Ihan vittuillessani käytän Jumala-nimimerkkiä, kun se kerran on mahdollista. Ja voihan olla että olen Jumala, joka haluaa kertoa itsestään suomi24-palstalla. Todista, etten ole.
Kysymykseni on siis:
Tämä kristinuskon oletettu jumala, nimeltään Jumala, onko hän se ainoa ja oikea jumala?
Eikö ole muuten erittäin hyvä veto kristityiltä kutsua jumalaansa Jumalaksi? Ikäänkuin heidän Jumalansa olisi ainoa mahdollinen jumala! Menikö jakeluun?
Onko Jumala jumala?
13
687
Vastaukset
- Huomio.
Kristittyjen Jumalaa ei ole olemassa.
Todisteita?
Onhan niitä.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1416962
Toissa vuoden joulukuussa porvoolainen nainen sytytti tulipalon ja surmasi reilun vuoden ja vajaan kolmen vuoden ikäiset poikansa.
Saman vuoden elokuussa pyhärantalainen mies surmasi kaksi- ja nelivuotiaat poikansa tukahduttamalla ja kuristamalla.
Espoossa tapahtui perhesurma toissa vuoden keväällä, jolloin velkoihin ajautunut isä surmasi vaimonsa ja kaksi lastaan. Mies yritti myös tappaa itsensä muttei onnistunut.
Kesäkuussa vuonna 2004 porvoolainen nainen ampui kaksi unilääkkeillä huumaamaansa lastaan ja puolisonsa. Hän surmasi lopuksi itsensä. Teon syy oli velkaantuminen.
Keväällä 2004 kiteeläinen mies ampui 5-vuotiaan tyttärensä ja 3-vuotiaan poikansa haulikolla kostaakseen eroamassa olleelle avovaimolleen.
Vuoden 2001 tammikuussa perheenisä ampui kolme lastaan ja lopulta itsensä Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla.
Vuonna 1997 samantapaisia perhetragedioita tapahtui kaksi. Kesäkuussa 1997 Kuopiossa mies surmasi vaimonsa ja kolme alaikäistä lastaan teräaseella. Hänet tuomittiin murhista elinkautiseen vankeuteen. Vajaat puoli vuotta myöhemmin, marraskuussa 1997, joroislainen mies ampui vaimonsa, pienen tyttärensä, anoppinsa ja itsensä.
Maailma syntyi sotkan munasta.- Jumala
Ei se mistään sotkan munasta syntynyt! Kyllä kai Minä nyt sen tiedän, kun kerran olin paikalla! Älä opeta Jumalaasi luomaan, taikka isääsi naimaan.
Ihmiselämä, ja sen synkkyys, kyllä puhuu olemassaoloani vastaan. Mutta kun tässä maailmankaikkeudessa on näitä luonnonlakejakin. En voi tehdä kaikkea mitä haluaisin. Valitettavasti. - Moonmourner
Tahtoisin tietää, että mitä helvettiä toi todistaa? Et puhunut niistä todisteista tekstissäsi mitään, vain jostain lasten murhista. Jos se oli sinun mielestäsi todiste siitä, että Jumalaa ei ole, niin voisit miettiä kahdesti ennen kuin menet kirjoittelemaan.
Jos tarkoitat sitä, että Jumala ei ole, koska jos hän olisi, hän ei antaisi tällaisen tapahtua, niin haluan sanoa tämän: noissa murhissa ei ollut Jumalalla mitään tekemistä, paholainen se oli saanut sen naisen tappamaan lapsensa, kuten Martin Luther sanoisi. - Ritari-90
Moonmourner kirjoitti:
Tahtoisin tietää, että mitä helvettiä toi todistaa? Et puhunut niistä todisteista tekstissäsi mitään, vain jostain lasten murhista. Jos se oli sinun mielestäsi todiste siitä, että Jumalaa ei ole, niin voisit miettiä kahdesti ennen kuin menet kirjoittelemaan.
Jos tarkoitat sitä, että Jumala ei ole, koska jos hän olisi, hän ei antaisi tällaisen tapahtua, niin haluan sanoa tämän: noissa murhissa ei ollut Jumalalla mitään tekemistä, paholainen se oli saanut sen naisen tappamaan lapsensa, kuten Martin Luther sanoisi."noissa murhissa ei ollut Jumalalla mitään tekemistä, paholainen se oli saanut sen naisen tappamaan lapsensa, kuten Martin Luther sanoisi."
Ja miksi kummassa se viisas Jumala antaa Luciferin riehua aivan rauhassa? Miksei Jumala vaikka lähetä sitä kuuluisaa Taivaallista Sotajoukkoaan soitellen sotaan itse Pomopahista vastaan? Pelkääkö Hän häviävänsä?
On siinä meillä jumala...! - Sive Lee
Jumala kirjoitti:
Ei se mistään sotkan munasta syntynyt! Kyllä kai Minä nyt sen tiedän, kun kerran olin paikalla! Älä opeta Jumalaasi luomaan, taikka isääsi naimaan.
Ihmiselämä, ja sen synkkyys, kyllä puhuu olemassaoloani vastaan. Mutta kun tässä maailmankaikkeudessa on näitä luonnonlakejakin. En voi tehdä kaikkea mitä haluaisin. Valitettavasti.Todellisuudessa et vaikuta mihinkään konkreettisesti. Kykenet manifestoimaan itsesi vain epämääräisenä supinana ihmisten korvien väliin jos mielenterveyspotilaisiin on uskomista. Tämä on ainakin minun mielipiteeni.
- Sive Lee
Moonmourner kirjoitti:
Tahtoisin tietää, että mitä helvettiä toi todistaa? Et puhunut niistä todisteista tekstissäsi mitään, vain jostain lasten murhista. Jos se oli sinun mielestäsi todiste siitä, että Jumalaa ei ole, niin voisit miettiä kahdesti ennen kuin menet kirjoittelemaan.
Jos tarkoitat sitä, että Jumala ei ole, koska jos hän olisi, hän ei antaisi tällaisen tapahtua, niin haluan sanoa tämän: noissa murhissa ei ollut Jumalalla mitään tekemistä, paholainen se oli saanut sen naisen tappamaan lapsensa, kuten Martin Luther sanoisi.Sinun maailmankuvaasi ei tälläinen teko vain mahdu millään muulla kuin että paholainen pakotti tappamaan lapset.
Naisella ikävä kyllä on mitä ilmeisemmin vakavia mielenterveysongelmia ja hän päätyi surmaamaan lapsensa. Ikävää, mutta totta. - Sive Lee
Ritari-90 kirjoitti:
"noissa murhissa ei ollut Jumalalla mitään tekemistä, paholainen se oli saanut sen naisen tappamaan lapsensa, kuten Martin Luther sanoisi."
Ja miksi kummassa se viisas Jumala antaa Luciferin riehua aivan rauhassa? Miksei Jumala vaikka lähetä sitä kuuluisaa Taivaallista Sotajoukkoaan soitellen sotaan itse Pomopahista vastaan? Pelkääkö Hän häviävänsä?
On siinä meillä jumala...!Kiinnostaako Jumalaa edes oikeasti ihmisten kärsimys? Onko hän edes hyvä?
- Nim.
Sive Lee kirjoitti:
Sinun maailmankuvaasi ei tälläinen teko vain mahdu millään muulla kuin että paholainen pakotti tappamaan lapset.
Naisella ikävä kyllä on mitä ilmeisemmin vakavia mielenterveysongelmia ja hän päätyi surmaamaan lapsensa. Ikävää, mutta totta.Me uskovaiset emme voi/eikä meidän pidäkään "todistella" mistään Jumalasta, koska se on uskon asia, ei tiedettä. Se on ihan oma valinta uskooko vai ei.
- Admira
Nim. kirjoitti:
Me uskovaiset emme voi/eikä meidän pidäkään "todistella" mistään Jumalasta, koska se on uskon asia, ei tiedettä. Se on ihan oma valinta uskooko vai ei.
ei ole mikään valinta. En minä voi ykskaks päättää, että alanpa uskoa. Jos ei pysty, niin ei pysty.
Se tuossa kristinuskossa onkin niin kieroa, että syyllistetään ihmisiä jotka eivät usko, joten näiden paikka onkin sitten helvetissä. Varsinkin lapsille tämä on traumaattista.
Ja sinä taas tuossa vastauksessasi valehtelet sanomalla ettei uskovaiset todistele jumalasta. Sitä te juuri yritätte, vaikka ettehän te pysty sitä todistamaan, tietenkään.
Omituista venkoilua. Välillä te tiedätte, että jumala on ja sitten kun kysyy todisteita te piiloudutte uskonne taakse. Epistä
- Jumala
Aiempi nimimerkki oli väärä, etten sanoisi harhaoppinen.
- Kristitty ja kastettu
On hyvä ja paha. He taistelevat sinun ja minun sielusta. Varsinaista yleisjumalaa ei ole, vaan hän on omissa ajatuksissamme. Voimme rukouksella tehostaa oman Jumalamme suojelua ja varjelua. Joku kuitenkin vastaa ja kuulee rukouksemme......niin ehkä se on jokin johon ei kukaan saa selvyyttä. Mutta pääasia on, että hyvä kantaa hedelmää ja paha saa aina palkkansa.
Olemme kaikki samassa veneessä ja kukin aikanaan heitetän sieltä ulos. Toiset pääsevät rannalle jotka osaavat uida, toiset hukkuvat ja painuvat pohjaan. Ajattelemme sitä....... - Sive Lee
Kristitty ja kastettu kirjoitti:
On hyvä ja paha. He taistelevat sinun ja minun sielusta. Varsinaista yleisjumalaa ei ole, vaan hän on omissa ajatuksissamme. Voimme rukouksella tehostaa oman Jumalamme suojelua ja varjelua. Joku kuitenkin vastaa ja kuulee rukouksemme......niin ehkä se on jokin johon ei kukaan saa selvyyttä. Mutta pääasia on, että hyvä kantaa hedelmää ja paha saa aina palkkansa.
Olemme kaikki samassa veneessä ja kukin aikanaan heitetän sieltä ulos. Toiset pääsevät rannalle jotka osaavat uida, toiset hukkuvat ja painuvat pohjaan. Ajattelemme sitä.......Mihin me tarvitsemme Jumalaa? Ei ainakaa päätöksentekoon tai moraaliin. Kuka tahansa voi omata korkean moraalin. Oli sitten hindu, ateisti, kristitty tai mikä vain.
- benedi
Jeesus Kristus on Jumala!
Joh. 8:58 " ennenkuin Abraham oli , " Minä olen"
Jeesus käyttä itsestään Jumalan nimeä " Minä Olen"
kts. 2. M00s. 3:14 " Minä Olen" ..lähetti minut teidän luoksenne"
Joh 8:42...sillä minä olen Jumalasta lähtenyt ja tullut; ..
Joh 17: 5 " ...Isä, kirkasta minut tykönäsi sillä kirkkaudella, joka minulla oli sinun tykönäsi, ennenkuin maailma olikaan"
lue Miika 5:2 " mutta sinä, Betlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija
Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista,"
Jeesuksen, Jumalan alkuperä on muinaisuudesta ja iankaikkisista ...loputtomuuden ajasta.
Hän tuli lihaksi... " Ja Sana tuli lihaksi ja Sana oli Jumala! Joh. 1:1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2018294- 565182
- 244817
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni274730Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364550Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h744447- 624013
- 423665
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on402944- 452649