Meillä on kasvava helluntaiseurakunta, vauhdikkaat nuorten kokoukset, paljon nuorii tulee bailaa ja uskoo, hyvät bändit ja taitava miksaaja, kaikki edellytykset suunnattoman suureen ylistysherätykseen.
Mitä enemmän kovempi tasoista ylistystä, sitä enemmän nuorii, mitä vauhdikkaampi meno, sitä enemmä tulee meille säkähdyttävää tunnelmaa ja valtavaa voitelua.
Jotkut ei tajuu sitä juttuu mitä me tehdää, istuvat vain kädet jäykkinä ku muumiot ja nyrpistelevät nokkiansa kuin kanat, ku me kanavoidaan vauhtii ja taivaallista fiilistä laulamalla ja tanssimalla ja soittamalla seurakuntaan.. ilman meitä ne kuivuis kai kasaan..
Me saatiin meiän musiikkii ehtoolliskokoukseen, vaikka jotkut fossiilit siitä vastaa pitkään niuhotti.. nyt o nuoria näissäki kokouksissa, jotkut nirppanokka papparaiset ovat ylistyksen vihollisina lähteneet ties minne, jotkut perinteiseen, muutama jääräpäinen jarrumies vielä on, mutta me ylistetään nekin vaikk suohon.
Rukous kokouksis, ei käy juuri kukaan, mutta jos me päästään niihinki soittaa ja ylistää, nii niistäkin tulee vauhdikasta menoo ja rajua säpinää.
Oisko täällä ketää nuorii bändiläisii tai ylistyksenjohtajia, joilla o rautasta kokemusta ylistysherätyksest ?
Miten te käsittelette vanhoi fossiileit, noita kaiken ylistyksen viholliisii ?
Fossiilit hidastavat
14
336
Vastaukset
- ja niinpä niin...
joopas sun joo.... oottepas te tärkeitä joo...
ihan tulee kyynel silmään jos ette pääse lihassanne esiintymään.Provohan tämä tietty oli ,ei kukaan voi olla noin yksinkertainen että kuvittelee että sellaisilla teidän esiintymisillä
seurakuntaa rakennetaan ,mitäs sitten kun superbändinne hajoaa , seurakunta on hätää kärsimässä....... - fossiilien
aitouden.
=)- sentään
Uskovat kieltävät ateistien tulkinnan fossiileista.
- ateistien tulkinta
sentään kirjoitti:
Uskovat kieltävät ateistien tulkinnan fossiileista.
fossiileista??
- 30-kymppinen fossiili
Olin ilmeisesti eilen mainitsemassasi ehtoollskokouksessa. Siitä ei sen enempää. Musiikkimakuja on tietysti monenlaisia. Omalla kohdallani juuri tuollainen hengellinen humppamusiikki on vain aina kuullostanut tyhjänpäiväiseltä jumputukselta eikä ole minulle mikään mukava kokemus joutua kuulemaan sitä. (Nimitän kaikkea kevyttä musiikkia humppamusiikiksi.)
Taitaa tuo "ylistysherätys" olla pelkästään maallisen musiikin korviketta ja kokousten viihdearvon lisäämistä. Varmaan joillekin se on ihan mukava kokemus. - terence.hill
ja järjestivät suurille nuorisojoukoille hyviä fiiliksiä ja ylistysdiskotapahtumia...
- Voitokas Olli
Heii.. mist sä oot ton kuullu ?
Michael Howardilta ? John Wimperiltä ?
Petri Kososelta ?
Nääs me nuoret ollaan palaamassa alkuperäsee, takas kato juurille, synagookissa mahtoi olla valtava meteli, vaskirummut täristytti pylväitäkin ja torvett pauhas kovaa - Ilo irtoo
Voitokas Olli kirjoitti:
Heii.. mist sä oot ton kuullu ?
Michael Howardilta ? John Wimperiltä ?
Petri Kososelta ?
Nääs me nuoret ollaan palaamassa alkuperäsee, takas kato juurille, synagookissa mahtoi olla valtava meteli, vaskirummut täristytti pylväitäkin ja torvett pauhas kovaaKuuluu kato tosi räkänen nauru saatanalta, jess jess! Vau, kunnon huumoriii!
Nuoret palaa oksennuksee, takas kato sikolättii!
On se nii siistii et Bennyki tekee tät samaa duunii.
Saadaa makeet meluu ilmoil, hei kuka hakee lisää öölii!
Onks bajamajjaa vai roiskitaanks nurkkii.. Hyvä meno kato..
Pete anna palaa!
- ihaillaan
Kokouksessa seisoo sellainen nuori nainen kädet pystyssä, joka juopottelee ja juhlii joka viikonloppu, erään seurakunnan työntekijän pojan kanssa. He ovat myös avoliitossa.
Tämänkaltaista maailmanmielistä vaellusta on paljon helluntailaistenkin keskuudessa, mutta mitä auttaa sellaisesta vaelluksesta käsin ylistäminen ?
Onko siitä jotakin hyötyä ?
Miten Jumala suhtautuu siihen, ettei nykyisissä ylistävissä seurakunnissa tehdä parannusta, mutta kovin paljon kuitenkin ylistetään ?
Entä uskomattomat, mitä ne saavat kokouksista joissa uskovat tanssivat kuin diskossa ja meteli on vallan kova ? - vanhempiin ja ehkäpä
aivan vanhuksiinkin, puhuu sen puolesta, että et usko Jeesukseen.
- nuorekasta
kommenttia tuon ylistysherätyksen autuaallisuudesta?
Pitkästä koraalikirjasta ollaan pääsemässä vihdoin eroon!
Eläköön uusi ylistävä helluntaikirkko, yeah, yeah!!
Hus, hus, pois tieltä mummot sekä papparaisfossiilit ynnä muut ylistyksen viholliset!
Bändiläisii tuloo, vauhdikasta menoo, rajuu säpinää! - OH OH!
PROVOOH-HOH-HOH-HOH!
- Voitokas Olli
Turha sun on vinoilla, fossiili!
Sä et ymmärä meitä nuoria, sä tietyst joku vanha kääpä..
Mutt aika turha sun nikotella, me ollaan kuiteski kaikesss paljon parempii ja etevempii, uusisukupolvi näyttää ja lakasee pölyt kävyt seurakunnast.
Meill o herätyksen avaimet ja oikeet kanavat.. - uskoon niin....
Voitokas Olli kirjoitti:
Turha sun on vinoilla, fossiili!
Sä et ymmärä meitä nuoria, sä tietyst joku vanha kääpä..
Mutt aika turha sun nikotella, me ollaan kuiteski kaikesss paljon parempii ja etevempii, uusisukupolvi näyttää ja lakasee pölyt kävyt seurakunnast.
Meill o herätyksen avaimet ja oikeet kanavat..ymmärrät.Turha verrata raamatun ylistykseen jos
poijjilla on kortit noin hukassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646225Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813896Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242851- 232400
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452282Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851332- 341291
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201266