Aikoinaan valtaisat porolaumat vaelsivat Andien, Antillien, Huippuvuorten ja Haltiatunturin rajaamalla laajalla alueella. Sittemmin Neanderthalin ihmiset ajoivat porotokat yhä pohjoisemmaksi, Rostokista Turkuun ja lopuksi Lappiin saakka. Lappalaiset, - syntyneet kun ovat poronsarvista -, ovat ammoisista ajoista seuranneet porotokkien liikkeitä, muuttaneet niiden mukana. Vielä Tutankhamonin aikoihin poro hallitsi lappalaista, mutta sitten lappalainen keksi shamanismin ja joikhaamisen ja hullaannutti poron pauloihinsa.
Mihin onkaan nyt tultu ? Lapinmies ja seita istuvat videotykin ääressä tuijottamassa pientä kirottua laatikkoa. Sen uumenista avautuu toinen, muka parempi maailma. Katin kontit. Videotykin osuma saattaa aktivoida lappalaisen geeniperimässä olevat piilokummallisuudet kukkimaan haitallisella tavalla. Purraan poroja, lyödään akkaa, tukistetaan lapsia ja haukutaan koira.
Jos on poromiehen osa vaikea, niin kauhein kohtalo on kuitenkin sonnimiehellä. Ajatelkaa nyt itekin, poron vielä hallitsee takaapäin Nokialaiset jalassa, mutta sonni, se on peto, jonka pieraisu saa astujan kellit jomottamaan TODELLA ilkeästi.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyllä se oli satavarmasti Ruokolahden leijona joka ajoi porot pohjoiseen. Poroista nautitaan lautasella, ei kairalla takaapäin tarttuen. Sama pätee myös sonneihin.
Kristilliset arvot kun pitää mielessä, niin ymmärtää, että ihmisen lisääntymisriitti on pyhä ja sen tulee tapahtua aviovuoteessa. Tekopimpat ja dildot aiheuttavat vähäverisyyttä ja tylsistymistä, samoin eläinten kanssa sillä lailla vehtaaminen.
Tule torstain tupailtarinkiin niin körttikansa neuvoo ja nuhtelee lisää.
nikilläsi ,kun puskasta alat paskaa jauhamaan.
Kehtaat vielä historiasta puhua.
Sinumkin historiantietous saattaa perustua googleen ,eikä mihinkään muuhun .Kopsaajako olet.
Tiedätkö edes omia sukujuurias?
Tuntuu sulla ainakin eläimiin sekaantumisesta olevan kokemusta.
Olet sinä alhainen olio.