Ote 09.08.2007 Iltasanomista liityen kolmen lapsen traagiseen kohtaloon:
- Tässä tapauksessa se on pettänyt pahemman kerran. Olimme useita kertoja keskustelleet Salomonin tuomiosta, ja hän oli sitä mieltä, että on "parempi päästää lapsesta irti kuin halkaista se miekalla", ystävä viittaa Raamatun kertomukseen.
Ystävien mukaan nainen oli syvästi uskonnollinen ja täysin raitis.
Miten tämä on mahdollista syvästi uskonnolliselta ihmiseltä? En väitä, että jos nainen olisi ollut akateemisesti koulutettu ateisti (jota akateemikot yleensä ovat), tragedia olisi vältetty. Mutta jos kyseessä on ihmisen mielenhäiriössä tekemä teko, siinä ei jää uskolle, tai ateismille sijaa. Joten, mihin siis uskoa tarvitaan, jos se ei kyennyt estämään tätä banaalia tekoa? Voiko tästä vetää sellaisen johtopäätöksen, että inhimilliset teot, olivatpa ne sitten hyviä tai pahoja, kumpuavat aina inhimillisyydestä ja ihmisyydestä?
Jos ko. äiti olisi edes hetkeksi pysähtynyt ajattelemaan, hän ei olisi tekoaan tehnyt. Teko oli harkittu, mutta ei loppuun asti ajateltu. Tässä murhenäytelmässä ei ole muita kuin uhreja. Syvä osanotto omaisille ja hiljainen hetki surmattujen lapsien muistolle sekä sanaton myötätunto lapsien isälle.
Äitiä minä säälin, sillä hän joutuu elämään tekonsa kanssa lopun elämäänsä. Se ei tule antamaan hänelle ikinä rauhaa. Jos hän olisi vain hivenen ajatellut enemmän ja harkinnut vähemmän.
Vai onko nyt sitten niin, että teolla ei ole merkitystä, koska synnit on jo anteeksi annettu? Eihän tässä ole mitään järkeä. Kuinka monen potenssin uskovaiseksi tämän äidin täytyy tulla, jotta ns. pelastuisi, koska hän jo eli uskossa? Kenellä uskovaisella on pokkaa mennä surevalle isälle selvittämään, että katsos nyt, anna exällesi anteeksi, koska hän on jo syntinsä anteeksi saanut kun eräs puuseppä teloitettiin nöyryyttävästi ristillä 2000 vuotta sitten. Joopa joo.
- Tässä tapauksessa se on pettänyt pahemman kerran. Olimme useita kertoja keskustelleet Salomonin tuomiosta, ja hän oli sitä mieltä, että on "parempi päästää lapsesta irti kuin halkaista se miekalla", ystävä viittaa Raamatun kertomukseen.
Ystävien mukaan nainen oli syvästi uskonnollinen ja täysin raitis.
Miten tämä on mahdollista syvästi uskonnolliselta ihmiseltä? En väitä, että jos nainen olisi ollut akateemisesti koulutettu ateisti (jota akateemikot yleensä ovat), tragedia olisi vältetty. Mutta jos kyseessä on ihmisen mielenhäiriössä tekemä teko, siinä ei jää uskolle, tai ateismille sijaa. Joten, mihin siis uskoa tarvitaan, jos se ei kyennyt estämään tätä banaalia tekoa? Voiko tästä vetää sellaisen johtopäätöksen, että inhimilliset teot, olivatpa ne sitten hyviä tai pahoja, kumpuavat aina inhimillisyydestä ja ihmisyydestä?
Jos ko. äiti olisi edes hetkeksi pysähtynyt ajattelemaan, hän ei olisi tekoaan tehnyt. Teko oli harkittu, mutta ei loppuun asti ajateltu. Tässä murhenäytelmässä ei ole muita kuin uhreja. Syvä osanotto omaisille ja hiljainen hetki surmattujen lapsien muistolle sekä sanaton myötätunto lapsien isälle.
Äitiä minä säälin, sillä hän joutuu elämään tekonsa kanssa lopun elämäänsä. Se ei tule antamaan hänelle ikinä rauhaa. Jos hän olisi vain hivenen ajatellut enemmän ja harkinnut vähemmän.
Vai onko nyt sitten niin, että teolla ei ole merkitystä, koska synnit on jo anteeksi annettu? Eihän tässä ole mitään järkeä. Kuinka monen potenssin uskovaiseksi tämän äidin täytyy tulla, jotta ns. pelastuisi, koska hän jo eli uskossa? Kenellä uskovaisella on pokkaa mennä surevalle isälle selvittämään, että katsos nyt, anna exällesi anteeksi, koska hän on jo syntinsä anteeksi saanut kun eräs puuseppä teloitettiin nöyryyttävästi ristillä 2000 vuotta sitten. Joopa joo.
Vastaukset 2
Vanhimmat
akateemikko.
Osoitit sivistymättömyytesi.
Itse tapahtumaan en ota sen kummemmin kantaa. Toteanpa vain, että surullista.
Hänhän sanoi, että akateemikot ovat usein akateemisesti koulutettuja ateisteja. Väitteen todellisuusarvosta en osaa sanoa.