Tässä olen muutaman viikon tehnyt täysin putkeen duunia ilman vapaapäiviä. Työkenkinä minulla on Lajapron vajaan vuoden vanhat keittiökengät. Edelliset kengät olivat samanmerkkiset, eikä niiden kanssa ollut mitään ongelmaa vaikka käytin ne loppuun asti.
Lauantai-iltana perustyöpäivän jälkeen alkoi vasemman jalan ulkoreunan särky/kipuilu. Siinä se meni kun ajattelin että oli pitkä päivä jne. Laitoin virkistävää jalkavoidetta ja hieroin jalkoja tovin. Helpotti.
Sunnuntaina töissä kaikki ihan ok. Aloitin maanantaina loman.
Tiistaina iltapäivällä alkoi särky/kipu, joka on jatkunut koko päivän ja illan ja jatkuu edelleen. Nyt se tuntuu jo osittain kantapään ulkoreunan kohdallakin. Astuminen tekee helvetin kipeää, varpaisillaan saa kävellä. Jos kantapäätä puristaa reunoilta, sekin tekee kipeetä.
Nyt olen tässä istuskellut muutaman tunnin ja särky vain jatkuu.
Pitäisikö oikeasti mennä lääkäriin?
Kestän kyllä särkyä aika paljonkin, että särkylääkettä en edes harkitse ottavani. Ainakaan vielä.
jalkapohja kipeä!
3
1752
Vastaukset
- plantar fasciitilta
Eli lihaskalvo tai jänteteinen osa jalkapohjassa on tulehtunut. Tyypillisimmin vaiva alkaa sisäsyrjän puolelta läheltä kantaluuta, mutta kyllä se osaa alkaa sieltä ulkosyrjältäkin. Se riippu vähän askelluksesta. Kuluvatko kenkäsi ulkosyrjältä ?? Kokeile kenkien vaihtoa.. siis ihan erimerkkiset toisiksi ja vaihda vaikka työpäivän mittaankin kenkiä. Vaikka jotkut kengät ovat olleet passelit vuosikausia, niin jalkapäytäsi antaa vuosien saatossa periksi ja jalkaholvi laskeutuu. Naisilla varsinkin raskauksien aikana näin käy. Paino käy korkeammalla ja loppuraskausajan hormoonitoiminta löysyttää ligamentteja.
JA / TAI kävele apteekkiin ja osta jalan pitkittäisholvin tuet.
Googleta plantar fasciitti ja sieltä saat vinkkejä jumppaan ja jalkaterän vahvistamiseen.
Vaiva on helposti kroonistuva ja voi viedä 6 - 18 kk paranemiseen...
Itsellä auttoi ne pohjalliset. Jo armeijassa vaivasi jalkapohjat ja nyt noin 100 v myöhemmin jalkalenkit arkiuttivat jalkapohjat aina kesän lopussa monena vuotena, ennen kuin älysin hankkia ne pohjalliset. Tänäänkin kävin 18 km hölkällä ja painoa on kissanpennun vajaat 100 kg (=98 kg) ja hyvin jalat kestävät.
Eli : uudet kengät. teuet. jumppaa
ja AI NIIN.. kokeile kylmiä suihkuja jalkoterille työpäivän päätteeksi - lääkitystä
Jos sinulla olisi edellisen vastaajan epäilemä tulehdus, olisi viisainta ottaa tulehduskipulääkettä kuurinomaisesti,menet lääkäriin tai et. On sitten lääkärille jotain kertomista, auttaako tavallinen särkylääke.
Ja lomasikin menee pilalle kipujen kanssa. - kipuun...
Jos sinulla olisi tuo vika,josta edellinen kirjoittaja kertoo,kannattaisi sinun varmaan ottaa tulehduskipulääkettä.
Lomasihan menee pilalle ja jos joudut käymään lääkärin pakeilla, on selvillä,auttaako kipulääke.
Jossain fysikaalisessa hoitolaitoksessa saattaisi olla jalka-asioita tunteva fysioterapeutti, jolta voisi saada apua.
Tässä ehdotuksiani parempaan oloon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475495Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612396Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181890Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1461773- 171615
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol341575Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5140881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome181125Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2281059