitä varten on olemassa ympäristötukia. Pitäisikin selvittää, mihin näitä ympäristötukia oikein käytetään, kun tulokset vain huonontuvat vuosi vuodelta.

        Maatalouden piirissä ei myöskään ymmärretä imagokysymyksiä. Kuluttajat alkavat olla aikaisempaa valvetuneempia ja tämä on näkynyt esim. metsäteollisuudessa. Metsäteollisuus noudattaa nykyisin varsin tunnotarkasti niitä ympäristönormeja, joita saksalaisen kuluttajan painostuksesta on sille asetettu. Maatalous Suomessa haraa vielä vastaan, siihen saakka, kun se huomaa, että suomalainenkin kuluttaja alkaa tehdä ympäristöpoliittisia valintoja ruuankin suhteen.

        Palstalla liikuskelee maataloutta agressiivisesti arvostelevaa joukkoa. Ihanteena maa-, ja metsäteollisuuden alas ajo. Mutta mitä ihmettä kun teollisuuskin ajaa toimintojaan Suomessa alas, siirtää laitoksensa muihin maihin missä raaka-aine ja palkat ovat toista luokkaa. Puun tullivero idästä on suurin uhka.

        Sittenpä Keskusta vastaiset Mielipidepankit ja muut, jos Luoja päiviä suo, näkevät vielä puutteenkin pään. Sopii vain heittää lisää pökköä pesään. Maataloudesta elävät saavat leipänsä omasta maasta, miten on urbaaniväestön laita?

        Jo nyt kaupoissa on valmispakkuksissa niin säilöntä aineilla kyllästettyja elintarvikkeita, joita en suosiolla osta. Puolivalmisteet tuotu kovaan markkinahintaan muista EU-maista. Kun pakkauksen avaa,purskahtaa suola-säilöntä aine vettä suojakaasun mukana rkl:n verran pöydälle.Sopii tehdä ympäristöpoliittisia valintoja ostaa (EU-maista) tuotuja elintarvikkeita suojakaasu pakkauksissa. Väliäkö sillä jos niissä sattuu karsinogeenejä elelevän yli sallitun rajan.

        Suomessa on todella puhtaita tuoreita elintarvikkeita tarjolla vaativanpaankin makuun.
        Käyttäkää suomalaisia vihanneksia ja muita elintarvikkeita säästytte monelta ongelmalta.

      • MTK MTK MTK MTK
        ei osata tilastoida kirjoitti:

        Suurin osa? Pääosa?

        Kumma, kun eivät osaa tilastoida vaan heitellään vain hajapäästöt maatalouden nimen alle.

        Säälittävää asenteellisuutta.

        Tämä ei nyt ole sun vika Känä. Tilastointi on väärin ja epämääräistä.

        Maatalouden saasteista ei saa puhua.
        Ei maataloudesta virallisesti tule saasteita.

        Suomessa on maailman puhtainta ja viattominta ruokaa...

      • Santeri_Alkio
        Liitu-Iita kirjoitti:

        Palstalla liikuskelee maataloutta agressiivisesti arvostelevaa joukkoa. Ihanteena maa-, ja metsäteollisuuden alas ajo. Mutta mitä ihmettä kun teollisuuskin ajaa toimintojaan Suomessa alas, siirtää laitoksensa muihin maihin missä raaka-aine ja palkat ovat toista luokkaa. Puun tullivero idästä on suurin uhka.

        Sittenpä Keskusta vastaiset Mielipidepankit ja muut, jos Luoja päiviä suo, näkevät vielä puutteenkin pään. Sopii vain heittää lisää pökköä pesään. Maataloudesta elävät saavat leipänsä omasta maasta, miten on urbaaniväestön laita?

        Jo nyt kaupoissa on valmispakkuksissa niin säilöntä aineilla kyllästettyja elintarvikkeita, joita en suosiolla osta. Puolivalmisteet tuotu kovaan markkinahintaan muista EU-maista. Kun pakkauksen avaa,purskahtaa suola-säilöntä aine vettä suojakaasun mukana rkl:n verran pöydälle.Sopii tehdä ympäristöpoliittisia valintoja ostaa (EU-maista) tuotuja elintarvikkeita suojakaasu pakkauksissa. Väliäkö sillä jos niissä sattuu karsinogeenejä elelevän yli sallitun rajan.

        Suomessa on todella puhtaita tuoreita elintarvikkeita tarjolla vaativanpaankin makuun.
        Käyttäkää suomalaisia vihanneksia ja muita elintarvikkeita säästytte monelta ongelmalta.

        Suomessa harjoitettava maatalous ei edusta kestävää kehitystä.

        Suomessa olosuhteet maatalouden harjoittamiselle eivät ole edulliset. Tämän takia Suomessa käytetään mm. enemmän lannoitteita yms.

        Lisäksi pelto- ja tilakoot ovat liian pieniä ja tilat ovat hajallaan. Tämä aiheuttaa ylimääräisiä kuljetuskustannuksia sekä tietysti liikenteestä aiheutuvaa energian kulutusta sekä saastumista.

        Maataloutta kannattaisi harjoittaa EU:n sisällä siellä, missä sää ja muut olosuhteet ovat sille edullisia. Esimerkiksi Ranskassa on hienoja isoja maatiloja.

      • kovassa kiimassa
        Santeri_Alkio kirjoitti:

        ja vielä ilkeävät häpäistä nimimerkillä Santeri Alkiota.

        Neuvo:" Oma omaisuus ei kartu muita kadehtimalla vaan töitä tekemällä"

      • maaseudulla
        MTK MTK MTK MTK kirjoitti:

        Maatalouden saasteista ei saa puhua.
        Ei maataloudesta virallisesti tule saasteita.

        Suomessa on maailman puhtainta ja viattominta ruokaa...

        Kaupunkilaisia vain vituttaa kun niistä ei ole mitään hyötyä kasvihuoneilmiön estämiseksi vaan ainoastaan kiihdyttävät sitä.

        Maatalous tuottaa happea ja toimii vihreänä fotosynteesin hapentuottajana.

        Vihreiden, kokkareiden ja demareiden kaupungeista kun ei tule kuin paskaa ja saastetta, niin harmittaahan se ja pitää sitten haukkua maajusseja tai vaikka kepulaisia.

        Taitaa olla harmitus kovasti pinnalla. Ymmärrettävää kun ei mihinkään hyödylliseen.

      • Santeri_Alkio
        maaseudulla kirjoitti:

        Maatalous synnyttää myös ilmakehälle haitallisia kaasuja. Esimerkkinä mm. karjatalouden aiheuttamat metaanipäästöt.

        Lisäksi maatalouden käyttämät koneet synnyttävät hiilimonoksidi ja hiilidioksidipäästöjä. Maalla myös asutaan hajallaan ja kuljetaan paljon moottorikäyttöisillä kulkuneuvoilla. Nämä aiheuttavat saastumista.

        Maatalouden aiheuttamat muut ympäristötuhot ovat sitten asia erikseen, mutta niitähän on käsitelty näissä ketjuissa jo ylempänä.

      • siellä Helsingissä!

        hehe heh.

      • tietävän niin
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Toit lyhyesti ja ytimekkäästi esille peruskysymyksen. Maatalouden on vaikea myöntää osuuttaan vesistöjen saastuttamisessa. Vielä vaikeampi sen on myöntyä vähentämään päästöjään, vaikka sitä varten on olemassa ympäristötukia. Pitäisikin selvittää, mihin näitä ympäristötukia oikein käytetään, kun tulokset vain huonontuvat vuosi vuodelta.

        Maatalouden piirissä ei myöskään ymmärretä imagokysymyksiä. Kuluttajat alkavat olla aikaisempaa valvetuneempia ja tämä on näkynyt esim. metsäteollisuudessa. Metsäteollisuus noudattaa nykyisin varsin tunnotarkasti niitä ympäristönormeja, joita saksalaisen kuluttajan painostuksesta on sille asetettu. Maatalous Suomessa haraa vielä vastaan, siihen saakka, kun se huomaa, että suomalainenkin kuluttaja alkaa tehdä ympäristöpoliittisia valintoja ruuankin suhteen.

        kerro miten voi olla mahdollista typen valuman suurentuminen kun lannoituksessa sen käyttömäärä on huomattavasti alentunut?

        Toivottavasti kuluttajat todella alkavat huomaamaan ympäristön merkityksen eikä vain esittävän jatkuvasti vaatimuksia yhä tehokkaammasta tuotannosta jota myös sinä olet tainnut myös vaatia.

      • iloinen kaupunkilainen
        siellä Helsingissä! kirjoitti:

        hehe heh.

        Kaupungeissa huolehditaan jätehuollosta ja puhdistetaan jätevedet jätevedenpuhdistamoissa.

        Maaseudulla sen sijaan kynnetään pellot vesistöihin kiinni ja päästetään lannoitteet ja myrkyt sellaisenaan vesiin.

      • menee Itämereen
        iloinen kaupunkilainen kirjoitti:

        Kaupungeissa huolehditaan jätehuollosta ja puhdistetaan jätevedet jätevedenpuhdistamoissa.

        Maaseudulla sen sijaan kynnetään pellot vesistöihin kiinni ja päästetään lannoitteet ja myrkyt sellaisenaan vesiin.

        Helsinki ajaa kompostit ja sekajätteet samaan kasaan Ämmässuolle, maalle ihmisten silmille haisemaan. Out of sight out of mind.

        Jätevedestä Helsinki puhdistaa vain prosenttiosuuden. Fosforista aika paljon, mutta typpi lasketaan Itämereen noin 50 prosenttia. Ja kaikki tämä sitten ajetaan maalle ravinnevalumiksi.

        Helsingin kaupunki ylilannoittaa viheralueita ja kukkapenkkejä niin, että valumavesien lähettyvillä on valtavasti sinilevää.

        Helsinkiläiset ovat pahimpia saastuttajia Suomessa.

      • Niinpä niin
        tietävän niin kirjoitti:

        kerro miten voi olla mahdollista typen valuman suurentuminen kun lannoituksessa sen käyttömäärä on huomattavasti alentunut?

        Toivottavasti kuluttajat todella alkavat huomaamaan ympäristön merkityksen eikä vain esittävän jatkuvasti vaatimuksia yhä tehokkaammasta tuotannosta jota myös sinä olet tainnut myös vaatia.

        Metsälannoitus on lisääntynyt, samoin on lisääntynyt turvemaiden ojitus ja kas, sieltähän se typpi vesitöä likamaan valuu, ravinteiden valumista voitaisiin aika helposti estää siten, että ojien päihin laitettaisiin suojavallit, näihin sitten liiat ravinteet voisivat imeytyä. Tätä ei kuitenkaan nähdä tarpeeliseksi tehdä, toimenopide aiheuttaa vaivannäköä.

        Täällä paljon mielenkiintoa on herättänyt myös kysymys siitä, miksi perämeren vedenlaatu on pysynyt hyvänä, huolimatta ihmisten toiminnasta. Vastaan joutessani myös siihen. Pohjoisen suurten jokien virtaama on varsin suurta ja välillä ei ole järviä, joten ravinteet eivät pääse rikastumaan vesistöihin. Vesistöissä virtavan veden määrä on tärkeä hydrologinen perussuure, joka vaikuttaa oleellisesti vesistöjen tilaan. Mikäli asia enemmän jotakin kiinostaa, hydrologia hakusanalla tietoa vedestä löytyy.

      • Totuus esiin
        menee Itämereen kirjoitti:

        Helsinki ajaa kompostit ja sekajätteet samaan kasaan Ämmässuolle, maalle ihmisten silmille haisemaan. Out of sight out of mind.

        Jätevedestä Helsinki puhdistaa vain prosenttiosuuden. Fosforista aika paljon, mutta typpi lasketaan Itämereen noin 50 prosenttia. Ja kaikki tämä sitten ajetaan maalle ravinnevalumiksi.

        Helsingin kaupunki ylilannoittaa viheralueita ja kukkapenkkejä niin, että valumavesien lähettyvillä on valtavasti sinilevää.

        Helsinkiläiset ovat pahimpia saastuttajia Suomessa.

        Helsingin jätevedenpuhdistuksessa alkoi kokonaan uusi aikakausi, kun Viikinmäen jätevedenpuhdistamo otettiin käyttöön vuonna 1994. Puhdistamo varmistaa pääkaupunkiseudun lähes miljoonan asukkaan sekä teollisuuden jätevedenpuhdistuksen pitkälle tulevaisuuteen.

        Pääosin kallion sisään rakennettu jätevedenpuhdistamo on yksi Suomen merkittävimmistä ympäristöhankkeista.

        Viikinmäen jätevedenpuhdistamo toimii aktiivilietemenetelmällä. Prosessi sisältää kolme vaihetta: mekaanisen, biologisen ja kemiallisen puhdistuksen.

        Miksi jätevesi pitää puhdistaa?

        Puhdistettavaksi tuleva jätevesi sisältää runsaasti fosfori- ja typpiravinteita, jotka mereen johdettuna aiheuttaisivat voimakasta rehevöitymistä. Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla jätevedestä poistetaan kiinteät ja happea kuluttavat aineet sekä fosfori 95 %:sesti. Typenpoistoteho on noin 80 %.

        Jäteveden puhdistusvaatimukset

        Helsingissä on saavutettu hyvin jätevedenpuhdistukselle asetetut puhdistustavoitteet. Kymmenen vuoden aikana mereen joutuvan fosforin määrä on pudonnut kolmannekseen ja orgaaninen kuorma alle puoleen.

        Viikinmäen puhdistamon toiminnassa toteutetaan myös kestävän kehityksen periaatteita. Lietteestä tuotettu mädättämökaasu hyödynnetään Viikinmäessä niin, että lämmön suhteen puhdistamo on omavarainen ja sähkön osalta omavaraisuusaste on noin 50 %. Lisäksi jäteveden puhdistuksessa syntyvä liete jatkojalostetaan multatuotteiksi Sipoon Metsäpirtin kompostointikentällä. Näin

      • aine ei häviä
        Totuus esiin kirjoitti:

        Helsingin jätevedenpuhdistus on yhtä tyhjän kanssa, kun jäteliemi levitetään luontoon ja valumaan sadeveden myötä Itämereen.

        niinpä niin.

      • Niinpä.
        aine ei häviä kirjoitti:

        Helsingin jätevedenpuhdistus on yhtä tyhjän kanssa, kun jäteliemi levitetään luontoon ja valumaan sadeveden myötä Itämereen.

        niinpä niin.

        Siinä oikein todellinen asiantuntija.

        Helsingin Veden puhdistama jätevesi on puhdasta.

        Sen sijaan maatalous ei puhdista paskojaan mitenkään.

      • jonka myötä
        Niinpä niin kirjoitti:

        Metsälannoitus on lisääntynyt, samoin on lisääntynyt turvemaiden ojitus ja kas, sieltähän se typpi vesitöä likamaan valuu, ravinteiden valumista voitaisiin aika helposti estää siten, että ojien päihin laitettaisiin suojavallit, näihin sitten liiat ravinteet voisivat imeytyä. Tätä ei kuitenkaan nähdä tarpeeliseksi tehdä, toimenopide aiheuttaa vaivannäköä.

        Täällä paljon mielenkiintoa on herättänyt myös kysymys siitä, miksi perämeren vedenlaatu on pysynyt hyvänä, huolimatta ihmisten toiminnasta. Vastaan joutessani myös siihen. Pohjoisen suurten jokien virtaama on varsin suurta ja välillä ei ole järviä, joten ravinteet eivät pääse rikastumaan vesistöihin. Vesistöissä virtavan veden määrä on tärkeä hydrologinen perussuure, joka vaikuttaa oleellisesti vesistöjen tilaan. Mikäli asia enemmän jotakin kiinostaa, hydrologia hakusanalla tietoa vedestä löytyy.

        voi vain todeta että toista haukutaan toisen aiheuttamista ongelmista.

      • sivusta että
        Niinpä. kirjoitti:

        Siinä oikein todellinen asiantuntija.

        Helsingin Veden puhdistama jätevesi on puhdasta.

        Sen sijaan maatalous ei puhdista paskojaan mitenkään.

        Helsingin veden sivuilla lukee seuraavasti; "ravinteet palautetaan takaisin luonnon kiertokulkuun"

        eli jos kerran maatalouden laittamat ravinteet valuvat päästöinä luontoon niin onko niin että nuo ravinteet eivät sitä tee?
        On muuten huomioitava että se ravinnemäärä jota jätevedestä kerätään korvaisi 15% Suomessa käytetyistä keinolannoitteista, ei siis ihan pienestä määrästä ole kyse.

        Ps. paskahan menee takaisin luonnonkiertokulkuun kuten Helsingin veden puhdistuksesssa tullut ravinnemäärä, ainoa ero tuntuu noilla vain olevan että toisesta tulee päästöjä kuntoisesta ei tule :)

      • joka tuhoaa Itämeren
        Niinpä. kirjoitti:

        Siinä oikein todellinen asiantuntija.

        Helsingin Veden puhdistama jätevesi on puhdasta.

        Sen sijaan maatalous ei puhdista paskojaan mitenkään.

        tajuamatta muuta kuin syyttää maajusseja omista kakoistaan.

        Stadilainen kakkii pyttyyn
        leipä suussa tietämätön,
        haukkuu maalaisen lyttyyn
        tilanne on sietämätön

        Harhateilla stadilainen rotta
        puhdasta on jätteet omat
        Itämeri on hälle kuin potta
        kelluu siellä kakat somat.

      • Aaro Hellaanyki
        joka tuhoaa Itämeren kirjoitti:

        Ota stadilainen talteen tuo runo hyllyys
        laita myös tulppa sun saastaiseen pyllyys!

      • mihin keskustalainen
        joka tuhoaa Itämeren kirjoitti:

        tajuamatta muuta kuin syyttää maajusseja omista kakoistaan.

        Stadilainen kakkii pyttyyn
        leipä suussa tietämätön,
        haukkuu maalaisen lyttyyn
        tilanne on sietämätön

        Harhateilla stadilainen rotta
        puhdasta on jätteet omat
        Itämeri on hälle kuin potta
        kelluu siellä kakat somat.

        yltää henkisellä tasolla.

      • Huvittunut.
        joka tuhoaa Itämeren kirjoitti:

        tajuamatta muuta kuin syyttää maajusseja omista kakoistaan.

        Stadilainen kakkii pyttyyn
        leipä suussa tietämätön,
        haukkuu maalaisen lyttyyn
        tilanne on sietämätön

        Harhateilla stadilainen rotta
        puhdasta on jätteet omat
        Itämeri on hälle kuin potta
        kelluu siellä kakat somat.

        Maajussit kadehtivat aina ja kaikkea. Eipä voi muuta sanoa.

        :)))

      • Niinpä niin
        sivusta että kirjoitti:

        Helsingin veden sivuilla lukee seuraavasti; "ravinteet palautetaan takaisin luonnon kiertokulkuun"

        eli jos kerran maatalouden laittamat ravinteet valuvat päästöinä luontoon niin onko niin että nuo ravinteet eivät sitä tee?
        On muuten huomioitava että se ravinnemäärä jota jätevedestä kerätään korvaisi 15% Suomessa käytetyistä keinolannoitteista, ei siis ihan pienestä määrästä ole kyse.

        Ps. paskahan menee takaisin luonnonkiertokulkuun kuten Helsingin veden puhdistuksesssa tullut ravinnemäärä, ainoa ero tuntuu noilla vain olevan että toisesta tulee päästöjä kuntoisesta ei tule :)

        Ravinteet tuleekin palauttaa luonnon kiertokulkuun, tämähän on aivan selvä. Raviteita tarvitaan kun maata viljellään.

        Luonnonsuojelun kannalta on tärkeää huolehtia siitä, etteivät ravinteet pääse likamaan vesitöjä. Vesistöjen suojeluun on olemassa keinoja, jos niitä halutaan käyttää, Helsingin kaupunkin maataloudessaan pyrkii kestävään maatalouteen, tähän kuuluu luonnonsuojellulliset näkökohdakin.

        Helsinkiläisten puhdistetut ravinteet eivät ole sen likaisempia, kuin muidenkaan elollisten tuottamat.

      • puhdas hesa.

        asu siellä elä paskanna suojele luontoa älä turmele helsikiläiset on puhtaita ja torit kiiltää pesevät lokin paskatkin kaikkialta.puhdas helsiki voi nuollakkin katu kiviä.

      • einaristi
        Känä kirjoitti:

        Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

        http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/1135229203849.jpeg

        Suomi on fosforipäästöissä Itämeren pahin saastuttaja ja nimenomaan maatalous on tässä pahin syyllinen.

        luulet varmaan että tommonen kartta vaatii jotain osaamista että sen osaa tehdä
        kaikkihan osaa kuvia muokata ja tehdä ja tääkin on asia johon liittyvien tutkimuksien tulokset päättää tutkiva taho ennen tutkinnan aloittamista, sitä paitsi jos täällä maataloudesta poraavista ihmisistä syö maatalouden tuotteita niin voi sen heti lopettaa niin omalta osaltaan vähentää varmasti saastuttamista.

      • XD kipparikulli
        Niinpä. kirjoitti:

        Siinä oikein todellinen asiantuntija.

        Helsingin Veden puhdistama jätevesi on puhdasta.

        Sen sijaan maatalous ei puhdista paskojaan mitenkään.

        jos helsingin jäte vesi on puhdasta haluisin omin käsin liittää poistoputken vesilaitoksen puhtaan veden putkeen niinkun kävi nokialla, tosin kun on puhdasta jätevettä niin ei tarvi sillon puhdasta vettä kuten nokialla tarvi

    • laivat?

      Entä laivat. Hirmuinen liikenne Itämerellä. Entä pilssivedet?

      • 'Vanhus ja Itämeri'

        .. Itämeri oli puhdas. Vielä silloin teollisuus ja yhteiskuntajäte ynnä laivojen pilssivedet pumpattiin mereen - heti kohta avomerelle tultaessa.

        Esim. Aura-joki oli yksi suuri paskalle haiseva viemäri ja sen kesällä huomasi. Siitä huolimatta jo saaristossa näki VAIVATTA kymmenen metrin syvyyteen.

        Kaupunkien ja teollisuuden päästöt nollattiin - pilssivedet separoitiin ja septitankit tyhjennetään maihin, MUTTA maatalous aloitti voimallisen lannoituksen ja ylituotannon - sen seuraukset näkyvät Itämeressä.

      • ei pidä paikkaansa
        'Vanhus ja Itämeri' kirjoitti:

        kyllä se on ihmisen paska ja teollisuus ja kaupungit edelleen mitkä saastuttavat. Miksi kaatopaikat pitää perustaa maalle?

      • totta...
        'Vanhus ja Itämeri' kirjoitti:

        .. Itämeri oli puhdas. Vielä silloin teollisuus ja yhteiskuntajäte ynnä laivojen pilssivedet pumpattiin mereen - heti kohta avomerelle tultaessa.

        Esim. Aura-joki oli yksi suuri paskalle haiseva viemäri ja sen kesällä huomasi. Siitä huolimatta jo saaristossa näki VAIVATTA kymmenen metrin syvyyteen.

        Kaupunkien ja teollisuuden päästöt nollattiin - pilssivedet separoitiin ja septitankit tyhjennetään maihin, MUTTA maatalous aloitti voimallisen lannoituksen ja ylituotannon - sen seuraukset näkyvät Itämeressä.

        Eipä ole monia vuosiakaan aikaa, kun vasta alettiin seuraamaan, ettei laivat pilssivesiään mereen lykkäisi. Vieläkin päästävät jotkut.

        Tietysti ongelmat seuraavat jäljessä. Liikennettäkin on niin, että heikompaa hirvittää. Ihmeellä ovat selvinneet tankkerit törmäämättä toisiinsa.

      • mitä on seurattu
        totta... kirjoitti:

        mutta minä olen seurannut Itämeren kuntoa ja merenkulkua 60-luvulta eläkepäiviin saakka.

        Hauskaa oli sekin 'seuraaminen' kun maajussit vahtasivat median mukana kahta tuliterää supertankkeria Stemnitsaa ja Minervaa jotta ne hajoavat Itämeren jääolosuhteissa?

        Ei siinä kuultu telakkateollisuuden kantaa puolella korvallakaan.

        :D

      • hullu maailma.
        totta... kirjoitti:

        Eipä ole monia vuosiakaan aikaa, kun vasta alettiin seuraamaan, ettei laivat pilssivesiään mereen lykkäisi. Vieläkin päästävät jotkut.

        Tietysti ongelmat seuraavat jäljessä. Liikennettäkin on niin, että heikompaa hirvittää. Ihmeellä ovat selvinneet tankkerit törmäämättä toisiinsa.

        minkä ihmeen takia laivat saavat seilata ja lentokoneet lentää nehän saastuttavat eniten mitään jätekuvioita kannata toteutta jos nuo härvelit pyörii.ensin ne on lopetettava sitten muu.

    • Septitankkeri

      Lehdet kirjoitti hiljakoin kuinka KAIKKI ruotsalaispurjeveneilijät tyhjentävät septitankkinsa AINA ITÄmereen. Siis tuhansia saastuttajia suoraan lähisaaristossa.

      http://www.google.fi/search?hl=fi&q=septitankit tyhjennetään mereen&btnG=Google-haku&meta=

      Käymäläjätteen laskeminen suoraan veteen Itämerellä on kielletty, mutta sitä tapahtuu yhä. Veteen päästessään käymäläjätteet rehevöittävät merta.

      - Kun käymäläjätteen mereen päästäminen kiellettiin, jotkut veneilijät kertoivat veden kirkastuneen paikoitellen. Itämeressä on kuitenkin ravinteita moneksi vuosikymmeniksi. Ehkä veden laatu on sitten parempi meidän lapsillemme tai lapsenlapsillemme, Aija Bäckström sanoo.

      Harmaata vettä eli pesu-, keittiö- tai suihkuvettä saa yhä laskea mereen, mutta siinäkin pitäisi käyttää harkintaa. Suojaisiin sisälahtiin jätevettä ei kannata laskea, vaan johtaa vedet septitankkiin, jos säiliön koko vaan riittää.

      http://www.turunsanomat.fi/kotimaa/?ts=1,3:1002:0:0,4:2:0:1:2007-07-09,104:2:471160,1:0:0:0:0:0:

    • kathlynbrock

      Helsinkiläiset ovat pääasiassa ulosteen tuottajia ja elävät muun Suomen kustannuksella, siellä tehdään tuottava työ ja tuotteita vietiin

    • Keskustaporvari

      Suomen ympäristökeskus on yhtä uskottava kuin Greenpeace. Se on eräänlainen valtion viranomaiseksi naamioitunut ympäristöjärjestö, joka pitäisi heti lakkauttaa.

      Tuolta voit käydä lukemassa, mikä sitä Itämerta oikeasti rehevöittää.

      http://yle.fi/mot/mb080519/kasikirjoitus.htm

    • Niinpä niiN

      Maatalouden päästöt pitää saada kuriin. Nyt se on mahdollista, kun saastuttajapuolue Kepu ei ole hallituksessa.

      • Citykepulainen

        Toivon todellakin, että vastaavasti Vihreät eivät hyväksy teollisuusherrojen markkinoimia lupia uuden ydinvoiman valjastamiseen ja rakentamiseen. Näin pienellä maalla ei ole varaa maksaa jätekuluja ja turmella entistä enemmän jo saastunutta luontoa. Teollisuuden aiheuttamat ympäristömyrkyt ovat hyötysuhteessa myös paljon olemattomampia, sen sijaan maatalouden tuotoksista saa nauttia useampi kansalainen, kun teollisuudesta hyötyy lähinnä vain siellä johtavat omatunnottomat pamput. Työväestölle koituvat edutkin on siinä sivussa vain teatteria. Maamme voi saada muillakin tavoilla lisää työpaikkoja kuin perinteisellä savupiipputeollisuudella.

        Hyvältä näyttää tähän asti, ja löihän Vihreät Talvivaarassakin luut kurkkuun.

    • Sellaista se on

      Maatalouden päästöt pitää saada kuriin. Kun se ei onnistunut hyvällä, nyt se on sitten parempi panna kuntoon rangaistuksilla ja pakolla.

      Kyllä ahneelle maajussillekin kuri saadaan!

      • Si!

        Kepuhallituksien aikaan kyllä jaeltiin erilaisia "ympäristötukiaisia" maajusseille, mutta eivät ne ympäristön tilaa parantaneet. Nykyään ahne maajussi kyntää peltonsa aivan vesirajaan saakka. Ennen sentään jätettiin jonkinlaiset vesijättöalueet, että pelloille syydetyt mömmöt eivät menneet suoraan vesistöihin.

      • piikki kii!
        Si! kirjoitti:

        Maatalous on suomalaisen yhteiskunnan syöpä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      265
      4640
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2827
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1771
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1634
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1380
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1272
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1149
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1148
    Aihe