valinta tämäkin

Autoverosekoilu on toiminut itselle hyvänä kimmokkeena pitää välivuosi. Jätän auton uusimatta sittenkin. Duunit minimiin, jolloin saamme suuremmat tulonsiirrot ja ylijäänyt vapaa-aika käytetään mökkiprojektiin (vesikattovaiheessa :) ) samoin tarkoitus olisi viettää talvella pari kk:a halvemman elintason maassa.

Vuoden aikana varmasti ehtii verotuskin jo hieman selkiintymään. Pitäis aina pyrkiä ottamaan se paras irti eikä vittuuntua virkamiehiin. =)
1464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Itse pistin myös uuden hankinnan jäihin. Jotenkin sitä oli keväällä niin kuume päällä, että meinasi kaupat jo tulla tehtyä uudesta. Ajattelin, että pitäähän sitä työajot tehdä kunnon autolla. Paskat, ostin nyt kaverilta vanhempi koppasen pikku diesel golfin ja aion sillä vetää kaikki kilometrikorvausajot. Ei tarvittu rahoitusta, ei tarvittu välirahatappiota, ei tarvittu lasipalatseja. km-korvaukset tulevat vain entistä kannattavammiksi. Tulee kuitenkin pyörittyä 70 % pk-seudulla niin hyvin pärjää. Laskin karkeasti saavani 300 erkkiä säästöä per kk. Kyllä sitä joskus meinaa antaa tunteiden vaan viedä vaikka järkeä sitä pitäisi kuunnella ja vähän räknätä mikä on järkevää ja mikä ei.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jjeps. kirjoitti:

Autoverosekoilu on toiminut itselle hyvänä kimmokkeena pitää välivuosi. Jätän auton uusimatta sittenkin. Duunit minimiin, jolloin saamme suuremmat tulonsiirrot ja ylijäänyt vapaa-aika käytetään mökkiprojektiin (vesikattovaiheessa :) ) samoin tarkoitus olisi viettää talvella pari kk:a halvemman elintason maassa.

Vuoden aikana varmasti ehtii verotuskin jo hieman selkiintymään. Pitäis aina pyrkiä ottamaan se paras irti eikä vittuuntua virkamiehiin. =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu