Talous kasvaa. Sen täytyy kasvaa. Jopa Suvi-Anne Siimes päätyi aikoinaan taloudellista kasvua kehumaan. Mutta ongelma on tämä: Kuinka kasvaa rajattomasti rajallisessa maailmassa? Eikö olisi tarpeen miettiä kaikki uudelleen? Eivätkö ne, jotka kannattavat luonnonsuojelua, mutta silti myös luonnonongelmia tuottavaa taloudellista kasvua, puhu itsensä pussiin!
Ja vasemmisto on hylännyt aatteensa. Jopa marxilainen traditio pyrkii irroittautumaan "taloudellisen perustan" ajatuksesta. Niin työväenliike kuin marxilainen teoriakin sanoutuvat irti perusteistaan. Mutta onko vasemmistoliiton uskottavuuskriisin taustalla todellakin Neuvostoliiton ja reaalikommunismin perikato vaiko marxismin itsensä munattomuus? Tavallisella ihmisellä on valittavana, osallistuuko hän rajattomaan kasvuun vai heittäytyykö vaikka työttömäksi, vetäen näin osaltaan maailmantaloutta lamaan.Usa:n asuntoluotot on yksi esimerkki markkinoiden rajallisuudesta ja jos velkoja ei makseta korot nousevat ja joku ne silti maksaa.
Kun Neuvostoliitto hajosi,kokonaisvaltainen suunnittelu osoitti voimattomuutensa. Suomi oli rinta rottingilla, kun näki miten Eestin oli käynyt suunnitelmataloudessa, miten Nokia alkoi vetää ja miten valtionyhtiö Sonera ponkaisi maailman kartalle.Mutta miten kävi!Pitää olla realisti ja silloin kun osakkeiden hinnat ovat ylim-millään olisi syytä myydä osa pois.Ahneella on paskainen loppu.
Me vastustamme alihankintaketjuja, monikansallisuutta, pätkätyötä, tietokoneita, standardointia, julkisten palveluiden kilpailuttamista ja montaa muuta, mikä on osoittanut mahtinsa 90-luvun lopulla ja on nostanut ellei Suomen suosta, niin ainakin olkapäihin asti. Elämme aikaa, jossa häntä heiluttaa koiraa.
On huomattava että EU perustettiin vastavoimaksi Aasian ja USA:n kasvavalle talousmahdille. Moni pitää EU:ta jonain orjaorganisaationa, mutta sitähän se ei ole. EU:sta on tullut valtavasti ohjeistusta, joka on vapauttanut toimialoja kilpailuun ja murtanut monopoleja ja kartelleja.
Esimerkiksi NL:ssä ei ollut taloudellista kasvua 10-15 vuoteen ennen luhistumista.Kasvun avulla rahoitetaan uudistukset, jotka ovat välttämättömiä kilpailukyvyn kehittymiselle.
Eurooppa ei ole pystynyt luomaan uusia kaupallisia työpaikkoja viime sodan jälkeen. Suuret ikäluokat rekrytoitiin julkiseen hallintoon. USA on ollut ainoa valtio, joka on pystynyt syynnyttämään uusia tuotannollisia työpaikkoja kasvavalle väestölle. Näin sanottiin jossain arvostetussa raportissa.
Tällä hetkellä länsi-Eurooppa elää kapitalismin ja merkantilismin hengessä. Kauppaa vapautetaan ja markkinat saavat osoittaa voimansa. Maiden välillä ei enää ole esteitä. Mikään poliittinen puolue ei vastusta tätä kehitystä. Kukaan ei marssi työttömien puolesta. USA:n vapaa talous on nyt meille kiiltokuva. Se on osoittanut innovaatiokykynsä sosialismia niin myös Aasin talousmahtia vastaan.
Julkisen talouden osuutta pitäisi supistaa.Suuret ikäluokat poistuvat työmarkkinoilta. Siihen menee 5-7 vuotta aikaa. Tämä suurta puolikuuroa porukkaa ei voi enää kouluttaa muuhun ammattiin. Ammattitaitovaatimukset ovat kaikkialla sellaiset, että ammatista toiseen siirtyminen on vaikeaa.
Monilla yrityksillä ei enää ole kotimaata. On vain globaalien sijoittajien pääomaa. Tuotantoa siirretään sinne, missä se syntyy halvimmalla. Tämä kuitenkin vaatii maalta järjestäytyneet olot, ettei tehtaita parin vuoden päästä olla sosialisoimassa eikä ryöstämässä. Maassa pitää olla myös hyvä peruskoulutusjärjestelmä.Pääomaa siirrellään kuin nappuloita shakissa.
Miljoonat ihmiset ovat osallistuneet maailmanlaajuisiin mielenosoituksiin sotaa ja kapitalistista globalisaatiota vastaan. Kuinka voimme sulattaa nämä taistelut yhteen, Alex Callinicos kysyy.Monet mielenosoittajat ymmärtävät, että ongelma on paljon syvemmällä kuin George W. Bushissa ja Tony Blairissa. Jotkut liberaalit saattavat kaihota Bill Clintonin presidenttikauteen. Kuitenkin kenraali Wesley Clark, demokraattien presidenttiehdokkaista Clintonia lähin, johti Nato-joukkoja, jotka pommittivat Jugoslavian tottelemaan Clintonin käskyjä 1999. Maailmaa hallitsee terve kapitalismi.Vaikka WTO:n kokous Meksikon Cancunissa romahti epäjärjestyksessä Usa ja Eu ovat ainoat toimijat,jotka saavat köyhien maiden kansantaloudet modernisoitumaan.
Monet aktivistit ymmärtävät nyt nämä eri kysymysten väliset yhteydet. Nähdä amerikkalaisyhtiöiden, kuten Bechtel ja Halliburton, saavan sopimukset Irakin jälleenrakentamiseksi ja demokratisoituminen ja tasa-arvo ovat kohta tosiasiaa Irakissa.
Nämä yhteydet johtuvat siitä seikasta, että me elämme saman maailmanjärjestelmän, kapitalismin, alaisuudessa. Kapitalismin tärkein liikevoima on taloudellinen – ja demokraattinen tukostavoite. Näiden mottona on valtava tulos miltei miljardin palkkatyöläisen työstä. Järjestelmä muokkaa jatkuvasti itseään löytääkseen parhaat mahdollisuudet kouluttaa ja motivoida näitä työläisiä. Muutaman viime vuoden aikana läntiset monikansalliset yhtiöt ovat esimerkiksi terveellisesti investoineet Kiinaan kehittääkseen sen valtavaa tulevaisuuden työvoimakapasiteettia.. Kapitalismia tietysti liikuttaa myös kilpailu.Ne ovat yhdistyneet ja uusliberalismin tie kohti kolmatta maailmaa ja entisen itäblokin maille, USA ja EU ja Kiina tekevät yhteistyötä ja tietä maailman tärkeissä kysymyksissä. Kilpailu ei ole yksinomaan taloudellista.
Karl Marxin älylliset perilliset ovat tunnustaneet katkeran tappion. Kylmän sodan alussa George Kennan USA:n ulkoministeriöstä kirjoitti: “Meillä on noin 50 % maailman rikkauksista, mutta vain 6,3 % sen väestöstä. Tässä tilanteessa olemme väkisin kateuden ja kaunan kohde.Nyt tilanne on se,että rikkaudet ovat
koulutuksessa ja innovaatioiden kehittämisessä.Iranilla on valtavat öljyresursit,mutta silti se joutuu hankkimaan polttoaineen ulkomailta ja nuoriso on kiu-
kustunut ja vakavat bensiinimellakat johtavat kysymään:Tarvitsevatko Iranin nuoret bensaa vain turhiin kortteliajoihin.
USA selvisi kylmästä sodasta hallitsevana imperialistisena valtana.USA on sotilaallisesti ylivoimainen, mutta sillä on talouskilpailijoita, kuten EU ja Japani. Kiinan nopeasti laajentuva talous saattaa tehdä sille mahdolliseksi jonain päivänä haastaa USA “vertaiskilpailijana” alueellisen tai jopa maailmanlaajuisen herruuden osalta.
EU kuitenkin on yksi liikuttavista voimista uusliberalismin takana. Cancunissa Pascal Lamy, Euroopan kauppakomissaari, oli vieläkin ankarampi vaatimuksissaan kolmannelle maailmalle, kuin hänen amerikkalaiskollegansa, Robert Zoellick. EU:n muodostaminen sotilasmahdiksi, kuten Ranskan ja Saksan hallitukset nyt esittävät.Brasilian, Intian ja Etelä-Afrikka ajavat uusliberaalia linjaa läpi kotimaassaan, ja Intiaa johtavat hindut.
Ammattiliittoryhmät ovat luopuneet kauan sitten mukanaolon suurissa kapitalismin- ja sodanvastaisissa mielenosoituksissa, ja lakoissa ja työpaikkamielenilmauksissa.
En ole anti-amerikkalainen ollenkaan enkä erityisen EU-myönteinen, minusta länsi tarvitsee toimiakseen sekä amerikkalaista lujuutta että eurooppalaista joustavuutta: tämä yhdistelmä lopulta romahdutti mahtavan neuvostoblokin kuin korttitalon, eikä kumpikaan lähtökohta olisi toiminut yksinään. Jakamalla lännen Bushin hallinto on järkyttävällä tavalla heikentänyt sitä. Mutta toisin kuin ystävämme SG en suhtaudu tietoon leninistisesti vaan liberaalisti: annan sanoille ja lauseille itsenäisen totuusarvon, enkä väitä mustaa valkoiseksi koska se hyödyttäisi poliittista ideologiaani. Voisi sanoa että tässä minä ja muut Bushin kriitikot tässä ketjussa ovat mittaamattomasti puhtaammin perinteisillä anglo-amerikkalaisilla linjoilla kuin esim.Ironmikes.Hitlerin Saksasta ja sen suhteesta Usa:han oli selvästi todisteita,että
Wall Street tai muut USAN merkittävät teollisuunpiirit ”eivät” tukeneet Hitlerin valtaan nousua.USAN valtaeliitti pyrki kukistamaan Saksan jo 1900-luvun alusta lähtien.USAN valtaeliitti on julistanut tavoitteekseen yksinapaisen maailmanherruuden jo 1900-luvun alussa ja Saksa ja Japani olivat esteitä tälle kehitykselle,jotka raivattiin lopullisesti pois tieltä WWII:ssa ja samalla Englannin ja Ranskan suurvalta-asema mitätöitiin. NL romahdus mahdollisti USAN valtaeliitille tämän
” mission" jatkamisen ja Elämme nyt sitä vaihetta.
Saksan johdon yllyttäminen utopistiseen maailmanvalloitussotaan oli itse asiassa erinomainen keino tuhota Saksa, ja niinhän siinä kävikin, että Saksa tuhosi ihan itse itsensä. Se on muutenkin kansainvälisen valtaeliitin metodi, että rahoitetaan sotien molempia osapuolia ja korjataan lopuksi hedelmät.Ei Englannin suurvalta-asema todellisuudessa ole kadonnut mihinkään. Esim. pitkäaikainen Washingtonin vaikuttaja Henry Kissinger on itse ylpeillyt sillä, että on ollut uskollinen ennen kaikkea Britannian majesteetille. Nykysysteemissä raha on kaikki kaikessa ja USA:n hallitus tanssii viime kädessä Lontoon pankkiirien (mm. Rothschildien) pillin mukaan. Itsenäisyys, jonka USA aikanaan saavutti sotimalla, on menetetty vaivihkaa kulissien takana sen kautta, kun Britannia (siis monarkki ja pankkiirit) on ujuttanut edustajiaan koko Amerikan hallinnon täyteen.Mutta uusliberalismi on valitettavasti ”niin suuri mahti” ja se käy jatkuvaa innovatiivista kehitystä,että sen voittokulkua
ei estä muu kuin taivaalta putoava meteoriitti tai auringon lopullinen sammuminen taivaalta.
Usa,Eu ja Kiina viemässä maailman kohti
2
204
Vastaukset
- mutta ei ollut
anti-amerikkalainen.On jännää,että kansallissosialis
min valtaannousu ja Roosveltin nimitys presidentiksi tapahtui samoihin aikoihin.Roosvelt sai inflaation
aisoihin ja samaan aikaan Saksassa oli yli 7000000
osa-aikaistyötöntä natsia ja Usa:ssa yli 13000000
työtöntä.Usa:ssa alkoi teollisuuden modernisointi
ja markkinointiin alettiin panostaa.Kodinkoneet ke-
hittyivät ja elektroniikka alkoi huikean nousun.Sak-
sassa taas ei ymmärretty modernisaatiota viedä ko-
teihin vaan se valjastettiin sotavarusteluun.Saksa
uskoi yhdistävänsä Antiikin sivistyksen ja puhtauden
ja rakentaa kansankoteja,-autoja ja muita kansan-
palveluorganisaatioita,joita johtaisivat ylemmät
johtajat.Tämä ajatuksena jo oli kuollut kun Usa:s-
sa kehiteltiin ryhmiä yrityksen sisällä ja nämä
yksilöt saisivat tuoda vapaasti ajatukset ja inno-
vaatiot,kuinka tuote kehitetään ja markkinoidaan.
Saksassa taas oli käskytys-ja portaikko-komento-
ketju ja se oli hidas,turhauttava ja yksikin tär-
keilevä virkamies saattoi teilata bisness-ajatuk-
sen nollaksi ja ei kun roskakoriin.Tällainen syn-
nytti sitten nöyristelyä ja tuotteille saatiin
elinaikaa tekemällä joitain parannuksia vanhaan,
mutta ei luomaan täysin uutta tuotetta. - ongelma kun
tarkastellaan erilaisia ryhmiä ja kun niihin pyri-
tään sisälle.Osa perustuu käskytykseen ja auktori-
teetteihin ja osa porukasta on rentoa ja antaa piut
paut kaikelle paskan tärkeilylle ja muulle jäykälle
käytökselle.Hyvä kun eivät huuda perään"ota se tikku
perä-aukostasi Aaaaaaaadolfff" heh heh
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614225Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653455Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541803Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251673Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2981433Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132933Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235861en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115842Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe18809