Pimeän keskiajan,katolil.jälkeen jolloin synnit sai anteeksi aneita ostamalla. Jumala on antanut eri aikoina herätyksen aikoja.Jokaiseen herätykseen Jumala on sanansa kautta antanut jotain uutta.
Luther- uskon kautta vanhurskauttaminen.
Babtistit- uskovien upotuskaste.
Wesley,ja metodistit-pyhitys/metodi (nosta kätesi merkiksi,halustasi tulla uskoon).
Adventistit- Jeesuksen toisen tulemisen odotus.
Vapaakirkko- seurak.totuus(vain uskovat muodostavat seurak.)
Helluntai-herätys.-ottivat oppiinsa kaikki edelliset-toivat armol.Pyhänh.täyteys,ja kielillä puhumisen.
Nämä herätykset sijoittuvat vajaan 400v.aikavälille. 1500luvulta 1900 luvun alkuun. Herätyksille nimet ovat usein antaneet ulkopuoliset pilkkaniminä.
Onko Jumalan tahto,että nämä liikkeet ovat erillään?. Ei ole. Koska sana tuntee vain yhden seurakunnan, aina sen paikkakunnan mukaan jossa kyseinen seurakunta on. Onko Kristus jaettu? kyllä tänä päivänä on.(yhdessä olisimme voimakkaampia)
Ymmärrän myös sen,että "vanha herätys,ei ole koskaan huolinut uutta sisäänsä,vaikka uusi olisi,niin halunnut.(päin vastoin on nimitelty harha-oppiseksi) jolloin on ollut pakko muodostaa oma liike.
Mutta,se ei ole Jumalan vika vaan ihmisten. Kiinassa on vain yksi uskovien seurakunta (maan-alainen) herätys siellä on valtavaa tosin hengen vaarallista.
Seurak. historia/lahkoutuminen.
24
430
Vastaukset
- ML213
"Katso, Kuningas on hallitseva vanhurskaudessa, ja valtiaat vallitsevat oikeuden mukaan".
Pohtien ihmisen sairauksia ja niiden syntyä tai paranemista, tähän roblematiikkaan on sidoksissa erittäin läheisesti ihmisen alitajuiset tekijät.Ristiriidat.
Jos ihminen on aito "Helluntalainen" "Adventisti" "Jehovan todistaja" "Kirkollinen" jne.., niin nämä tekijät voivat vaikuttaa ihmiseen siten kuin puoluepoliitikassa puolueista/vallantavoittelusta/oikeassa olemisesta tulevat psyykkiset paineet.Nämä paineet mahdollistavat kaatamaan terveenkin miehen ja naisen.
Jumalan seurakunnassa mahdollistuu erittäin, terveyttä aktivoiva tekijä:
"Silloin vanhurskauden hedelmä on rauha, vanhurskauden vaikutus lepo ja turvallisuus iankaikkisesti."
Lepo, jota käytetään tietoisesti/pakollisesti sairauden hoidossa yleensä.Moni uskova on menettänyt tämän levon alitajuisesti, joka näkyy ylireagoimisena "toiseen puolueeseen".- Eki-50
Että,sinulle on myös selvinnyt srk.asia pian uskoon tulosi jälkeen,niin kuin minullekin. Sen verran kiinnostaa,että missä "piireissä olet tullut uskoon,minä olen tullut hell/srk. Oletko joutunut vaikeuksiin näkemyksesi kanssa, yleensä tämä näkemys halutaan(tai ainakin tuntuu niin) tahallisesta käsittää väärin.
- ML213
Eki-50 kirjoitti:

Sen verran kiinnostaa,että missä "piireissä olet tullut uskoon,minä olen tullut hell/srk. Oletko joutunut vaikeuksiin näkemyksesi kanssa, yleensä tämä näkemys halutaan(tai ainakin tuntuu niin) tahallisesta käsittää väärin.
-------
Tulin uskoon kotonani, ja aloin käydä Helluntaiyhteisön kokouksissa, joissa eniten käyn nykyäänkin.Kasteella kävin Helluntaiyhteisössä, jossa minut liitettiin myös jäseneksi.Erosimme muutaman vuoden jälkeen varmsituttuamme näystä,- Jumalan seurakunnasta.
Minulle ei merkitse yhtään minkä yhteisön kokouksesta on kyse.Ainoastaan se merkitsee mitä ja miten puhuja pohtii.
Joo, vaikeuksia on oli siinä mielessä, miten eromme Hellutaiyhteisöstä paljasti ketkä ystävämme oli Jeesukseen uskovia ja ketkä aitoja "Helluntalaisia" eli ystävät harvenivat.
Niin, ihmeellisenä pidänkin sitä miten halveksunnan kohteeksi jouduimme.Jos olisimme liittyneet aivan mihin tahansa yhteisöön/puolueeseen, niin mikään ei olisi ollut vierasta, vaan normaalia.
Mutta, olla kuulumatta mihinkään puolueeseen, niin tämä on vieläkin monelle uskovalle käsittämätön tila.Esim. Paimen "profetoi" puhevikani palautuvan tekoni tähden ja uskosta luopuminen oli täysin varma asia jne..
Just "hanki poikasiin" ja ilman seurakuntaa kulkijaksi verrataan vieläkin.Samoin raatelevaisille susille olemme "herkkupaloja".
Harva uskova ymmärtää todella mikä on Jumalan seurakunta ja miten siihen liitytään.Mutta, olemme perheenä kokeneet ihmeellisen siunauksen ja Jumalan johdatuksen.Olemme erikoisen tyytyväisiä elämäämme. - Eki-50
ML213 kirjoitti:
Sen verran kiinnostaa,että missä "piireissä olet tullut uskoon,minä olen tullut hell/srk. Oletko joutunut vaikeuksiin näkemyksesi kanssa, yleensä tämä näkemys halutaan(tai ainakin tuntuu niin) tahallisesta käsittää väärin.
-------
Tulin uskoon kotonani, ja aloin käydä Helluntaiyhteisön kokouksissa, joissa eniten käyn nykyäänkin.Kasteella kävin Helluntaiyhteisössä, jossa minut liitettiin myös jäseneksi.Erosimme muutaman vuoden jälkeen varmsituttuamme näystä,- Jumalan seurakunnasta.
Minulle ei merkitse yhtään minkä yhteisön kokouksesta on kyse.Ainoastaan se merkitsee mitä ja miten puhuja pohtii.
Joo, vaikeuksia on oli siinä mielessä, miten eromme Hellutaiyhteisöstä paljasti ketkä ystävämme oli Jeesukseen uskovia ja ketkä aitoja "Helluntalaisia" eli ystävät harvenivat.
Niin, ihmeellisenä pidänkin sitä miten halveksunnan kohteeksi jouduimme.Jos olisimme liittyneet aivan mihin tahansa yhteisöön/puolueeseen, niin mikään ei olisi ollut vierasta, vaan normaalia.
Mutta, olla kuulumatta mihinkään puolueeseen, niin tämä on vieläkin monelle uskovalle käsittämätön tila.Esim. Paimen "profetoi" puhevikani palautuvan tekoni tähden ja uskosta luopuminen oli täysin varma asia jne..
Just "hanki poikasiin" ja ilman seurakuntaa kulkijaksi verrataan vieläkin.Samoin raatelevaisille susille olemme "herkkupaloja".
Harva uskova ymmärtää todella mikä on Jumalan seurakunta ja miten siihen liitytään.Mutta, olemme perheenä kokeneet ihmeellisen siunauksen ja Jumalan johdatuksen.Olemme erikoisen tyytyväisiä elämäämme.Joo seurakuntaan synnytään,ei liitytä. Mutta,kun Pyhä henki saa asian kirkastaa,mikään ei sitä näkemystä kaada. Niin kuin,ei sinunkaan kohdalla, vaikka tulisi minkälainen proffeetta pelottelemaan. Juuri noita samoja sanoja on minulle sanottu,kun innostuneena "löydöstäni olen kertonut,mutta kyllä olen hengessäni paljon vapaampi,eikä ole turhia taisteluja,kun en ole paikallisessa srk.käynyt.muualla kyllä aina silloin tällöin.
- ML213
Eki-50 kirjoitti:
Joo seurakuntaan synnytään,ei liitytä. Mutta,kun Pyhä henki saa asian kirkastaa,mikään ei sitä näkemystä kaada. Niin kuin,ei sinunkaan kohdalla, vaikka tulisi minkälainen proffeetta pelottelemaan. Juuri noita samoja sanoja on minulle sanottu,kun innostuneena "löydöstäni olen kertonut,mutta kyllä olen hengessäni paljon vapaampi,eikä ole turhia taisteluja,kun en ole paikallisessa srk.käynyt.muualla kyllä aina silloin tällöin.
Lisäksi tämän asian todeksi eläminen kasvattaa,- ainakin minua.Kun muut ihmiset paikkakunnalla ja täällä netissäkin ajattelevat toisin ja ovat joskus "piikikkäitä", niin tässä tilanteessa koetellaan erittäin tärkeä Raamatun ilmoitus: "Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa".
Esim. Jos kuuluisin Helluntaiyhteisöön, niin monet tilanteet olisi jäänyt kokematta, joissa paljastuu sydämmeni tila.On erikoisen tärkeää ymmärtää, että muut saavat olla riidan haastajia ja rauhan rikkojia, mutta Jumala koettelee meidän uskon.
Luterilaiseen kirkkoon kuuluminen se vasta helpotuksen toisi.95% ihmisitä olisi ystäviä. - Eki-50
ML213 kirjoitti:
Lisäksi tämän asian todeksi eläminen kasvattaa,- ainakin minua.Kun muut ihmiset paikkakunnalla ja täällä netissäkin ajattelevat toisin ja ovat joskus "piikikkäitä", niin tässä tilanteessa koetellaan erittäin tärkeä Raamatun ilmoitus: "Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa".
Esim. Jos kuuluisin Helluntaiyhteisöön, niin monet tilanteet olisi jäänyt kokematta, joissa paljastuu sydämmeni tila.On erikoisen tärkeää ymmärtää, että muut saavat olla riidan haastajia ja rauhan rikkojia, mutta Jumala koettelee meidän uskon.
Luterilaiseen kirkkoon kuuluminen se vasta helpotuksen toisi.95% ihmisitä olisi ystäviä.Että touhu menee ennen pitkää kaavamaiseksi(koska ohjelma on suoritettava) se kangistaa hengellisesti.Kannattaisi monen seurakunnan panna ovet kiinni joksikin aikaa,ja rukoilla herätystä,ja kysellä Herran mielipidettä. Ilman minua ette voi tehdä mitään, näin sana sen ilmoittaa.
- ylifariseus
Eki Jeesuksen rukouksen niin, että pannaan keväällä lampaat ja sudet samaan karsinaan ja lasketaan syksyllä kumpia on enemmän susia vai lampaita.
Jeesus ja antikristus sopivat huonosti yhteen, vaikka antikristus on puettu Jeesusta muistuttavaan asuun, ei Jeesus ja antikristus sovi yhteen.
Jeesus rukoili että he olisivat yhtä totuudessa eikä valheessa, sillä Jeesus on totuus, eikä Hän voi olla yhteydessä antikristuksen kanssa ja hänen kannattajiensa kanssa jotka kumoavat sen minkä Jeesus täytti.
Lakiin ja todistuksiin elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.
Yhtä voi olla vain totuudessa, ei kukaan voi palvella kahta Herraa.- Eki-50
Tekstiä.
- ylifariseus
Eki-50 kirjoitti:
Tekstiä.
Käsitä muutenkaan mitään.
Lain ja evankeliumin suhde toisiinsa on käsittämätöntä Ekille ja muillekkin laittomuuden saarnaajille, jotka uskovat armon riittävän ilman sovitusta synneilleen, joista Jeesus on maksanut täyden lunastushinnan.
Tuolla opilla he julistavat Jeesuksen yhtäläiseksi lain kumoajaksi lusiferin kanssa, joka kumosi käskyt jo taivaassa.
Ainakin minun puolestani Jeesus on täyttänyt lain sen viimeistä piirtoa myöten, eikä vain yhdeksää käskyä vaan kaikki kymmenen ja näin minä voin armosta pelastua Hänen työnsä ansiosta. - Eki-50
ylifariseus kirjoitti:
Käsitä muutenkaan mitään.
Lain ja evankeliumin suhde toisiinsa on käsittämätöntä Ekille ja muillekkin laittomuuden saarnaajille, jotka uskovat armon riittävän ilman sovitusta synneilleen, joista Jeesus on maksanut täyden lunastushinnan.
Tuolla opilla he julistavat Jeesuksen yhtäläiseksi lain kumoajaksi lusiferin kanssa, joka kumosi käskyt jo taivaassa.
Ainakin minun puolestani Jeesus on täyttänyt lain sen viimeistä piirtoa myöten, eikä vain yhdeksää käskyä vaan kaikki kymmenen ja näin minä voin armosta pelastua Hänen työnsä ansiosta.Minähän puhuin seurakunnasta.Mutta adventistithan eivät osaa puhua,kuin laista,ja yksikään sitä teistä,ei täytä,niin kuin Jeesus on sanonut. Sinulla on muuten oikea nimimerkki, vaistoat varmaan itsekin,että olet ylifariseus,ainahan nimimerkki on sellainen,että se istuu omaan persoonaan eihän sitä muuten voisi hyväksyä,lisäksi sinussa lahkohenki joka raamatun mukaan paha-asia,mutta päivistä sanotaan yksi pitää yhden päivän parempana,toinen taas toisen.
- naamioituneena
Eki-50 kirjoitti:
Minähän puhuin seurakunnasta.Mutta adventistithan eivät osaa puhua,kuin laista,ja yksikään sitä teistä,ei täytä,niin kuin Jeesus on sanonut. Sinulla on muuten oikea nimimerkki, vaistoat varmaan itsekin,että olet ylifariseus,ainahan nimimerkki on sellainen,että se istuu omaan persoonaan eihän sitä muuten voisi hyväksyä,lisäksi sinussa lahkohenki joka raamatun mukaan paha-asia,mutta päivistä sanotaan yksi pitää yhden päivän parempana,toinen taas toisen.
adventiksi, vai kuis on?
- Eki-50
naamioituneena kirjoitti:
adventiksi, vai kuis on?
Muuta keksi,kun ei keskustella iän ikuisista "kuivista (Hengellisesti) sapatista,kolmesta enkelistä,sunnuntaista jne.Teidän Amerikan vihkosenne on johdattanut teidät kapeaan hengellisyyteen.
- 321

ILMESTYSKIRJA
Seurakunnan aikakausi
1..luku: Herran ja palvelijansa kohtaaminen. Avainjae on 1:19. Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva, josta 1.luku kertoo siitä mitä on aiemmin tapahtunut Herralle.
2.luku- 3.luku: Tässä kuvataan 7 seurakuntaa, jotka todella olivat ja ovat olemassa. Toisaalta se kuvaa kirkkohistoriallisesti eri jaksoja kirkon historiassa.
-Efesos, alkuseurakunta
-Smyrna, vainottu seurakunta,Rooman aikana, nyt ja tulevaisudessa
-Pergamon srk: sekaannuksen aika,joka johti kirkon maallistumiseen, kirkossa pappien valta alkoi kasvaa
-Tyatiran srk: kyseessä on Katolisen kirkon nousu (Iisebel viittaus Marian palv:aan)
-Sardes: historiallisesti kyseessä on herätysliikkeiden esiinnoususta (mm.Luther)
-Filadelfia. tämä kuvaa veljesrakkausseurakuntaa, joka odottaa Herran tulemusta (mm.vapaat suunnat). Tämä srk on ns. tempaus- eli morsiussrk, joka tekee morsiamen merkin-eli menee häihin. Huom. Ilm. 3:12 ja 21:2
-Laodikea: valtiollinen kirkkolaitos, viimeinen seurakunta, joka tulee jäämään myös väärän profeetan alaisuuteen, kyseessä on ns. ykseyskirkko katolisen kirkon ja paavin alaisuudessa.vrt. luku 13 ja 17. Täältä tulee se suuri valkopukuisten joukko, joka suuresta ahdistuksesta tulee-he ovat marttyyreitä eli veritodistajia, jotka tulevat täyttämään niiden luvun ,Ilm. 6:
Tämän jälkeen sanaa seurakunta ei ilmestyskirjassa enää mainita. Yksittäisiä ja joukko uskovia kylläkin mainitaan monessakin kohdin.
Keskeistä Herran Jeesuksen muistutus srk:ille: MINÄ TULEN PIAN! - !!!!!!!
321 kirjoitti:

Keskeistä Herran Jeesuksen muistutus srk:ille: MINÄ TULEN PIAN!Lisäksi lahkolaisuuden merkkeihin kuuluu se, että
LAHKO SULKEE JÄRJESTELMÄNSÄ JA TOIMINTANSA ULKOPUOLELLE SAMAN
PAIKKAKUNNAN KRISTITTYJÄ
Jumalan seurakunnan toiminta taas sulkee sisäpuolelleen nekin paikkakunnan
kristityt, jotka sulkevat meidät ulkopuolelleen.
Yksi seurakunta Jeesuksen alaisuudessa, paikkakunnittain yhden vanhimmiston
johdossa, on aina ollut Jumalan tahto. Me uskomme sen ja toimimme sen
mukaisesti!
”Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi
järjestämättä, ja että asettaisit, niin kuin minä sinulle määräsin, joka
kaupunkiin vanhimmat” (Tiitus 1:5). - ylifariseus
Eki-50 kirjoitti:
Minähän puhuin seurakunnasta.Mutta adventistithan eivät osaa puhua,kuin laista,ja yksikään sitä teistä,ei täytä,niin kuin Jeesus on sanonut. Sinulla on muuten oikea nimimerkki, vaistoat varmaan itsekin,että olet ylifariseus,ainahan nimimerkki on sellainen,että se istuu omaan persoonaan eihän sitä muuten voisi hyväksyä,lisäksi sinussa lahkohenki joka raamatun mukaan paha-asia,mutta päivistä sanotaan yksi pitää yhden päivän parempana,toinen taas toisen.
Näin minä olen sen aina itsekkin käsittänyt.
Näillä palstoilla on aina pidetty fariseuksia halpoina, enkä minä heistä huonommaksi jää.
Jeesuksestakin sanotaan että Hän ylitti itsensä, fariseusten silmien edessä, mutta Hän oli juuri se mikä Hän sanoi olevansa, Jumalan Poika joka meni maan alimpiin paikkoihin välittämättä siitä mitä Hänestä sanottiin.
Ylifariseus haluaakin tulla enemmän pilkatuksi kuin alifariseukset, jotka arvostelevat toisiaan, näin saadaan mittasuhteet kohdalleen ja niin ovatkin fariseuksien äänet laimenneet näillä palstoilla.
Lahkohenki ei ole minuun koskaan tarttunut, vaan olen aina ollut riippuvainen totuudesta, jonka eri Raamatun painokset ovat eteeni tuoneet Kristuksen vaikutuksesta omaan elämääni.
Sapatin perusta löytyy Paratiisista ja Jeesuksen sanoista, sapatti on annettu ihmistä varten, että ihminen muistaisi luomisen muistomerkin, eikä eksyisi kehitysopin syövereihin.
On vain yksi päivä jonka Jumala on pyhittänyt ihmistä varten ja se on sapatti ja muut päivät ovat arkipäiviä joiden pyhittäminen on osittaen ihmistekoista jolloin voi kohdata Jumalan arkielämässään.
En ole koskaan kuullut Adventistien sanovan täyttävänsä käskyjä, vaan pitävänsä ne.
Autuaita ja pyhiä ovat ne jotka pitävät Hänen käskynsä, sillä Jeesus on täyttänyt ne heidän puolestaan.
Lusiferi tuli kumoamaan Jumalan käskyt jo taivaassa ja te sanotte Jeesuksen tulleen kumoamaan Hänen käskynsä täällä maan päällä ja olemaan lusiferin kanssa yhteistyökumppaneita käskyjen kumoamisessa. - näin...
!!!!!!! kirjoitti:
Lisäksi lahkolaisuuden merkkeihin kuuluu se, että
LAHKO SULKEE JÄRJESTELMÄNSÄ JA TOIMINTANSA ULKOPUOLELLE SAMAN
PAIKKAKUNNAN KRISTITTYJÄ
Jumalan seurakunnan toiminta taas sulkee sisäpuolelleen nekin paikkakunnan
kristityt, jotka sulkevat meidät ulkopuolelleen.
Yksi seurakunta Jeesuksen alaisuudessa, paikkakunnittain yhden vanhimmiston
johdossa, on aina ollut Jumalan tahto. Me uskomme sen ja toimimme sen
mukaisesti!
”Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi
järjestämättä, ja että asettaisit, niin kuin minä sinulle määräsin, joka
kaupunkiin vanhimmat” (Tiitus 1:5).Lahkolaisuuden tunnusmerkit
· LAHKOLLA PITÄÄ OLLA NIMI
· LAHKOLLA PITÄÄ OLLA JÄSENLUETTELO
· LAHKOLLA PITÄÄ OLLA USKONTUNNUSTUS - Eki-50
ylifariseus kirjoitti:
Näin minä olen sen aina itsekkin käsittänyt.
Näillä palstoilla on aina pidetty fariseuksia halpoina, enkä minä heistä huonommaksi jää.
Jeesuksestakin sanotaan että Hän ylitti itsensä, fariseusten silmien edessä, mutta Hän oli juuri se mikä Hän sanoi olevansa, Jumalan Poika joka meni maan alimpiin paikkoihin välittämättä siitä mitä Hänestä sanottiin.
Ylifariseus haluaakin tulla enemmän pilkatuksi kuin alifariseukset, jotka arvostelevat toisiaan, näin saadaan mittasuhteet kohdalleen ja niin ovatkin fariseuksien äänet laimenneet näillä palstoilla.
Lahkohenki ei ole minuun koskaan tarttunut, vaan olen aina ollut riippuvainen totuudesta, jonka eri Raamatun painokset ovat eteeni tuoneet Kristuksen vaikutuksesta omaan elämääni.
Sapatin perusta löytyy Paratiisista ja Jeesuksen sanoista, sapatti on annettu ihmistä varten, että ihminen muistaisi luomisen muistomerkin, eikä eksyisi kehitysopin syövereihin.
On vain yksi päivä jonka Jumala on pyhittänyt ihmistä varten ja se on sapatti ja muut päivät ovat arkipäiviä joiden pyhittäminen on osittaen ihmistekoista jolloin voi kohdata Jumalan arkielämässään.
En ole koskaan kuullut Adventistien sanovan täyttävänsä käskyjä, vaan pitävänsä ne.
Autuaita ja pyhiä ovat ne jotka pitävät Hänen käskynsä, sillä Jeesus on täyttänyt ne heidän puolestaan.
Lusiferi tuli kumoamaan Jumalan käskyt jo taivaassa ja te sanotte Jeesuksen tulleen kumoamaan Hänen käskynsä täällä maan päällä ja olemaan lusiferin kanssa yhteistyökumppaneita käskyjen kumoamisessa."En ole koskaan kuullut Adventistien sanovan täyttävänsä käskyjä, vaan pitävänsä ne.
Tuo on tyypillistä adv.kieroilua,pitäminen,ja täyttäminen on sama asia. Lahkohenki on tosi-asia kohdallasi se on väistämätönta fariseukselle,samoin rakkaudettomuus muita kristittyjä kohtaan.Jeesus,ei antanut mitään arvoa UT että joku päivä olisi parempi,kuin toinen.Ajattelen,että sapatti kiihkoilijoitten elämä menee hukkaan,vihollinen on saanut kierottua heidät tois arvoisiin asioihin. Väärän profeetan E G Whiten henki ohjaa adv.raamatun tutkistelua. - ylifariseus
Eki-50 kirjoitti:
"En ole koskaan kuullut Adventistien sanovan täyttävänsä käskyjä, vaan pitävänsä ne.
Tuo on tyypillistä adv.kieroilua,pitäminen,ja täyttäminen on sama asia. Lahkohenki on tosi-asia kohdallasi se on väistämätönta fariseukselle,samoin rakkaudettomuus muita kristittyjä kohtaan.Jeesus,ei antanut mitään arvoa UT että joku päivä olisi parempi,kuin toinen.Ajattelen,että sapatti kiihkoilijoitten elämä menee hukkaan,vihollinen on saanut kierottua heidät tois arvoisiin asioihin. Väärän profeetan E G Whiten henki ohjaa adv.raamatun tutkistelua.Myös sitä mieltä, että kumoaminen ja täyttäminen ovat lain kohdalla sama asia, joka voidaan kumota joko kokonaan tai osittain.
Kaikki pyrkivät pitämään Jumalan käskyjä, niinkuin maallinen lakikin vaatii, mutta vain yksi pystyy ne kaikki täyttämään Jeesus Kristus.
Huomaa, että ne eivät ole sama asia, mutta jokainen pystyy kumoamaan ne ja teidän mielestänne Jeesus on kumonnut kaikki käskyt, vaikka Hän tuli ne täyttämään ja vahvistamaan ja olemaan voimassa iankaikkisesti.
"Raamattu v. 1903 Ilm. 22:14" Autuaat ovat ne, jotka Hänen kaskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
Jeesus ei meitä kumottujen käskyjen perusteella pelasta enempää kuin lusiferikaan, joka sen teki jo taivaassa.
Joh. 5:18 Siinähän se on teidän uskonne perusta, jossa te panette Jeesuksen lain rikkojaksi väärin perustein, sillä se oli Juutalaisten mielipide asiasta. - Eki-50
ylifariseus kirjoitti:
Myös sitä mieltä, että kumoaminen ja täyttäminen ovat lain kohdalla sama asia, joka voidaan kumota joko kokonaan tai osittain.
Kaikki pyrkivät pitämään Jumalan käskyjä, niinkuin maallinen lakikin vaatii, mutta vain yksi pystyy ne kaikki täyttämään Jeesus Kristus.
Huomaa, että ne eivät ole sama asia, mutta jokainen pystyy kumoamaan ne ja teidän mielestänne Jeesus on kumonnut kaikki käskyt, vaikka Hän tuli ne täyttämään ja vahvistamaan ja olemaan voimassa iankaikkisesti.
"Raamattu v. 1903 Ilm. 22:14" Autuaat ovat ne, jotka Hänen kaskynsä pitävät, että heidän voimansa elämän puussa olisi, ja he porteista kaupunkiin sisälle menisivät.
Jeesus ei meitä kumottujen käskyjen perusteella pelasta enempää kuin lusiferikaan, joka sen teki jo taivaassa.
Joh. 5:18 Siinähän se on teidän uskonne perusta, jossa te panette Jeesuksen lain rikkojaksi väärin perustein, sillä se oli Juutalaisten mielipide asiasta.Sillä mitä tulee uustestamentilliseen seurakuntaan, on sapattikäsky sille yhtä vähän annettu kuin kumottukaan. Sitä ei ole olemassa, eikä koskaan ole ollutkaan.
AAmen! - Eki-50

AAmen! - ylifariseus
Eki-50 kirjoitti:
Sillä mitä tulee uustestamentilliseen seurakuntaan, on sapattikäsky sille yhtä vähän annettu kuin kumottukaan. Sitä ei ole olemassa, eikä koskaan ole ollutkaan.
AAmen!Vanhantestamentin täyttymys ja sieltä löytyy kaikki käskyt sekä esikuvallisena että täytettynä.
Ainoastaan ne käskyt ja lait säädöksineen jotka esikuvallisena eli varjona viittasivat Kristuksen sovitustyöhön kumoutuivat ristillä.
Samalla teolla kymmenen käskyä tulivat täytetyksi ja vahvistetuksi Kristuksessa.
Eivät kymmenen käskyä olleet Mooseksen lakeja, vaan Jumalan antamat käskyt Moosekselle ja niihin kuului myöskin sapatti käsky.
Jos luulet Jeesuksen tulleen kumoamaan antamansa lain taulut jotka ovat ikuiset ja muuttamattomat, niin uskot Jeesuksen olleen yhteistyössä lusiferin kanssa kumoamassa kymmentä käskyä.
Jeesus sanoo: Älkää luulko, että Minä olen tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, en Minä ole tullut kumoamaan vaan täyttämään lain.
Juuri siitä syystä lusiferi heitettiin alas taivaasta, että hän nousi taivaassa Jumalan tahtoa vastaan, joka ilmenee Hänen käskyissään, mitä varten puolustatte lusiferia hänen noustessaan Jumalan tahtoa vastaan, joka ilmenee Jumalan antamassa kymmenessä käskyssä.
Kumpaa Herraa sinä palvelet tyhjäksi tehdyillä lain tauluilla?. - Eki-50
ylifariseus kirjoitti:
Vanhantestamentin täyttymys ja sieltä löytyy kaikki käskyt sekä esikuvallisena että täytettynä.
Ainoastaan ne käskyt ja lait säädöksineen jotka esikuvallisena eli varjona viittasivat Kristuksen sovitustyöhön kumoutuivat ristillä.
Samalla teolla kymmenen käskyä tulivat täytetyksi ja vahvistetuksi Kristuksessa.
Eivät kymmenen käskyä olleet Mooseksen lakeja, vaan Jumalan antamat käskyt Moosekselle ja niihin kuului myöskin sapatti käsky.
Jos luulet Jeesuksen tulleen kumoamaan antamansa lain taulut jotka ovat ikuiset ja muuttamattomat, niin uskot Jeesuksen olleen yhteistyössä lusiferin kanssa kumoamassa kymmentä käskyä.
Jeesus sanoo: Älkää luulko, että Minä olen tullut lakia ja profeettoja kumoamaan, en Minä ole tullut kumoamaan vaan täyttämään lain.
Juuri siitä syystä lusiferi heitettiin alas taivaasta, että hän nousi taivaassa Jumalan tahtoa vastaan, joka ilmenee Hänen käskyissään, mitä varten puolustatte lusiferia hänen noustessaan Jumalan tahtoa vastaan, joka ilmenee Jumalan antamassa kymmenessä käskyssä.
Kumpaa Herraa sinä palvelet tyhjäksi tehdyillä lain tauluilla?.Mutta siunausta sinulle,ja hyvää loppukesää.
- 123
Eki-50 kirjoitti:
Sillä mitä tulee uustestamentilliseen seurakuntaan, on sapattikäsky sille yhtä vähän annettu kuin kumottukaan. Sitä ei ole olemassa, eikä koskaan ole ollutkaan.
AAmen!MIKÄ ON PAIKALLISSEURAKUNTA?
Puhuessamme paikallisesta Jumalan seurakunnasta tarkoitamme kaikkia samalla paikkakunnalla olevia Jumalan pyhiä, Kristuksen ruumiin jäseniä, jotka kuitenkin ovat yhtä seurakuntaa kaikkien aikojen kaikilla paikkakunnilla olevien Jeesukseen uskovien kanssa.
Esimerkiksi Turun kaupungissa olevat uskovaiset ihmiset ovat Turun PAIKALLISSEURAKUNTA eli yksi Jumalan seurakunta Turussa, osa maailmanlaajuista Kristuksen ruumista.
Jumalan seurakunta on paikallisesti kuten maailmanlaajuisestikin ”Jumalan perhe” (Efes.2:19-22).
Paikallista seurakuntaa ei pidä hajottaa minkäänlaisilla asioilla, opeilla, työnäyillä, nimityksillä tai tunnustuksilla.
Jokaisen uskossa olevan turkulaisen tunnustus tulee olla, että hän kuuluu tähän yhteen Turussa olevaan Jumalan seurakuntaan. Samoin on siis laita Sinunkin paikkakunnallasi. HUOM!
Raamatullinen paikkakuntajako ei tietenkään sulje toiminnan ulkopuolelle naapurikuntien uskovia. Kaikkien Kristuksen ruumiin jäsenten tulee toimia yhdessä. Raamattu ei tunne käsitettä ”itsenäinen” paikallisseurakunta. Tällä tarkoitan sitä, että Seurakuntalaiset paikallisellakaan tasolla eivät saa pystyttää raja-aitoja ympärilleen. Ei ole olemassa erikseen yleismaailmallista ja paikallista Kristuksen ruumista. On vain ”Yksi ruumis” (Efes. 4:4). Lahkoaitojen rakentaminen uskovien välille on synti Jumalaa vastaan. – Lahkot ovat lihan tekoja (Gal. 5:19-21). –
Seurakunta on yksi kokonaisuus. Lahko on siitä erottautuva eriseura. Paikallinen seurakunta taas ei ole lahko, vaan on seurakunta, yhden maailmanlaajuisen kokonaisseurakunnan haaraosasto. Se on kunkin paikkakunnan näkyvä ”lampunjalka” (Ilm. 1:11-12,20). Raamattu ei tunne käsitettä ”näkymätön seurakunta”.
Mikäli samalle paikkakunnalle järjestetään kaksi paikallista seurakuntaa, on toinen niistä lahko. -Yleisesti asiaintila vielä on sellainen, että jokaisella paikkakunnalla on pelkästään lahkoja.
Nyt tuleekin alkaa järjestää Jumalan seurakunnan toimintaa jokaiselle paikkakunnalle. - ihmisopit.
123 kirjoitti:
MIKÄ ON PAIKALLISSEURAKUNTA?

Nyt tuleekin alkaa järjestää Jumalan seurakunnan toimintaa jokaiselle paikkakunnalle.lahkolaisuudessa pysytellään omassa ryhmässä, eikä juuri saarnata oman seurakuntansa ulkopuoleella jossa juuri pääasiassa raamatun mukaan kuuluisi.lahkolaisuudessa pelotellaan ihmisiä uhkakuvilla, jotka eivät ole todellisia, eikä luoteta ihmisiin,ei omiin eikä toisiin, kuten ei myöskään Jumalaan.Lahkolaisuudessa tehdään lukkoon lyötyjä ihmisoppeja ja asetetaan niitä sitten jäseniensä kannettavaksi,ja parannuksen teko, vääristä asioista tai virheistä on sitten ylivoimaisen vaikeaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614267Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653477Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541812Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251698Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981439Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133945Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235862en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115848Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18839