Stressi islamilaisesta

näkökulmasta

Stressi on nykyajan tavallisimpia sairauksia. Sillä on yhteyksiä sellaisten sairauksien kehittymiseen, kuten vatsahaava, sydänvaivat, masennus, puolustuskyvyn heikkeneminen, korkea verenpaine, diabetes ja jopa syöpä. Lievässä muodossaan se ilmenee levottomuutena ja ärtyisyytenä työssä, koulussa ja kotona. Sellaiset tavanomaiset terveysongelmat kuin jännityspäänsärky, univaikeudet ja lihavuus kuuluvat myös epänormaalin stressin oireistoon. Kukaan meistä ei täysin välty stressiltä, mutta jotkut pystyvät käsittelemään sitä paremmin kuin toiset.
Stressi aiheutuu seuraavista tekijöistä:

-Pelko tulevaa tuntematonta kohtaan ja yritys nähdä ja kontrolloida kohtaloaan.
-Rakkaiden ihmisten ja asioiden menettäminen ja kyvyttömyys käsitellä näitä menetyksiä.
-Sisäinen ristiriita sydämemme ja järkemme välillä sen suhteen, mikä on totta. Totuuden hyväksymiseksi vaaditaan ehkä muutoksia tottumuksiimme ja elintapoihimme, joista pidämme tiukasti kiinni sellaisista syistä, kuten nautinto, hauskuus, maku tai ylpeys omasta rodustamme tai kulttuuristamme. Tarkastelkaamme, mitä Koraanissa sanotaan tällaisista tilanteista.
Menetyksillä meitä koetellaan:

"Totisesti Me koettelemme teitä pelolla, nälällä, omaisuuden, hengen ja sadon menetyksellä. Kuitenkin, Muhammed, vie kärsivällisille riemullinen sanoma. Niille, jotka koettelemusten heitä kohdatessa sanovat: "Me kuulumme totisesti Jumalalle ja hänen luokseen me palaamme", sellaisille tulee siunausta ja laupeutta heidän Herraltaan, ja nämä ovat niitä, jotka ovat oikealla tiellä."
(Koraani 2:155-157)

Islamissa ei ole käsitystä asioiden tai elämän omistamisesta. Kaikki kuuluu Jumalalle ja Hänen luökseen kaiken on palattava. Jos siis emme omista sitä, minkä menetämme, miksi surra menetystämme?

-Kohtalomme on ennalta määrätty. Meillä ei ole siihen määräysvaltaa. Se, mistä voimme päättää, sisältyy rajalliseen vapaaseen tahtoomme, mahdollisuuteemme valita hyvä tai paha, valintaamme joko uskoa Jumalaan tai olla uskomatta Häneen. Sitä vastoin emme voi vaikuttaa tulevan päivän tapahtumiin, jotka eivät suoraan liity omaan toimintaamme. Esimerkkeinä tästä on esimerkiksi se, tuleeko vaimoni synnyttämään pojan vai tyttären, tuleeko lapsen silmistä ruskeat vai siniset, ja joudunko huomenna onnettomuuteen vai en. Tuollaisista asioista huolehtiminen on aivan hyödytöntä.
-Uskon torjumista kutsutaan Koraanissa sairaudeksi. Tämä totuuden kieltäminen johtuu ylpeydestä ja ylimielisyydestä.

"Sairaus turmelee heidän sydämensä, ja Jumala pahentaa heidän sairautensa; niin, heitä odottaa tuskallinen rangaistus, koska he ovat valehdelleet."
(Koraani 2:10)

Kun valehtelemme itsellemme, syntyy sisäinen ristiriita - konflikti sydämen ja järjen välille. Tämän ristiriidan hallitsemiseksi järkemme lähettää rauhasillemme signaaleja, jotka johtavat hormonien, kuten adrenaliinin, erittymiseen. Tämä taas aiheuttaa sydämentykytystä, hikoilua ja vapinaa, joita valheenpaljastustestitkin mittaavat. Tämä sisäinen ristiriita voi syntyä "pienistä" rikoksista kuten varkaus tai haureus, tai suurista rikoksista kuten Jumalan kieltäminen.

Itsen (sielullisen) kehittymisen kolme astetta

1-Nafsul Ammara: Intohimojen/nautintojen minä

"Enkä voi sanoa, että sieluni olisi vapaa (synnistä), sillä totisesti sielu on altis pahaan, paitsi milloin Herrani osoittaa armoaan. Totisesti, Herrani on anteeksiantavainen, armollinen."
(Koraani 12:53)

Tämä "minä" kutsuu nautintoihin, intohimoihin ja halujen tyydyttämiseen, ja sitä leimaa ilkeys, kateus, himokkuus ja ylimielisyys. Sen päämääränä on ruumiin nautinto, fyysisten tarpeiden tyydyttäminen ja itsekkyys. Hadith: "Sitkein vihollisenne on sielujenne pahuus, joka asuu ruumiissanne." (Bukhari).

2-Nafsul Lawamah: Syyttävä minä.

"kutsun todistajaksi omantunnon soimaavan äänen!"
(Koraani 75:2)

Tämä "minä" on tietoinen pahasta, vastustaa sitä, pyytää Jumalalta armoa ja anteeksiantoa, katuu, yrittää parantaa tapojaan ja toivoo pelastusta.

"On myös toisia, jotka tunnustavat syntinsä. He sekoittavat teon, joka on hyvä, toiseen, joka on paha. Jumala saattaa kääntää tämän heidän hyväkseen. Totisesti, Jumala on anteeksiantavainen, armollinen."
(Koraani 9:102)

Hadith: "Nämä ovat kaksi yllykettä sisällänne. Ensimmäinen kutsuu hyvään ja vahvistaa totuuden. Joka tuntee tämän yllykkeen, tietäköön sen tulevan Allahilta. Toinen kiihoke tulee viholliseltanne (paholaiselta) ja johtaa epäluuloon. Se tarttuu valheisiin ja yllyttää teitä pahuuteen. Joka tämän tuntee, hänen on etsittävä turvaa Allahilta kirottua paholaista vastaan." Tämä "minä" varoittaa ihmistä hänen turhamaisista haluistaan ja johdattaa häntä hurskauteen ja oikeamielisyyteen. Se on askel oikeaan suuntaan sielun kehittymisessä.

3-Nafsul Mutmainnah: Tyydytetty sielu.

"Sinä levon löytänyt sielu, palaa Herrasi luo saadaksesi Hänestä lohtusi ja ollaksesi Hänelle otollinen, astu siis Minun palvelijoitteni joukkoon. Niin, astu autuuden tarhaan!"
(Koraani 89:27-30)

Tämä on "minän" kehityksen korkein aste. Tyydytetty "minä" on autuuden, tyytyväisyyden ja rauhan tyyssija. "Minä" on löytänyt rauhan, sillä se tietää, että epäonnistumisistaan huolimatta tässä elämässä se tulee palaamaan Jumalan luo. Jännityksistä vapaana se pääsee sen kamppailun yläpuolelle, joka estää sielua ja sydäntä saavuttamasta rauhaa.

Mitä voimme tehdä pelossamme ja epätoivossamme? Pelon vallassa epäuskovat toimivat eri tavalla kuin uskovat. Heillä ei ole ketään kenen puoleen kääntyä, ei ketään keneltä pyytää armoa ja anteeksiantoa. Heidän elämänsä on vain tämä elämä, jota he eivät voi hallita, joten heistä tulee yhä masentuneempia ja he tekevät yhä lisää virheitä. Näemme niiden, joilla on tapana juoda silloin tällöin, alkavan juoda yhä enemmän ja tulevan alkoholisteiksi tai huumeiden väärinkäyttäjiksi.

Sitä vastoin uskovan tulee tehdä seuraavaa:
-Tee enemmän dhikriä (Jumalan muistaminen)

""On niitä, jotka uskovat ja joiden sydämet löytävät rauhan heidän muistaessan Jumalaa. Eikö ole totta, että sydämet löytävät rauhan Jumalassa? "
(Koraani 13:28)

-Rukoile enemmän

"Te jotka uskotte, etsikää apua kärsivällisyydestä ja rukouksesta. Jumala on totisesti kärsivällisten kanssa. "
(Koraani 2:153)

-Pyydä anteeksiantoa

"sanoen: Pyytäkää Herraltanne anteeksiantoa - Hän on totisesti armahtavainen"
(Koraani 71:10)
Yllä sanotun lisäksi meidän velvollisuutemme on aina yrittää pyrkiä parantamaan itseämme.

"Totisesti, Jumala ei muuta ihmisten kohtaloa, elleivät he itse muuta sitä, mitä heidän sydämissään on;"
(Koraani 13:11)

Yhteenvetona voidaan sanoa, että stressi johtuu sisäisen rauhan puuttumisesta, mikä taas aiheutuu sisäisistä ristiriidoista. Ne vaikuttavat häiritsevästi käyttäytymiseemme ja terveyteemme. Sisäinen rauha voidaan saavuttaa vain uskomalla Jumalaan, Kaikkivaltiaaseen, muistelemalla Häntä usein ja pyytämällä Häneltä apua ja anteeksiantoa vaikeissa tilanteissa.

2

625

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ..........

      Olipa hyvä luettava.

    • stressiä

      Teoreettista höpönlöpöä! Kun katsoo islamilaista takapajuista, naista alistavaa keskiaikaista yhteiskuntaa, tulee väistämättä mieleen kristittyjen maailma satoja vuosia sitten. Islamilaisuus voi olla paperilla hienoa, mutta
      käytännön tasolla ihmisten henkinen ja fyysinen
      latistaminen lisää stressiä. Meidän vapaiden eurooppalaisten olisi tehtävä kaikkemme, jotta tämä sairas uskonto pysyisi siellä, missä se ehkä toimiikin; yksinkertaisten paimentolaisten ohjenuorana aavikon kuivuudessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      144
      7228
    2. Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.

      UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M
      Euroviisut
      126
      5025
    3. L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?

      Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa
      Tv-sarjat
      69
      4452
    4. TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a
      Suomalaiset julkkikset
      15
      3523
    5. Natomaa hyökkäsi Iraniin

      Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu
      NATO
      724
      2331
    6. Trump aloitti III maailmansodan tänään.

      Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?
      Maailman menoa
      328
      1886
    7. Mistä se kertoo

      Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä
      Ikävä
      24
      1776
    8. Suvi Lindenillä 5 366 päivän putki

      Täytyy kyllä myöntää vaikka olen itsekin innokas, niin en ole tuollaiseen yli kymmenen vuoden putkeen kyennyt. Välillä o
      Maailman menoa
      9
      1639
    9. Miksi et nainen halua

      minua, kuten minä sinua?
      Ikävä
      68
      1507
    10. Rakas tiedät, että toivoisin

      Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja
      Ikävä
      58
      1468
    Aihe