Englantilaisen lehden tekemän tutkimuksen mukaan venäläiset ovat maailman eniten alkoholia käyttävä kansa.
Alkoholia käytetään suomalaistenkin piirissä, mutta useita litroja vähemmän mitä venäläisten keskuudessa.
Viinimaissa ei esiinny änkyräkännisiä ihmisiä, kuten Venäjällä ja Suomessa. Venäjällä myös huumeongelma on Euroopan suurinta, kuten siihen liittyvä prostituutio sukupuolitauteineen(Hiv).
Myös järjestäytynyttä rikollisuutta esiintyy eniten Venäjällä, mitä muualla Eurooppaa.
Ihmisten elinikä on alhaisin ja kuolleisuus ennen 60v on tavallista varsinkin miesten keskuudessa. Köyhiä ja tai muuten syrjäytyneitä on myös tutkimuksen mukaan jälleen eniten Venäjällä. Jopa enämpi kuin Neuvostoaikana vaikka siitä ajasta ei olekkaan kuin arvioita.
Arvaatteko että tätä on jatkunut hallitsijoista, tai taloussysteemistä huolimatta jo satoja vuosia, ja aina juuri Venäjällä. Loputonta kurjuutta ja puutetta, aina ihmisoikeuksista demokratiaan ja sivistykseen.
Mikä maa on aloittanut sotia, ja sotinut- ja ryöstänyt naapurimaitaan eniten viimeisen 600 vuoden aikana Euroopassa? Ei liene vaikea arvata.
Venäläiset = maailman juopoin kansa !
4
595
Vastaukset
- = USA
Mikä maa on aloittanut sotia, ja sotinut- ja ryöstänyt naapurimaitaan eniten viimeisen 600 vuoden aikana Euroopassa? Ei liene vaikea arvata.
= USA
Katso idiotti Why We Fight - Battle of Russia Google videosta joka kertoo miten 700 vuotta venäjä puolustautui hyökkääjiä vastaan- Talvisodassa
1939 hyökäten Baltiaan ja Suomeen :). Voi sinua Iiro idi(i)ootti.
- venäläiset...
Tiina A B on huolissaan venäläisistä. Tämä huolenpito ei kuitenkaan ole vilpitöntä, siis että hän haluaisi venäläisille jotakin hyvää. Tiina A B irvistelee toisen onnettomuuksille, viinanjuonnille, huumeidenkäytölle, köyhyydelle, alhaiselle odotettavissa olevalle eliniälle jne... Saa vaikutelman siitä, että kaikki hänen luettelemansa on ominaista venäläisille.
Tiina A B haluaa mustamaalata venäläisiä juuri kokonaisuutena, ikään kuin hänen luettelemissaan onnettomuuksissa ei olisi kylliksi.
Mistä tämän tapainen 'huolenpito' toisesta ihmisestä on peräisin? Uskonnosta se ei ole peräisin. Tuskin koululaitoksestakaan.
Mieleen tulee ajatus siitä, että osoittelemalla toisen puutteita ja onnettomuuksia halutaan peittää jotakin mikä on paljon lähempänä...
Mitä se voisi olla?- No mitäs luulet?
Eihän tuossa muuta kuin ihmetellä että miksi niin mahtava maan kuin Venäjä antaa itsensä mennä tuollaiseen kuntoon, miksi ne ei tee asioille mitään?
Vai odotetaanko että naapuri tulisi apuun ja hoitaisi omilla resursseillaan ja rahoillaan asiat mallilleen?
Mutta kukaan ei kiellä sinua "oikeaa lähimmäisenrakkautta" tuntevaa ihmistä rientämään "vaimosi" avuksi Venäjänmaalle, ostamalla viinalastin kotiin vähemmäksi heiltä ja viemällä kurjaan hökkelikylään elintarvikkeita köyhille sukulaisille.
Taitaa itselläsi olla jotain mikä on paljon lähempänä....
Mitähän kummaa se voisi olla??? Hmmmm?? Mitähän???
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912541- 671475
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww861447EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19920Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105814Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe37814- 54793
- 30716