Aivan samoin kuin kaikella elollisella. Elämä jatkuu ainoastaan jälkeläistemme kautta. Ainoa ero ihmisen ja muun elollisen välillä on se, että ihmisen elämä jatkuu myös tekojemme kautta.
Ihmisen elämän rajat, alku ja loppu, on todistettu luonnossa miljoonat kerrat.
Lohi syntyy kotijoessaan, kasvaa aikansa, vaeltaa mereen. Nousee aikanaan kutemaan kotijokeensa takaisin ja kuolee siitettyään jälkeläisensä. Kuolleen lohen ruumiin hyödyntävät linnut ja pohjaeliöt. Lohen jälkeläiset jatkavat kiertokulkuaan vanhempiensa tavoin.
Siinä, hyvät uskovat, on teidänkin tulevaisuuskuvanne. Parasta on siis elää elämänsä täysipainoisesti: toista mahdollisuutta ette saa.
Ihmisen elämällä
on alku ja loppu.
4
89
Vastaukset
- niinpä...
Tämä selvä.
- oli,,
ensin muna vai kana?
- tämä kysymys
mahtaa liittyä aloituksen aiheeseen?
Kanan elämä on periaatteessa aivan samanlainen, kuin ihmisen vastaava. Tai oikeastaan - kanan elämä on hyvinkin tarkkaan samanlainen, kuin uskovan elämä.
Kanallekin asetetaan elämässään tiukat rajat, eikä se tarvitse selviytyäkseen omia aivojaan. Kaikki on "ylhäältä annettu".
Vstasiko kysymykseen?
Esimerkki oli kyllä hyvä. Kiitos siitä.
- Ainoastaan sielulla
on mahdollisuus ikuiseen elämään Jumalan Valtakunnassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770