paholainen riehuu

tällä palstalla

valitsemiensa apulaisten avulla adventisteja ja joitain ei-adventisteja vastaan. Näin näyttää olevan aina, kun sapatti lähestyy. Perkele vihaa totuutta ja siten myös pyhää sapattia. Eipä ihme, että täällä räyhätään yhä kovempaa, että "adventisti on perkele, adventisti on perkele". Niin ne huusivat Jeesuksellekin pari vuosituhatta sitten sanoen "Jeesus on perkele, Jeesus on perkele". Sama kiihkon ja vainon henki ajaa näitä tämän palstan räyhääjiä yhä syvemmällä syntiin, täyttämään herransa perkeleen tahtoa. Surullista. Heidän loppunsa on kadotus elleivät tee parannusta.

Kuulkaa siis, mitä Herra sanoo sanassaan, te pilkkaajat.

Jes. 66:4 "Kun minä kutsuin, kukaan ei vastannut, kun minä puhuin, kukaan ei kuunnellut. Te teitte sitä, mikä on väärää minun silmissäni, ja aina valitsitte sen, mikä on vastoin minun tahtoani."

ja adventisteille ja Herraa palveleville ei-adventisteille sanon rohkaisuksi tämän.

Jes. 66:5 "Kuulkaa Herran sana, te, jotka olette arkoja minun sanani alla: - Teidän veljenne sanovat, nuo, jotka ovat teitä vihanneet ja jotka ovat sysänneet teidät syrjään minun nimeni tähden: "Osoittakoon Herra kirkkautensa, sittenpä saamme ihmetellä teidän iloanne!" Mutta he joutuvat häpeään."

8

272

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyllyydestä

      Suu puhuu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!.

      • siksi kirjoitin

        mitä kirjoitin. Heidän suunsa puhuu nimen omaan sydämen kyllyydestä. Sieltä lähtevät kaikki heidän saastaiset herjansa. Oikein on Pietari heistä kirjoittanut.

        2Piet. 2:2-3 "Heidän irstasta menoaan lähtevät monet seuraamaan, ja näiden takia totuuden tie tulee häväistyksi. Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän tuhonsa odottaa heitä."


      • näenkään?
        siksi kirjoitin kirjoitti:

        mitä kirjoitin. Heidän suunsa puhuu nimen omaan sydämen kyllyydestä. Sieltä lähtevät kaikki heidän saastaiset herjansa. Oikein on Pietari heistä kirjoittanut.

        2Piet. 2:2-3 "Heidän irstasta menoaan lähtevät monet seuraamaan, ja näiden takia totuuden tie tulee häväistyksi. Ahneudessaan he pyrkivät käyttämään teitä hyväkseen esittämällä tekaistuja tarinoita. Mutta heille muinoin langetettu tuomio on yhä voimassa, heidän tuhonsa odottaa heitä."

        Ettäs kehtaat, onko ellenin kirjoitukset mielestäsi tekaistuja tarinoita, olkoon sitten! Totuuden tietä eteenpäin!


      • kirjoitin
        näenkään? kirjoitti:

        Ettäs kehtaat, onko ellenin kirjoitukset mielestäsi tekaistuja tarinoita, olkoon sitten! Totuuden tietä eteenpäin!

        adventistien pilkkaajista, en Ellen Whiten kirjoituksista.


      • kirjoitit
        kirjoitin kirjoitti:

        adventistien pilkkaajista, en Ellen Whiten kirjoituksista.

        ”Todella kääntyneellä ihmisellä ei ole mitään halua ajatella toisten vikoja tai puhua niistä. Hänen huulensa ovat pyhittyneet ja Jumalan todistajana hän todistaa siitä, miten Kristus on muuttanut hänen sydämensä… Vain ne astuvat sisälle taivaaseen, jotka ovat voittaneet kiusauksen ajatella ja puhua pahaa.” — Sons and Daughters of God, s. 348.


      • Malcolm Hedding
        näenkään? kirjoitti:

        Ettäs kehtaat, onko ellenin kirjoitukset mielestäsi tekaistuja tarinoita, olkoon sitten! Totuuden tietä eteenpäin!

        seuraavat, vaikka puhuvat Jeesuksen seuraamisestaan suurella äänellä.

        Taitaakin olla pelkkää puheen pälätystä se Jeesuksen seuraaminen.


      • totesin tosiasian
        kirjoitit kirjoitti:

        ”Todella kääntyneellä ihmisellä ei ole mitään halua ajatella toisten vikoja tai puhua niistä. Hänen huulensa ovat pyhittyneet ja Jumalan todistajana hän todistaa siitä, miten Kristus on muuttanut hänen sydämensä… Vain ne astuvat sisälle taivaaseen, jotka ovat voittaneet kiusauksen ajatella ja puhua pahaa.” — Sons and Daughters of God, s. 348.

        tämän palstan kirjoittelijoista pahan puhumista?


    • Israelin Jumalaa

      Matt. 12:32
      Ja jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, niin hänelle annetaan anteeksi; mutta jos joku sanoo jotakin Pyhää Henkeä vastaan, niin hänelle ei anteeksi anneta, ei tässä maailmassa eikä tulevassa.

      RAKAS JERUSALEM

      Jes. 62:6
      Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat; älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte Herraa, älkää itsellenne lepoa suoko.


      Dan. 9:25
      Ja tiedä ja käsitä: siitä ajasta, jolloin tuli se sana, että Jerusalem on jälleen rakennettava, voideltuun, ruhtinaaseen, asti, on kuluva seitsemän vuosiviikkoa; ja kuusikymmentäkaksi vuosiviikkoa, niin se jälleen rakennetaan toreinensa ja vallihautoinensa, mutta keskellä ahtaita aikoja.

      Joel. 3:17
      Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka asun Siionissa, pyhällä vuorellani. Ja Jerusalem on oleva pyhä, ja vieraat eivät enää kulje sen läpi.

      Joel. 3:20
      Mutta Juuda on oleva asuttu iankaikkisesti ja Jerusalem polvesta polveen.



      Herra ei hylkää Daavidin jälkeläisiä - Jer 33:14-21 :

      14 "Aika tulee", sanoo Herra, "jolloin minä täytän Israelin ja Juudan heimoille antamani lupauksen. [Jer. 29:10]
      15 Kun se aika koittaa, Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Hän saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. [Jes. 16:5; Jer. 23:5]

      16 Niinä päivinä Juuda saa avun, ja Jerusalem elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: 'Herra on meidän vanhurskautemme'." [Jes. 1:27; Jer. 23:6]
      17 Näin sanoo Herra: "Aina on Israelin valtaistuimella istuva Daavidin jälkeläinen, [2. Sam. 7:16]
      18 ja aina tuovat leeviläiset papit minulle polttouhreja ja ruokauhreja ja valmistavat minulle teurasuhrit."

      19 Jeremialle tuli tämä Herran sana:
      20 "Näin sanoo Herra: Minä olen tehnyt liiton päivän ja yön kanssa, antanut niille säädökseni, ja niin ne tulevat ja menevät ajallaan. Yhtä mahdotonta kuin teidän on rikkoa tätä liittoani,
      21 yhtä mahdotonta on se, että minun liittoni palvelijani Daavidin kanssa rikkoutuisi. Minä olen luvannut, että hänen valtaistuimellaan aina hallitsee hänen jälkeläisensä. Rikkoutua ei voi myöskään minun liittoni leeviläisten pappien kanssa, jotka toimittavat minulle palvelusta.


      Herra ei unohda Siionia - Jes 49:14-20 :

      14 Siion sanoo: "Herra on minut hylännyt, Jumalani on minut unohtanut!" [Jes. 40:27]
      15 -- Unohtaako äiti rintalapsensa, unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää? Vaikka hän unohtaisikin, minä en sinua unohda.

      16 Käsieni ihoon minä olen sinut piirtänyt, ja niin sinun muurisi ovat aina silmieni edessä.
      17 Jo rientävät sinun rakentajasi tänne, sinun repijäsi ja raastajasi pakenevat pois.
      18 Katsahda ympärillesi, Siion, niin näet: he kokoontuvat yhteen, he tulevat luoksesi kaikki! Niin totta kuin elän -- näin sanoo Herra -- sinä saat pukea heidät yllesi kuin korun, kuin morsian saat kietoa heidät käädyiksesi. [Jes. 60:4]

      19 Sinun talosi olivat raunioina ja peltosi autioina, koko maasi oli hävitetty. Nyt se tulee asukkailleen ahtaaksi! Sinun ahnaat raastajasi kaikkoavat.
      20 Lapsesi luulit jo menettäneesi, mutta saat vielä kuulla, kuinka he sanovat toisilleen: "Täällä on ahdasta, siirry vähän, että minäkin mahdun asumaan." [Jes. 51:2]

      Joh. 15:15
      En sano teitä enää palvelijoiksi, sillä palvelija ei tunne isäntänsä aikeita. Minä sanon teitä ystävikseni, olenhan saattanut teidän tietoonne kaiken, minkä olen Isältäni kuullut.

      Israelin ystävä = Israelin Jumalan ystävä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      415
      1017
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe