Kaikkea sitä on ku Levotzinia. Minulle tehtiin aika iso operaatio sairaalassa ja leikkaus kesti liki 5 tuntia. Pöydälle ilmestyi nappi ja kysyin mitä tuo on, Levotzinia. En ota, enkä ottanut. Olisi kuulemma käytetty lisäämään kipulääkkeen tehoa.
Hirvittävin lääke mitä maa päällään kantaa!
Levotzin maailman hirvittävin lääke!
4
1103
Vastaukset
- Levozin
Mikä ei sovi yhdelle, sopii jollekin toiselle. Älä yleistä. Olen käyttänyt jo vuosia Levozinia lisäämään kipulääkkeen tehoa (kärsin hermovauriosta selässä) sekä ajoittain unettomuuteen, ja minulle sopii kuin nenä päähän. Otan yhden tai kaksi 50mg tablettia illalla kuuden maissa, ja yhdeksän jälkeen alkaa nukuttamaan tosi mukavasti. Siitä tutimaan, ja hyvin ja heräämättä nukutun yön jälkeen herään aamulla virkeänä uuteen päivään työkuntoisena.
Sen verran Levarista pitää kyllä varoittaa, että sen vaikutus todellakin kestää 8-10 tuntia ja alkaa vasta 2-3 tuntia lääkkeen oton jälkeen, joten nukahtamislääkkeeksi siitä ei ole.- Ensimmäinen potilas
Ensimmäinen kenen kuulen kehuvan Levotzinia.
Yleensä kuuluu vain kauhukertomuksia. Et voi kiistää kuulleesi itsekin niitä? - että saat
esim. loppuelämäksesi TD:n Levozinista? Miksi juuri sitä, onhan olemassa uusia, turvallisempia neuroleptejä?
L on todella kaamea lääke! - hyvä lääke
että saat kirjoitti:
esim. loppuelämäksesi TD:n Levozinista? Miksi juuri sitä, onhan olemassa uusia, turvallisempia neuroleptejä?
L on todella kaamea lääke!En pelkää. Lie tuo olisi jo tullut jos olisi tullakseen. Olen kokeillut myös Zyprexaa ja Seroquelia, mutta ovat siivottoman kalliita ja Serosta tuli sivuvaikutuksena suupielen nykiminen (extrapyramidaalioireita???) ja Zyprexa alkoi lihottaa. Levozin on hyvä lääke minulle. I rest my case.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770