2 miljardin 'yllätys'

_Beck_

Elv:stä on tulossa todennäköisesti satojen miljoonien eurojen lisälasku valtiolle. Homman voi laskea tarkempaankin kun katsoo vaikka tuontiautojen keskihinnat ottoauton laskurista, laskee niissä olevat elvit ja kertoo sen sillä luvulla miten paljon valituskelpoisia päätöksiä on olemassa (esim. nyt kaikki 2004 ja sen jälkeen tehdyt autoveropäätökset plus kaikki sitä ennen tehdyt valitetut päätökset).

Virheellisistä veroprosenteista lienee tulossa myös yhdeksännumeroinen lasku valtiolle.

Sitten virheellisestä verotusarvon määrittelystä samoin.

Varsinaisiin isoihin rahoihin päästään käsiksi jos tuo prosessi menestyy "Komissio on lähettänyt 21.3.2007 Suomelle valvontakirjeen, jossa se toteaa, että Suomen arvonlisäverotus on ristiriidassa arvonlisäverodirektiivin kanssa."

Mikäli homma menee Suomen tullin kannalta worst case -skenaarion kautta (kuten sillä on aina tapana mennä), niin juridiset perusteet voivat löytyä sille, että valtio joutuu palauttamaan neljältä vuodelta taannehtivasti uutena myytyjen "suomi-autojen" verot. Suuruusluokka tässä on 4vuotta x 1500miljoonan euron autovero tuotto/vuosi x 0,22"alv" = 1320 miljoonaa euroa.

Jos noita lukuja vähän summailee, niin suuruusluokka räjähtämistään odottavalla autovero-pommilla on kaksi miljardia euroa.

Voin itse ainakin vakuuttaa, että jos olisin H.K., niin minulla ei ainakaan kestäisi kantti katsoa peliä loppuun asti. Vielä vähemmän kantti kestäisi valehdella esimiehille valtiovarainministerille, että ei tässä mitään hätää ole eikä ne päätökset koske missään nimessä Suomen tasavaltaa takautuvasti vaan vasta siitä päivästä eteenpäin jos tuomio tulee EYT:stä.

Tuo kaikki edellinen olisi suotavaa saada poliitikkojen tietoon. Luultavasti he ovat tällä hetkellä pihalla kuin lumiukot asiasta eikä kenelläkään ole käsitystä raksuttavan pommin suuruudesta.

14

2107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • että maksaja

      olet sinä eikä "valtio"

      • maahinen_-

        Me kaikki maksamme, ja Jykä nostaa omaa palkkaansa sekä siinä sivussa virkamies H.K:lle 30% palkakorotus, kun on mielestään palkkakuopassa ja onhan hän hoitanut suomen autoverotuksen esimerkillisen tehokkaasti!
        Näin suojatyöpaikoilla...onhan meitä miljoonia ketkä maksaa laskun ja jotkut saavat kultaisen kädenpuristuksen.

      • ......

        Kyllähän se taas omasta pussista menee.

        Julkinen haista ..... Heikki Kuituselle erittäin osaamattomasta lain valmistelusta. Joutaisit oikeasti vahingonkorvausvastuuseen. Tämän elv-laskun lisäksi olemme tilittäneet jo tästäkin osuudesta kymmenykset eu:lle alv-direktiivien mukaisesti.

        Tuplapotti siis.

        Heikki Kuitusen ainoat motiivit lienee järjen puute ja suunnaton kateus.

      • Palautettava omistajalle

        Se on rahaa, joka ei todellakaan kuulu valtiolle vaan autonsa hyvässä uskossa tuoneille, joita Tulli on ilmeisesti tahallaan verottanut väärin. Asiasta poikii vielä paljon korvauksia tuon palautuksen lisäksi.

    • juttuaihetta

      Miksi et vie tätä juttua jonkin lehden tai televisio-ohjelman toimittajalle joka tekisi tästä jutun?

      Olisi mielenkiintoista nähdä mitä Katainen & Co. vastaa tähän kysymykseen että miten aiotaan hoitaa tämä kun EU:sta tulee tuomio.

      Kun autoveroasioita lähestytään tällaisilla kysymyksillä niin siinä on aika vaikea ministereidenkin venkoilla vastaan.

    • -.m,.-m-

      _Beck_ :

      "Voin itse ainakin vakuuttaa, että jos olisin H.K., niin minulla ei ainakaan kestäisi kantti katsoa peliä loppuun asti. Vielä vähemmän kantti kestäisi valehdella esimiehille valtiovarainministerille, että ei tässä mitään hätää ole eikä ne päätökset koske missään nimessä Suomen tasavaltaa takautuvasti vaan vasta siitä päivästä eteenpäin jos tuomio tulee EYT:stä. "

      Niinpä niin. Tuosta näkyy maallikon ja asiantuntijan ero.
      ALV-direktiivin mukaan alvin perusteeseen on luettava muut verot lukuunottamatta alvia itseään.
      Tämä tarkoittaa niitä veroja, jotka alvin maksaja on suorittanut omissa nimissään. Täysin kiistatta Suomen autovero on juuri sellainen "muu vero", jonka autokauppa on maksanut omissa nimissään. Se on luettava alvin veropohjaan. Tanskassahan systeemi on erilainen: siellä auton ostaja on autoverossa verovelvollinen ja autokauppa vain tilittää autoveron Tanskan valtiolle. Tätstä on turha käydä vänkäämään, näin se nyt vain juridisesti on. Ja tuosta juridiikasta seuraa, että Tanskan järjestelmässä autoveroa EI lueta autoveroa alvin perusteeseen, mutta Suomessa se on direktiivin mukaan kyllä luettava alviin.

      Siinä se, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Tällä perusteella ei tule mitään tuomiota, vaan komissio ennen pitkää luopuu ajamasta tätä asiaa.

      • OttoF

        Kohta saat sinäkin mennä maan alle kun paineet kasvavat liian koviksi.

      • ....

        Olet oikeassa mitä kirjoitit. Uusien osalta asia on simppleli. Käytettyjen osalta kyseessä on ei-alv eli elv, jota suomiautossa ei ole enää olemassa (suomen vastaus komissiolle). Näin ollen sitä ei voida periä käytettynä maahantuoduilta ja tästä nimenomaan ollaan käräjillä. EYT:n tuomio on päivänselvä toisaalta vaihtoehdotkin ovat suomen kannalta huonot: joko palauttaa elvit niitä maksaneille tai tilittää EY:lle kymmenykset alv:sta (ei-alv).

      • menevät jo
        .... kirjoitti:

        "joko palauttaa elvit niitä maksaneille tai tilittää EY:lle kymmenykset alv:sta (ei-alv). "

        ELV tililetään ALV tillelle, joten kymmenykset ELV:stä maksetaan jo EU:lle ja on aina maksettu..
        Koko ELV hässäkkä olisi jo aikaa sitten lopetettu EU:n toimesta , jos kymmenykset olisi maksamatta.

        Jossain EU kyselyssähän Suomea syytettiin ALV:n pimittämisestä .

      • ....
        menevät jo kirjoitti:

        "ELV tililetään ALV tillelle, joten kymmenykset ELV:stä maksetaan jo EU:lle ja on aina maksettu..
        Koko ELV hässäkkä olisi jo aikaa sitten lopetettu EU:n toimesta , jos kymmenykset olisi maksamatta.

        Jossain EU kyselyssähän Suomea syytettiin ALV:n pimittämisestä "

        Tällä hetkellä ei-ALV;sta ei tilitetä kymmenyksiä ja tästä syystä oikeutta käydäänkin ja alvin pimittämisestä suomea syytetty. vrt suomen vastaus komissiolle. EIT:ssä kaikki vaan kestää kauan.

      • Toisinaanajatteleva

        Olisiko liikaa vaadittu, että VM:ön palkattaisiin yksi ihminen, joka ymmärtää jotain liikenteen verotuksesta yleisesti ja autojen erityisesti?

      • EU:lta mitään
        menevät jo kirjoitti:

        "joko palauttaa elvit niitä maksaneille tai tilittää EY:lle kymmenykset alv:sta (ei-alv). "

        ELV tililetään ALV tillelle, joten kymmenykset ELV:stä maksetaan jo EU:lle ja on aina maksettu..
        Koko ELV hässäkkä olisi jo aikaa sitten lopetettu EU:n toimesta , jos kymmenykset olisi maksamatta.

        Jossain EU kyselyssähän Suomea syytettiin ALV:n pimittämisestä .

        "menevät jo" on täysin oikeassa siinä, että kun elv tuloutuu valtion budjetissa alv-momentille, niin se on mukana siinä pohjassa, jonka mukaan jäsenmaksu yhteisölle määrätään. EU:lta ei puutu senttiäkään.

        Tuo "alvin pimittäminen" on kyllä aivan tuntematon juttu, vaikka näitä asioita seuraankin. Ei liene todellisuutta.

      • kymmenykset..
        .... kirjoitti:

        "ELV tililetään ALV tillelle, joten kymmenykset ELV:stä maksetaan jo EU:lle ja on aina maksettu..
        Koko ELV hässäkkä olisi jo aikaa sitten lopetettu EU:n toimesta , jos kymmenykset olisi maksamatta.

        Jossain EU kyselyssähän Suomea syytettiin ALV:n pimittämisestä "

        Tällä hetkellä ei-ALV;sta ei tilitetä kymmenyksiä ja tästä syystä oikeutta käydäänkin ja alvin pimittämisestä suomea syytetty. vrt suomen vastaus komissiolle. EIT:ssä kaikki vaan kestää kauan.

        Kyllä ne kymmenykset menevät ELV:stä automaattisesti EU:lle , koska ELV tilitetään nimenomaan ALV tilille. ALV:han tuo ELV on , lukee jopa veropäätöksessä.
        ELV on slangia, virallisesti sitä ei edes ole olemassa..

      • pimittäminen
        EU:lta mitään kirjoitti:

        "menevät jo" on täysin oikeassa siinä, että kun elv tuloutuu valtion budjetissa alv-momentille, niin se on mukana siinä pohjassa, jonka mukaan jäsenmaksu yhteisölle määrätään. EU:lta ei puutu senttiäkään.

        Tuo "alvin pimittäminen" on kyllä aivan tuntematon juttu, vaikka näitä asioita seuraankin. Ei liene todellisuutta.

        Heh ... Vähemmästäkin menevät EU:ssa sekaisin , kun lukevat Suomen tavasta järjestellä kauppateitä siten , että valtio perisi tasapuolisen summan veroa sekä yksityisiltä , että yrityksiltä.
        "ELV on ALV ja ELV maksavat vain yksityistuojat , yritksetkin maksavat ELV , mutta voivat vähentää sen kuten ALV laissa on määritelty"

        Kyllä vähemmästäkin menee sekaisin ja epäilys herää , jos ALV aletaan nimittelemään jollain muilla nimillä.
        ELV:hän on Kuikusen Huikan keksintöjä, eikä ihme.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe