Olin jo pitkään kuvitellu että hihhulit sukulaiseni olisivat tulleet järkiinsä, ja tajunneet ettei heidän kuolemanpelkoa turruttavaa taikauskoa kannata tyrkyttää muille. Väärässäpä olin. Eräs sukulaisnaikkonen iski pari päivää sitten käteeni jonkun hihhulilehden, jonka avattuani olin saada slaakin. Oikeasti. Sydämeni alkoi tykyttämään epäsäännöllisesti ja minua alkoi heikottamaan.
Aukaisin lehden aukeamalta, jonka otsikko oli "luominen vastaan evoluutio". Luin alaotsikon "Miksi evoluution väitetään olevan totta?" alta tällaisen virkkeen:"Evoluution varaan rakentuu monien maailmankuva, ja siksi siitä on vaikea luopua."
Evoluution varaan rakentuu monien maailmankuva, ja siksi siitä on vaikea luopua. Evoluution varaan rakentuu monien maailmankuva, ja siksi siitä on vaikea luopua. Tuon virkkeen kusipäisyyden ja narsistisuuden suunnattomuutta on vaikea pukea sanoiksi. Ihmiset, jotka uskovat kritiikittömästi 2000 vuotta sitten eläneiden vuohipaimenten satuihin turruttaaksen kuolemanpelkonsa, todella julkeavat kirjoittaa jotain noin, noin, noin (aseta tähän sana, joka ylittää törkeydessään kaikki maailman hävyttämyydet yhdistettynä).
Steven Weinbergin mainio lohkaisu kertoo paljon:"Good people will do good things, and bad people will do bad things. But for good people to do bad things, that takes religion." Uskonto on ainoa tapa saada ihminen tekemään jotain sairaaloisen itsekästä törkeää, niin että ihminen luulee tekevänsä jotain mielettömän hyvää.
Miksi kirjoitin tästä tänne? Purkaakseni vitutusta. Hakeakseni sympatiaa ihmisiltä jotka tietävät mistä puhun. Nyt vittu sitä sympatiaa ja vähän äkkiä!!!
Ei voi olla totta
29
1579
Vastaukset
- M@k3
Kristinuskon varaan rakentuu monien maailmankuva, ja siksi siitä on vaikea luopua.
On varmasti kauheaa kun on narkkareita sukulaisina. Toivotaan että siihen keksitään jonain päivänä lääke, minut onneksi vedettiin kuiville kun olin vielä kevyiden aineiden käyttäjä(luterilainen).- Jumalan viisas tyhmä
Olitko sinä silloin uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen, kun olit luterilainen?
- M@k3
Jumalan viisas tyhmä kirjoitti:
Olitko sinä silloin uskossa Herraan Jeesukseen Kristukseen, kun olit luterilainen?
Olin.
- Jumalan viisas tyhmä
Ei usko Jeesukseen "turruta kuolemanpelkoa", vaan se vapauttaa kuoleman pelosta; ihan oikeasti.
t:"itse sen kokenut"
>>> "Uskonto on ainoa tapa saada ihminen tekemään jotain sairaaloisen itsekästä törkeää, niin että ihminen luulee tekevänsä jotain mielettömän hyvää." >>>
-"sairaaloisen itsekästä törkeää"...???
-Kuten esimerkiksi?
-Ainoa tapa? -Ompa suppea kuva maailmasta...!- _Rausku
"Ei usko Jeesukseen "turruta kuolemanpelkoa", vaan se vapauttaa kuoleman pelosta; ihan oikeasti."
Hei, ei kuolemaa kannata alun perinkään ruveta pelkäämään. :)
Rakastan elämää ja otan rennosti (silloin kun ei stressi ole veemäisen iso). Ei siinä kuolemassa ole sen kummempaa pelättävää kuin ajassa ennen syntymääni.
- sympatiaa
Sinä joudut kadotukseen, koska et tahdo ottaa vastaan totuutta. Me uskossa autuaat kristityt sen sijaan saamme ikuisen elämän. Ikuisen elämän!
Ihanaa olla pelastettu Jeesuksessa Kristuksessa! Tajuttoman ihanaa!
Yrittäisit sinäkin... Säälittävää tuollainen jääräpäinen totuuden kieltäminen ja evoluutiouskovaisuus.
Nyt ei varmaan vituta enää yhtään?- Admira
minne ne joutuvat, jotka elivät ennen jesseä?
- sun roolipellen
kässäristä kiinni millon sun hihhulisukulaiset tulee järkinsä 2000 vuotta vanhoista vuohipaimenten saduista.
- Milian*
Tässä ensin iso pläjäys sympatiaa *noin* Ole hyvä :)
Meillä päin meidän uutta hienoa postilootaa kiusaa ukko, joka kaasuttelee vanhalla punaisella corollalla aina karkuun, jos koitan saada kiinni itseteosta.
Se käy tunkemassa lootaan jehovien lehtisiä ja viimeksi tulleessa (siitä on tosin hetken aikaa....vai olikohan tämä se -vahingossa uunin ulkopuolelle jäänyt- kipale..?)Jokatapauksessa iso otsikko kirkuu etusivulla: "Väärän uskonnon loppu on lähellä!". Lehtinen on kaikessa värikkyydessään ihan huimaa matskua! Säilöin se tohon laatikkoon jotat saan ihailla aina haluitessani...takuuvarmat iltanaurut siitä saa, jos kauhuleffan jälkeen haluaa jotain pientä kevennystä ilmapiiriin!
Mie oisin halunnut kysyä ukolta kaksi asiaa; Mikä niistä kolmesta tuhannesta on se väärä uskonto ja miksi se kiusaa meitä ja meidän uutta hienoa postilaatikkoa.
Odottelin siinä sitten laatikolla tovin, kun äijä jatkoi matkaansa kotitiemme päätä kohti (tietämättään, ettei pääse muualta pois kuin samaa tietä takasin) ja sieltähän se tulikin. Vaan mitä; ukko kaasutti ohi niin että pölinä kävi ja mie nielin hiekkaa. "Hei kiitti".
Mie olen jopa kutsunut jehovia kotiini tänne keskustelemaan. Ehdoksi laitoin, että sieltä voisi tulla sellainen ihminen, joka tietää ihan varmasti mistä puhuu; mie en halua jäädä ilman vastauksia oleellisimpii kysymyksiin, eli elkää laittako mitään keltanokkaa asialle. Arvaas onko näkynyt ketään.
Sukulainen on aina pahin, jos se tuuppaa käteen tuollaista roskaa. Kyllä jollekin kylähullulle voi sanoa suorat sanat, mutta ehkei ihan jollekin tädille...Voin siis kuvitella sun ilmeen sydänemtykytyksineen ja heikotuksineen :D
Suosittelisimpas kuitenkin pysymään tiukkana.
Jos naikkonen alkaa käymään turhan tuttavalliseksi brosyyreineen, niin kaiva esiin uut:n sivuilta se "suljetun mielen avaaminen" kohta avuksi (jos tarvis) ja lähde pyörittämään mimmiä kunnon karuselliin :)
*Oi ko mie saisin olla kärpäsenä katossa...haave-huokaus*- hihhulsson
kutsun siun luo? Mie nii kovin odottavin mielin olisin.
Josko vaikka siit ite herrasta? - Reiska.
Nas.se kirjoitti:
kaulaa myöten, pää alaspäin.
Tässä rytmit siihen:
http://www.youtube.com/watch?v=pSrNqn89Bbwniitä suon pohjassa odottelisi ja tökkisi atraimella.
- m-ilian
Nas.se kirjoitti:
kaulaa myöten, pää alaspäin.
Tässä rytmit siihen:
http://www.youtube.com/watch?v=pSrNqn89BbwEipä yhtään pahat rytmit! Ja siinä viulussa oli TyyyyyliÄ...
- jaina
hihhulsson kirjoitti:
kutsun siun luo? Mie nii kovin odottavin mielin olisin.
Josko vaikka siit ite herrasta?vai takaa
siis sitä herraa?
- SäälinTulva
Joku viisas on sanonut näinkin: Totuus pysyy totuutena riippumatta siitä, kuka sen sanoo. Jos natsi sanoo, että illan jälkeen tulee yö, se on totuus. Jos uskovainen sanoo lauseen, jota lainasit, se on silti totuus - sehän pitää paikkansa. Kun evoluution varaan rakentuu maailmankuva, niin silloinhan ihmisen on vaikea luopua evoluutiosta.
- vihtuilija
"Nyt vittu sitä sympatiaa ja vähän äkkiä!!! " -Oukkei, tässä sympatiaa.
________________________________________________
Hän katsoi minuun, merkityksellisesti. Olin aina kuvitellut ihan jotain muuta sukulaisnaikkosestani, mutta että hän sai aikaan sellaisen tunnekuohun minussa. "Sydämeni alkoi tykyttämään epäsäännöllisesti ja minua alkoi heikottamaan. "
Tiesin että juuri nyt on se hetki kun täytyy heittää viimeinkin epäilys asioiden oikeasta tilasta, mutta en oikein tiennyt kuinka toimia. Silloin muistin lehtisen jonka olin saanut vastaantulevalta julistajalta, jonka aukaisin jo valmiiksi kiihkon vallassa ja siinä se oli, koko totuus, ei enempää eikä vähempää.
Lehdessä oli otsikko -luominen vastaan evoluutio-. Olin aina tiennyt että evoluutio on totuus, ja pikkaisen jo mielessäni naureskelin kun luin alaotsikon -miksi evoluution väitetään olevan totta?-.
Vilkaisin salaa sukulaisnaikkoseni säihkyviä silmiä, joissa oli kuitenkin lasittunut katse. Kiihkeästi mietin että "mitä nyt, mitä nyt".
Käänsin katseeni lehteen ja siinä luki:":"Evoluution varaan rakentuu monien maailmankuva, ja siksi siitä on vaikea luopua."
Sillä hetkellä ymmärsin sen kuinka väärässä olinkaan ollut luullussa kaikkitietämyksessäni. Näin ihmeen. NÄIN IHMEEN!!!! Sukulaisnaikkoseni alkoi muuntua silmissäni. Ei voi olla totta. SE EI SAA OLLA TOTTA!!! Sukulaisnaikkoselleni kasvoi siivet selkään. Polvistuin peloissani, kyynelkin taisi vierähtää. Sokaiseva valo täytti huoneen, jossa olin polvistuneena hihhulilehti kädessä.
Sukulaisnaikkoseni olikin dracula torahampaissaan, pimeyden prinssinakki, joka puhui niin pimeällä äänellä, että edes valo ei voinut paeta sen vaikutuspiiristä. -"Mitä saadaan kun yhdistetään sukulaishihhuli ja transvestiitti???"
Ääni, joka oli syvä kuin musta-aukko hihhulin ajatuksissa, kertoi vastauksen:"se olen minä, dracula".
Ja siitä lähtien olen tiennyt miksi kaikkein hartaimmat uskovaiset tappelevat suurimmalla kiihkolla perinnönjaossa sen henkilön omaisuudesta, jonka viimeisen tahdon ovat juuri raiskanneet palvomismenoillaan.
Verenimijöitä joka hihhuli! - panteisti
Googlailin tuossa kaikkea mahdollista panteismia kritisoivaa juttua, ja sain lähinnä kristittyjen vihaisia kirjoituksia. Tässä on kyllä paras pätkä:
>> 2.1 Yleinen ilmoitus - luonnollinen Jumalan tunteminen
Jumala on persoona. Hän ei ole osa luomaansa maailmaa. Hän ei sekoitu luontoon. Eräät eivät ota Jumalan tuonpuoleisuutta vakavasti. He samaistavat Jumalan yleisen ilmoituksen ja yleisen Jumalan tuntemisen, ikään kuin Jumalan yleinen ilmoitus, joka on kaikkien ihmisten tutkittavissa, voisi johtaa myös Jumalan tuntemiseen.
Jumalan tuonpuoleisuus turhentuu, jos Jumala sekoitetaan luontoon eli ajatellaan, että Jumala on siinä, mitä hän on tehnyt. Näin ajattelee panteismi, jonka Jumala on samalla persoonaton.
Yleisen ilmoituksen ymmärtäminen luonnolliseksi Jumalan tuntemiseksi on tavallista panteismille, mystiikalle ja luonnolliselle teologialle. Se on sukua pakanuudelle.
Tällöin Raamattu ei ole ainoa dogmatiikan lähde. Silloin opin ja uskon lähteitä on kaksi: Raamattu ja järki. Järjestä on tullut tiedon lähde eikä vain ajattelun väline. - jaina
Esimerkkejä omasta elämästäni asenteellisena ateisti naisena:
Minulla on pienen pieni perse. Se auttaa näin naisellisella rintamalla. Ei tarvitse sanoa mitään, mutta halutessaan massojen hiljentymistä voin näyttää tastkaa.
Toisaalta minulla on terävä kieli ja iso hauis ne auttavat, milloin tapaan krisumiekkosen, joiden kesmimääräinen testosteronitaso vastaa noin omaani. Treenattu, androgyyni kroppa tehostaa vaikutusta.
Muista, että tuulipukumassat repivät pelihousunsa törmätessään jääkylmiin tosiasioihin. Toisekseen, muistele kaikkia niitä kertoja, jolloin olet juottanut krisselille loogisuuden kirkasta kalkkia pelkkänä vasemman pikkurillin viihteenä. Ja aina kolisee.- Nas.se
jees!
- kovin
karvaset sääret ja pikkuiset tissit. Auttaako ne kuinka törmätessäsi jääkylmiin tosiasioihin?
http://www.fotosessie.com/gallery2/main.php?g2_view=slideshow:Slideshow&g2_itemId=9748 - jaina
Nas.se kirjoitti:
jees!
liian kovaa kamaa: täällä käy krisselitytteleitäkin, tunnistavat vielä
- apostoli_tz
kovin kirjoitti:
karvaset sääret ja pikkuiset tissit. Auttaako ne kuinka törmätessäsi jääkylmiin tosiasioihin?
http://www.fotosessie.com/gallery2/main.php?g2_view=slideshow:Slideshow&g2_itemId=9748vai pitäisikö luvattomien kuvien käyttö näyttää olevan kohtalaisen yleistä???? Käsittääkseni kenenkään toisen kuvaa ei saa käyttää luvatta. Onkohan Jainalla mahdollisesti lupa kuvan käyttöön?
- Reiska.
apostoli_tz kirjoitti:
vai pitäisikö luvattomien kuvien käyttö näyttää olevan kohtalaisen yleistä???? Käsittääkseni kenenkään toisen kuvaa ei saa käyttää luvatta. Onkohan Jainalla mahdollisesti lupa kuvan käyttöön?
"Onkohan Jainalla mahdollisesti lupa kuvan käyttöön?"
Taidat olla normatiivista sorttia täällä maan päälläkin? Lupia, lupia ... saako, saako ...
Etkö haluaisikin, että yhteiskunnassa lisättäisiin kieltoja ylen määrin?
Allt är förbjudet??
- Valkoparta
*******************************************
Johanna Kurkela - Sun särkyä anna mä en
Kun voimat oudon maan sun veisi mukanaan
mä missä lienenkin niin tulen takaisin
Sun rinnallasi oon, yön pedot kaikotkoon
sillä en sun särkyä anna mä en
Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en
Et ole vahva et, yön varjoon pakenet
mut seuraasi sun jään, en päästä lähtemään
Viel aamu sarastaa, se haamut karkottaa
sillä en sun särkyä anna mä en
Niin katoavaa on voimat ihmisen,
vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa
Mutta en sun särkyä anna mä en
************************************** - ertert
"Evoluution varaan rakentuu monien maailmankuva, ja siksi siitä on vaikea luopua."
Evoluutiota ei kiinnosta paskaakaan kuka siihen uskoo ja se ei muutenkaan ole peruste sen hyvyydelle. Eiköhän tuollaiset jutut ole lähinnä kuorolle saarnaamista ja oikeastaan on siinä mielessä hyvä juttu, että kun uskonnollisessa kuplassa elänyt nuori todella alkaa ottaa selvää asiasta ja huomaa, millaista puppua hänelle on upotettu, niin silloin alkaa myös muiden "totuuksien" kyseenalaistaminen.- ertert
Hyvyydelle = oikeellisuudelle.
- pph.
ja sen perusteella lehtisessä ei ollut mitään asiaa?
- oli tarpeeksi
Jos lappu alkaa tuollaisella roskalla niin pitääkö se silti lukea loppuun? Evoluutio on yleisesti hyväksytty fakta ja idiootit jotka käännyttävät uskomaan sen sijaan "jumala loi kaiken kerralla" lässytykseen eivät ole kuuntelun arvoisia.
- Ethän sä..
Lue sitäkään vastaväitteistä.
vai miksi muuten lähdet aina tripille ulkoavaruuteen sun omissa ketjuissa?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2704388Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653557Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1591875Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251765Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991466Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?1341001Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18919en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va119875Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235870