VIERASKYNÄ - ARNO TANNER
--------------------------------------------------------------------------------
Työvoiman maahanmuutto edellyttää asennemuutosta
Suomellekin olisi hyödyksi, jos tunnettu ja uskottava poliitikko ottaisi maahanmuuttoon rohkeasti kantaa, kirjoittaa Arno Tanner.
Eräs Suomesta Kanadaan palannut mies, syntyjään perulainen ja asiantuntijatehtävissä toiminut, otti minuun yhteyttä väitöskirjani johdosta. Väitöksessäni painotan, että yhteiskunnan toimiva monikulttuurisuus on tärkeää, jos maahan halutaan ulkomaista työvoimaa.
Kanadassa viettämiensä vuosikymmenten aikana mies ei ollut kokenut kertaakaan rasismia. Täällä hän oli kohdannut vähintään viikoittain katusyrjintää ja arkipäivän vihamielisyyttä. Se raivostutti, masensi ja pelotti häntä.
Miehen arvion mukaan maahanmuuttajat eivät tule Suomessa pysymään, vaan hakeutuvat mahdollisimman nopeasti maihin, joissa on paremmat palkat, vähemmän vihamielisyyttä ja parempi ilmasto.
Edellä esitetyn ja lukuisten muiden esimerkkien valossa Suomi ei vaikuta kovinkaan houkuttelevalta eivätkä suomalaiset liioin halukkailta ottamaan vastaan ulkomaalaisia. Näin siitä huolimatta, että ulkomaista työvoimaa saatetaan määrätyillä aloilla tarvita kipeästi, jopa ennen vuosikymmenen vaihdetta.
Mitä poliitikot ja virkamiehet voisivat tehdä, jotta vapaaehtoisesti ja laillisesti Suomeen tulleet maahanmuuttajat integroituisivat suvaitsevampaan Suomeen työtä tekemään?
Väitöskirjaani varten tutkin Kanadaa ja Uutta-Seelantia. Niissä laaja työvoiman maahanmuutto alkoi toimia tyydyttävästi sekä talouden että yhteiskunnan kannalta katsoen, kun yleiset asenteet ulkomaalaisia kohtaan olivat kohtalaisen hyvät tai ainakin kohenemassa.
Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa ei maahanmuuttajiin ole voitu suhtautua ehdottoman kielteisesti, ovathan molemmat maita, joita muualta tulleet ovat asuttaneet. Kuitenkin vasta asennemuutos ja erilaisuuden painokas julkinen hyväksyntä ovat oleellisesti parantaneet työvoiman maahanmuuton ennustetta.
Ratkaiseva askel Kanadassa oli pääministeri Mackenzie Kingin puhe vuonna 1947. Siinä hän vankkojen todisteiden valossa totesi Kanadan olevan alikansoitettu maa, jonka taloutta järjestelmällinen ulkomaisen työvoiman rekrytointi jatkuvasti vahvisti.
Kun maahanmuuttajien panos Kanadan talouselämälle ymmärrettiin, alettiin maassa suhtautua erilaisuuteen yhä luontevammin - myönteinen asenne vahvistui etenkin 1950- ja 1960-luvuilla. Kehitystä tuettiin vielä 1967 laaditulla monikulttuurisuusohjelmalla.
Ohjelma tiivistyi laiksi vuonna 1988 ja on osaltaan pitänyt rasististen rikosten lukua Kanadassa hyvin alhaisena, vaikka maahan muuttaa 200 000 ihmistä vuosittain.
Uudessa-Seelannissa nousi valtaan työväenpuolue vuonna 1984. Seuranneessa talouspolitiikan uudistuksessa huomioitiin myös maahanmuutto. Eristyneisyyttä ja homogeenisuutta painottava ajattelu hylättiin ja alettiin tarkastella monikulttuurisuuden ja maahanmuuton hyötyjä.
Maahanmuuton nähtiin lisäävän työpaikkoja ja asuntojen ja koulujen rakentamista, kasvattavan ulkomaisen pääoman virtaa maahan ja piristävän kotimaan markkinoita. Uudessa-Seelannissa onkin todettu, että osittain juuri maahanmuutosta riippuu, "pysyykö maa traditionaalisena linnoituksena vai tuleeko siitä joustava, ulospäin avautuva informaatioyhteiskunta".
Uuden-Seelannin ja Kanadan kokemusten perusteella uskon, että Suomellekin olisi hyödyksi, jos tunnettu ja uskottava poliitikko ottaisi maahanmuuttoon rohkeasti kantaa. Hänen kannustamanaan monikulttuurisuuden hyötyjä pyrittäisiin ymmärtämään ja asenteita muokkaamaan. Työvoiman maahanmuuton eduista sinänsä tulisi keskustella enemmän.
Mikäli Suomen tuleviin väestövinoutumiin ja työmarkkinoiden haasteisiin aiotaan vastata työvoiman laajalla maahanmuutolla, on suomalaiset ensin saatava ymmärtämään sekä sen että monikulttuurisuuden hyödyt; oppia voidaan ottaa maista, joissa on harjoitettu aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa.
Suomalaisten yleensä arvostama faktatieto vaikkapa Kanadan kaltaisesta maasta voisi osaltaan muuttaa asenteita, ja tieto parantuvista asenteista voisi hiljalleen levitä maamme rajojen ulkopuolelle ja tehdä Suomesta tulevina vuosina nykyistä houkuttelevamman.
Meillä ei ole kuitenkaan aikaa eikä oikeutta odotella, että suuri määrä ulkomaalaisia saapuisi tänne tutkimaan, onko suvaitsevaisuutemme lisääntynyt. Meidän on itse heti alettava käsitellä vanhanaikaisia asenteitamme ja muutokseen tarvittavia toimia - on keskusteltava kouluissa ja mediassa, toivottavasti poliitikkojen rohkaisemina.
Erityisesti tarkistettavaa on ajattelutavassa, jossa huomio kiinnitetään vain maahanmuuttajan aiheuttamiin kustannuksiin.
Yhteiskuntaan riittävästi sopeutuva ja työmarkkinoille soveltuva maahanmuuttaja ei ajan mittaan maksa Suomelle euron euroa. Pikemminkin on etsittävä eettisesti kestävä vastaus kysymykseen, miten tulijan lähtömaalle korvataan se osaamistyhjiö, jonka hyvin koulutettu työntekijä lähtiessään aiheuttaa.
Kirjoittaja on maahanmuuttopolitiikoista väitellyt tutkija Ulkomaalaisvirastossa.
--------------------------------------------------------------------------------
Työvoiman maahanmuutto edellyttää asennemuutosta
Suomellekin olisi hyödyksi, jos tunnettu ja uskottava poliitikko ottaisi maahanmuuttoon rohkeasti kantaa, kirjoittaa Arno Tanner.
Eräs Suomesta Kanadaan palannut mies, syntyjään perulainen ja asiantuntijatehtävissä toiminut, otti minuun yhteyttä väitöskirjani johdosta. Väitöksessäni painotan, että yhteiskunnan toimiva monikulttuurisuus on tärkeää, jos maahan halutaan ulkomaista työvoimaa.
Kanadassa viettämiensä vuosikymmenten aikana mies ei ollut kokenut kertaakaan rasismia. Täällä hän oli kohdannut vähintään viikoittain katusyrjintää ja arkipäivän vihamielisyyttä. Se raivostutti, masensi ja pelotti häntä.
Miehen arvion mukaan maahanmuuttajat eivät tule Suomessa pysymään, vaan hakeutuvat mahdollisimman nopeasti maihin, joissa on paremmat palkat, vähemmän vihamielisyyttä ja parempi ilmasto.
Edellä esitetyn ja lukuisten muiden esimerkkien valossa Suomi ei vaikuta kovinkaan houkuttelevalta eivätkä suomalaiset liioin halukkailta ottamaan vastaan ulkomaalaisia. Näin siitä huolimatta, että ulkomaista työvoimaa saatetaan määrätyillä aloilla tarvita kipeästi, jopa ennen vuosikymmenen vaihdetta.
Mitä poliitikot ja virkamiehet voisivat tehdä, jotta vapaaehtoisesti ja laillisesti Suomeen tulleet maahanmuuttajat integroituisivat suvaitsevampaan Suomeen työtä tekemään?
Väitöskirjaani varten tutkin Kanadaa ja Uutta-Seelantia. Niissä laaja työvoiman maahanmuutto alkoi toimia tyydyttävästi sekä talouden että yhteiskunnan kannalta katsoen, kun yleiset asenteet ulkomaalaisia kohtaan olivat kohtalaisen hyvät tai ainakin kohenemassa.
Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa ei maahanmuuttajiin ole voitu suhtautua ehdottoman kielteisesti, ovathan molemmat maita, joita muualta tulleet ovat asuttaneet. Kuitenkin vasta asennemuutos ja erilaisuuden painokas julkinen hyväksyntä ovat oleellisesti parantaneet työvoiman maahanmuuton ennustetta.
Ratkaiseva askel Kanadassa oli pääministeri Mackenzie Kingin puhe vuonna 1947. Siinä hän vankkojen todisteiden valossa totesi Kanadan olevan alikansoitettu maa, jonka taloutta järjestelmällinen ulkomaisen työvoiman rekrytointi jatkuvasti vahvisti.
Kun maahanmuuttajien panos Kanadan talouselämälle ymmärrettiin, alettiin maassa suhtautua erilaisuuteen yhä luontevammin - myönteinen asenne vahvistui etenkin 1950- ja 1960-luvuilla. Kehitystä tuettiin vielä 1967 laaditulla monikulttuurisuusohjelmalla.
Ohjelma tiivistyi laiksi vuonna 1988 ja on osaltaan pitänyt rasististen rikosten lukua Kanadassa hyvin alhaisena, vaikka maahan muuttaa 200 000 ihmistä vuosittain.
Uudessa-Seelannissa nousi valtaan työväenpuolue vuonna 1984. Seuranneessa talouspolitiikan uudistuksessa huomioitiin myös maahanmuutto. Eristyneisyyttä ja homogeenisuutta painottava ajattelu hylättiin ja alettiin tarkastella monikulttuurisuuden ja maahanmuuton hyötyjä.
Maahanmuuton nähtiin lisäävän työpaikkoja ja asuntojen ja koulujen rakentamista, kasvattavan ulkomaisen pääoman virtaa maahan ja piristävän kotimaan markkinoita. Uudessa-Seelannissa onkin todettu, että osittain juuri maahanmuutosta riippuu, "pysyykö maa traditionaalisena linnoituksena vai tuleeko siitä joustava, ulospäin avautuva informaatioyhteiskunta".
Uuden-Seelannin ja Kanadan kokemusten perusteella uskon, että Suomellekin olisi hyödyksi, jos tunnettu ja uskottava poliitikko ottaisi maahanmuuttoon rohkeasti kantaa. Hänen kannustamanaan monikulttuurisuuden hyötyjä pyrittäisiin ymmärtämään ja asenteita muokkaamaan. Työvoiman maahanmuuton eduista sinänsä tulisi keskustella enemmän.
Mikäli Suomen tuleviin väestövinoutumiin ja työmarkkinoiden haasteisiin aiotaan vastata työvoiman laajalla maahanmuutolla, on suomalaiset ensin saatava ymmärtämään sekä sen että monikulttuurisuuden hyödyt; oppia voidaan ottaa maista, joissa on harjoitettu aktiivista maahanmuuttopolitiikkaa.
Suomalaisten yleensä arvostama faktatieto vaikkapa Kanadan kaltaisesta maasta voisi osaltaan muuttaa asenteita, ja tieto parantuvista asenteista voisi hiljalleen levitä maamme rajojen ulkopuolelle ja tehdä Suomesta tulevina vuosina nykyistä houkuttelevamman.
Meillä ei ole kuitenkaan aikaa eikä oikeutta odotella, että suuri määrä ulkomaalaisia saapuisi tänne tutkimaan, onko suvaitsevaisuutemme lisääntynyt. Meidän on itse heti alettava käsitellä vanhanaikaisia asenteitamme ja muutokseen tarvittavia toimia - on keskusteltava kouluissa ja mediassa, toivottavasti poliitikkojen rohkaisemina.
Erityisesti tarkistettavaa on ajattelutavassa, jossa huomio kiinnitetään vain maahanmuuttajan aiheuttamiin kustannuksiin.
Yhteiskuntaan riittävästi sopeutuva ja työmarkkinoille soveltuva maahanmuuttaja ei ajan mittaan maksa Suomelle euron euroa. Pikemminkin on etsittävä eettisesti kestävä vastaus kysymykseen, miten tulijan lähtömaalle korvataan se osaamistyhjiö, jonka hyvin koulutettu työntekijä lähtiessään aiheuttaa.
Kirjoittaja on maahanmuuttopolitiikoista väitellyt tutkija Ulkomaalaisvirastossa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja sen mainitsemasi työväenpuolueen uudistusten tuloksista;
http://www.helsinginsanomat.fi/uutisarkisto/19980719/talo/980719ta01.html
sekä selkeämmin;
http://www.sosialistiliitto.org/murros/36_uusliberalismi.html