Afganistanissa tapetaan

siviilejä

Niin, mitähän eroa luulette lukutaidottomien, mutta ei tyhmien afganistanilaisten ajatuksissa liikkuvan, kun esim. jonkun perheenjäseniä on kuollut NATO:n umpimähkäisissä pommituksissa?

USA hyökkäsi ja Afganistaniin, virallisesti 9/11 jälkeen, kostaakseen terroristeille.

No, se 9/11 tutkimus tehtiin hutaiseten, ja jokainen järkevä ja asiaan perehtynyt tietää, että ainakaan osama ei sitä iskua tehnyt.

Pitää muistaa, että kuka siitä iskusta hyötyi?

No, Bushin hallitukselle se oli kuin sattuman "onnenpotku", tosin tässä en usko sattumaan.

On mahdotonta sanoa, että kuinka moni USA:n johdosta tiesi tästä iskusta, mutta joku tiesi jotain.

On luultavaa, että esim. Israelin tiedustelupalvelulla oli tämän iskun kanssa paljonkin tekemistä.

Palvelihan tämä terrori-isku Israeliakin erittäin hyvin.

Mutta tällä hetkellä siis USA ja NATO taistelevat afganistanissa muka talebaneja vastaan.

Huumetuotanto on kasvanut räjähdysmäisesti, talebanien aikaan se oli ajettu alas.

No, USA ja NATO ovat tällä hetkellä niin hermostuneita ja turhaantuneita, että pommittavat siviilikeskittymiä, ja sitten väittävät, että kuolleet olivat taleban taistelijoita.
Ja USA:n asettama nukkehallitus, Karzain johdolla papukaijamaisesti toistaa USA:n valheita.

Sitten Afganistanissa on mukamas menossa joku rauhanturvaoperaatio, jossa Suomi on mukana.

Sallikaa minun nauraa.

Mitä helvetin järkeä suomen on tuhlattava kansalaistensa veromarkkoja maahan, missä ei ole rauhaa, eikä mitään turvattavaa, vaan mitä USA ja NATO kurittaa vain energian tähden.

En jaksa uskoa, että kun suomalainen rauhanturvaaja lähtee afganistaniin, että hän lähtisi sinne jalojen tarkoitusperien vuoksi.

Hän lähtee sinne helpon rahan perässä, euron kuvat silmissä killuen.

Ja suomalaisista rauhanturvaajista ei ole siellä mitään hyötyä.

On kyllä tyhmää touhua suomelta tämä.

3

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • unikko.

      Ja mitähän luulet Afganistanilaisten lukutaidottomien ajattelleen kun Talibanien ryöstelevät asejengit olivat muuttaneet pääkaupungin jalkapallostadionin julkiseksi kidutus- ja teloitusnäyttämöksi jonne oli pakko mennä katsomaan iljettävyyksiä?

      Talipäiden aikana naiset eivät saaneet mennä kouluun (eivät terrorin vuoksi kaikkialla uskalla vieläkään). Lisäksi naisten oli peitettävä itsensä säkkiin.

      Afganistan jakaantuu edelleen alueellisesti valtaa pitävien rosvo- tai heimopäälliköiden reviireihin, jossa huume- ja asekauppa tuo heille rikollista rahaa.

      YK:n toimia Afganistanissa pitäisi tehostaa, että paikallisten rosvojoukkot eivät koskaan enää pääsisi aiheuttamaan samaa terroria ja mielivaltaa. Lisää YK-joukkoja Afganistaniin!

    • jakaa jälleen

      "tyhmälle kansalle" valistustaan PUNIKKIMAISEEN tyyliin!!!!!

    • jakaa jälleen...

      "tyhmälle kansalle" valistustaan PUNIKKIMAISEEN tyyliin!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      90
      4219
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3203
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1358
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      939
    6. 134
      931
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe