On sääli, että panssarikenraali George S. Patton ei ollut Iken sijaan jenkkien ylin sodanjohtaja toisessa maailmansodassa. Patton olisi mm. ehtinyt ennen venäläisiä Berliiniin, mutta ylin sodanjohto toppuutteli. Tämä johti Saksan jakoon.
Patton oli myös sitä mieltä, että jenkkien ja saksalaisten olisi natsivallan kukistuttua pitänyt yhteistoimin kääntää aseet venäläisiä vastaan, ja marssia Moskovaan.
Harmi, ettei tämä suurmies päässyt toteuttamaan näitä asioita. Puoli Eurooppaa olisi hänen ansiostaan säästynyt 50-vuotiselta orjuutukselta.
Panssarikenraali Patton
32
3231
Vastaukset
- ...missä mennään!
- george w. button
"Patton oli myös sitä mieltä, että jenkkien ja saksalaisten olisi natsivallan kukistuttua pitänyt yhteistoimin kääntää aseet venäläisiä vastaan, ja marssia Moskovaan."
Ai vähän niin kuin jenkit ovat nyt marssineet Bagdadiin saaden siellä aikaan tosi hyvät olot? Jenkit eivät koskaan sodi vapaaehtoisesti isoja maita vastaan, vain pieniä. Oli pattoneita tai ei.
On sääli, että Venäjän parhaat kenraalit olivat tuhoutuneet Stalinin takia 30-luvulla. He nimittäin olisivat ehtineet Pariisiin ennen amerikkalaisia. Olisivatpa he voineet aloittaa jopa ennaltaehkäisevän hyökkäyksenkin Saksaa vastaan jo esim. 1937, ja siten pelastaneet koko Euroopan vuosikymmeniä jatkuvalta natsiorjuudelta.- ...paikallaan.
On sääli, ettei HItler onnistunut nitistämään Stalinia 40-luvulla. Hän nimittäin olisi voinut pelastaa koko Euroopan vuosikymmeniä jatkuneelta kommunistiorjuudelta.
- Patton mise paikallaan!
...paikallaan. kirjoitti:
On sääli, ettei HItler onnistunut nitistämään Stalinia 40-luvulla. Hän nimittäin olisi voinut pelastaa koko Euroopan vuosikymmeniä jatkuneelta kommunistiorjuudelta.
on suurimpia koskaan eläneitä Amerikkalaisia! Jos Patton olisi ollut USA:n johtaja tuolloin, niin Stalin rosvo retkeily olisi lopetettu lyhyeen. Patton olisi käyttänyt ydinasettakin Stalinia vastaan, mikä olisi ollut täysin oikeutettua sellaista hirmuhallitsijaa vastaan. Vapaus olisi koittanut Itä- Euroopalle jo 1945-46, eikä 90-luvulla!
- george w. button
Patton mise paikallaan! kirjoitti:

Jos Patton olisi käyttänyt ydinaseita Venäjää vastaan, olisi kuolleita tullut huomattavasti enemmän kuin itäblokissa kylmän sodan aikana. Lisäksi kommunismin kannatus olisi saanut uutta käyttövoimaa amerikkalaisten epäinhimillisestä rikoksesta, jolloin erinäiset vastarinta- ja terroristiorganisaatiot ympäri maailman olisivat alkaneet toimia USA:ta vastaan. USA:n ydinaseohjelmasta perillä olleet kommunistivakoojat olisivat lähettäneet pommin rakennusohjeet Venäjälle tai muille kommunisteille, ja USA olisi tuhottu maan tasalle. Siinäpä oiva seuraus ihanasta Pattonistasi.
- Stalinin loppu
george w. button kirjoitti:

ennen pommia kyhätessään Moskova, Leningrad ja muut merkittävimmät kaupungit olisivat olleet tuhkana! Mikä olisi ollut oikein! Kommunismi olisi totaalisesti romahtanut jo vuosikymmeniä aikaisemmin.
- george w. button
Stalinin loppu kirjoitti:
ennen pommia kyhätessään Moskova, Leningrad ja muut merkittävimmät kaupungit olisivat olleet tuhkana! Mikä olisi ollut oikein! Kommunismi olisi totaalisesti romahtanut jo vuosikymmeniä aikaisemmin.
Ai vähän niin kuin islam on nyt romahtanut, kun USA miehitti Irakin?
Päinvastoin kommunismi olisi vain vahvistunut USA:n rikoksesta, ja johtanut USA:n tuhoon ja ikuiseen vihaan Amerikkaa vastaan. - korjaajan korjaaja
...paikallaan. kirjoitti:
On sääli, ettei HItler onnistunut nitistämään Stalinia 40-luvulla. Hän nimittäin olisi voinut pelastaa koko Euroopan vuosikymmeniä jatkuneelta kommunistiorjuudelta.
"On sääli, ettei HItler onnistunut nitistämään Stalinia 40-luvulla. Hän nimittäin olisi voinut pelastaa koko Euroopan vuosikymmeniä jatkuneelta kommunistiorjuudelta. "
Pelastanut mihin? Keskitysleireihin? Kommunistien orjat sentään jätettiin henkiin. - realisti#1
korjaajan korjaaja kirjoitti:
"On sääli, ettei HItler onnistunut nitistämään Stalinia 40-luvulla. Hän nimittäin olisi voinut pelastaa koko Euroopan vuosikymmeniä jatkuneelta kommunistiorjuudelta. "
Pelastanut mihin? Keskitysleireihin? Kommunistien orjat sentään jätettiin henkiin.Tokko tosiaan pelastamisesta voidaan puhua, mutta eivätpä nuo kommunisminkaan uhrit läheskään aina jääneet henkiin. Kyllähän noilta Stalinin työmailta on karuja kertomuksia. Vankileireillä kuoltiin nälkään (eikä mitenkään vahingossa) ja Stalinin kanavan työmaan sanotaan nielleen yhden vangin hengen jokaista metriä kohti.
- ...johtaneet...
george w. button kirjoitti:
Ai vähän niin kuin islam on nyt romahtanut, kun USA miehitti Irakin?
Päinvastoin kommunismi olisi vain vahvistunut USA:n rikoksesta, ja johtanut USA:n tuhoon ja ikuiseen vihaan Amerikkaa vastaan....vihaan kommunismia kohtaan?
Mikäs siinä oikein mättää? Kommarit ym. saa tehdä ihan mitä vaan, ja jengi kulkee kommunistimurhaajan ("Che" Guevara) kuva paidassaan...
Ilmeisesti kommarien kannattajat eivät ole niin pikkutarkkoja noiden murhien ja kidutusten suhteen, mitä idolinsa aina tuppaavat harrastamaan? - Karhumäessä
realisti#1 kirjoitti:
Tokko tosiaan pelastamisesta voidaan puhua, mutta eivätpä nuo kommunisminkaan uhrit läheskään aina jääneet henkiin. Kyllähän noilta Stalinin työmailta on karuja kertomuksia. Vankileireillä kuoltiin nälkään (eikä mitenkään vahingossa) ja Stalinin kanavan työmaan sanotaan nielleen yhden vangin hengen jokaista metriä kohti.
Teoksessaan Kremlin Kellot,hän kertoo kuinka Suomalainen pakkotyövanki tuli heidän puheilleen kertomaan miten Stalinin kanavaa on tehty.Hän kertoi kuinka vangit oli jaettu kolmeen ryhmään,ja jokainen ryhmä sai eri annoksen ruokaa vaikka tekivä samat työt.Kaikkein vaarallisimpia vankia olivat intelligenssit ja kulakit,joille myös annettiin kaikkein vähiten ruokaa.Tavalliset kriminaalit olivat parhaassa asemassa.Kun ei saavuttanut työvelvoitettaan niin ruokaa vähennettiin,joten vain kaikkein vahvimmat selvisivät.Ja kun ruokaa vähennettiin niin joutui pilkkukuumeen ja muitten kulkutautien runtelemaksi,ja sairasparakki oli sama kuin joutua hautausmaalle.
"Kyllä teidän kelpaa ajella kanavaa pitkin mutta jos menette vähän sivummalle kanavasta niin siellä on tuhansien pakkotyövankin ruumiita metsissä.Ja ne on haudattu kuin eläimet haudataan hän jatkoi".
Rovion ja Tuomisen matka jatkui tsaarin salonkivaunulla Kemin vankileirille,jossa oli 8000 vankia,Solovetskiin heitä ei päästetty "pilkkukuumeen takia"siellä olisi ollut arvioiden mukaan 40 000 vankia ottamassa heitä vastaan.Käynti Kemin leirillä riitti todistamaan että vangeilla ei ollut mitään toivoa säilyä hengissä.
Stalinin kanavan suunniteli Suomalainen tehdas insinööri Frenkell,joka oli saanut kuolemantuomion teollisuustuholaisten jutussa,mutta tuomio oli muutetu 10 vuoden pakkotyöksi.Solovetskista hänet komennettiin kanavan suunnittelijaksi.
Kanavaa teki sadat tuhannet pakkotyövangit kaksi vuotta.Pituutta kanavalle tuli 230 kilometriä,lapio töinä.Suezsin kanavaa tehtiin 12 vuotta ja kaivettua uomaa tehtiin vain 105 km. - realisti#1
Karhumäessä kirjoitti:
Teoksessaan Kremlin Kellot,hän kertoo kuinka Suomalainen pakkotyövanki tuli heidän puheilleen kertomaan miten Stalinin kanavaa on tehty.Hän kertoi kuinka vangit oli jaettu kolmeen ryhmään,ja jokainen ryhmä sai eri annoksen ruokaa vaikka tekivä samat työt.Kaikkein vaarallisimpia vankia olivat intelligenssit ja kulakit,joille myös annettiin kaikkein vähiten ruokaa.Tavalliset kriminaalit olivat parhaassa asemassa.Kun ei saavuttanut työvelvoitettaan niin ruokaa vähennettiin,joten vain kaikkein vahvimmat selvisivät.Ja kun ruokaa vähennettiin niin joutui pilkkukuumeen ja muitten kulkutautien runtelemaksi,ja sairasparakki oli sama kuin joutua hautausmaalle.
"Kyllä teidän kelpaa ajella kanavaa pitkin mutta jos menette vähän sivummalle kanavasta niin siellä on tuhansien pakkotyövankin ruumiita metsissä.Ja ne on haudattu kuin eläimet haudataan hän jatkoi".
Rovion ja Tuomisen matka jatkui tsaarin salonkivaunulla Kemin vankileirille,jossa oli 8000 vankia,Solovetskiin heitä ei päästetty "pilkkukuumeen takia"siellä olisi ollut arvioiden mukaan 40 000 vankia ottamassa heitä vastaan.Käynti Kemin leirillä riitti todistamaan että vangeilla ei ollut mitään toivoa säilyä hengissä.
Stalinin kanavan suunniteli Suomalainen tehdas insinööri Frenkell,joka oli saanut kuolemantuomion teollisuustuholaisten jutussa,mutta tuomio oli muutetu 10 vuoden pakkotyöksi.Solovetskista hänet komennettiin kanavan suunnittelijaksi.
Kanavaa teki sadat tuhannet pakkotyövangit kaksi vuotta.Pituutta kanavalle tuli 230 kilometriä,lapio töinä.Suezsin kanavaa tehtiin 12 vuotta ja kaivettua uomaa tehtiin vain 105 km.Samanlaisia kokemuksia myös Unto Parvilahdella. Vankileireillä rikollisvangit olivat ehdotonta yläluokkaa, poliittiset vangit paarioita. Normien täyttämisestä Parvilahti totesi, että ne, jotka yrittivät ne täyttää, menehtyivät. Oli pakko käyttää "tuhtaata" eli huijata, jos mieli saada ylimääräisiä ruoka-annoksia ja pysyä hengissä.
- sitä suomettuneisuutta
...johtaneet... kirjoitti:
...vihaan kommunismia kohtaan?
Mikäs siinä oikein mättää? Kommarit ym. saa tehdä ihan mitä vaan, ja jengi kulkee kommunistimurhaajan ("Che" Guevara) kuva paidassaan...
Ilmeisesti kommarien kannattajat eivät ole niin pikkutarkkoja noiden murhien ja kidutusten suhteen, mitä idolinsa aina tuppaavat harrastamaan?vain. Ei muuta. Jos kaikki todellakin tietäisivät mitä historiassa todellakin on tapahtunut niin tuskin kävelisivät punatähdet tai vasara&sirppi paidoissa..
Itse ainakin muistan kouluajoiltani tuota NL:n ylistämistä oikein urakalla. Koulussa tuli selväksi sekin, että nuo raskaat sotakorvaukset, jotka jouduimme maksamaan, olivat vain hyväksi meille. Tätä samaa propagandaa jatku tietysti koko historian kurssien lävitse. Uskon, että siinä on osa syy.
Toinen varmasti vaikuttava tekijä on, että näillä kommunistisilla aatteilla ja Che Guevaran paidoilla ei oteta niinkään kantaa kommunismin puolesta vaan Yhdysvaltoja vastaan. Ja kommunismihan on profiloitunut USA:n viholliseksi nro yksi.
En tiedä millä tavalla näihin sitten tulisi suhtautua. Itkien vaiko nauraen. Joka tapauksessa nuo henkilöt eivät kyllä tiedä minkä aatteen paidoissa kulkevat. - vihollinen
sitä suomettuneisuutta kirjoitti:
vain. Ei muuta. Jos kaikki todellakin tietäisivät mitä historiassa todellakin on tapahtunut niin tuskin kävelisivät punatähdet tai vasara&sirppi paidoissa..
Itse ainakin muistan kouluajoiltani tuota NL:n ylistämistä oikein urakalla. Koulussa tuli selväksi sekin, että nuo raskaat sotakorvaukset, jotka jouduimme maksamaan, olivat vain hyväksi meille. Tätä samaa propagandaa jatku tietysti koko historian kurssien lävitse. Uskon, että siinä on osa syy.
Toinen varmasti vaikuttava tekijä on, että näillä kommunistisilla aatteilla ja Che Guevaran paidoilla ei oteta niinkään kantaa kommunismin puolesta vaan Yhdysvaltoja vastaan. Ja kommunismihan on profiloitunut USA:n viholliseksi nro yksi.
En tiedä millä tavalla näihin sitten tulisi suhtautua. Itkien vaiko nauraen. Joka tapauksessa nuo henkilöt eivät kyllä tiedä minkä aatteen paidoissa kulkevat.USA:n nykyinen vihollinen on kyllä islam. Uskonsotaa islamia vastaanhan käydään täyttä häkää.
- pitää
vihollinen kirjoitti:
USA:n nykyinen vihollinen on kyllä islam. Uskonsotaa islamia vastaanhan käydään täyttä häkää.
paikkansa. Kommunismi kylläkin profiloitui nimenomaan USA:n viholliseksi kun islam taas tulkitaan kaiken sivistyksen viholliseksi. Islam on tällä hetkellä USA:n vihollinen yksi kun kommunismi on käytännössä kuollut ja kuopattu maanpäältä.
Lisäksi kommunismi koskettaa suomalaisia huomattavasti enemmän kuin esim. tämä islam.
En usko, että nämä nuoret kapinalliset tietävät edes, että mistä kommunismissa/sosialismissa on kyse. - lisäys
pitää kirjoitti:
paikkansa. Kommunismi kylläkin profiloitui nimenomaan USA:n viholliseksi kun islam taas tulkitaan kaiken sivistyksen viholliseksi. Islam on tällä hetkellä USA:n vihollinen yksi kun kommunismi on käytännössä kuollut ja kuopattu maanpäältä.
Lisäksi kommunismi koskettaa suomalaisia huomattavasti enemmän kuin esim. tämä islam.
En usko, että nämä nuoret kapinalliset tietävät edes, että mistä kommunismissa/sosialismissa on kyse.Jos jenkit olisivat pudottaneet ydinpommin taikka useammankin niin tuskinpa kommunismin kannatus olisi Venäjällä lähtenyt kasvuun.
Pääsi tuo alkuperäinen asia hukkumaan tuossa matkalla..
Niin harmillista kun Pattonia ei kuunneltu ja marssittu yhdessä sakujen kanssa Moskovaan. Sakuthan siellä porteilla jo kävivätkin, joten olisivat voineet samalla näyttää suuntaa.. tuttuja seutuja kun oli.. - george w. button
...johtaneet... kirjoitti:
...vihaan kommunismia kohtaan?
Mikäs siinä oikein mättää? Kommarit ym. saa tehdä ihan mitä vaan, ja jengi kulkee kommunistimurhaajan ("Che" Guevara) kuva paidassaan...
Ilmeisesti kommarien kannattajat eivät ole niin pikkutarkkoja noiden murhien ja kidutusten suhteen, mitä idolinsa aina tuppaavat harrastamaan?Eiköhän suurin osa nykyisistä nettinatseista ainakin itselleen perustele Venäjään kohdistuvaa vihaansa sillä, että Stalin oli niin kauhea. Joten ihan sama logiikkahan siinäkin on taustalla kuin USA:han kohdistuvassa vihassa. Ainoa ero tietysti on, että Stalin verotti ensisijaisesti Venäjän kansaa (mikä nettinatsien näkökulmasta on kai hyvä asia), kun taas natsit kohdistivat - ja Patton olisi kohdistanut - tuhovimmansa toisiin.
Paitoja on maailmassa ollut aina. Esim. HIFK-faneilla oli taannoin Etelävaltioiden kapinalippu tanassa, eikä kukaan syyttänyt heitä orjuuden kannattajiksi, ja Epe Helenius möi Adolf Hitler European Tour-paitoja jo 70-luvulla, eikä siitäkään mitään numeroa tehty. Nykyään Aatu-paitoja saa ainakin Tallinnasta. - Hän oli vain typerys.
george w. button kirjoitti:
Eiköhän suurin osa nykyisistä nettinatseista ainakin itselleen perustele Venäjään kohdistuvaa vihaansa sillä, että Stalin oli niin kauhea. Joten ihan sama logiikkahan siinäkin on taustalla kuin USA:han kohdistuvassa vihassa. Ainoa ero tietysti on, että Stalin verotti ensisijaisesti Venäjän kansaa (mikä nettinatsien näkökulmasta on kai hyvä asia), kun taas natsit kohdistivat - ja Patton olisi kohdistanut - tuhovimmansa toisiin.
Paitoja on maailmassa ollut aina. Esim. HIFK-faneilla oli taannoin Etelävaltioiden kapinalippu tanassa, eikä kukaan syyttänyt heitä orjuuden kannattajiksi, ja Epe Helenius möi Adolf Hitler European Tour-paitoja jo 70-luvulla, eikä siitäkään mitään numeroa tehty. Nykyään Aatu-paitoja saa ainakin Tallinnasta.Tuollainen alkukantainen häiriintynyt ihminen kun saa valtaa ja voimaa niin tulos on tuossa.
Samanlaisia ihmisiä on maailma pullollaan mutta ero on siinä, että nykyisin ja varsinkin demokratiassa tuollaiset eläimet kun eivät pääse sellaisille paikoille, jossa voisivat toteuttaa itseään samalla tavalla. Lisäksi tuo vallinnut ajankohta oli mitä sopivin Stalinin ( ja myös Hitlerin) kaltaisille diktaattoreille.
Milläs tavalla nämä nettipunikit sitten perustelevat vihansa valkoisiin/fasisteihin/kaikkiin muihin kuin kommareihin?
Sillä kun se Hitler oli niin julma.
Itse en kuitenkaan perustele "vihaani" Venäjää kohtaan tuolla mainitsemallasi tavalla. Stalinhan oli tuon rosvovaltion aiheuttamissa kärsimyksissä vain yksi muiden joukossa. Kokonaisuus ratkaisee ja tuon työläistenparatiisin läpinäkeminen on vain minulle liian helppoa. Ei siinä muuta ole.
En vertaisi Pattonia natseihin. Pattonin selkeä ero natseihin ja kommunisteihin on siinä, että hän ajatteli itse omilla aivoillaan ja perusteli väittämänsä. Enemmänkin kommareita ja natseja tulisi verrata keskenään, koska eihän heissä mitään eroa olekaan.
Patton oli valmis muuttamaan kantaansa jos oli väärässä ja suhtautui asioihin muutenkin yllättävän ennakkoluulottomasti.
Hän oli kuitenkin sotilas ja kenraali, joten miksi hän ei saisi ajatella tai käyttäytyä kuin kenraali? Jos hän kantoi kahta pistoolia vyötäröllään niin eipä se paljoa häviä Marskin miekkäkäskyille yms. hömppäjutuille. Ja esimerkkejä taatusti riittää.
Virheitä mokoma kaveri on taatusti tehnyt kuten kaikki muutkin. Jos kukaan ei koskaan tekisi virheitä niin eihän mitään sotiakaan olisi koskaan ollutkaan. - maukka12345
Patton mise paikallaan! kirjoitti:
on suurimpia koskaan eläneitä Amerikkalaisia! Jos Patton olisi ollut USA:n johtaja tuolloin, niin Stalin rosvo retkeily olisi lopetettu lyhyeen. Patton olisi käyttänyt ydinasettakin Stalinia vastaan, mikä olisi ollut täysin oikeutettua sellaista hirmuhallitsijaa vastaan. Vapaus olisi koittanut Itä- Euroopalle jo 1945-46, eikä 90-luvulla!
olisivat saaneet uudella sodalla aikaan vielä suurempaa tuhoa Euroopassa venäläiset olisi siinä hetkessä olleet jo valmiiksi euroopan maaperällä saksa olisi ehkä jakautunut asema sota alueeksi, ydinase etu olisi tietysti ollut jo jenkeillä silloin, minkä käytössä olisi voitu epäonnistua venäjän puolelle vietynä pudottaminen ehkä epäonnistunutta, olisi ehkä saatu k,o kuljetuskone pudotettua venäjän ulkopuolella usa sota materiaalin kuljetus olisi ainakin englannin kanaalin alueilta saatu estettyä hyvin maihinnousun suhteen usalla ei olisi ollut Euroopassa juurikaan sotateollisuus tuotantoa mutta neuvostoliiton koko kapasiteetti tosi lähellä eurooppaa sen aikaisesti kaikkein mittavin, ydinasetta ja jenkkien hyviä pommareita lukuun ottamatta kaluston taso ei ehkä jenkeillä ollut kovinkaan paljon parempi maataistelussa usan pojat ois saaneet hyvinkin selkäänsä, tykistö su-100 js-2 katjusat no ehkä pershing m-92 tms. ois tasoittanut jotain tietysti venäjän teollisuuden olisi pitänyt tuottaa tosi nopeasti yhtä suuri määrä usaa vastaan kun mitä se oli tuottanut saksaa vastaan ,mutta jos usan teollisuuteen kohdistuva pommitus olisi onnistunut paremmin kuin mitä se saksalta onnistui ,siis ei ollenkaan, niin silloin se olisi varmastikin luhistanut neuvostoliiton. joo kommunismi oli melkoinen inflaatio koko venäjälle mutta nähtäväks jää et minkälainen tästä ns. kapitalistien luomasta ns vaihtoehto kommunismista eu:sta tulee ei näytä olevan kovin suurta huolta ns tasauksesta, kohta nykyrosvojen yksityistämis ja rahojen ja yhtiöiden maastaviemis politiikan ohessa suunnitelmatalous voi jopa näyttää mahdolliselta kumpikohan niistä on armahtamattomampi sosialisti vai kapitalisti.
- Overlordia
mutta Pattonille järjestettiinkin vain statistin osa.Operaatio Fortitude oli Pattonin johtama harhautusoperaatio,jonka järjestelyt Saksalaiset "saivat"vakoojensa välityksellä tietoonsa.Saksalaiset saatiin uskomaan että Pattonin maihinnousupaikoiksi tulee Norja tai Ranska.Tämä Pattonin Operaatio Fortitudehan koostui kahdesta harhautussuunnitelmasta. Operaation Fortitude North oli tarkoituksena saada saksalaiset uskomaan, että hyökkäys tulisi Norjaan. Fortitude South oli taas valesuunnitelma hyökkäyksestä Pas-de-Calais'n, joka oli kaikkein sopivin ja todennäköisin maihinnousukohde Ranskassa.
Harhautussuunnitelman ansiosta saksalaiset odottivat maihinnousua Pas-de-Calais'n vielä elokuussa ja olettivat, että hyökkäys Normandiaan on vain harhautus.- Vaka Vanha
Hitler luuli, muistaakseni Rommel ei luullut niin.( voi olla että muistan puolustusta johtaneen kenraalin nimen väärin )
Mutta Hitler ei antanut tarvittavaa panssarivoimaa, koska oletti Normadian olevan vain harhautus. - Rundstedtin
Vaka Vanha kirjoitti:
Hitler luuli, muistaakseni Rommel ei luullut niin.( voi olla että muistan puolustusta johtaneen kenraalin nimen väärin )
Mutta Hitler ei antanut tarvittavaa panssarivoimaa, koska oletti Normadian olevan vain harhautus.oli Rommelinkin päälikkö.Kyllä Rommelist kertovat teokset on tullut luettua moneen kertaan.Mikähän hänen kuolintapansa todella oli?
Eräässä teoksessa hänet tapettiin kenraalien Wilhelm Burgdorfin ja Ernst Maiselin toimesta siinä samassa autossa jolla he lähtivät Rommelin kotitalolta.Toisten tietojen mukaan hän otti tarjotun syanidikapselin säästääkseen perheensä.
- Nojatuolikenraali
Aha. Olet väärässä, oli nimittäin Pattonin syytä, ettei Berliiniin ehditty ennen venäläisiä.
Tammikuussa 1945 Länsivalli, Saksan Läntinen suoja murtui. Pohjoisessa britit olivat viimeinkin asemissa hyökkäykseen amerikkalaisten torjuttua saksalaisten Adreneiden offensiivin. Tilanne oli otollinen, koska melkolailla jokainen saksalaisten panssarivaunu Berliinistä länteen oli hylättynä pitkin Bastongen metsäteitä jossa niiltä oli loppunut polttoaine ja brittien kalusto oli lopultakin sitä, mitä ns. cruiser-tankilta oli odotettu koko sodan ajan.
Kokonainen panssari armeijakunta oli aseistettu uusimmilla Comet- ja Cromwell- vaunuilla, joiden liikkuvuus oli erinomainen. Lisäksi jv-prikaatit oli varustettu seuraamaan näitä nopeita ja tulivoimaisia vaunuja puolitelavaunuilla, joten kyseessä oli osasto, josta Guderian oli nähnyt vain märkiä unia vuonna 1940.
Lisäksi brittien edessä oli Pohjois-Saksa: Laakeaa, kokonaisuudessaan melko puutonta aluetta, jolla oli hyvä tiestö. Kertakaikkiaan loistavaa panssarimaastoa. Vielä briteillä oli takanaan laivueittain hävittäjäpommittajia, joiden raketit varmistaisivat, että päivisin hyökkäyksen edessä ei liikkuisi mikään kottikärryä isompi, joten vihollisen mahdollisuudet pysäyttää britit olivat olemattomat.
Sota oli selvä: Hampuriin kahdessa viikossa, joukkoja varmistamaan kaupunki ja käänös kohti kaakkoa ja kohti Berliiniä. Perillä Helmikuun lopussa, viikkoja ennen venäläisiä.
Mutta kun huolto oli ongelma, oli tilaa vain yhdelle hyökkäykselle. Polttoaineesta oli näet pulaa. Suurin syyllinen oli kaiketi heikko satamatilanne, joka esti suurten laivausten kuljettamisen suoraan Ranskaan ja Hollantiin ja sieltä joukoille. Miten vain, polttoainetta ei riittänyt kaikille.
Nyt tämä 'suurmies' tai tarkemmin suur-idiootti Patton, sai halvauksen. Hänen piti saada tuo polttoaine, koska hänen piti AMERIKKALAISENA hyökätä ensimmäisenä Rheinin yli. Eisenhower huomautti Pattonille, että tämän armeijakunnan edessä oli Rhurin alue, metsää ja Baijerin vuoristo, sekä miljoona pikkutietä, joista useimmat menivät väärään suuntaan, eli hänen hyökkäyksestään Rheinin yli olisi mitään strategista etua.
Mutta Patton oli kuin Rommel; Täysin kykenemätön näkemään metsää puilta, eli taktisesti etevä, mutta käsittämättömän sokea strategialle ja kokonaiskuvalle. Hän laittoi henkilökohtaisen kilpailunsa Montgameryn kanssa sodan voittamisen edelle ja yhdessä Omar Bradleyn kanssa junnaili luvan 'taistelupartioille'.
Tämä taistelupartio oli sitten kokonainen Panssaridivisioona, jonka Patton pika-pikaa runnoi Rheinin yli ja huusi sitten Eisenhowerilta lisää polttoainetta, etteivät hänen 'poikansa' jäisi mottiin.
Niin Patton sitten ajeli joukkojensa kanssa pitkin Rhuria taistellen joka pirun metsiköstä esiin työntyviä waffen-ss joukkoja vastaan. Alueen puhdistaminen vei kuukauden, jolloin Patton oli jo auttamatta myöhässä.
Sillä välin britit odottelivat polttoainetta kolme viikkoa, jonka jälkeen he ajoivat todella kahdessa viikossa Hampuriin, mikä osoittaa, että suunnitelma olisi voinut toimia. Jos paikalla ei olisi ollut yhtä pirun 'panssarikenraalia'.
Elokuva antaa ruusuisen kuvan tästä herrasta. Musitaakseni elokuvassa on kohtaus, jossa amerikkalaispanssarit saavat turpiinsa saksalaisilta, kun jenkkien polttoaine loppui kesken taistelun. Tosi tapaus. Ainoa, minkä elokuva jättää pois, on että niiltä loppui polttoaine, koska Patton vastoin kaikkea järkeä oli määrännyt ne etenemään, vaikka vaunuosaston johtaja suurin piirtein rukoili häntä pysähtymään, kunnes hänen vaununsa saisivat polttoainetta.
Edelleen ihan kuin Rommel, Kumpikaan herroista ei koskaan oikeasti älynnyt huollon tärkeyttä.
Eisenhower sen sijaan oli oikea strategi. Hän olisi voinut hyökätä Ranskaan kesällä 1943. Hän olisi voinut tehdä niin aivan vapaasti, koska hänellä oli riittävästi joukkoja aloittamaan hyökkäys. Mutta hän odotti vuoden, kasvattaen joukkojaan ja kalustoaan.
Kun Ike hyökkäsi, Littoutuneilla oli turvamarginaalina miljoona omaa tappiota noin kuukauden ajalta. Miljoona! Se tarkoitti, että ei ollut mitään väliä, miten monta virhettä hänen omat komentajansa tekisivät, eikä ollut väliä miten taitava strategia saksalaisilla oli (heillä ei ollut, Hitler käski vain pysyä paikallaan ja ampua, kaiken kaikkiaan Pattonia surkeampi kenraalina tuo Hitler). Kaikella tällä ei ollut mitään merkitystä, sillä Eisenhower oli voittanut taistelun jo ennenkuin ensimmäinen liitokone laskeutui Pegasus-sillan kupeeseen pikkuisen ennen puoltayötä 5. Kesäkuuta 1944.
Sun Tsun sanoin: Hyvä kenraali voittaa taistelussa, loistava kenraali voittaa ennen taistelua.
Eisenhower oli loistava kenraali. Patton olisi ollut loistava Eversti, sillä prikaatin komentajana hänen luonteensa olisi ollut juuri kohdallaan.- ...harhautukseen jolla...
...jenkit käännettiin kohti Baijeria, jossa ei ollut mitään tärkeää?
Myytti "Alppilinnoituksesta" oli vain varmistamassa Berliiniä Stalinille, sillä ei voitu kaiketi olla varmoja Roosenfeldtin typeryyden aitoudesta?
Myöhemmin Bradley antoi nimensä Vietnamin sodan vastaiseen hypetykseen. - Kunhan_totean
Po. Bastogne ja Ruhr. Eisenhower ei ollut sotilaallisesti liittoutuneiden paras kenraali tehtäväänsä, mutta hän oli taitava diplomaatti. Sitä taitoa tarvittiin, kun alaisina mm. Patton ja Montgomery (kaksi omapäistä vänkyrää).
- MeAgain
Kunhan_totean kirjoitti:
Po. Bastogne ja Ruhr. Eisenhower ei ollut sotilaallisesti liittoutuneiden paras kenraali tehtäväänsä, mutta hän oli taitava diplomaatti. Sitä taitoa tarvittiin, kun alaisina mm. Patton ja Montgomery (kaksi omapäistä vänkyrää).
Jos viittaat tuohon vanhaan tekstiin vuodelta 2007, niin se on täyttä roskaa alusta loppuun. Pattonin armeijalla ei ollut Ruhrin taistelun kanssa mitään tekemistä, koska hän operoi kauempana etelässä Mainin laakson suuntaisesti edeten kohti Tsekkoslovakiaa. Ruhrin motin tuhoaminen jäi Simpsonin ja Hodgesin armeijoiden huoleksi ja hekin käyttivät tehtävään paljolti vihreitä divisioonia voidakseen vapaasti jatkaa etenemistä Elbelle samanaikaisesti.
Eisenhoweria sotapäällikön taitoja tuosta on hankala kritisoida; saartoliike tuhosi lähes puolet Saksan länsirintaman voimasta ja käytännössä lopetti sen yhtenäisyyden ;) - jfjfhjfhhjfdg
...harhautukseen jolla... kirjoitti:
...jenkit käännettiin kohti Baijeria, jossa ei ollut mitään tärkeää?
Myytti "Alppilinnoituksesta" oli vain varmistamassa Berliiniä Stalinille, sillä ei voitu kaiketi olla varmoja Roosenfeldtin typeryyden aitoudesta?
Myöhemmin Bradley antoi nimensä Vietnamin sodan vastaiseen hypetykseen.Roosevelt oli varma kehutusta viehätysvoimastaan joka ei tehonnut kyllä Staliniin jolla oli pokerinaama ja ankara juonittelija ja siksi karttoi Ranskalaisia jotka näki tuon bluffin suoraan yleensä läpi kommenteissaan.siksi Berliiini oli vain puheissa kohde eikä päämäärä.myös tansaka oli tarkoitus vallata sekä Belgia kun kommunistien kansannousuja nälänhädän takia.
- tuo
maihinnousu Normandiaan taisi häneltä jäädä,mutta menikö hän jälkijoukoissa ja miten?
- Lahtinen....
http://images.google.com/imgres?imgurl=http://judicial-inc.biz/patton12.jpg&imgrefurl=http://judicial-inc.biz/patton_murder.htm&h=393&w=355&sz=31&hl=fi&start=7&um=1&tbnid=xdNYJSUy0HJrtM:&tbnh=124&tbnw=112&prev=/images?q=patton&svnum=10&um=1&hl=fi&rls=com.mannespallo icrosoft:fi:IE-SearchBox&rlz=1I7GGLJ&sa=N
- mielestään
Pattonilla oli kuulemma aina Coltit molemmilla lanteilla. Tahtoi tappaa kaikki viholliset, jotka tulisivat vastaan. Minusta mies oli liittoutuneiden komentajista kaikein "natsein". Olisi varmasti ollut menestynyt sankari Kolmannessa valtakunnassakin.
- ikeOliOK
Hyvä sentään ettei fyysisesti näivettyneeksi jäänyt ja siitä syystä sairaalloisen alemmuuskompleksin kehittänyt homoseksuaali Montgomery ollut ylipäällikkö. Hän olisi soveltunut parhaiten huoltokomppanian päälliköksi.
- KeppiköKaiveloo
Hienoja keskusteluja löysit. Tietoa ja taitoa vajaa 10 vuotta sitten, jolloin Pussinperäkin oli vielä poikanen.
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1632571Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2051198Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849