Haluan hieman puolustaa silikonit omistavia henkilöitä. Kuulostaa tosi hämmästyttävältä, että ihmisiä voidaan yleistää "bimboiksi" tms. sen perusteella, onko heillä silikonirinnat.
Kerronpa oman tarinani. Itse olen ollut aina lihaksikas ja täysin rinnaton. En siis omistanut edes AA-kuppia. Vannon, etten olisi silikoneja haaveksinut, jos olisi ollut edes AA-kuppi. Itsetuntoni oli todella heikko, kärsin rinnattomuudestani, en tuntenut olevani kokonainen.
Sitten 19-vuotiaana otin implantit. Enkä ole niitä katunut. Miehet ovat sanoneet että kivan näköiset ovat, vaikka en heidän mielestään olisi niitä tarvinnutkaan. (Eivätpä olleet nähneet rintojani enne implantteja!)
Itse pidän rinnoistani, koska minun ei tarvitse enää häpeillä itseäni, olen vapautunut samalla häpeästä! Ja se on nostanut elämänlaatuani. saanpahan kerrankin tuntea millaista on kun on rinnat!
Minä harkitsin leikkausta murrosikäisestä lähtien. Puntaroin sitten, onko leikkaus todella sen väärti, tarvitsenko sitä oikeasti. Ja tähän tulokseen tulin.

Vastaukset 9
Vanhimmat
Missä otatit ja koska? kuka leikkasi?
Suosittelen seuraavia kirurgeja:
Stephen Dietz
Jussi Rintamäki
Vinkki: Suunnittele erittäin tarkkaan sopivasti muotoiltu ja oikean kokoinen implantti. Hankalaa jos hyvin laiha ihminen.
että olen aina ollut pienirintainen ja siihen tyytyväinen. En ole koskaan ihannoinut isoja rintoja ja esim Lolan taso laski huimasti kun hän otti silikonit.
En ole näin ollen myöskään kiinnostunut miehistä, jotka ihailevat isoja rintoja. Mielenkiintoni loppuu heti, jos esim netissä mies kysyy, onko sulla C-kuppi ja minihame. Arvoni ovat niin toisenlaiset, ettei tutustumista kannata jatkaa, loppu siitä tulisi kuitenkin.
Tämä on tosi. Jos olisin halunnut isot rinnat, olisin ottanut implantit. Olen tehnyt muutamia leikkauksia.
Eli tämä oli tällainen toisinajattelijan mielipide. Sallittaneen täällä tällainenkin.
Niin. En itsekään harkitsisi rintaleikkausta, jos minulla olisi pienet rinnat.
Ehkä leikkauksen avulla saan sellaiset itsekin.
Lola ei tosiaan tarvinnut implantteja minunkaan mielestäni.
paksut reidet ja sääret, nyt on enemmän synkassa keskenään kun rouva on niin paljon vielä lihonutkin. Yläkroppa olisi nyt aika pieni - ikävä kyllä naiset lihoo sieltä mistä ei pitäis eli jos on paksut sääret, ne muuttuu aina vain paksummiksi sen sijaan että esim rinnat kasvaisivat...
Ja taas sitä kuulee, mitä stereotypioita silikoni-implanteista laittaneista naisita on. "C kuppi ja minihame"
Ensinnäkin, olen samaa mieltä kanssasi, että en todellakaan kiinnostu miehistä jotka haluavat isoja rintoja ja minihametta.
Kuten sanottua, olin täysin rinnaton ennen implantteja, ja halusin pienet rinnat. Nyt kuppikoko on A-B, ja välillä tuntuu liian isoilta!
Eikä kukaan kuka katsoo mua ajattele että mulla olisi isot rinnat. Ne näyttää hyvin normaaleilta. Olen tyytyväinen.
Ja ei nyt millään pahalla, mutta mitkäköhän ne sun toisenlaiset arvot on, jos kerran olet tehnyt "muutamia leikkauksia". Hih.
todella kiva että olet tyytyväinen tekemääsi päätökseen! oli varmasti oikea:) ymmärrän hyvin.Itsellänikin on harkinnassa implantit,rahatilanne vain ei meinaa sallia.