Pyöräilin tänään hautausmaalle. Kävin ensimmäistä kertaa
elämässäni yksin äidin haudalla. En kertonut kenellekään meneväni, enkä
aio kertoa käyneeni.
Haudan vieressä kasvaa vino mänty. Kastelin kukat ja istuskelin haudan
edessä. Tein männynkävyistä maahan ristin.
Äiti kuoli 30.03.1993. Yli 14 vuotta sitten. Silti tulin todella
surulliseksi ja itkin. Kun en koskaan ole saanut tuntea äitiäni. Tuntuu
ettei enää kuuluisi surra tällä tavalla, että surun olisi pitänyt jo
mennä. Tai en oikeastaan tiedä mitä pitäisi tuntea. Tosiasia on, ettei
vanhempieni kuolemaa mikään muuksi muuta.
Olen 16 vuotta vanha, eli olin aivan pieni lapsi kun vanhempani kuolivat. Kukaan ei ole koskaan kunnolla puhunut asiasta kanssani, enkä ole oikein käsitellyt asiaa. Olo on yksinäinen.
elämässäni yksin äidin haudalla. En kertonut kenellekään meneväni, enkä
aio kertoa käyneeni.
Haudan vieressä kasvaa vino mänty. Kastelin kukat ja istuskelin haudan
edessä. Tein männynkävyistä maahan ristin.
Äiti kuoli 30.03.1993. Yli 14 vuotta sitten. Silti tulin todella
surulliseksi ja itkin. Kun en koskaan ole saanut tuntea äitiäni. Tuntuu
ettei enää kuuluisi surra tällä tavalla, että surun olisi pitänyt jo
mennä. Tai en oikeastaan tiedä mitä pitäisi tuntea. Tosiasia on, ettei
vanhempieni kuolemaa mikään muuksi muuta.
Olen 16 vuotta vanha, eli olin aivan pieni lapsi kun vanhempani kuolivat. Kukaan ei ole koskaan kunnolla puhunut asiasta kanssani, enkä ole oikein käsitellyt asiaa. Olo on yksinäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
on varmasti paljon asioita sisälläsi.vaikka olit pieni kun vanhempasi menivät ei se muuta asiaa muuksi että sinun on heitä ikävä.sinulla on varmasti paljon kysymyksiä sisälläsi?ajatuksia mitä olisi voinut olla jos oisit saanut elää ja kasvaa heidän kanssaan.jokainen lapsi tarvitsee vanhempiaan,ne joilla ei vanhempia ole tarvitsevat jonkun aikuisen jonka kanssa saa tuntea olevansa lapsi.otan osaa suruusi vaikka siitä on jo aikaa.ei suru vanhene koskaan,se vaan muuttaa muotoaan ja tilalle astuu hiljainen ikävä.en ole menettänyt vanhempiani vaan mieheni.mutta tajuan sinua silti.onhan se vielä joskus minullakin edessä että äitiä eikä isää ole.puhu jollekin noista tunteistasi,vaikka se vaikealta tuntuisikin.ainakin meitä on täällä paljon jotka elämme surussa.kirjoita aina kun sinusta siltä tuntuu,ehkä kirjoittaminen auttaisi sinuakin aivan kuten se on auttanut minua.