Valkoinen Kivi - Koettelemus I II III

Matti E Simonaho

Valkoinen Kivi - Koettelemus I

Aloitan tämän kertomalla tarinan koettelemuksesta. Tarinan olen keksinyt, mutta jos se sattuu vastamaan jonkun todellista kokemusta, olkoot se niin tarkoitettu hänelle oppina.

" Istuin autossani kuunnellen puolikorvalla radiosta kuuluvaa keskustelua samalla kun tarkkailin auton valojen valaisemaa tietä. Tähän aikaan vuodesta oli normaalisti vielä valoisaa, mutta matalalla roikkuva tumma pilvikerros peitti kaiken valon ja teki myöhäisestä illasta pilkkopimeän. Huomioin edessäni salamoiden välähtelyn ja hieman niiden jälkeen kuulin kunnioitusta herättävän jyrinänän. Ei mennyt aikaakaan kun suuret vesipisarat salamoiden ja jyrinän saattelemana iskeytyi autoni tuulilasiin.

Autoni olin ostanut kolme vuotta sitten uutena ja olin erittäin tyytyväinen siihen. Se ei ollut kertaakaan pettänyt minua pitkillä työmatkoillani. Normaalin katsastuksen lisäksi käytin sitä säännöllisin väliajoin huollossa. Vaikka ulkona salamoi ja satoi, tunsin oloni turvalliseksi autossani. Minä en tiedä tekniikasta mitään ja hymähdin kun ajatus, että autoni on minun linnani kävi mielessäni. Jatkoin ajatusta siten, että tunsin Raamatun jokaisen osan yhtä tarkasti kuin huoltomies tunsi autoni kaikki osat. Nämä ajatukset mielessäni ohitin pienen kylän verkkaiseen tahtiin. Muutamaa minuuttia myöhemmin saavuin tuttuun risteykseen josta käännyin päätielle. Olin juuri kääntynyt kun takaa kuului vaimea kumahdus ja autoni heilahti hieman. Vaistomaisesti jarrutin ja ohjasin autoni tien reunaan. Näin kuinka pölykapseli pyöri autoni ohitse auton vauhdin hiljentyessä. Auton pysähdyttyä, nousin ulos sateenvarjo suojanani. Totesin että autoni vasen takarengas oli puhjennut.

Palasin sateesta takaisin auton suojaan. Odottelin touvin aikaa sateen loppumista syöden voileipiä ja juoden kahvia, ja lueskellen auton käsikirjan ohjeita koskien takarenkaan vaihtoa. Mutta harmillinen sade ei ottanut loppuakseen, joten päätin ohjeita seuraten vaihtaa takarenkaan satoi tai ei. Rukoilin Herralta voimaa tämän koettelemuksen edessä. Nousin ulos autosta ja vein varoituskolmion noin sadan askeleen päähän autostani. Palattuani takaisin, otin tarvittavat työkalut ja auton vararenkaan esille. Minä en voinut pitää sateenvarjoa suojanani työtä tehdessäni ja kastuin läpimäräksi. Välillä kävin nauttimassa auton lämmöstä ja lämpimästä kahvista. Kun vihdoin ja viimein olin saanut uuden renkaan paikoilleen, kävin hakemassa kolmion ja pölykapselin - joka onnekseni oli jäänyt keskelle tietä ja oli erittäin helppo löytää. kiitin Herraa siitä, asensin sen paikalleen ja matka kohti kotikaupunkia jatkui.

Seuraavana päivänä olin hieman vilustuneen oloinen mutta kuumetta ei ollut, joten päätin tehdä päivän työn normaalin järjestyksen mukaan. Seurakuntatalolla kerroin koettelemuksesta jonka eteen Herra oli minut laittanut, ja josta olin selvinnyt, ja josta olen totta puhuakseni hieman ylpeä. "

Koettelemus, kun puhumme Elaiasta (Luojasta), ei ole koskaan ruumiillinen, vaan Sielullinen. Mikä tahansa aiheutti renkaan puhkeamisen ei ollut Elaian järjestämä koettelemus. Hän ei heittele nauloja eikä järjestele kenenkään tielle koettelmuksia. Hänelle elävä on tärkeämpi kuin kuollut. Koettelmuksesta selviytyminen Sielullisella tasolla, siinä piilee Elaian läsnäolo ja myös side - yhteys - Elaiaan. Tarinan henkilön ruumiillinen koettelemus on vähäpätöinen. On asioita jotka me koemme harmillisina kuten esimerkiksi vesisade, mutta jollekkin toiselle, lasillinen vettä on paljon arvokkaampaa kuin auton paino kullassa.

Sielullisesta koettelemuksesta selviytyminen on, että tarinan mukaisessa tilanteessa osaa suoda ajatuksen kaikille niille joilla ei ole vettä, ja niille joilla ei ole suojaa ja lämpöä, ja niille joilla ei ole kotia, ja niille joilla ei ole koulutusta ja jotka eivät osaa lukea, ja niille joilla ei ole varaa ylellisiin palveluihin, ja niille joilla ei ole ruokaa ja näkevät nälkää, ja niille jotka kuolevat nälkään. Silloin on osoittanut kunnioittavansa Elaiaa Sielunsa pohjalta, ja osoittanut ymmärtäneensä sen, että Valtakunnan ovet ei aukea sen mukaan mitä ruumiillisesti omistaa. Ovet avautuu vain Sielunlaadun mukaan. Sielusta kumpuaa ajatus oikeisiin tekoihin; 1 oikea ajatus saattaa pelastaa 1 ja miljoonia - ja päinvastoin.

Valkoinen Kivi - Koettelemus II

Kirjaimistossa meillä on useita eri vaihtoehtoja joiden tulos yksinkertaisesti kuvailtuna pitää olla O - Sielullinen. Myös kielessämme, varsinkin vanhassa, on ilmaisuja joissa lukijan Sielunlaatu asetetaan koetukselle. Tästä hyvä esimerkki on "Pilkkalaulu Baabelin kuninkaasta" jonka nykyihminen helposti käsittää siten, että laulun sanat on pilkkalaulu Baabelin kuninkaasta.

Jesaja 14: 3, 4
Ja sinä päivänä, jona Herra päästää sinut rauhaan vaivastasi, tuskastasi ja siitä kovasta työstä, jota sinulla teetettiin, sinä virität tämän pilkkalaulun [Baabelin kuninkaasta] ja sanot: " Kuinka on käskijästä tullut loppu, tullut loppu ahdistuksesta! ".

[Merkityssä] kohdassa on n. k. solmu joka suorastaan kehoittaa lukijaa etsimään lisää tietoa. Yleensä solmut koostuu oikeasta ja väärästä vastauksesta tai valinnasta. Oikean vastauksen löytäminen vaatii että lukija etsii lisää tietoa ja löytää siteen totuuteen. Jotta ymmärtäisit solmun ja siteen merkityksen, verrataan yllä olevaa kuninkaasta -sanaa nykyiseen kieleen, tunnettuun laulajaan ja tunnettuun lauluun.

I. Aki Sirkessalon "Annoit pikkusormen ja se vei koko käden" -laulu.
Tässä ei ole vaihtoehtoja: Kyseinen laulu on Aki Sirkessalon sanoittama.

II. Laulu Aki Sirkessalosta "Annoit pikkusormen ja se vei koko käden".
1. Laulun sanat kertoo Aki Sirkessalosta: Laulu Aki Sirkessalosta.
2. Laulun sanat ovat peräisin Aki Sirkessalosta: Laulu on Aki Sirkessalon sanoittama.

Valkoinen Kivi - Koettelemus III
Käsitämme nykyihmisen viisaana ja tietoisena ihmisenä. Mutta se mitä tänään olemme "suuressa viisaudessamme", perustuu suurimmilta osin täydelliseen tietämättömyyteen perustuvaan oppiin - harhaanjohtamiseen - jälki historiassa on myös sen mukaista. Totuus kaikessa yksinkertaisuudessaan on, että kaiken tietämättömyyteen perustuvan opin jälkeen suuri osa ihmiskuntaa tasapainottelee tietämättömän ja täysin tietämättömän välimaastossa. Koskien henkistä tietoutta ja hyvinvointia, kukaan ei ole oppinut 1000 vuoteen mitään muuta kuin uskomaan. Sama koskee sitä osaa tiedettä joka selittää historiaa sen sijaan että selvittäisi sen. Suurin osa siitä mitä on kerrottu "aitona ja oikeana historiana", perustuu teorioihin jotka tasaisin väliajoin kumotaan paremmilla teorioilla. Teoria ei ole koskaan totta. Kyseessä on pseudotiede joka samalla tavalla kuin uskonto perustuu tietämättömyyteen ja joka pitää ihmisen tietämätömänä.

Kun vertaamme eri kulttuurimuotoja ja uskontoja toisiinsa, on vertailu tehtävä Sielun mukaan koska silloin käsitys siitä mikä todella on pakanallista ja mikä ei muuttuu. Kulttuurimuodon tai uskonnon ikä kuten myös historia on aina otettava huomioon. Valkoinen tai musta kivi on Valtakunnan Laki ja Tuomio. Valkoinen kivi merkitsee syytöntä, musta syyllistä. Ensimmäinen palvoo valkoista koska hän toivoo saavansa sen. Toinen tekee päinvastoin, hän palvoo mustaa toivoen ettei sitä saa. Pakana on se joka tietämättömyyttään syyttää ja tuomitsee toisen joka palvoo väärän väristä kiveä, tai syyttää toista syystä että "palvoo kiveä". Vain Valtakunta saa syyttää ja tuomita.

Mieti tarkkaan ennenkuin kutsut kanssaihmistä joka ei usko Ateistiksi ja tuomitset hänet Helvettiin: Elaia (Luoja), mitä tahansa nimeä Hänestä käytätkin, Hän ei usko. Valtakunnassa kukaan ei usko vaan kaikki tietävät. Jos leimaat toisen ihmisen joka ei usko Ateistiksi ja tuomitset hänet, herjaat Valtkuntaa ja rakennat itsellesi pesää sinne mitä pakanat on itsellensä valmistaneet harhaanjohtavilla ja tietämättömyyteen johtavilla opeillaan: Helvettiin.

http://kivi.suomalaiset.org/kivi.pl?nayta=valkoinenkivikoettelemus

0

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

        Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
        NATO
        262
        4341
      2. Stefu haikailee

        Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        265
        3538
      3. Harmi mies ettet arvostanut

        Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
        Ikävä
        159
        1861
      4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

        Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
        Suomalaiset julkkikset
        25
        1734
      5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

        Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
        Maailman menoa
        299
        1457
      6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

        Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        133
        989
      7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        18
        896
      8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

        Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
        Sinkut
        235
        869
      9. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        115
        862
      Aihe