Mieheni erosi kirkosta, koska seurakuntamme loukkasi meitä erittäin suuresti.Lapsemme kaveri lavasti hänet rikokseen, johon hän ei ollut syyllinen ja se pystyttiin todistamaan.Mutta yhteisö ja seurakunta rankaisi, koska uskoivat iltalehtien lööppeihin yms.Eipä niissä sitten kerrottu, miten asiat oikeasti olivatkaan.
En yhäkään voi ymmärtää, että suomen laki toteaa syyttömäksi rikokseen mutta seurakunta rankaisee.
Nyt minua huolettaa mieheni aikanaan tuleva kohtalo.Mihin haudataan kirkkoon kuulumattomat ja minne? Minkälainen on siunaustilaisuus?
Ja eipä kannata enää lehtiä uskoa, niin hirveän paljon niissä on ilmaa.Joku joka "muka tietää" soittaa niihin vihjepuheluita ja sitten saat pahimmassa tapauksessa itse (kuten me)lukea niistä käsittämättömän valheellista tekstiä.
Hautajaiset
3
1334
Vastaukset
- Paljon nähnyt
Suomessa kirkko pitää yllä hautausmaita. Mene hautaustoimistoon, siellä on osaavia ammatti-ihmisiä, jotka osaavat vastata kaikenlaisiin kysymyksiin.
Jouduin muutama viikko sitten järjestämään sukulaiseni hautajaisia. Hän oli eronnut kirkosta, mutta kun harkitsimme asiaa, päädyimme kuitenkin seurakunnan tiloissa pidettyyn siunaustilaisuuteen. Meillä oli tuntuma, että tämä ei loukannut vainajan tahtoa. Hautaustoimiston osaava työntekijä antoi kuitenkin meille tietoa toisenlaisesta vaihtoehdosta. Hautajaiset voi hyvin järjestää ei kirkollisiksi. Näin kesällä voi aivan hyvin pitää siunaustilaisuuden ulkona, siellä haudan äärellä ja järjestää muistotilaisuuden kotiin, kuppilaan tai aivan minne vain. Haudalla voi puhua kuka vain, joku omaisista tai sitten voi tilata ei kirkollisia hautajaisia järjestävältä taholta seremonian vetäjän. Tietoa siitäkin saat hautaustoimistosta. Musiikiksi voitte itse valita sopivaksi katsomaanne.
Itse kirkosta eronneena aion tehdä hautaustestamentin, jossa annan neuvot jälkeeni jääville, kuinka hautaukseni toimitetaan.
Seurakunta perii hautapaikan, haudan kaivamis ja peittämiskulut sekä vuokran niistä tiloista, joita käytätte. Meillä nämä kulut olivat haudasta n. 350 ja kappelin sekä muistotilaisuus salin vuokra vähän yli 200 euroa. Jos kuuluu kirkkoon, niin kulut ovat pienemmät.
Kylläpä teillä on ikäviä ja raskaita kokemuksia takananne. Olen pahillani siitä, mitä olette joutuneet kestämään. Osanottoni ja voimia teille. Toivottavasti osasin edes vähän auttaa ja nyt muiltakin hyviä neuvoja.- vastauksesta
Paljon kiitoksia vastauksesta! Meillä on todellakin ollut rankkaa,kuolema, syöpää ja tämä lapsemme juttu siihen päälle.Voimat ovat lopussa.Evankelis-luterilainen seurakunta ainakin täällä meilläpäin on todella tekopyhä.Julistaa sanaa mutta sitten onkin heti ensimmäisenä rankaisemassa kärsivää lasta, joka ei ole edes tehnyt mitään pahaa.Rikolliseksi lavastaminen on melkein yhtä paha asia kuin lähiomaisen kuolema.Yhtäkkiä jouduimme ihan hirvittävän painajaisen keskelle.Siitäkin toipuminen kestää.
- kirkollisveroa
osanottoni teille.Olen myös eronnut kirkosta tosin vasta lapseni menetyksen jälkeen.Itse koin ja koen edelleen kirkon touhun hyvin syyllistävänä synkkänä ja erittäin valheellisena.He ottavat kyllä rahansa,mutta samaan siunattuun maahan kaikki pääsevät kuolemansa jälkeen,sitä ei voi kirkkokaan estää sillä ei tänne maan päälle ketään jätetä ,se tosin maksaa vain vähän enemmän meiltä jotka emme suostu kirkon huijattaviksi ja kirkollisveroja turhasta paskasta maksamaan.
Hautajaiset,siunaustilaisuuden voi järjestää myös jossain muualla ja siitä saa kyllä erittäin kauniin,ihan sellaisen kuin haluaa,vainajan näköisen.Kyselkää vaan hautaustoimistoista neuvoa siellä on ammattiihmiset ja neuvovat kyllä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 16712501
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1525436Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454680Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1453670Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392768Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1081671Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3641617Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1031524Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361461