Hei! Eilen käydessäni isommilla asioilla vessassa..niin pyyhkiessäni paperi oli aivan veressä eikä itse ulostetta siinä ollut ollenkaan. Säikähdin kauheasti mikä mulla on. Pyyhin tottakai niin kauan ettei paperissa ollut enää verta. Veri oli aivan kirkasta.
Ensimmäisenä tuli mieleen tietysti pahimmat eli syöpä.... Sitten kertoessani kaverille, hän epäili peräpukamia. Sellaset minulla on ollutkin aina välillä... istuessa joskus tuntuvat ja joskus ulostaminen sattuu kovastikkin.
Myöhemmin uudestaan käydessä oli sama juttu mutta verta oli vähemmän. Tänään sitten ei ollut enää verta ollenkaan. Eli mistä voisi olla kyse???
Eilen soitin myös terveyskeksukseen ja sanoivat, että ei ole tämän illan asia ellei veren vuoto jatku kovana.
olen 21-vuotias.
Kiitos vastauksista.

Vastaukset 4
Vanhimmat
on kyse.
Eihän se sillä tavalla kiireellinen asia olekaan, mutta kannattaa silti käydä lääkärissä.
Kait varasit ajan?
En varannut koska terveyskeksuksessa sanottiin jos veren vuoto jatkuu ja muutenkin asia vaivaa niin sitten omalle lääkärille aika.
Kyllä todennäkösesti varaankin ajan lähiaikoina.
Outoa vaan ettei eilenkään pukamat tuntuneet esim. istuessa mutta verta päästivät niin paljon.
Kuulostaa että voipi olla peräaukon haavauma. Siitä voi vuotaa ajoittain kovastikin verta. Mulla on sellainen kroonistuneena. Ulostaminen ei satu, mutta pyyhkiminen kylläkin. [email protected]
olla sisäinen peräpukama. Minulla ainakin puhkesi kova verenvuoto peräpäästä, kun palasin Kapkaupungista lentäen. Pitkä lentomatka paikallaan ollen oli altistanut sisäisen pukaman puhkeamiseen, näin lääkärini kertoi. Lääkäri ns. hirtti pukaman kiristämällä siihen kuminauhan. Hoito tepsi hyvin eikä ollut kivulias.