Monesti on sanottu, että kirkon toiminta vuotaa kuin seula. Mutta mikä syynä?
Kun telaketjuateistien hyökkäys kirkkoa kohtaan alkoi mm. nettiroamiseen kiihottamisen vuoksi, olin kyllä muutamassa asiassa samaa mieltä näiden hurmahenkisten taistelijoiden kanssa. Tosin itse toimin juuri päin vastoin.
Otin yhteyttä seurakuntaan ja sainkin sieltä mielenkiintoiselta tuntuvan vapaaehtoispaikan, itse asiassa kaksi. Ole erään hyvin syvällisiä asioita käsitteevän piirin vetäjä ja toisaalta sitten erään erityisryhmän toimintaa organisoivan työryhmän jäsen.
En jäänyt ruikuttamaan toiminnan pintapuolisuutta, vaan aioin itse ryhtyä muuttamaan maailmaa parempaan suuntaan. Nyt piirimme on niin suuri ja innokas, että pienet toimintatilat eivät enää riitä, vaan saimme isomman tilan ja sitä myötä myös erittäin positiivista palautetta mediankin kautta.
Organisoin erään ryhmän parissa tehtävää työtä, koska olen alan ammattilainen ja toisaalta toimijoita oli monta ja päällekkäisyyttä oli runsaasti ja toisaalta ideoita kaivattiin.
Nyt olen siis muuttamassa sitä kuvaa, jota täällä niin kovasti repostellaan.
Mene kirkkoon, siellä on sinullekin paikka!
Vuotaa kuin seula!
22
1450
Vastaukset
- Atte Ateisti
Sitähän piispa Mikko Heikkakin ehdotti, että ateistienkin kannattaisi pysyä kirkon (kirkollisveroa maksavina) jäseninä, kun kirkko on niin hyvä juttu.
Vastineeksi rahantulolle hän lupasi, ettei ateistien jumaluskon määrää tultaisi koskaan puntaroimaan.
Reilua, vai mitä?
Heikka ja sinä olette varmaan samalla tavalla SKP:n kannatusjäseniä? Ei sieltäkään varmaan tulla testaamaan kommunistisen vakaumuksenne syvyyttä? - KimmoKoo
Minä olen löytänyt melontaseurasta mielekästä hommaa, mutta silti haluan, että lapsia ei merkitä automaattisesti vanhempien urheiluseuroihin vaikka he saisivatkin erota 18-vuotiaina.
Tarinasi muuten vaikuttaa kovasti keksityltä. Jos olet tehnyt oikeasti jotain niin merkittävää, että olet saanut "erittäin positiivista palautetta mediankin kautta", olisit luultavasti halunnut muidenkin näkevän aikaansaannoksesi (vai miksi halusitte siitä jutun mediaan?) Et kai häpeä kirkkoon kuulumistasi?- tutkija007
Melontaseurassa toimiminen on hyvä harrastus! Ehdottomasti. Itsekin sitä harrastan, tarkoitan melomista ja monenlaista muutakin ulkoilumuotoa.
"Tarinani" ei ole tarinaa, vaan elämääni. Pienellä paikkakunnalla media on kiinnostunut jokaisesta uudesta ideasta ja toiminnasta, miksi ei sitten omastanikin. En siis tarkoittanut mitään valtakunnallista mediaa!
Aloitin toiminta- ja keskustelupiirin 4 hengen piirinä ja nyt siinä on parhaimmillaan paljon yli 20 henkeä. Miehiäkin on mukana. Meillä on aktiivisesti kokoontuva ryhmä, josta ei haluta olla poissa. Aiheet pyörivät useimmiten uskon ja uskonnon ympärillä, mutta paljon muutakin puhutaan ja oikeastaan suuremman osan ajasta. Se on hienoa, kun uskalletaan puhua ja pohtia elämän moninaisuutta.
Tämän kertomani toiminnan tuloksena ja työnikin puolesta valtuutettiin minut koordinointiryhmään, jossa seurakunta toimii jonkinlaisena välimiehenä päällekkäisten toimintojen välttämiseksi ja tietysti myös tarjoaa apuaan pyydettäessä. Näin eräs erityisryhmä saa osakseen toivottavasti hyvää ja kehittävää palvelua ja myös harrastusta.
En toki häpeä kuulua kirkkoon, päinvastoin. Olen nytkin lähdössä seurakunnan valtuutuksella edustamaan seurakuntaani erääseen kokoukseen, joten en missään tapauksessa häpeä seurakuntaani enkä uskoani.
Kannustan siten kaikkia muitakin, joilla on "tekemisen puutetta" ottamaan yhteyttä seurakuntaansa. Jos vastuuntuntoiset seurakuntalaiset eivät paranna seurakunnan toimintaa, vaan kaikkoaa pois, ei ole mikään ihme, jos seurakunta alkaa näivettyä. On sitten niin kiva huudella, että kukaan ei tee mitään! Ensin on lähdettävä itsestä ja alettava toimia. Helppo on aidan takaa päivitellä jumalatonta menoa, kun itsekin passiivisuudellaan osoittaa samaa.
Ero seurakunnasta osoittaa vain laiskuutta kantaa vastuutaan. Kokemus osoitti, että kannattaa osallistua ja olla mukana parantamassa laatua! - Atte Ateisti
tutkija007 kirjoitti:

Ero seurakunnasta osoittaa vain laiskuutta kantaa vastuutaan. Kokemus osoitti, että kannattaa osallistua ja olla mukana parantamassa laatua!"Ero seurakunnasta osoittaa vain laiskuutta kantaa vastuutaan. Kokemus osoitti, että kannattaa osallistua ja olla mukana parantamassa laatua!"
Jos osoitat, että seurakunnassa on joku järkevä paikka ateistille, joka ei usko jumaliin eikä halua olla ihmisten eksyttämisessä mukana, niin lupaan kuunnella ehdotuksesi.
Voisinko pyrkiä kirkollisneuvostoon ateistisella, kirkon ja valtion eroa ajavalla ohjelmalla? - fgj
Atte Ateisti kirjoitti:
"Ero seurakunnasta osoittaa vain laiskuutta kantaa vastuutaan. Kokemus osoitti, että kannattaa osallistua ja olla mukana parantamassa laatua!"
Jos osoitat, että seurakunnassa on joku järkevä paikka ateistille, joka ei usko jumaliin eikä halua olla ihmisten eksyttämisessä mukana, niin lupaan kuunnella ehdotuksesi.
Voisinko pyrkiä kirkollisneuvostoon ateistisella, kirkon ja valtion eroa ajavalla ohjelmalla?ei pääse hautausmaille töihin. Se jos mikä olisi mielekästä ja terveelistäkin duunia, mutta jäsenyys on kriteeri työ saannille.
- Nas.se
siksi että sinulla kymi etenee vastavirtaan ja olet saanut mukaan muutaman muunkin, niin meidän jotka emme usko olemattomiin mielikuvitusystäviin tai halua osallistua ruumissyöntiin edes vertauskuvallisesti, täytyisi liittyä mukaan?
- tutkija007
Vanhoja vitsejä!!!
- Nas.se
tutkija007 kirjoitti:
Vanhoja vitsejä!!!
"Vanhoja vitsejä!!!"
että olit avauksessasi ihan tosissasi. - tutkija007
"jotka emme usko olemattomiin mielikuvitusystäviin tai halua osallistua ruumissyöntiin"
- Nas.se
tutkija007 kirjoitti:
"jotka emme usko olemattomiin mielikuvitusystäviin tai halua osallistua ruumissyöntiin"
vitsikästä olla uskomatta mielikuvitusolentojen todellisuuteen tai olla syömättä lajitovereita, edes vertauskuvallisesti?
Minä en näe kummassakaan mitää hauskaa.
- rahanahneus
:8 Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
4:9 ja sanoi hänelle: "Tämän kaiken minä annan sinulle, jos lankeat maahan ja kumarrat minua."
4:10 Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'"
4:11 Silloin perkele jätti hänet; ja katso, enkeleitä tuli hänen tykönsä, ja he tekivät hänelle palvelusta. - ei ole paikkaa
seurakunnassa, vaikka olisi mikä tahansa amattilainen. Innokas maalikko syö kirkon työntekijöiden leipää, joten heidän tulonsa seurakunnan toimintaan ei ole suotavaa.
- tutkija007
Kirkossa toimii vuosittain kymmeniä tuhansia maallikoita erilaisissa, vastuullisissa tehtävissä!
Lisää maallikkoja tarvitaan, tehtäviä kyllä löytyy!
Yksikään maallikko ei syö kirkon työntekijöiden leipää tai vakansseja! - Atte Ateisti
tutkija007 kirjoitti:
Kirkossa toimii vuosittain kymmeniä tuhansia maallikoita erilaisissa, vastuullisissa tehtävissä!
Lisää maallikkoja tarvitaan, tehtäviä kyllä löytyy!
Yksikään maallikko ei syö kirkon työntekijöiden leipää tai vakansseja!No joo, tarkemmin ajatellen voisin kai hyvin haravoida hautausmaita ja ajaa siunatuilla kirkon ruohonleikkureilla - se ei kai kirkkoa vahingoittaisi, että puistotyön tekijä ei olekaan kovin vahva kristillisessä uskossaan?
Mutta pitäisikö luopua nykyisestä palkkatyöstä sellaisen vapaaehtoistyön takia? Maksaisiko kirkko siitä palkkaa? Ja jos ei maksaisi, olisi se aika hassua tehdä kirkon puolesta ilmaiseksi sellaista työtä, jonka suorittamisesta valtio ihan oikeasti maksaa kirkolle... - Sive Lee
tutkija007 kirjoitti:
Kirkossa toimii vuosittain kymmeniä tuhansia maallikoita erilaisissa, vastuullisissa tehtävissä!
Lisää maallikkoja tarvitaan, tehtäviä kyllä löytyy!
Yksikään maallikko ei syö kirkon työntekijöiden leipää tai vakansseja!Miksi maksaa työvoimalle kun ei ole pakko? Vai kannaittaisiko kuitenkin jakaa kirkon rahoja niitä tarvitseville ja maksaa sopimusten mukaiset liksat niin kaikki hyötyisivät. Takuulla maallikot jotka haravoivat ja kastelevat kukkasia vievät jonkun puutarhurin työn.
- Samoilla linjoilla
Oma elämäntarinani on samankaltainen. Löysin jo nuorena itseni vastuullisista tehtävistä (kerhonohjaajana, isosena) ja aikuisena olen jatkanut vapaaehtoistyöntekijänä, joskaan en säännöllisesti. Kiitos seurakunnan, olen oppinut ohjaamaan ja johtamaan erilaisia ryhmiä ja ihmisiä (esim. isien ja poikien telttaleireillä). Kaikesta tehdystä on työelämässä ollut hyötyä. Olen samaa mieltä siitä, että valittaminen (tai eroaminen) on turhaa, parasta vaan itse toimia ja vaikuttaa seurakunnassa ja kaikkialla muuallakin.
- kuitenkin
Eikö kirkon varsinainen tarkoitus kuitenkin ole olla (mielellään samansuuntaisesti) uskovien yhteisö, eikä mikään puuhakerho? Tietysti yhdessä toimiminen luo yhteisöllisyyttä, josta ihminen laumaeläimenä tykkää, mutta en ymmärrä, mitä järkeä on olla kirkon jäsen ellei usko siihen, mitä kirkko opettaa.
Tahtoisitko selittää, miksi kirkosta eroaminen on mielestäsi turhaa? Millä tavalla on hyödyllistä kuulua organisaatioon, jonka arvoja ei kannata? Moneenko tällaiseen järjestöön/yhdistykseen/jne. itse kuulut?
- laisinkaan
Väität olevasi tutkija, mutta kirjoitat todella huonosti. Innokkuus ei peitä kömmähdyksiäsi.
Sanoisin, että olet pelkkä trolli.- tutkija007
Nikki ei kaikkea kerro. En edes väitä olevani tutkija siinä mielessä, mitä tarkoittanet.
Nikkini on peräisin eräästä kirjoituksesta, jossa yhdistyi 007 ja pohtimani aihe, kun rekisteröimättömän nikkini nimissä häiriköitiin. Kerran vielä, en ole tiedemiestutkija, vaan elämän tutkija, mietiskelijä ja pohdiskelija ja pöytälaatikkokirjoittaja runosta proosaan. Olisit sen saman löytänyt helposti galleriastani. - älä yritä
tutkija007 kirjoitti:
Nikki ei kaikkea kerro. En edes väitä olevani tutkija siinä mielessä, mitä tarkoittanet.
Nikkini on peräisin eräästä kirjoituksesta, jossa yhdistyi 007 ja pohtimani aihe, kun rekisteröimättömän nikkini nimissä häiriköitiin. Kerran vielä, en ole tiedemiestutkija, vaan elämän tutkija, mietiskelijä ja pohdiskelija ja pöytälaatikkokirjoittaja runosta proosaan. Olisit sen saman löytänyt helposti galleriastani.julkaista mitään. Ihan vain ystävällinen neuvo.
- Sive Lee
Mihin tarvit kirkkoa, jotta voisit tehdä maailmasta paremman paikan? Varmana kykenet tekemään saman ilman uskontoakin. Vai voisiko olla että kirkko sponsoroi auttamistasi, kunhan vain tuputat uskoa siinä sivussa?
Suuntautuuko muuten apunne kenties johonkin uskovaisiin? Vai onko apunne uskonne promootiohommaa? Autatko auttamisen halusta ja onko kirjanpitonne salainen? - fdhz
Mitä tarkoittaa telaketjuateisti? Ei tässä kkirkkoa vastaan hyökätä, vaan sitä minä ainakin vastustan, että kirkko käy veronmaksajen kukkarolla, vaikka sillä on itselläänkin valtava omaisuus. Toimikoon omillaan ja jos ei budjetti pysy plussalla, lopettakoon toimintansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809