Suomessa on Euroopan alhaisimpiin kuuluva 15 vuoden ikäraja raha-automaattien ja muiden uhkapelien pelaamiselle.
Sosiaali- ja terveysministeriö on asiasta häpeissään ja haluaa ehkäistä ongelmapelaamisriippuvuuden syntymistä ja lapsena (milloin nämä pahimmat riippuvuudet muissakin päihteissä syntyvät), ja nostaa ikärajan 18 vuoteen.
RAY ja Veikkaus ovat kuitenkin vastustaneet asiaa, koska heille oma perse ja rahanlähteet ovat tärkeintä, lasten riippuvuuksista viis.
Hedelmäpekielto alle 18-vuotiaille
RAY vastustaa, samoin Veikkaus
1
165
Vastaukset
- Suomessa ainakaan
Nimenomaan hedelmäpelit ja vastaavat raha-automaatit ovat peliriippuvuuksien aiheuttajana ylivoimaisesti pahimmat. Siksi lähes kaikissa EU-maissa niiden ikärajat ovat 18 vuotta.
Lisäksi ne sijoitetaan kaikkialla muualla, paitsi Suomessa, Norjassa ja Islannissa tarkasti valvottuihin pelisaleihin, jotteivät alaikäiset pääse niitä pelaamaan.
Hesarin testissä ilmeni, kuten varmasti kaikki tiesivätkin, että hyvinkin nuorten lasten on helppo pelata Suomessa hedelmäpelejä, ilman että pelien pitäjät paskaakaan välittävät asiasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2624303Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653506Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1551829Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251714Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2991447Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?133957Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18865Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235864en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115855