Minulla on pitkään ollut mielessä, ja ajattelin sen nyt tuoda julki - vaikka tämä joistakin saattaa kuulostaa hassultakin - mutta eihän sen kirjoittamisesta haittaakaan ole, että haluaisin, että kirjoitetaan uudenlainen Raamattu.
Nämä vanhat ja uudet Raamatut, jotka meillä Suomessa ovat käytössä, ovat kyllä hyviä ja tarpeellisia. Ne on kirjoitettu sekä yleistä jumalanpalveluselämää varten että yksityistä lukemista varten. Ja sitä varten, että voidaan vertailla eri raamatunpaikkoja keskenään ja tutkia kokonaisuuksia ja osia.
Mutta kun minä olen Raamattua lukenut, niin minua aina uudelleen häiritsevät nuo jaenumerot ja tekstin konemainen asettelu. Ja kun koetin kirjoittaa luomiskertomusta tai psalmeja tai ilmestyskirjaa ilman noita numeroita ja jaotteluja ja asettelin kauniilla käsialalla kirjoitetun tekstin sen hengen mukaiseen asuun, oli vaikutus aivan hämmästyttävän erilainen. Tekstistä tuli esiin voimakkaasti sen alkuperäinen sanoma.
Eikä muutama taiteilijan piirtämä kuvakaan siellä täällä olisi pahitteeksi.
Ihmetellään, miksi kansa ei lue Raamattua, Uskon, että tässä on yksi suuri syy siihen.
Raamattu vaikuttaa tylsältä ja kuivalta sen vaikean luettavuuden tähden.
Mielikuvitusrikkaat, luovat ihmiset ja taiteelliset persoonallisuudet, joita on paljon, ihastuisivat varmasti uudenlaiseen Raamattuun.
Sen ei olisi tarkoitus korvata vanhoja, vaan olla rikastuttamassa yksityistä Raamatun lukemista. Näin Pyhä Henki pääsisi tuomaan esille sanomaansa paremmin laajoille kansanjoukoille. Kokonainen näin tehty koristeellinen Raamattu olisi arvokas aarre ja hengellinen taideteos. Tai se voisi olla kirjasarja, jolloin tekstin voisi todella levittää tarkoituksenmukaiseen asuun ja siivittää sanomaa kuvin.
Kirjoja kirjoitetaan paljon, kirjoja, joilla ei ole samanlaista arvovaltaa kuin Jumalan sanalla.
Miksei Raamattu siis olisi ansainnut tällaista?
UUDENLAINEN RAAMATTU
10
324
Vastaukset
yllytät ihmisiä pilkkaamaan Pyhää Henkeä,
etkö usko edes Jumalan kymmeneen käskyyn?
"Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan Jumalan kuvaa, älä siitä,
mikä on ylhäällä taivaalla, älä siitä, mikä on alhaalla maan päällä,
älä siitä, mikä on vesissä maan alla.
Älä kumarra äläkä palvele niitä, sillä minä, Herra, sinun Jumalasi,
olen kiivas Jumala. Aina kolmanteen ja neljänteen polveen minä panen
lapset vastaamaan isiensä pahoista teoista, vaadin tilille ne,
jotka vihaavat minua."- kannatan asiaa
Tarja on oikeassa joten äläpä isottele vaan siirry syrjään.
Muuten miten osaatkin vetää siitä narusta jolla saat negatiivisen puolen tulemaan esiin itsestäsi, ja tuossa tuot esille asioita jotka eivät liity tähän juttuun, oi miehenkuvatus. kannatan asiaa kirjoitti:
Tarja on oikeassa joten äläpä isottele vaan siirry syrjään.
Muuten miten osaatkin vetää siitä narusta jolla saat negatiivisen puolen tulemaan esiin itsestäsi, ja tuossa tuot esille asioita jotka eivät liity tähän juttuun, oi miehenkuvatus.että Jumalan viha ei kohtaa yksin väärintekijöitä,
joihin kuvien palvojatkin kuuluvat, vaan myös niitä,
joka ryhtyvät väärintekijöiden auttajiksi, ja jopa
ovat yllyttämässä heitä jatkamaan valitsemallaan
vääryyden tiellä?- TARJA MALMI
Teuvolle,
En nyt oikein ymmärrä, mistä Te saitte aiheen kirjoittaa Pyhän Hengen pilkasta, kymmenestä käskystä, kuvien palvomisesta ja VT:ssa kerrotusta syntien rankaisun siirtymisestä
sukupolvelta toiselle.
Koska nämä asiat kuitenkin herättävät teissä
suurta kiinnostusta, ajattelin vastata Teille
tässä lyhyesti näihin kaikkiin.
1.) Pyhän Hengen pilkka
Pyhän Hengen pilkkaaminen on vakava asia, koska
Pyhä Henki edustaa erityisesti Jumalan pyhyyttä.
Pyhyydestä Jumala ei voi tinkiä yhtään. Pyhyys
on se, joka pitää jumalallisen järjestyksen
koossa, ja toisaalta tuo sitä sinne, missä sitä ei vielä ole. Pyhyys tekee eheäksi ja niin ollen
parantaa.
Siellä, missä Pyhää Henkeä murehdutetaan pitämällä yllä vääränlaista ilmapiiriä, Pyhä Henki ei mielellään toimi näkyvällä tavalla. Mutta se, jonka Jumala katsoo
syylliseksi Hengen pilkkaamiseen eli että joku
tahallisesti on väittänyt Jumalan Henkeä saatanaksi eli pahaksi vastavoimaksi, joka hajottaa sitä, mitä Henki rakentaa, sitä ei saa anteeksi vaan joutuu siitä kärsimään.
2.) Jumalan kymmenen käskyä
Jumalan antamat kymmenen käskyä ovat kokoelma
hyvin tärkeitä asioita, jotka ovat pyhyyden mukaisia ja näin tuomassa jumalallista järjestystä maailmaan, kun niitä noudatetaan.
On kuitenkin tärkeää, että vaeltaa kokonaisvaltaisesti Hengessä, eli joka tilanteessa haluaa ajatella, asennoitua ja toimia
Jumalan tahdon mukaisesti.
3.)Jumalan kuvista
Jumalan kuvan tekeminen palvottavaksi on kiellettyä, koska mikään ihmisen tekemä kuva ei voi täysin tuoda esiin Jumalan kirkkautta. Jos
joku yrittäisi tehdä semmoisen kuvan ja alkaisi
palvoa sitä, se ihminen alkaisi elää sen vajavaisen kuvan ihanteita noudattaen ja eksyisi
sen tähden huomaamattaan.
Mutta itse Raamatun mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, vaikka ihminen ei synnittömänäkään ollut Jumala - saati sitten
syntiä tekevänä.
Jeesus, jota kristityt pitävät Jumalan Poikana,
on väittänyt, että Hänet nähdessään on nähnyt
Jumalan.
Ei ole kiellettyä ajatella, minkälainen Jumala
kokonaisuudessaan on. Juuri se on Herran kirkkauden katsomista Kristuksessa, mikä muuttaa
Jeesuksen kaltaiseksi ja tekee pyhäksi, kun pysyy
sillä paikalla, minkä Jumala on ihmiselle antanut: ihmisenä eikä Jumalana.
4.) Syntien rankaisun siirtymisestä sukupolvelta
toiselle
Synnissä vaeltavien vanhempien lapset voivat joutua onnettomaan asemaan, koska syntiset vanhemmat ovat ehkä olleet ilkeitä suhteessa lapsiinsa tai ymmärtämättömiä, jolloin lapset
joutuvat kärsimään.
Vanhurskautta noudattavien lapset taas saavat elää vanhurskaassa ilmapiirissä ja siksi heitä
kutsutaankin onnellisiksi.
Teoilla on myöskin seurauksensa, jotka saattavat ulottua pitkälle tuleviin asioihin.
Jumala ei kuitenkaan rankaise toisia ihmisiä muiden synneistä.
Sen sijaan kyllä jotkut ihmiset, jotka eivät ole
tarpeeksi perehtyneitä Jumalan asioihin, saattavat niin tehdä. - henki...
siinä paraskin neuvoja.
- sinun,
Pelastuuko sinun vaimosi?
pelastuuko sinun lapsesi? sinun, kirjoitti:
Pelastuuko sinun vaimosi?
pelastuuko sinun lapsesi?Aikataulun tietää Jumala.
- Raamatun lukija
Ajatuksesi on hyvä. Ihmisten olisi varmasti helpompi lukea kuvailemasi kaltaista Raamattua.
- Eya4
Lapsille kuvallisia lasten raamattuja on jo tehtykin, eikä se tunnu väärältä vaan auttaa lapsia ymmärtämään ja innostumaan. Lasten raamatut ovat usein hyviä myös uskontiellä alussa oleville. Mielestäni kauniilla hyvässä hengessä tehdyillä kuvilla varustettu Raamattu ei olisi väärä, vaan voisi auttaa esimerkiksi niitä, jotka eivät pysty keskittyen (erilaisista sairauksista johtuen) lukemaan, sekä tietysti uskon taipaleen alussa olevia. Eivät kauniit oikealla mielellä tehdyt kuvat ole palvontakuvia, kuten ei lastenkaan Raamatuissa? Tarja, ajatuksesi on hyvä ja kaunis.
- Hodie
Varhaiset (keskiaikaiset) Raamatut olivat hyvin kauniita, värikkäitä ja koristeellisia, niissä oli kuviakin. Siihen aikaan kirjat valmistettiin käsin, ja ne olivat tietysti kalliita ja harvinaisia. Keskiaikaiset Raamatut eivät olleet "tylsän" näköisiä, kunnioitus kirjaa kohtaan ilmeni tarkkuutena ja vaivannäkönä sen valmistamisessa.
Mutta ei kirjapainotaidonkaan aikaan kuvitus lopullisesti jäänyt pois. Esim. Doren kuvitus sai monen alaikäisenkin tutkimaan Raamattua jo ennen lukutaitoa.
http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/f/fd/Dove_Sent_Forth_from_the_Ark.png/477px-Dove_Sent_Forth_from_the_Ark.png
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595940Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793369Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242581No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402145- 202095
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61649Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83124281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201226Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085