jos vankkuri

tien päälle ,niin auttaakos morjestelijat miten auliisti?
8743
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Monet karavaanarit ovat kiitelleet näilläkin palstoilla lajitovereitaan saamastaan pyyteettömästä avusta hädän hetkellä.

Äänestä

Tapahtui heinäkuussa 2007 ajaessani Kuopiosta kohti Oulua. Iisalmi-Kajaani risteyksessä oli pysähtynyt m-vaunu, jonka edessä oli "jokin auto". Hiljaa ohi ajaessani näin, että vyöstä ylöspäin oli jonkun kroppa pellin alla - eli jokin oli vialla.

Käännyin palatakseni samaiselle paikalle ja tulloin huomasin, että sehän on norjalaisrekisterinen VW transporter joka on pysähtynyt.

Siinä sitten menin kyselemään hädän aihetta - ja arvaa sen, että kielimuuri tuli eteen - kaveri puhui norjaa, itse yritin ruotsia.

Paikalle saapui paikkakuntalainen nuori perhe, joka oli jo aikaisemmin huomioinut tilanteen,mutta ei kielimuurin takia mitään ymmärtänyt.

Siinä siten kahden suomalaisperheen voimin koitimme saada tolkkua norjalaisen viasta (sekin oli perhe), ja selvisi että autoa oli huollettu merkkiliikkeessä vastikään, ja nyt se oli yht,äkkiä pysähtynyt ko. paikkaan.

Tämä paikallinen edustaja soitti hinausauton, ja niimpä norjalaisperhe hinattiin Kajaaniin vaunuineen.

Seuraavana päivänä tein yllätyssoiton VW merkkiliikkeeseen - kysyäkseni onko sinne tullut selainen ja sellainen auto/perhe, joka oli jäänyt tien päälle vaikka auto oli huolettu vastikään. Kyllähän se siellä oli - auton moottorista oli löysännyt jokin kiila - ja sitä joutui odottamaan pari päivää jotta matka jatkuisi.

Niin ... tapana on ettei kaveria tien päälle jätetä jos voi auttaa - ja suomessa ei yleensä ottaen tarvitse pelätä että auttaja on "rosvo" tai muu oman edun tavoittelija.

Toivottavasti maamme sellaisena myös pysyy.

Äänestä

Alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, kun on tullut noita uusia kerhojakin jotka eivät halua SFC.n kanssa olla tekemisissä ja sitä tukea.
Ja on siinä toinenkin puoli asiassa nykypäivänä.
Kerrankin tarjouduin kuljettamaan seurueen kotiin, noin 15 km päähän heidän autonsa hajottua.
Matkalla yksi yritti kuristaa minua takapenkiltä käsin, onneksi muut estivät. Ajattivat kuitenkin ylimääräistä lenkkiä ja lopuksi repivät lähtiessään autostani ovitiivisteet.Mietin kyllä kahdesti, ennen kuin pysähdyn.

Äänestä
  • Et usko itsekään selvinpäin ollessasi tuollaista paskaa.

    Äänestä

Eipä tuota varmuuvela tiijä, mutta miulle tuli tenniskyynärpää ja jännetupintulehus jatkuvasta morjestelemisesta, niin lopetin.

Äänestä
  • sitä kätteen tumputtamista ni oesit vielläe tervehtimiskunnossa.

    Äänestä

  • Ei ne sun vaivas mistään tervehtimisestä tulleet, vaan jatkuvasta kiivaasta ajaessa tumputtamisesta! Ulkoinen merkki toimenpiteelle on: Molemmat jalat kojelaudalla!

    Äänestä

kyllä ite ainakin morjestan paljon korkeemmalle ja lisään kaasua.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


särkyy kirjoitti:

tien päälle ,niin auttaakos morjestelijat miten auliisti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu