selkäpelko

Toistuvasti putkahtaa keskuteluissa esiin pelko selkähaaverista kyykkäyksen yhteydessä.

Hamassa muinaisuudessa treenasimme vuosia olympianostoja enkä kertaakaan nähnyt tai edes kuullut kenenkään vahingoittaneen selkäänsä.

Parhaimmillaan porukassa oli Suomen parhaimmistoa sekä nuorten kansainvälinen huippu.
Pojissa pohjoismaiden mestari ja miehissäkin Euroopan mitalisti.
Useampi Suomen mestaruus kotilavaotteluissa.
( Haluan vain osoittaa että rautaakin on liikuteltu )!

Myöhemmin vedin nuorille yleisurheilijoille talviset punttitreenit.
Ei selkähaavereita. Kaverit vetivät kuitenkin ponnistuskulmilta 3 - 4 x oma paino.

Varsinaisessa painonnostossahan raudat tarttee tuoda kyykystä ylös työnnössä etukautta ja tempauksessakin useimmilla kääntämättä liikaa lavoille.
En ymmärrä miten etukyykyssä voisikaan vahingoittaa selkäänsä.
Jos etukyykky kulkee kunnolla ei takakyykyssäkään tarvitse turhaan tarjota selkäänsä eteen alle.

Elikkä jos jaloissa on riittävästi paukkuja kulkee takakyykkykin kunnolla selkä riittävän pystyssä.
Me pidimme rajana sitä että jos varmistamatta joutuu tiukoille niin tangon pystyy kippaamaan takakautta alas.

Nyt jalkarampana myöhäisheränneenä salikävijänä olen havainnut melkeinpä vain muuta kilpaurheilua harrastavien kyykkäävän kunnolla.
Putkijähyäjät ottavat vapaalla tangolla aika vähän mitään. Etukyykkyä ei lainkaan.

Alusta alkaen kannattaisi mielestäni huolehtia liikkuvuuden säilyttämisestä riittävän monipuolisen treenivalikoiman ylläpitämiseksi.
Lihasmassa ei aseta sille esteitä.
Hieman enemmän vain vaivannäköä.
1141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Oikeassa olet, mutta nukyiset raudan vääntäjät (amisbodarit)eivät malta odottaa että lihakset/siteet ja jänteet vahvistuvat, vaan yritetään heti harrastuksen alkuvaiheessa repiä mahdollisimman isoilla raudoilla. Seurauksena on vääjäämättä selkävammat, kun ei malteta odottaa.
Tämän päivän pointti onkin se että kaikki jauhot ja juomat ovat tärkeimpiä kuin itse treeni.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


63-v kirjoitti:

Toistuvasti putkahtaa keskuteluissa esiin pelko selkähaaverista kyykkäyksen yhteydessä.

Hamassa muinaisuudessa treenasimme vuosia olympianostoja enkä kertaakaan nähnyt tai edes kuullut kenenkään vahingoittaneen selkäänsä.

Parhaimmillaan porukassa oli Suomen parhaimmistoa sekä nuorten kansainvälinen huippu.
Pojissa pohjoismaiden mestari ja miehissäkin Euroopan mitalisti.
Useampi Suomen mestaruus kotilavaotteluissa.
( Haluan vain osoittaa että rautaakin on liikuteltu )!

Myöhemmin vedin nuorille yleisurheilijoille talviset punttitreenit.
Ei selkähaavereita. Kaverit vetivät kuitenkin ponnistuskulmilta 3 - 4 x oma paino.

Varsinaisessa painonnostossahan raudat tarttee tuoda kyykystä ylös työnnössä etukautta ja tempauksessakin useimmilla kääntämättä liikaa lavoille.
En ymmärrä miten etukyykyssä voisikaan vahingoittaa selkäänsä.
Jos etukyykky kulkee kunnolla ei takakyykyssäkään tarvitse turhaan tarjota selkäänsä eteen alle.

Elikkä jos jaloissa on riittävästi paukkuja kulkee takakyykkykin kunnolla selkä riittävän pystyssä.
Me pidimme rajana sitä että jos varmistamatta joutuu tiukoille niin tangon pystyy kippaamaan takakautta alas.

Nyt jalkarampana myöhäisheränneenä salikävijänä olen havainnut melkeinpä vain muuta kilpaurheilua harrastavien kyykkäävän kunnolla.
Putkijähyäjät ottavat vapaalla tangolla aika vähän mitään. Etukyykkyä ei lainkaan.

Alusta alkaen kannattaisi mielestäni huolehtia liikkuvuuden säilyttämisestä riittävän monipuolisen treenivalikoiman ylläpitämiseksi.
Lihasmassa ei aseta sille esteitä.
Hieman enemmän vain vaivannäköä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu