Bush vähensi veroja, mutta USA:n verotulot

kasvavat

USA:n presidentti Bush vähensi amerikkalaisten veroja useaan otteeseen, mutta siitä huolimatta USA:n verotulot kasvavat ja USA:n budjettivaje on
vähentynyt 34 prosenttia.

Siis, kun valtio vähentää työn verotusta, sen tulot kasvavat, sillä verojen väheneminen kannnustaa työn tekemiseen, mikä tuo lisää tuloja valtiolle. Ja kaikki hyötyvät.

5

228

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iha hyvä

      Muttakun yhdysvalloissa ei käytännössä ole mitään kunnollista valtiota, josta kaikki hyötyisivät. Poliisi ja armeija ovat ainoat valtion palvelut sielläpäin. Ja niitäkin yksityistetään kovaa vauhtia.

      • luonnollisesti.

        Joten näemme yksityistämisen hedelmät amerikassa kypsempinä kuin missään muualla.

        Tätä tarkkaillen saamme tietoa yksityistämisen vaikutuksista niin hyvässä kuin pahassakin.


      • lisäksi ovat

        toki tuhannet julkiset koulut ja sairaalat - tätä ei ollenkaan näytetä muistettavan.


      • Mies40

        Kysymys on siitä tuottaako veroinakerätty raha paremmin kuin jos sitä ei kerätä.
        Tässä tapauksessa veroprosenttia on laskettu, mutta siitä huolimatta valtio saa enemmän rahaa veroina.


    • Grustnij

      Liittovaltion verotulot ovat olleet roimasti alle alkuperäisten odotusten.
      Vuonna 2001 Bushin hallinto arvioi vuoden 2006 verotulojen olevan 2 biljoonaa dollaria enemmän kuin mitä itseasiassa oli.

      Budjettivajeen piti olla vuonna 2006 500 miljardia dollaria plussalla, nyt ollaan miinuksella noin 300 miljardia. Bushin hallinto siis juhlii 800 miljardin dollarin arviointivirhettä.

      Uusien työpaikkojen määrä on ennätysalhainen, talouskasvu ja investoinnit vähäistä.

      Vuoden 2001 veronalennusten jälkeen mediaanitulo on pudonnut vuosi vuodelta ja vuoden 2003 alennusten jälkeen reaalipalkat ovat pudonneet.

      Kongressin tutkimusten mukaan veronalennusten positiivisista vaikutuksista ei ole mitään todistetta tähän mennessä ja verokomitea totesi vuoden 2003 alennusten johtavan talouskasvun heikkenemiseen.

      Valtiovarainministeriön tutkimuksen mukaan veronalennuksista saatu mahdollinen lisäraha on alle 10% siitä, mitä ne liittovaltiolle maksavat.

      80-luvun alussa suurituloisten marginaaliveroa pudotettiin, talouskasvun ollessa kahden prosentin luokkaa - verotulot kasvoivat 1,7%.

      90-luvulla marginaaliveroa korotettiin, talouskasvun ollessa edelleen 2% - verotulot kasvoivat 3,5%.

      Arvio vuosille 2000-2011: talouskasvu n. 2%, verotulojen kasvu 0,8%.

      Myös seuraavanlaista selitystä on tarjolla: kokonaistalous ei ole kasvanut merkittävästi, mutta tulonjako on muuttunut niin, että suuryritykset ja rikkain väestö saa enemmän ja tyypillinen palkansaaja vähemmän ja koska suuryrityksiä ja rikkainta väestönosaa verotetaan korkeammalla prosentilla, verotulot kasvavat. Lisätekijänä tietysti myös keskiluokan kiristynyt verotus.

      Jopa Bushin omat veroasiantuntijat ovat sitä mieltä, että valtion tulot vähenevät veronalennusten myötä.


      Ei taida pitää tuo teoriasi veronalennuksista paikkaansa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      89
      2523
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1403
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      933
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      103
      799
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe