Hollantilaista Laatumatkailua

Lyhyt katkelma samannimisestä teoksesta.

Generaattori hyrisi Carthagon takaosassa. Hans van der Baum imeskeli toista savukettaan metsätien varressa auton vierellä. Renate oli hetki sitten käynnistänyt takaosan vuoteen päälle lasketun kokovartalosolaariumin, ja asettautunut hankkimaan rajatonta rusketusta. Hansilla olikin sen vuoksi kolme varttia omaa aikaa mietiskellä maailman menoa.

Aamulla oltiin lähdetty Haaparannasta kohti pohjoista. Pitkä ajo oli alkanut alkuillasta rasittaa, ja oli aika leiriytyä. Sivutienpätkä oli löytynyt vedenottoa ajatellen sopivalta etäisyydeltä jonkun Valijarvi tai Koskajavri-nimisen vesistön rannasta.

Hans kiipesi ohjaamoon, istahti tuoliinsa, ja alkoi räpelöidä tuolin takana olevaa massiivista säädinrivistöä. Vesipumppu kytketty, poreammeeseen tarvittiin järvestä vettä 400 litraa. Kiertopumppu ja suodatus kytketty, isommat roskat piti suodattaa ennen käyttöä muutamaan kertaan. Lämmitys kytketty, kilowatin vastus nosti hitaasti Suomen kesäisen järviveden lämpöä ammeessa säädettyyn 29 asteeseen.
Alles In Orde!

Hans oli nuoruudessaan saanut koulukavereiltaan jostain syystä lempinimen Hänchen, mutta muuten hän oli tyypillisen hollantilaisen näköinen kulmikaskasvoinen kolossi, jonka pää keikkui lähes kahden metrin korkeudessa parikymmensenttisen kaulan varassa, ja aataminomenakin murkuili laajaa kolmen tuuman edestakaista liikettä nieleskellessä. Yläkropan hanhimaista olemusta myötäili hieman kaakattava puhetyyli, jota hollantilainen aksentti vielä korosti.

Hans tutkiskeli säädinrivistöä: Käynnistä satelliittivastaanotto. Lautanen nousi katolle ja suuntautui valitun satelliitin lähetyssignaaliin automaattisesti. Hans ajatteli nautiskella vaimon solaarium-kylvyn aikana hollantilaisesta TV-tarjonnasta, pian oli alkamassa dokumentti 70-luvun
hollantilaisen urheilun tähtihetkistä. Hans katseli aina mielellään mm. Ard Schenkin taiturimaista Olympia-luistelua uusintoina. Nykyaikana ei tarvitse luopua kotimaisten TV-ohjelmien katselusta edes ulkomailla! Duivel!

Edellinen ohjelma oli kuitenkin vielä menossa, uusinta alkuperäisestä Batman-Camp-sarjasta! Voimakaksikko oli taas tapansa mukaan pinteessä, Jesse-teipillä sidottuna eräänlaisen Hornankattilan päällä, ja sähkötti viimeisenä toivonaan salakielistä apua Lepakkolähettimellä! Täällä SierraFoxtrotCharlie, kuuleeko Alfred kuuleeko! Mutta turhaan!

Seuraavassa leikkauksessa selvisikin, miksi.
Kohtauksessa nappaili, aina niin luotettava palvelija Alfred Brandyä Lepakkoluolan viittavaraston nurkassa Piilopullosta, ja oli siten tietämätön päämiehensä kiipelistä. Samanaikaisesti kirjaston Lepakkopuhelinkin vinkui punaisena Chief Inspector Gordonin yrittäessä saada Bruce-herraan yhteyttä. Mikä jännittävä tilanne kerrassaan meneillään.

Hans hiippaili takaisin ulos, ja sytytti kolmannen savukkeen. Mieleen tulivat ajat, kun hän oli ollut elokuva-alalla 70-luvulla. Köyhän MGM:n kykyjenetsijän homma Euroopan puolella oli ollut ihan perseestä! Weissmullerkin oli jo eläkkeellä.

Silloin oli puuhattu laadukasta trilogiaa aarteenetsijä-tiedemiehestä, ja Hans oli esittänyt pääosaan tuoretta hollantilaista lupausta Jim ”Diesel” Daf:ia. MGM oli kuitenkin vetkutellut rahoituksen kanssa, ja idean kaapannut Paramount ehti ensin. Pääosaankin valittiin omahyväiseen amerikkalaiseen tapaan joku tuntematon nulkki, c-luokan näyttelijä Harrison Ford! Kas kun ei Roy Rambler!
Että tämmöiset muistot sitten kirvelevät. Jos MGM olisi silloin pitänyt puolensa, olisi Hans rikas mies. Toki hän oli sitä nytkin, mutta ainoastaan vaimonsa ansiosta.

Se miten Hansilla oli varaa ajella 200000 euron matkailuautolla kuukausitolkulla pitkin pohjois-kalottia, onkin oma tarinansa: Vaimon perintörahat.

Hansin ensimmäinen vaimo Hildegaard oli vielä 80-luvulla roikkunut asuntovaunumatkoilla mukana, mutta valitti aina Renault- vetoauton huonoa kyytiä. Hildegaard ei ollut nuorena lehmityttönäkään tajunnut matkailusta juuri enempää, vaikka naapurikylän tansseissakin aina käytiin polkupyörällä, kun toiset kävelivät. Erään Hansin ulkomaankomennuksen aikana Hilde olikin sitten karannut Sveitsiläisen matkakauppiaan mukana, ja yllätys oli melkoinen, kun Hans palasi kotiin. Hyvä Hildelle, sillä olipa sittemmin saanut työpaikankin Fromalps-juustolan Raclettelinjan pakkaajana. Juustokauppias oli sen sijaan tapojensa mukaan jatkanut matkaansa edelleen ja Uusille Apajille.

Hans oli jo aiemmin iskenyt silmänsä saksalaisen Kuljetusliikkeen perijättäreen, reilut parikymmentä vuotta itseään nuorempaan Renateen ja suhde oli virallistettu pian. Sittemmin isäukkonsa edesmentyä oli tytär pistänyt Rekkafirman rahoiksi, ja niitä euroja tässä sitten pääasiassa kulauteltiinkin.
Renate oli vielä nelikymppisenä hehkeässä kunnossa, minkä todisti solaariumin kelmeän violetissa valossa värähtelevä kireälihainen pakara. Onnenpekka tämä Hans siinä mielessä, kyllähän rikkaan nuoren eläkeläismiehen kelpaa tuollaisessa seurassa esiintyä.
Ei olisi pitänyt kuitenkaan päästää vaimoa yksin tekemään asuntoautokauppoja Saksaan, sillä tällainen bussinkokoinen rotjake, vaikka Autobahnilla meneekin mukavasti, on hieman hankala näissä ahtaissa Suomen metsäoloissa, olkoonkin että lähes 190 hevosvoiman teho on melkoisen riittävä. Muutenkaan ei varustelussa ole yleisesti ottaen isompaa valittamista.

Kolme varttia hurahti nopeasti muistellessa. Renate venytteli uv-valon sinessä varttaan jäntevästi, ja uteli poreammeen tilannetta. Mikäs siinä, vettä oli ja lämmitys oli hoitanut tehtävänsä, joten Hans ajeli näppäinpaneelistaan solaariumin yläasentoon, ja sähköinen nostin paljasti parivuoteen alta matkustelun iltojen kohokohdaksi muodostuneen poreammeosaston. Sinne, kuplien ja tuoksuöljyjen sekaan tuo notkea ja rajattomasti ruskettunut naisihminen valahti raukeana.

Generaattorin ääni hiljeni, ja poreamme jatkoi rentouttavaa ruplatustaan hiljaisesti akkuvoimin. Pian olisi aika vetäytyä yöpuulle, ja mikäs sen mukavampi ympäristö, kuin valoisa, raikas kesäyö ja kukka-aromien tuoksuinen petikaveri…
Hans tuumaili, että pitäisiköhän huomenna pyörähtää lähimmässä myymälässä ostamassa jonkinlainen onkilaite, tekisi jo mieli hieman kalastella. Norjassakin voisi poiketa…

Kyllähän tämmöinen laatumatkailu oikeastaan maistuu kesäaikana aikamoisen makoisalta.
-ja aina kotiolot voittaa, tuon huumehuuruisen Amsterdamin ja sen haisevat kanavat!

8

1860

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oivallisesti

      ja näköjään olet perehtynyt erääseen tiettyyn Kööriin, mutta vielä minä sen identiteettisi paljastan, KJON!

      • älyätkö

        Paljon lähempää kuin tiedätkään. Siinäpä on Oivallista Hämäystä kerrakseen.


      • viitsi

        hermostua H,? , ei tuo vielä vakavaa ollut. Vai onko klooni taas liikkeellä?


      • hermostuisin
        viitsi kirjoitti:

        hermostua H,? , ei tuo vielä vakavaa ollut. Vai onko klooni taas liikkeellä?

        ei tule kuuloonkaan, lusthinpittoohan tämä kaikki on! Niitä klooneja kyllä on ollut ja on liikkeellä, kaiken aikaa. Mutta sanotaanhan sitä niinkin että jos on päässyt matkittavaksi, etenkin jos vielä parodioidaan, on nähtävästi jotenkin huomattu, onko se sitten hyvä vai huono asia, en tiedä?

        Vielä Oiva Hämmäyksestä, jossakin mutkassa se Oiva vielä häntänsä näyttää, ja käry käy!;-)


    • sepä se

      seikkailu on mukavaa seurattavaa ;)

    • Alfred-Brandy

      Odotan innolla lisää...

    • naiskaravaanari

      Mitä kesän aikana on saatu aikaan? Taidan siirtyä takaisin Etutelttan Puheisiin, jossa vahditaan tarpeettomia kirjoituksia hieman tarkemmin.

    • automees

      Onko tämä oivahämäys jo poistunut suomi 24 joukoista, kun kirjoituksia ei oleenää näkynyt?
      Tällaiset hauskat tarinat värittävät mukavasti palstaa. Jesse Jeesiön kantaa ottavat kirjoitukset ovat myös mukavia, missä jesse mahtaa nykyisin puuhata, kun ei enää täällä ole näkynyt?

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      319
      3762
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      32
      2068
    3. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      100
      1713
    4. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      46
      1685
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      110
      1440
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      145
      1225
    7. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      104
      1176
    8. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      82
      1133
    9. Ootko A-nainen vielä vihainen?

      Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja
      Ikävä
      104
      984
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      74
      914
    Aihe