Keskustellaanko asia

ekivaari

kerrallaan selvyyden vuoksi? Sember.Feliksin avaukseen vastasin "Jumala pelastaa kaikki" aiheella ja haluan tässä keskustella

Jumalan ilmoittamasta kaikkiyhteydestä, joka ei pysähdy vain kolmen yhteyteen, vaan Raamattu ilmoittaa aivan selvästi

Efesolaiskirje 1
10 "siitä armotaloudesta, minkä hän aikojen täyttyessä aikoi toteuttaa, - OLI YHDISTÄVÄ KRISTUKSESSA YHDEKSI KAIKKI, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä".

1. Kor. 15
27 "Sillä: »kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle». Mutta kun hän sanoo: »kaikki on alistettu», niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, SILLOIN ITSE POIKAKIN ALISTETAAN SEN VALTAAN, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken,ETTÄ JUMALA OLISI KAIKKI KAIKISSA.

Ei tämä asia näyttänyt Kristukselle samantekevä olevan:

Johannes 17
21 "ETTÄ HE KAIKKI OLISIVAT YHTÄ, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa,ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että MAAILMA USKOISI, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja SEN KIRKKAUDEN, jonka SINÄ MINULLE ANNOIT, minä olen antanut heille, ETTÄ HE OLISIVAT YHTÄ, NIINKUIN ME OLEMME YHTÄ -
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut".

"että hekin meissä olisivat" -virke todistaa, että "areiolaisuudesta" syytetty rikollinen onkin Jeesus, ei sitä ihmiset ole keksineet!

17

333

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hirvas

      ja sitten anteeksi moka. Aamusella vastasin Ritarille, mutta kirjoitin vahingossa, että se olisi sinulle. Ehkä olin vielä unentokkurassa. Tulin yöllä 3 aikaan reissusta ja huono ajokeli, vettä tuli koko matkan.

      Uskovat ihmiset ovat YHTÄ sen "ideologian" kanssa, minkä Jumala käski Jeesuksen opettaa maan päällä. Ja sitä "aatetta" selventää meille Pyhä Henki.
      Siis ei Jumala ole kolmi- tai neliyhteinen, vaan kaikilla on yksi asia sama (YHTÄ) eli Jumalan SANA.

      Joh. 1:1
      Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.

      Joh. 1:14
      Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

      • väärinkäsityksiä sattuu kaikille. Ihmettelen vain, miksi ei kukaan areiolaiseksi minua haukkunut ole tarttunut nyt näin hyvään tilaisuuteen ja kumonnut Herramme Jeesuksen Kristuksen tätä areiolaiseksi väitettyä opetusta, että;

        Johannes 17
        21 "että HE KAIKKI OLISIVAT YHTÄ, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt".

        Kolminaisuusoppi on tehty varta vasten tässä jakeessa mainitun KAIKKIYHTEYDEN kumoamiseksi!

        Kysyn tässä julkisesti: Kumpi oli oikeassa ja kumpi väärässä; kaikkiyhteyttä puolustava Areios, vai kaikkiyhteyden kolminaisuuteen rajoittava Athanasius?

      • hirvas
        ekivaari kirjoitti:

        väärinkäsityksiä sattuu kaikille. Ihmettelen vain, miksi ei kukaan areiolaiseksi minua haukkunut ole tarttunut nyt näin hyvään tilaisuuteen ja kumonnut Herramme Jeesuksen Kristuksen tätä areiolaiseksi väitettyä opetusta, että;

        nyt tuli monilla vaikea paikka, mutta areiolaisuus ymmärsi Jumalan sanan.

        Athanasius käytti enemmistövaltaansa ja runnoi läpi oman teoriansa, joka on kirkon ja miksei muidenkin uskonsuuntien harhakäsitys.

      • ekivaari kirjoitti:

        väärinkäsityksiä sattuu kaikille. Ihmettelen vain, miksi ei kukaan areiolaiseksi minua haukkunut ole tarttunut nyt näin hyvään tilaisuuteen ja kumonnut Herramme Jeesuksen Kristuksen tätä areiolaiseksi väitettyä opetusta, että;

        Johannes 17
        21 "että HE KAIKKI OLISIVAT YHTÄ, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt".

        Kolminaisuusoppi on tehty varta vasten tässä jakeessa mainitun KAIKKIYHTEYDEN kumoamiseksi!

        Kysyn tässä julkisesti: Kumpi oli oikeassa ja kumpi väärässä; kaikkiyhteyttä puolustava Areios, vai kaikkiyhteyden kolminaisuuteen rajoittava Athanasius?

        "Areiolaisuus

        Areiolaisuus oli 300-luvun alussa syntynyt harhaoppi, jonka mukaan Kristus oli luotu olento. Areiolaisuuden perustaja, Areios, oli Aleksandrian patriarkaatin Baukaliksen seurakunnan presbyteeri, joka opetti ns. uusplatoniseen filosofiaan tukeutuen Jumalan absoluuttista ykseyttä ja tuonpuoleisuutta. Soveltaessaan näitä periaatteita kirkon opetukseen hän päätyi siihen johtopäätökseen, ettei Poika voinut olla tosi Jumala, vaan hänen täytyi olla luotu olento, ja alkoi opettaa tätä julkisesti vuoden 310 paikkeilla. Areioksen mukaan jumaluudelle oli arvotonta ja mahdotonta muutos, ja siten myös synnyttäminen. Siksi Poika ei voinut olla syntynyt Isästä, vaan termiä käytettiin hänestä vain kuvainnollisesti ilmaisemaan tosiasiassa sitä, että hän oli luotu tyhjästä. Vastaavasti Areioksen mukaan Pojasta käytettiin sanoja ”Jumala” ja ”Poika” vain kunnianimenä ja armon perusteella, ei luonnon perusteella."

        Että sellaista oppia Areios edusti.
        Päätelköön kukin itse, oliko Areios oikeassa vai väärässä.

        Joka tapauksessa Raamattu on oikeassa ja Areios edusti harhaoppia, joka on jyrkästi vastoin Raamatun opetusta.

        Kaikkiyhteys on unitaristinen käsite, joka on raamatulliselta kannalta sekasikiö.
        Sille ei kannata aikaa tai energiaa juurikaan hukata.

        Ekivaarille mietittävää:
        "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!"

      • hirvas
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        en usko pappiin tai seurakunnan pastoriin, joka pöntöstä julistaa sellaista, joka on ristiriidassa Jeesuksen sanan kanssa.
        Ja tämä on syytä aina muistaa:

        Ap. t. 5:29
        Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat ja sanoivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.

      • M@k3

        Oletko jo lopettannut vaimosi ja lastesi hakkaamisen?

      • M@k3
        hirvas kirjoitti:

        -Mitenkäs tuo toimii siinä tapauksessa jos kyseinen Jumala on ihmisten keksimä?

      • hirvas
        M@k3 kirjoitti:

        ole voinut Luojaansa keksiä.

      • M@k3 kirjoitti:

        Oletko jo lopettannut vaimosi ja lastesi hakkaamisen?

        sekä nimmarin että asian suhteen.
        Asiasi ei sitä paitsi liity mitenkään aloitukseen.

        Sanotaan kuitenkin, että nyrkit eivät ole heiluneet sitten 60-luvun. Silloin about 15-vuotiaina päätimme kertaheitolla lopettaa veljesten väliset matsimme.

        Myöhemmin aikuisiässä uskoon tultuani olen saanut osakseni yhä enenevää armoa osoittaakseni rakkautta ja hyviä tekoja läheisiäni kohtaan.

      • Semper.Fidelis kirjoitti:

        "Areiolaisuus

        Areiolaisuus oli 300-luvun alussa syntynyt harhaoppi, jonka mukaan Kristus oli luotu olento. Areiolaisuuden perustaja, Areios, oli Aleksandrian patriarkaatin Baukaliksen seurakunnan presbyteeri, joka opetti ns. uusplatoniseen filosofiaan tukeutuen Jumalan absoluuttista ykseyttä ja tuonpuoleisuutta. Soveltaessaan näitä periaatteita kirkon opetukseen hän päätyi siihen johtopäätökseen, ettei Poika voinut olla tosi Jumala, vaan hänen täytyi olla luotu olento, ja alkoi opettaa tätä julkisesti vuoden 310 paikkeilla. Areioksen mukaan jumaluudelle oli arvotonta ja mahdotonta muutos, ja siten myös synnyttäminen. Siksi Poika ei voinut olla syntynyt Isästä, vaan termiä käytettiin hänestä vain kuvainnollisesti ilmaisemaan tosiasiassa sitä, että hän oli luotu tyhjästä. Vastaavasti Areioksen mukaan Pojasta käytettiin sanoja ”Jumala” ja ”Poika” vain kunnianimenä ja armon perusteella, ei luonnon perusteella."

        Että sellaista oppia Areios edusti.
        Päätelköön kukin itse, oliko Areios oikeassa vai väärässä.

        Joka tapauksessa Raamattu on oikeassa ja Areios edusti harhaoppia, joka on jyrkästi vastoin Raamatun opetusta.

        Kaikkiyhteys on unitaristinen käsite, joka on raamatulliselta kannalta sekasikiö.
        Sille ei kannata aikaa tai energiaa juurikaan hukata.

        Ekivaarille mietittävää:
        "Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys!"

        Jumala kertoi Moosekselle näin:

        5. Mooseksen kirja 18
        17 "Ja Herra sanoi minulle: 'Mitä he ovat puhuneet, on oikein puhuttu.
        18 PROFEETAN minä olen HERÄTTÄVÄ heille HEIDÄN VELJIENSÄ KESKUUDESTA, SINUN KALTAISESI, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
        19 Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.
        20 Mutta profeetta, joka julkeaa puhua minun nimessäni jotakin, jota minä en ole käskenyt hänen puhua, tahi puhuu muiden jumalien nimessä, sellainen profeetta kuolkoon.'"

        Miksi Mooseksen kaltainen? Miksi ei Jumalan kaltainen, jos kerran ihmiset tahtovat tehdä hänet Jumalaksi?

        Mikä 'tosi Jumala' se sellainen on, jonka pitää vieläkin rukoilla 'joka aika' Isä-Jumalaa [Hepr.7:25, Room.8:34]?

        En ota kantaa siihen, oliko Areios oikeassa vai väärässä sanoessaan Poikaa luoduksi. Raamatusta löytyy tukea sekä Pojan luomisesta, syntymisestä että tekemisestä, ja ehkäpä Isällä on ollut pelissä tätä kaikkea, ennen kuin Pojasta tuli täydellinen.

        Heprealaiskirje 5
        8 "Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden,
        9 ja KUN OLI TÄYDELLISEKSI TULLUT, tuli hän iankaikkisen autuuden aikaansaajaksi kaikille, jotka ovat hänelle kuuliaiset",

        Hän oli siis ennen täydelliseksi tulemistaan ollut myös vajavainen!

        Jaakobistakin Raamattu puhuu sekä syntyneenä, luotuna että tekeleenä eli valmisteena:

        Jes. 43:1
        "Mutta nyt, näin sanoo Herra, joka loi sinut, Jaakob, joka valmisti sinut, Israel: Älä pelkää, sillä minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut; sinä olet minun".

        Mutta Jumalan tunteminen kaikkiyhteytenä oli Areioksen suuri elämys ja hänen sisäisen minänsä ylösnousemus!

      • M@k3
        Semper.Fidelis kirjoitti:

        sekä nimmarin että asian suhteen.
        Asiasi ei sitä paitsi liity mitenkään aloitukseen.

        Sanotaan kuitenkin, että nyrkit eivät ole heiluneet sitten 60-luvun. Silloin about 15-vuotiaina päätimme kertaheitolla lopettaa veljesten väliset matsimme.

        Myöhemmin aikuisiässä uskoon tultuani olen saanut osakseni yhä enenevää armoa osoittaakseni rakkautta ja hyviä tekoja läheisiäni kohtaan.

        Onko Ekivaarille vittuilu sinusta jonkinlainen rakkaudellinen ja hyvä teko?

      • M@k3
        hirvas kirjoitti:

        ole voinut Luojaansa keksiä.

        Sitä mieltä että nuo kaikki tuhannet eri uskonnot maailmalla ovat kaikki oikeassa?

        Mistä tulit moiseen johtopäätökseen?

      • hirvas
        M@k3 kirjoitti:

        Sitä mieltä että nuo kaikki tuhannet eri uskonnot maailmalla ovat kaikki oikeassa?

        Mistä tulit moiseen johtopäätökseen?

        sillä minun mielestä ainutkaan uskonto ei ole oikeassa, kaikki täynnä ihmiskäskyjä ja teorioita.

      • RitariOlevainen
        ekivaari kirjoitti:

        väärinkäsityksiä sattuu kaikille. Ihmettelen vain, miksi ei kukaan areiolaiseksi minua haukkunut ole tarttunut nyt näin hyvään tilaisuuteen ja kumonnut Herramme Jeesuksen Kristuksen tätä areiolaiseksi väitettyä opetusta, että;

        Johannes 17
        21 "että HE KAIKKI OLISIVAT YHTÄ, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt".

        Kolminaisuusoppi on tehty varta vasten tässä jakeessa mainitun KAIKKIYHTEYDEN kumoamiseksi!

        Kysyn tässä julkisesti: Kumpi oli oikeassa ja kumpi väärässä; kaikkiyhteyttä puolustava Areios, vai kaikkiyhteyden kolminaisuuteen rajoittava Athanasius?

        tee Jumalan kolminaisutta tyhjäksi.
        "Johannes 17
        21 "että HE KAIKKI OLISIVAT YHTÄ, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt". ""

        -Tottakai Jeesus toivoi ja rukoilee yhä, että olisimme yhtä, että voisimme rakastaa toisiamme sillä rakkaudella jolla Hänkin rakasti seurakuntaa, antaen henkensä sen edestä. Tuota samaa antavaa rakkautta, yhdistävää Henkeä, että seurakunta olisi yksimielinen, yhtä Jeesuksen ja kanssa,. Mutta ei tämä yhteys missään nimessä ole sitä, mitä Isä Poika ja Pyhä Henki on, He ovat olleet aina, Jumala on alkua ja loppua vailla, päättymätön , tutkimaton salaisuus, täällä ajassa, mysteeriö, joka ei selviä, ja aivan turhaa selittelyä jos Jumalan kolminaisuutta aletaan järkiperäisesti selittämmän, niikuin nyt s tällä yllä mainitulla yhteydellä. Emme ole Jumala, emmekä jumalaia. Olenmme armosta pelastatteuja syntisiä ihmisiä, ero tavalliseen pelastumattomaan on ainoastaan se, että oleem armahdettuja syntisiä. Emme Jumala, vaikka Jumalassa olemmekin kätkettynä Kristuksessa, seurakuntana, olemme silti ykilöitä, minkä todistaa ruumiimme ylösnousemuskin, yksilöinä nousemme Herraa vastaa, kuolleista, tai sitten jos elämme, niin muutumme vaan Hänen kirkkautensa sätilyn kaltaiseksi, niikuin muuttaa Herra.

      • RitariOlevainen kirjoitti:

        täysin sama yhteys, niin kuin saman elämän neste elähdyttää sekä viinipuun rungon että oksat, [Joh.15:5] se yhteys on juuri niin tiivis yhteys kuin terveen viinipuun oksan yhteys on viinipuun runkoon!

        Kolminaisuusoppi keksittiin juuri tämän kaikkiyhteyden kieltämiseksi ja täydellisestä jumalayhteydestä erotettiin ihmiset pois! Se on Jumalan tahdon ja Kristuksen opetuksen vastaista, sillä Jeesus tahtoi, "että hekin meissä täydellisesti yhtä olisivat".

      • RitariOlevainen kirjoitti:

        tee Jumalan kolminaisutta tyhjäksi.
        "Johannes 17
        21 "että HE KAIKKI OLISIVAT YHTÄ, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, ETTÄ HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt". ""

        -Tottakai Jeesus toivoi ja rukoilee yhä, että olisimme yhtä, että voisimme rakastaa toisiamme sillä rakkaudella jolla Hänkin rakasti seurakuntaa, antaen henkensä sen edestä. Tuota samaa antavaa rakkautta, yhdistävää Henkeä, että seurakunta olisi yksimielinen, yhtä Jeesuksen ja kanssa,. Mutta ei tämä yhteys missään nimessä ole sitä, mitä Isä Poika ja Pyhä Henki on, He ovat olleet aina, Jumala on alkua ja loppua vailla, päättymätön , tutkimaton salaisuus, täällä ajassa, mysteeriö, joka ei selviä, ja aivan turhaa selittelyä jos Jumalan kolminaisuutta aletaan järkiperäisesti selittämmän, niikuin nyt s tällä yllä mainitulla yhteydellä. Emme ole Jumala, emmekä jumalaia. Olenmme armosta pelastatteuja syntisiä ihmisiä, ero tavalliseen pelastumattomaan on ainoastaan se, että oleem armahdettuja syntisiä. Emme Jumala, vaikka Jumalassa olemmekin kätkettynä Kristuksessa, seurakuntana, olemme silti ykilöitä, minkä todistaa ruumiimme ylösnousemuskin, yksilöinä nousemme Herraa vastaa, kuolleista, tai sitten jos elämme, niin muutumme vaan Hänen kirkkautensa sätilyn kaltaiseksi, niikuin muuttaa Herra.

        kekinäinen yhteys on juuri sellainen kuin Heprealaiskirjeen 1:3 sanoo:

        Poika "on Isän kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva",

        Se on siis samanlainen kuin auringon ja auringon säteilyn keskinäinen suhde. Säteily on aurinkoa, mutta ei itse aurinko. Samalla tavalla Poika on osa Jumalaa, mutta ei itse Jumala!

        Miksi tätä ei haluta täysin ymmärtää?!

    • Tirlittantaa

      eihän kukaan voi tulla uskoon, jos noin vaikeita kirjanoppineiden kirjoituksia pitää ymmärtää.

      Oletteko te teologeja vai viisausmiehiä omasta takaa, kun noin olette asioihin perehtyneitä?

      Minä en tiedä muuta Jumalan, Jeesuksen, Pyän Hengen, Raamatun ja Seebaotin poikien nimet olen unohtanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe