Vihreästä tuulesta ylös Vanhasen luunappiin

.

Matti Vanhasen presidentinvaalien kampanjalla "vihrä tuuli" saavutetiin kaksi ennätystä.

Ensinnäkin; Kampanja oli siihen astiseista Keskustan historian kaikkien aikojen hinnakkain vaalikampanja.

Toiseksi saavutettiin suurin pudotus:
Kahden peräkkäisen valtakunnallisen vaalin vertailussa Keskustan kannatus putosi noin -18%, siis vajaan viidenneksen, vuoden 2003 eduskuntavaalien 24 % tasolta vuoden 2006 pressavaalien 18% tasolle.

Historiaan juttu jää kaikkien aikojen kalleimpana kampanjana ja jyrkimmin pudenneina tuloksina, kun saatiin kaikkein mittavin pudotus kannatuksessa.

Muutoksista ei kuitenkaan saa irti Matti Vanhasen henkikön mahdollista osuuttaa laskussa, joten tappiota euroa/menetetty ääni -ei voida laskea. Vuoden 2003 vaalien tuloksesta ei myöskään saada irti Anneli Jäätteenmäen urheuden tuottamaa nostetta, kun hän uskalsi nostaa esiin Lipposen WDC:n sooloilut. Lipposen ja koko SDP:n siiven raivo tuotti mitä ilmeisimmin tuolloin Jäätteenmäelle joitakin ylimääräisiä plus-pisteitä.


Jos Korhosen valinta puoluesihteeriksi ja hänen rankka panoksensa kentän uskon paluattamiseksi olisivat jääneet pois laskuista, olisi samalla jäänyt voimaan ja ehkä entisestään laskevana Vanhasen henkilön aiheuttama äänipako. Käytännössä se olisi tarkoittanut Keskustalle kolmatta sijaa kolmen suuren kisassa.

Hallituksena toimisi nyt Kokoomuksen johtama sinipuna. Vastaanhangoittelijoidenkin lienee pakko jo myöntää että tuo kova näpy, Keskustan kentän luunappi Vanhaselle ja hänen linjallenen, - Korhosen valinta puolusihteeriksi -, annettiin kreivin aikaan Oulussa 2006, sillä selkeät näytöt puhuvat Korhosen tuoman jämäkän linjan puolesta, sen tuottamasta hyvästä, merkittävästä tuetsa uskossaan horjuvien maakuntien kannatukselle ja nyt selvän päänavauksena Keskustan tulemiselle myös suuriin kaupunkeihin.
Vanhanen-Alkio -linjalla ei ilmeisestikään olisi ollut mitään mahdollisuuksia vastaavalle menestykselle. Korhosen valinta saattoikin mitä varmimmin pelastaa Keskustan pois opposition hämärästä.



Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
1179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Toivotaan, että Korhosen ja häntä tukevien kuten Vääykyn ja Hokkasen juonet onnistuvat. Olet aivan oikeassa siinä, että Kepun pelastus on siinä. Vanhasen oikeistoliberaali city-keskustalaisuus on aivan liian lähellä Kokoomuksen politiikkaa. Kansalaiset eivät kohta erota näitä kahta ja ajattelevat silloin, että on parempi äänestää Kokoomusta kuin opportunistisen epäluotettavaa City-Keskustaa.

Korhonen tukeutuu punamultaan, koska se on boudejttipoliittisesti edullista. Näin Kepu voi toteuttaa maatalous- ja aluepolitiikkaansa, mikä ei ole niin hyvin yhteensovitettavissa Kokoomuksen tarkan euron politiikkaan.

Jos jossain Kepun kahtiajakoa katselleen hämmentyneen iloisesti on demarileiri. Kun demaripuolue on ollut vaikeuksissa, pelastu tilanteeseen näyttäisi tulevan Kepulta, joka on ajautumassa sisäiseen ristiriitatilanteeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7173133 kirjoitti:

.

Matti Vanhasen presidentinvaalien kampanjalla "vihrä tuuli" saavutetiin kaksi ennätystä.

Ensinnäkin; Kampanja oli siihen astiseista Keskustan historian kaikkien aikojen hinnakkain vaalikampanja.

Toiseksi saavutettiin suurin pudotus:
Kahden peräkkäisen valtakunnallisen vaalin vertailussa Keskustan kannatus putosi noin -18%, siis vajaan viidenneksen, vuoden 2003 eduskuntavaalien 24 % tasolta vuoden 2006 pressavaalien 18% tasolle.

Historiaan juttu jää kaikkien aikojen kalleimpana kampanjana ja jyrkimmin pudenneina tuloksina, kun saatiin kaikkein mittavin pudotus kannatuksessa.

Muutoksista ei kuitenkaan saa irti Matti Vanhasen henkikön mahdollista osuuttaa laskussa, joten tappiota euroa/menetetty ääni -ei voida laskea. Vuoden 2003 vaalien tuloksesta ei myöskään saada irti Anneli Jäätteenmäen urheuden tuottamaa nostetta, kun hän uskalsi nostaa esiin Lipposen WDC:n sooloilut. Lipposen ja koko SDP:n siiven raivo tuotti mitä ilmeisimmin tuolloin Jäätteenmäelle joitakin ylimääräisiä plus-pisteitä.


Jos Korhosen valinta puoluesihteeriksi ja hänen rankka panoksensa kentän uskon paluattamiseksi olisivat jääneet pois laskuista, olisi samalla jäänyt voimaan ja ehkä entisestään laskevana Vanhasen henkilön aiheuttama äänipako. Käytännössä se olisi tarkoittanut Keskustalle kolmatta sijaa kolmen suuren kisassa.

Hallituksena toimisi nyt Kokoomuksen johtama sinipuna. Vastaanhangoittelijoidenkin lienee pakko jo myöntää että tuo kova näpy, Keskustan kentän luunappi Vanhaselle ja hänen linjallenen, - Korhosen valinta puolusihteeriksi -, annettiin kreivin aikaan Oulussa 2006, sillä selkeät näytöt puhuvat Korhosen tuoman jämäkän linjan puolesta, sen tuottamasta hyvästä, merkittävästä tuetsa uskossaan horjuvien maakuntien kannatukselle ja nyt selvän päänavauksena Keskustan tulemiselle myös suuriin kaupunkeihin.
Vanhanen-Alkio -linjalla ei ilmeisestikään olisi ollut mitään mahdollisuuksia vastaavalle menestykselle. Korhosen valinta saattoikin mitä varmimmin pelastaa Keskustan pois opposition hämärästä.



Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu